Jimmy Webb

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jimmy Webb vuonna 2016.

Jimmy Webb (s. 15. elokuuta 1946 Elk City, Oklahoma, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen laulaja, lauluntekijä ja pianisti, joka on saanut vaikutteita muun muassa Burt Bacharachiltalähde?.

Webb sävelsi tunnetuimmat kappaleensa 19–21-vuotiaana. Hänen kuuluisimpia kappaleitaan on muun muassa vuonna 1968 julkaistu ”MacArthur Park”, jonka esitti alun perin näyttelijä-laulaja Richard Harris, sekä “Wichita Lineman”, jonka teki tunnetuksi Glen Campbell.lähde?

Webb soitti nuorena kirkossa urkuja. Hänen isänsä oli baptistipastori, joka oli kieltänyt pojaltaan radion kuuntelun. “Kirkkomusiikki oli tietysti ok, mutta rock oli kielletty hedelmä. Isän mielestä siinä oli kyse vain seksistä. Hän oli merijalkaväen veteraani toisesta maailmansodasta eikä siis mikään helppo tyyppi.”[1]

Webbin kappaleita ovat levyttäneet muun muassa Barbra Streisand, Willie Nelson, Nina Simone, Art Garfunkel ja Frank Sinatra. Elvis Presley ei levyttänyt Webbin kappaleita, sillä hänen managerinsa “eversti” Parker vaati kaikki oikeudet Elviksen levyttämiin kappaleisiin. Webb on myös säveltänyt musikaaleja, klassista musiikkia ja elokuvamusiikkia.[1]

Webbin kirjoittama ja Glenn Campbellin tulkitsema single ”Wichita Lineman” (1968) valittiin vuonna 2019 mukaan Yhdysvaltain Kongressin kirjaston National Recording Registry -kokoelmaan, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä yhdysvaltalaisia äänitteitä.[2]

Webb esiintyi Helsingin Juhlaviikoilla Huvilateltassa elokuussa 2016.[1].

Sooloalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1967Jim Webb Sings Jim Webb
  • 1970Words and Music
  • 1971And So: On
  • 1972Letters
  • 1974Land's End
  • 1977El Mirage
  • 1982Angel Heart
  • 1993Suspending Disbelief
  • 1996Ten Easy Pieces
  • 2004The Moon's A Harsh Mistress: Jimmy Webb in the Seventies
  • 2005Twilight of the Renegades
  • 2005 – Archive & Live

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Harri Römpötti: Terveisiä MacArthur Parkista. Helsingin Sanomat, 22.8.2016, s. B 4–5. Sanoma.
  2. Complete National Recording Registry Listing, Library of Congress. Viitattu 7.9.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.