Italian yhdistyminen

Milanon viisi päivää

Italian yhdistyminen (ital. Unità d’Italia), myös Risorgimento (suom. Uudelleenvahvistuminen), tarkoittaa Italian 1800-luvulla tapahtunutta yhdistymistä. Tarkkaa ajanjaksoa tapahtumalle on vaikea määritellä, mutta useimmat tutkijat ovat sitä mieltä, että yhdistyminen alkoi Wienin kongressin aikoihin 1815 ja päättyi suunnilleen Ranskan–Preussin sotaan vuonna 1871. Sen keskeisiä vaikuttajia olivat Giuseppe Garibaldi ja Sardinian kuningas Viktor Emanuel II.

Taustaa

Nuori Italia -järjestön tavoitteena oli Italian vapauttaminen Itävallan hallinnasta. Ranskan hävittyä Napoleonin sodat järjestettiin vuonna 1815 Wienin kongressi, joka piirsi uudelleen Euroopan rajat. Kongressi jakoi Italian niemimaan pieniin osiin. Pohjois-Italian Lombardia ja Venetsia tulivat osaksi Itävaltaa ja muu osa nykyistä Italiaa jaettiin kuuteen valtioon, jotka olivat Sardinian kuningaskunta, Parman herttuakunta, Modenan ja Reggion herttuakunta, Toscanan suurherttuakunta, Kirkkovaltio ja Molempain Sisiliain kuningaskunta.

1800-luvun alkupuolella taiteelliset ja kirjalliset teokset suuntautuivat kohti nationalismia, ehkäpä kuuluisimpia näistä teoksista olivat Alessandro Manzonin Kihlautuneet, joka julkaistiin vuonna 1827, ja Giuseppe Mazzinin Nuoren Italian manifesti vuonna 1831. Vuoden 1840 versiossa Kihlautuneista käytettiin standardisoitua versiota Toscanan murteesta.

Yksi tärkeimmistä vallankumouksellista ryhmistä olivat carbonari, salainen järjestö, joka oli perustettu eteläisessä Italiassa 1800-luvun alussa. Järjestö aloitti vallankumouksellisen toiminnan vuonna 1814. Vaikutteensa järjestö oli saanut Ranskan vallankumouksesta. Järjestön jäsenet olivat pääosin keskiluokasta ja älymystöstä.

Yhtenäisyysaate risorgimento sai kannatusta 1840-luvulla myös Sardinian monarkkien Kaarle Albertin ja Viktor Emanuel II:n keskuudessa.

Vuosien 1848–1849 vallankumoukset

Sisiliassa puhkesi Sisilian kapina kuningas Ferdinand II:ta vastaan tammikuussa 1848. Milanossa vallankumous alkoi 18. maaliskuuta ja itävaltalaisten varuskunta joutui jättämään kaupungin 22. maaliskuuta. Itävallan marsalkka Josef Radetzky piiritti kaupungin, mutta joutui myöhemmin vetäytymään. Pian Piemonten kuningas Kaarle Albert näki tilaisuuden tulleen Italian yhdistämiselle ja julisti sodan Itävallalle. Venetsia irrottautui Itävallasta ja julistautui tasavallaksi 22. maaliskuuta 1848. Piemonten sotaa Itävaltaa vastaan pidetään ensimmäisenä itsenäisyyssotana, joka alkoi 23. maaliskuuta 1848. Itävalta kuitenkin kukisti vallankumoukset kesän 1848 aikana ja Piemonte solmi rauhan hävittyään Novaran taistelun maaliskuussa 1849. Roomassa tilanne kärjistyi vuonna 1849 niin, että Paavi Pius IX joutui pakenemaan kaupungista ja sinne julistettiin Rooman tasavalta. Kaikki Italian kapinalliset kuitenkin kukistettiin.

Italian valtion muodostuminen

Italian yhdistymisprosessi 1815–1870

Camillo Cavour tuli Piemonte-Sardinian pääministeriksi 4. marraskuuta 1852. Krimin sota heikensi Itävallan kansainvälistä asemaa. Tammikuussa 1858 Felice Orsinin murhayritys Napoleon III:ta vastaan käynnisti Sardinian Camillo Cavourin ja Ranskan keisari Napoleon III:n neuvottelut sodasta Itävaltaa vastaan. Toinen Italian itsenäisyyssota syttyi 1859. Vuonna 1860 solmitun sopimuksen mukaan Itävallan tappion jälkeen Sardinia saisi Itävallan Italian alueet, Toscanan ja Emilian. Ranska puolestaan saisi Sardinialta osan sen läntisistä alueista. Sota syttyi, Itävalta hävisi ja sopimus pantiin täytäntöön. Keväällä 1860 Apenniinien niemimaalla oli enää neljä erillistä valtiota. Yksi niistä oli San Marino, joka säilyi ainoana niemimaan hajanaisista, erillisistä valtioista itsenäisenä.

Giuseppe Garibaldi teki sotaretken Etelä-Italiaan, voitti Molempain Sisiliain kuningaskunnan armeijan ja valtasi Sisilian sekä Italian niemimaan eteläosat. Garibaldi luovutti Etelä-Italian Sardinian kuninkaalle Viktor Emanuel II:lle. Italian ensimmäinen kansallinen parlamentti kokoontui 18. helmikuuta 1861, ja se julisti Italian kuningaskunnaksi ja Viktor Emanuelin Italian kuninkaaksi.

Venetsia siirtyi Itävallalta Italialle 1866 niin sanotun kolmannen itsenäisyyssodan yhteydessä.

Heinäkuussa 1870 Ranskan–Preussin sodan alkaessa Napoleon III kutsui komentajansa pois Roomasta. Italian armeija ylitti Raffael Cadornan johdolla Kirkkovaltion rajat 11. syyskuuta 1870. Italian armeija valtasi lyhyen piirityksen jälkeen Rooman 20. syyskuuta 1870. Virallisesti Italian hallitus siirtyi Roomaan heinäkuussa 1871. Paavi vetäytyi Vatikaaniin, josta tuli itsenäinen vuonna 1929.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Italian yhdistyminen Wikimedia Commonsissa