Iso arteesinen allas

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Porakaivo Ison arteesisen altaan alueella.

Iso arteesinen allas (engl. Great Artesian Basin) on Australian mantereella sijaitseva maanalainen pohjavesialue, ja ainoa luotettava veden lähde Australian sisäosan alangolla. Siihen kuuluvat Eyrejärven valuma-alue ja Murray-Darlingin valuma-alue. Alueella on mantereen sisällä laajoja pohjavesialtaita, jotka ulottuvat joissakin paikoin 3 000 metrin syvyyteen. Se on suurin ja laajin pohjavesialue maailmassa. Se peittää 23 prosenttia Australian mantereesta ja sisältää eri arvioiden mukaan 9–65 km³ pohjavettä. Alue on kerroksittaista kvartsipitoista hiekkakiveä. Altaan reunat ovat syntyneet mannerliikuntojen seurauksena.

Eyrejärvi sijaitsee maanpinnan alimmassa kohdassa altaan yläpuolella, ja sen ympäristössä on useita arteesisia kaivoja. Australian sisäosissa sataa yleensä vähän, mutta joinakin vuosina monsuunit ja toisina vuosina talviset eteläiset syklonit tuovat sateita alueelle. Eniten sataa altaan itäisellä ja koillisella reunavuoristolla, josta vesi lähtee virtaamaan etelää ja lounasta kohti. Maaperä on huokoinen ja vesi tunkeutuu hiekkakiven sisään. Sen liike kuitenkin jatkuu maan sisällä arvioiden mukaan viiden metrin vuosivauhtia. Monin paikoin maankuoren rakenne ohjaa vettä ylöspäin ja syntyy pysyvä vesilähde eli keidas. Näiden keitaiden vesi on saattanut liikkua maan sisällä kaksi miljoonaa vuotta ennen pintautumistaan. Monet näistä sijaitsevat Eyrejärven lähettyvillä, alueella jossa sataa harvoin.

Ison arteesisen altaan vettä käytetään karjankasvatuksessa ja talousvetenä (vaatii vedenpuhdistusta). Se purkautuu sopivalla paikalla porakaivoista omalla paineellaan ulos. Laaja vedenkäyttö on paikoin johtanut paineen laskuun, ja vedenkuluttajat ovatkin huolestuneita mahdollisista kaivojen kuivumisista.

Tärkein joki alueella on Murray–Darling-jokialue, Australian pisin joki, joka ei koskaan kuivu ja jonka alueella kasvien viljeleminen on mahdollista. Se laskee etelään, mereen asti. Alueen muut joet ovat useimmiten kuivia wadeja (arabia: kuivunut joen uoma), mutta sadekautena ne saattavat tulvia äkisti ja voimalla. Toisinaan sateita tulee riittävästi wadien täyttämiseen kokonaan, ja Eyrejärvi alkaa täyttyä pintaa myöten.