Incesticide

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Incesticide
Nirvana
Kokoelmalevyn Incesticide kansikuva
Kokoelmalevyn tiedot
 Äänitetty  1988-1991
 Julkaistu 14. joulukuuta 1992
 Tuottaja(t) Jack Endino, Steve Fisk, Butch Vig, Dale Griffin, Miti Adhikari
 Tyylilaji Grunge
 Kesto 44.44
 Levy-yhtiö Geffen Records, DGC Records
Nirvanan muut julkaisut
Hormoaning
1992
incesticide
1992
In Utero
1993

Incesticide on grungeyhtye Nirvanan vuonna 1992 julkaistu kokoelmalevy. Albumi sisältää muun muassa demoja, varhaisia singlejä ja albumeilta pois jätettyjä kappaleita. Levyn tunnetuin kappale on Sliver, josta on tehty single. Kappaleesta on tehty myös musiikkivideo, muita albumin kohokohtia ovat Dive, Been a Son ja Aneurysm.[1]

Albumin kannen on maalannut yhtyeen laulaja Kurt Cobain. Albumi ylsi Billboard 200 -listalla 29 sijalle. Albumin julkaisi levy-yhtiö Geffen, joka on julkaissut monia muitakin Nirvanan albumeita. Albumi julkaistiin 14. joulukuuta 1992 Euroopassa ja 15. joulukuuta Yhdysvalloissa.

Tietoa kappaleista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kappale Dive oli julkaistu aikaisemmin 1990 julkaistun Sliver-singlen b-puolena. Beeswax, Downer, Mexican Seafood, Hairspray Queen ja Aero Zeppelin ovat yhtyeen ensimmäiseltä demonauhoituksilta 23. tammikuuta 1988, Downer julkaistiin myöhempänä studioversiona albumilla Bleach. Kappale Big Long Now jätettiin kyseiseltä albumilta pois. Turnaround, Molly's Lips ja Son of a Gun olivat John Peelin sessioilta 1990. Molly's Lips ja Son of a Gun ovat molemmat alun perin The Vaselines -yhtyeen kappaleita. Been a Son, (New Wave) Polly sekä Aneurysm nauhoitettiin marraskuussa 1991, Been a Son oli julkaistu aikaisemmin hieman eri versiona Blew -EP:llä, joka julkaistiin myös kokoelmalla Nirvana. Stain on aiemmin julkaistu Blew EPllä. (New Wave) Polly on sähköinen versio kappaleesta Polly, aikaisempi akustinen studioversio oli yhtyeen albumilla Nevermind, Aneurysm oli aikaisemmin erilaisena studioversiona Smells Like Teen Spirit -kappaleen singlellä ja EP:llä Hormoaning.

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Dive – 3.35
  2. Sliver – 2.16
  3. Stain – 2.40
  4. Been a Son – 1.55
  5. Turnaround – 2.19
  6. Molly's Lips – 1.54
  7. Son of a Gun – 2.48
  8. (New Wave) Polly – 1.47
  9. Beeswax – 2.50
  10. Downer – 1.43
  11. Mexican Seafood – 1.55
  12. Hairspray Queen – 4.13
  13. Aero Zeppelin – 4.41
  14. Big Long Now – 5.03
  15. Aneurysm – 4.36

Arvostelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • All Music Guide -lehden arvostelu:
  • Rolling Stone -lehden arvostelu:
  • Sputnik Musicin arvostelu:

Albumin listasijoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Lista Sijoitus
1992 Official Austrian Albums Chart No. 10
1993 Official UK Albums Chart No. 14
1992 Official Holland Albums Chart No. 17
1992 Official Finland Albums Chart No. 18
1992 Official Switzerland Albums Chart No. 18
1992 Official Australian Albums Chart No. 22
1992 Official New Zealand Albums Chart No. 23
1992 Official Sweden Albums Chart No. 27
1992 Billboard Top 200 No. 39
1992 Official German Albums Chart No. 40
1992 Official Japanese Albums Chart No. 50

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Single Lista Sijoitus
1992 Sliver Official Irish Singles Chart No. 23
1993 Sliver Modern Rock Tracks No. 19

Albumimyynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Box-set: Incesticide ja In Utero (2004)

Box-Set julkaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2004 Incesticide julkaistiin box-setinä yhtyeen vuoden 1993 albumin In Uteron kanssa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]