Hopliitti

Hopliitti

Hopliitti (m.kreik. ὁπλίτης, hoplítēs, monikossa ὁπλῖται, hoplítai) oli raskaasti aseistettu ja varustettu jalkaväen sotilas antiikin Kreikassa. Ensimmäiset hopliitit ilmestyivät Kreikan polisten eli kaupunkivaltioiden armeijoihin 600-luvulla eaa., ja heillä oli keskeinen asema antiikin kreikkalaisten sodankäynnissä.

Varhaiset hopliitit koostuivat aluksi köyhistä maanviljelijöistä, mikä oli ongelma armeijoiden ylläpidolle, koska sotilaat joutuivat olemaan suurimman osan vuodesta pelloilla viljelemässä maata. Siksi Makedonian kuningas ja Aleksanteri Suuren isä Filippos II perusti maailman ensimmäisen palkka-armeijan. Noin kaksikymmentä prosenttia hopliiteista oli varakkaita keskiluokan miehiä, jotka hankkivat varusteensa itse ja liittyivät vapaaehtoisesti kaupunkivaltioidensa armeijoihin. Tunnetuimmat hopliitit olivat kotoisin Ateenan ja Spartan kaupunkivaltioista, ja he hankkivat maineensa lukuisissa persialaissotien ja peloponnesolaissodan maataisteluissa.

Etymologia

Nimi "hopliitti" juontuu kreikankielisestä sanasta hoplon (ὅπλον, monikossa hopla, ὅπλα), joka tarkoittaa jalkaväen sotilaan suojavarustuksen yksittäistä osaa tai myös hopliitin koko varustusta. Usein sanotaan virheellisesti, että hopliittien nimi pohjautuisi heidän käyttämäänsä pyöreään kilpeen, mutta muinaisten kreikkalaisten keskuudessa kilpi oli nimeltään aspis.

Varustus

Kreikkalaisen hopliitin suojavarusteita Korfun arkeologisessa museossa.

Hopliitit oli tarkoitettu Kreikan kaupunkivaltioiden armeijoiden raskaaksi jalkaväeksi, ja heidän suojavarustukseensa kuuluivat pronssista taottu rintapanssari ja säärisuojat, nahasta valmistetut sandaalit, kankaasta kudottu lyhyt hame ja pronssinen kypärä. Kypäristä tunnetuin on poskisuojilla ja harjalla varustettu niin sanottu korinttilainen malli. Kaikkien hopliittien varustus oli kaupunkivaltiosta riippumatta melko samanlainen, ja siksi hopliiteilla oli taistelussa vaikeuksia erottaa oman puolensa ja vihollisen sotilaat. Hopliittien täydellinen suojavarustus saattoi olla yhteensä jopa yli 20 kilogramman painoinen, minkä takia hopliitit pukeutuivat haarniskaan vasta juuri ennen taistelua.

Hopliittien tunnistettavin piirre oli pyöreä kilpi, jonka halkaisija oli metrin levyinen. Kilpi suojasi tehokkaasti sotilaan koko yläruumista nuolilta, keihäiltä ja miekoilta. Kilpi oli valmistettu puusta, mutta sen keskellä oli pronssinen kupu, jolla aseensa menettänyt hopliitti pystyi lähitaistelussa nuijimaan vihollisensa kuoliaaksi. Usein hopliitit maalasivat kilpiinsä symboleiksi kaupunkivaltionsa tunnuksen tai onnea tuottavan silmän, ja esimerkiksi peloponnesolaissodassa spartalaiset koristelivat kilpensä lambda-kirjaimella. Spartalaisen hopliittien ohjesääntö kielsi kilpensä menettänyttä sotilasta poistumasta taistelutantereelta ennen kuin hän oli löytänyt kilpensä. Kilven paino vaihteli 8–37 kilogramman välillä.

Hopliittien ensisijainen ase oli noin 2,1–2,7-metrinen dory-keihäs, joka oli tarkoitettu vihollisen jalka- ja ratsuväen torjumiseen falangimuodostelmassa. Keihäs oli pituutensa vuoksi kömpelö ja hyödytön lähitaistelussa, joten hopliitit oli aseistettu myös yhden käden ksifos-miekalla. Koska lyhytteräisellä miekalla ei saanut raskaasti panssaroidun vihollishopliitin rintavarustusta puhkotuksi, hopliitit koulutettiin viiltämään vihollista kaulaan tai kasvoihin, koska viilto taivutti kypärän pehmeän pronssin. Myöhemmässä vaiheessa hopliittien varustukseen ilmestyi myös kahden käden miekkoja, mutta tällöin sotilaat joutuivat luopumaan keihään käytöstä, koska keihäs olisi hankaloittanut painavan miekan vetämistä huotrasta.

Taktiikat

Taiteilijan näkemys hopliittien muodostamasta falangista.

Hopliittien kaksi pistotekniikkaa: korkea ja matala.

Hopliitit liikkuivat taistelukentällä jopa kahdeksan miehen syvyisissä rivistössä eli falangissa. Hopliittien kilvet muodostivat muurin, jota nuolet eivät pystyneet lävistämään, ja siksi falangin saattoi murtaa vain jalkaväen massiivisella rynnäköllä. Tyypillisessä puolustusasennossa hopliitti seisoi pystyssä ja piteli toisessa kädessään keihästä. Hopliittien heikkous piili selustassa: vihollisen hyökätessä takaa hopliitit eivät voineet kääntyä tarpeeksi nopeasti. Falangit muodostuivat hopliittien ensisijaiseksi taktiikaksi 800-luvun eaa. aikoihin. Ennen sitä sotilaat taistelivat ilman strategista suunnitelmaa.

Monet kaupunkivaltioiden väliset pienemmät kahakat saattoivat kestää vain noin tunnin. Tappiolle jääneet hopliitit joutuivat pakenemaan, poikkeuksena spartalaiset, jotka oli koulutettu taistelemaan kuolemaan saakka. Tällaiset taistelut olivat yleensä pieniä yhteenottoja, joille oli varattu oma paikkansa, jossa vastakkain asettuneet falangit ottivat yhteen. Molempien osapuolien taktiikkana oli vihollisen falangiin juokseminen ja pyrkiminen sen murtamiseen. Jos siinä ei heti onnistuttu, taistelu jatkui kovana puskemisena ja työntämisenä, kunnes heikompi falangi murtui ja puskeminen vaihtui kahden armeijan sotilaiden väliseksi lähitaisteluksi miekoin. Kaatuneiden määrä saattoi jäädä tällaisissa välienselvittelyissä pieneksi ottaen huomioon miesten määrän ja raskaan aseistuksen.

Suuremmissa taisteluissa, kun esimerkiksi useat kaupunkivaltiot yhdistivät voimiaan vihollisen lähestyessä, falangitaktiikan todellinen teho näyttäytyi ja kaatuneiden määrä kohosi molemmin puolin. Hyvin koulutetut ja kyvykkään sotapäällikön komentamat hopliitit toimivat taisteluissa tehokkaasti ja määrätietoisesti aiheuttaen viholliselle suuria tappioita kurinalaisuuteen perustuvan doktriinin ansiosta. Hopliittien tehokkuus osoittautui persialaissotien kuuluisissa Marathonin, Thermopylain ja Plataiain taisteluissa, joista Marathonissa ja Plataiaissa hopliitit saavuttivat murskavoiton persialaisarmeijasta ja Thermopylaissakin persialaiset kokivat jopa kymmenkertaiset miestappiot.

Hopliittien liikkuminen falangimuodostelmassa teki taisteluista suoraviivaisia ja nopeita kahakoita tasaisessa maastossa, mutta 400-luvun eaa. alkupuolella vasta spartalaiset hopliitit oli koulutettu etenemään suorassa rivistössä. Sotilaiden liikkuminen epäsuorissa rivistöissä aiheutti kaupunkivaltioille miestappioita, kunnes thebalainen sotapäällikkö Epameinondas koulutti hopliittinsa liikkumaan diagonaalisissa muodostelmissa.

Perintö

Peloponnesolaissodan jälkeen ratsuväen, jousimiesten ja piirityskoneiden rooli antiikin Kreikan kaupunkivaltioiden armeijoissa lisääntyi, ja hopliitit joutuivat taistelemaan kevyemmässä suojavarustuksessa saavuttaakseen suuremman liikkumavaran. Sodankäynnin uudistusten seurauksena kreikkalaiset hylkäsivät falangissa taistelemisen, mutta myöhemmin Aleksanteri Suuren armeija hyödynsi falangitaktiikkaa voitokkaasti valloitusretkillä Vähässä-Aasiassa. Kun roomalaiset valloittivat Kreikan, Rooman valtakunnan armeijaan ja strategioihin siirtyi vaikutteita hopliittien sodankäynnistä. Varhaisten roomalaissotilaiden varustus ja taktiikat pohjautuivat pitkälti hopliitteihin, ja hekin alkoivat taistella falangeissa.

Lähteet

• Goldsworthy, Adrian: Rooman puolesta. Sotilaat, jotka loivat Rooman valtakunnan. Ajatus Kirjat, 2006. ISBN 951-20-6951-2

• Sears, Matthew A.: Understanding Greek warfare. Abingdon, Oxon, New York, NY: Routledge, 2019. ISBN 978-1-138-28860-7. (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hopliitti Wikimedia Commonsissa