Hieroglyfit
Hieroglyfit (< kreikk. ἱερογλυφικός hieroglyphikos, 'pyhä kaiverrus') ovat muinaisessa Egyptissä käytetty kirjoitusjärjestelmä, jolla kirjoitettiin egyptin kieltä. Sitä pidetään yhtenä maailman vanhimpana kirjoitusjärjestelmänä.
Hieroglyfit ovat sekoitus kuva-, tavu- ja äännemerkkejä. Yksi merkki saattoi edustaa jotain äännettä, sanaa tai käsitettä, tai se saattoi tarkentaa muita merkkejä.
Hieroglyfejä käytettiin Egyptissä etenkin uskonnollisissa yhteyksissä ja kaiverrettiin monumentteihin. Hieroglyfeistä luovuttiin ajanlaskun ensimmäisten vuosisatojen aikana, minkä jälkeen kyky tulkita niitä unohtui pitkäksi aikaa. Vasta 1800-luvulla egyptologit oppivat jälleen tulkitsemaan hieroglyfejä.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hieroglyfien käyttöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Niilin laaksossa muinoin käytetyt hieroglyfit ovat yksi maailman vanhimmista kirjoitusjärjestelmistä, ainoastaan sumerien nykyisen Irakin alueella kehittämä nuolenpääkirjoitus on vanhempi. Vaikka hieroglyfit poikkeavatkin täysin nuolenpääkirjoituksesta, pidetään todennäköisenä, että sumerien esimerkki vaikutti oleellisesti siihen, että myös egyptiläiset kehittivät oman kirjoitusjärjestelmänsä.[1][2]
Ensimmäiset hieroglyfit kirjoitettiin esidynastisen kauden lopulla noin 3100–3000 eaa. Ne ovat lyhyitä leimatekstejä kivessä ja saviastioissa.[3]
Kun kursiivinen hieraattinen kirjoitus oli kehitetty, hieroglyfien käyttö rajattiin enenevästi lähinnä uskonnollisiin tarkoituksiin ja monumentteihin, joihin niitä kaiverrettiin kohokirjoituksiksi. Osa perusmerkeistä säilyi samana vuosisatojen ajan, mutta uusia merkkejä kehitettiin tarvittaessa niiden rinnalle muodin muuttuessa ja teknologian kehittyessä. Samalla vanhoja merkkejä jäi pois käytöstä. Kaikkiaan hieroglyfejä tunnetaan yli 6 000 erilaista. Niistä suurin osa on peräisin kreikkalaisroomalaiselta kaudelta, jolloin uusia merkkejä jostain syystä keksittiin runsaasti. Aikaisemmilla kausilla hieroglyfejä oli kerrallaan käytössä korkeintaan 1000, joista vain pieni osa esiintyi useasti.[3]
Viimeinen ajoitettu hieroglyfiteksti kaiverrettiin Filain saarella vuonna 394 jaa.[3]
Egyptin kielen kirjoittaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hieroglyfeillä kirjoitettiin egyptin kieltä. Arkaaisella egyptillä kirjoitettuja kaiverruksia esidynastiselta ajalta on vain vähän, eikä niiden pohjalta pystytä analysoimaan kieltä, joilla ne on kirjoitettu. Varhaisimmat kokonaiset tekstit on kirjoitettu vanhaegyptiksi vanhan valtakunnan aikana 2650–2135 eaa. Sitä seurasivat kielen keski- ja myöhäiskaudet, jolloin hieroglyfejä käytettiin laajalti erityyppisissä teksteissä, kuten kirjallisuudessa, uskonnossa ja monumenteissa. Noin vuonna 700 eaa. kehittynyttä kielen demoottista muotoa eli puhekieltä kirjoitettiin hieroglyfeistä kehitetyillä demoottisilla kirjoitusmerkeillä. Sitä seurasi nykyinen koptin kielen kausi, jolloin hieroglyfit oli jo kokonaan hylätty ja käytettiin koptilaista kirjoitusta. Vasta koptin kaudelta tunnetaan kielen vokaalirakenne, sillä vokaaleja ei aiemmin ollut merkitty.[4]
Muut kirjoitustavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Muinaisessa Egyptissä käytettiin hieroglyfien lisäksi myös hieraattista kirjoitusta ja demoottista kirjoitusta. Kaikki kolme edustavat samaa kirjoitusjärjestelmää, ja kaksi jälkimmäistä ovat vain hieroglyfien kursiivimuotoja.[3]
Hallinnollisia asiakirjoja varten hieroglyfeistä kehittyi Keskivaltakunnan aikana niin kutsuttu hieraattinen kirjoitus. Se on yksinkertaistettu kursiivi, jota oli huomattavasti nopeampi ja helpompi kirjoittaa. Hieraattinen kirjoitus oli kuitenkin pääasiassa hallinnollinen kieli, eikä sitä käytetty suuremmin uskonnollisessa yhteydessä.
Hieroglyfikirjoituksesta kehittyi 600-luvulla eaa. kansanomainen demoottinen kirjoitus. Sillä ei enää ollut suoraa merkkikohtaista vastaavuutta monumentaalikirjoituksen kanssa, vaan yksi demoottinen merkki saattoi korvata useampia hieroglyfimerkkejä.
Vaikutus muihin kirjoitusjärjestelmiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Egyptiläisiä hieroglyfejä lainattiin meroiittiseen aakkostoon sekä protosiinailaiseen aakkostoon, jonka arvellaan olevan aakkoskirjoituksen esimuoto ja siten myös kreikkalaisen ja latinalaisen kirjaimiston esimuoto.[5]
Tulkinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kun hieroglyfit olivat jääneet kokonaan pois käytöstä, pian ei kukaan osannut niitä lukeakaan. Taito lukea hieroglyfejä oli unohtunut viimeistään myöhäisantiikin ajalle tultaessa. Tuolloin kirjoitettu Horapollonin nimiin laitettu teos Hieroglyfika pyrki selittämään hieroglyfejä niiden kuva-aiheiden kautta. Lähestymistapa oli kuitenkin virheellinen, vaikka teos on mitä ilmeisimmin peräisin Egyptistä. Hieroglyfikan teksti löydettiin vuonna 1419, mikä herätti Euroopassa kiinnostusta hieroglyfejä kohtaan.[6][7][8][9]
Varhaiset tutkijat yrittivät lukea hieroglyfejä muun muassa Roomaan tuoduista egyptiläisistä obeliskeista, joihin oli kaiverrettu tekstejä. Tulkinnat olivat useimmiten kuitenkin täysin virheellisiä; esimerkiksi 1600-luvulla Athanasius Kircher selitti erään Roomassa olevan obeliskin tekstin näin: "Jotta Osiris suostuisi suojelemaan Tyfonan väkivallalta, on suoritettava asianmukaiset riitit ja seremoniat uhreineen ja kutsuttava suojeleva kolminkertaisen maailman Genii sen varmistamiseksi, että Niilin antama hyvinvointi ei joudu vihollisen, Tyfonin väkivalloin tuhoamaksi." Todellisuudessa on tässä obeliskissa kuitenkin vain Egyptin 26. dynastian faarao Aprieksen nimi.[10]
Napoleonin Egyptin-retkellä vuonna 1799 löydetty Rosettan kivi mahdollisti vihdoin hieroglyfien tulkitsemisen. Kiveen oli kaiverrettu teksti demoottisella kirjoituksella, hieroglyfein sekä muinaiskreikaksi.[11] Eurooppalaiset tutkijat aloittivat kilpajuoksun siitä, kenestä tulisi hieroglyfien arvoituksen ratkaisija. Ruotsalainen Johan Åkerblad onnistui tunnistamaan demoottisesta kirjoituksesta kaikki erisnimet ja kokosi niiden pohjalta "demoottisen aakkoston". Siinä oli 29 kirjainta, joista tosin vain puolet oli oikein. Åkerblad osoitti myös, että näitä foneettisia merkkejä käytettiin myös tavallisissa sanoissa. Se johti hänet päättelemään virheellisesti, että koko kirjoitus olisi ollut foneettista. Vuonna 1814 englantilainen tutkija ja kielitieteilijä Thomas Young havaitsi demoottisen kirjoituksen ja hieroglyfien yhteyden sekä oivalsi, että kirjoitusjärjestelmä ei ollut pelkästään foneettinen eikä varsinkaan kokonaan symbolinen, kuten ennen oli luultu, vaan sekajärjestelmä. Kartussien sisään kirjoitetuista nimistä Young pystyi tunnistamaan joitain hieroglyfien foneettisia merkkejä. Hieroglyfien arvoituksen ratkaisi lopullisesti nuori ranskalainen Jean-François Champollion 1820-luvun alussa. Hän tarkensi Youngin havaintoja, ymmärsi determinatiivimerkit ja oli ensimmäinen, joka onnistui todistamaan hieroglyfikirjoituksen foneettisen rakenteen. Näiden tietojen julkaisusta vuonna 1824 katsotaan egyptologian alkaneen.[12]
Kirjoitustapa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hieroglyfitekstit kaiverrettiin joko sarakkeittain ylhäältä alas, tai vaakasuoriin riveihin. Kirjoitus- ja lukusuunta on useimmiten oikealta vasemmalle, mutta tarvittaessa vasemmalta oikealle esimerkiksi symmetrian vuoksi. Tekstissä olevat ihmis- ja eläinhahmot paljastavat lukusuunnan, joka on aina hahmon etupuolelta päin. Oikealle ”katsovaa” tekstiä luetaan siis oikealta vasemmalle. Vastaavalla tavalla nähdään pystysuorasta tekstistä, kumpaan suuntaan teksti etenee sarakkeen sisällä riveissä.[13][14]
Hieroglyfit aseteltiin esteettisten ja kalligrafisten sääntöjen mukaan neliönmuotoisiin ryhmiin, jotta merkkien väliin ei jäisi aukkoja. Sanojenkaan välissä ei ole tyhjää tilaa tai välimerkkejä. Merkkien järjestystä vaihdettiin usein estettisistä syistä. Joskus vaihto tehtiin arvovaltasyistä, eli kuninkaita ja jumalia tarkoittavat hieroglyfit siirrettiin tekstissä aiemmas.[15]
Hieroglyfien tyypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hieroglyfit ovat sekoitus kuva-, tavu- ja äännemerkkejä.[16] Kirjoitusmerkeistä osa on tunnistettavissa joksikin konkreettiseksi esineeksi, kun taas osan alkuperä on hämärän peitossa. Egyptin sivilisaation pitkäkestoisuudesta johtuen hieroglyfijärjestelmäkin koki käyttöaikanaan monia muutoksia. Konservatiivisina ihmisinä egyptiläiset eivät missään vaiheessa kuitenkaan luopuneet kuvamerkeistä ja siirtyneet puhtaaseen äännekirjoitukseen, vaikka jokaiselle egyptin kielen konsonantillekin oli olemassa oma merkkinsä.[17]
Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Englantilainen egyptologi Alan Gardiner esitteli vuonna 1927 kirjassaan Egyptian Grammar. Being an Introduction to the Study of Hieroglyphs hieroglyfien luokittelujärjestelmän, jota käytetään edelleen. Gardinerin luokituksessa hieroglyfit jaotellaan ryhmiin sen perusteella mitä niissä olevat merkit esittävät. Osiossa olevat merkit on lisäksi numeroitu.
Esimerkiksi osio D sisältää ihmisen ruumiinosia. Merkki D2
|
kuvaa ihmisen kasvoja. Vastaavasti merkki D18
|
kuvaa korvaa. Osa merkeistä on kuitenkin huomattavasti abstraktimpia, kuten esimerkiksi N23
|
joka esittää kastelukanavaa. Erikoisemmat merkit on onnistuttu selvittämään huolellisen hieroglyfien tutkimuksen ja hyvän muinaisegyptiläisen elämäntavan tuntemuksen avulla. Gardinerin luokitus estää sekaannuksien syntymisen eri merkkien välillä, sillä jotkut merkeistä ovat lähes identtisiä.
Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hieroglyfimerkit toimivat pääasiallisesti viidessä eri tehtävässä:
- logogrammeina, joissa merkki edustaa sanaa
- ideogrammeina, joissa merkki edustaa jotain käsitettä
- foneettisina symboleina, joissa merkki edustaa äännettä
- determinatiiveina, joiden avulla samankaltaiset sanat erotellaan toisistaan
- foneettisina komplementteina, joiden avulla ilmaistaan, mitä äännettä edeltävä merkki vastaa
Useat hieroglyfit voivat toimia useissa yllä mainituista tehtävistä. Hieroglyfimerkki
|
kuvaa tähteä. Se voi toimia joko determinatiivina tähteä tarkoittavan sanan lopussa, ideogrammina sanan unut (tunti) yhteydessä tai foneettisena symbolina ilmaisten äännettä dua tai seba.
Logogrammit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hieroglyfit olivat kuvia egyptiläisten ympärillään näkemistä todellisista esineistä. Yksinkertaisin muoto käyttää niitä, oli yhdistää joku merkki johonkin sanaan. Esimerkiksi merkki
|
kuvaa aurinkoa ja voi tarkoittaa "aurinkoa". Mikäli hieroglyfi tuli tulkita tällä tavoin kirjaimellisesti, sen perään liitettiin usein viiva, esimerkiksi
|
esittää suuta. Jos tämä tuli tulkita merkitsevän suuta, kirjoitettiin se yleensä:
|
Kirjoitus pelkin logogrammein ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä eri merkkejä olisi tarvittu tuhansia.
Ideogrammit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ideogrammit eli "käsitekirjoitus" on tapa ilmaista yleisiä käsitteitä hieroglyfeillä. Esimerkiksi vanhaa miestä kuvaava hieroglyfi
|
tarkoittaa ideogrammina käytettynä pelkästään "vanhaa" käsitteenä. Ideogrammit sijoitetaan sanan loppuun.
Determinatiivit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Determinatiiveilla, joita joskus kutsutaan myös semogrammeiksi, ilmaistaan sitä edeltävän sanan merkitys. Ne eivät kuulu sanan äännemerkkeihin, eikä niitä äännetä. Determinatiivit liitetään sanan loppuun kertomaan lukijalle, mitä sana todella merkitsee. Tämä on erittäin tarpeellista, varsinkin, jos kyseessä ovat sanat, jotka muuten kirjoitetaan samalla tavalla. Esimerkiksi
|
rnn tai renen tarkoittaa 'ylistää', mutta kun siihen liitetään toinen determinatiivi
|
sana on yhä renen, mutta sen merkitys on nyt 'kasvattaa lasta'. Koska monet hieroglyfit toimivat pelkästään determinatiiveina, toimivat ne oivallisena tapana nähdä missä kohdin sana vaihtuu, sillä hieroglyfikirjoituksessa ei sanojen väliin jätetty tyhjää. Determinatiivit osoittavat myös, että edellä olevat merkit ovat foneettisia symboleja. Determinatiiveja ei koskaan yhdistetty piktogrammeihin.
Foneettiset symbolit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suurin osa hieroglyfeistä toimi foneettisina symboleina. Foneettiset symbolit ilmaisevat jotain äännettä. Useimpien nykykielien kirjoitus perustuu nimenomaan tähän menetelmään. Foneettiset hieroglyfimerkit jaetaan kolmeen ryhmään:
- Unilitteraalihieroglyfit (yksinäiskonsonanttimerkit), joissa on yksi konsonantti. Yksinäiskonsonanttimerkit ovat yleisimmin käytettyjä hieroglyfejä ja ne muodostavat pohjan hieroglyfien ymmärtämiselle. Monet ulkomaiset nimet kirjoitettiin käyttämällä yksinäiskonsonanttimerkkejä.
- Bilitteraalihieroglyfit, joissa on kaksi konsonanttia. Translitteraatioon on lisätty vokaaleja ääntämisen helpottamiseksi. Bilitteraalimerkkejä on yhteensä yli 80.
- Trilitteraalihieroglyfit, joissa on kolme konsonanttia. Monet niistä merkitsevät kokonaista sanaa. Translitteroituun versioon on lisätty vokaaleja ääntämisen helpottamiseksi. Trilitteraaleja on yhteensä noin 70.
Hieroglyfejä kirjoitettaessa vokaalit kirjoitettiin näkyviin hyvin harvoin. Esimerkiksi suomenkielinen sana koira kirjoitettaisiin vastaavalla kirjoitustavalla kr
Foneettiset komplementit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Foneettisia komplementteja käytettiin bi- ja trilitteraalimerkkien yhteydessä kertomaan lukijalle miten merkin kuvaama äänne tulisi ääntää. Jos esimerkiksi nb oli kirjoitettu bilitteraalimerkillä, sen yhteyteen liitettiin yksittäiskonsonanttimerkit n ja b, joko sanan eteen tai jälkeen. Ajan mittaan vakiintuneeksi tavaksi tuli ilmaista vain bilitteraalin toista konsonanttia ja trilitteraalin kahta viimeistä konsonanttia. Esimerkiksi trilitteraalin
|
htp perään liitettiin usein yksinäiskonsonanttimerkit
|
, jotka merkitsevät konsonantteja t ja p.
Lukusanat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhtä, kymmentä, sataa, tuhatta, kymmentätuhatta, sataatuhatta ja miljoonaa varten oli oma hieroglyfinsä. Muut luvut esitettiin additiivisesti.[18] Esimerkiksi luku 3214 kirjoitettiin
|
Lukusanat kirjoitettiin pääsanansa jälkeen.[18]
Nimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuninkaiden nimet kirjoitettiin kehysten eli kartussien sisään.[19]
|
Translitteraatio ja vokalisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Champollionin onnistui tulkita muinaiset hieroglyfit, koska hän muunsi ne ensin koptin kielen aakkosille ja siitä edelleen moderneille aakkosille. Tätä prosessia kutsutaan translitteraatioksi. Esimerkiksi merkki
|
translitteroidaan moderneille aakkosille muotoon "htp".
Koska egyptiä kirjoitettiin vain konsonantein, egyptologit lisäävät translitteroituun sanaan yleensä vokaaleja helpottamaan sanan lausumista. Konsonanttien väliin lisätään lyhyt e, ja jotkin merkit kirjoitetaan vokaalilla, kuten ꜥ a:lla. Näin esimerkiksi sanan ꜥḏꜥ äänneasuksi annetaan adja ja nfrt-sanalle nefret. Tämä vokalisaatio ei perustu egyptin alkuperäiseen ääntämiseen, koska siitä ei tiedetä paljoakaan varmaa.[20]
Kirjurin työ[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjurit kävivät kirjurikoulun, jossa he opettelivat lukemaan ja kirjoittamaan hieroglyfejä ja hieraattista kirjoitusta. Kirjurikoulu kesti neljästä viiteen vuotta.[21]
Kirjuri käytti työssään kivistä tai puista palettia, jolla oli punainen ja musta mustekivi, nahkainen kassi tai astia vedelle, sekä kokoelma ruokokyniä. Väripigmentit saatiin erilaisista mineraaleista, joita sekoitettiin sideaineisiin. Värin kirjuri levitti siveltimillä. Paperi valmistettiin papyruksesta. Seinäkirjoituksia tehtäessä nuorempi piirtäjä teki seinälle luonnoksen punaokralla ja vanhempi piirtäjä viimeisteli sen mustalla värillä. Lopuksi hieroglyfit veistettiin kohokuviksi ja maalattiin.[22]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Davies, W. V.: Egyptian Hieroglyphs. British Museum Publications, 1987. ISBN 0-7141-8063-7.
- Robinson, Andrew: The Story of Writing: Alphabets, Hieroglyphs & Pictograms. Thames & Hudson, 2007. ISBN 978-0-500-28660-9.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Jaakko Anhava: Maailman kielet ja kielikunnat, s. 119–120. 3. painos. Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-734-X.
- ↑ Jared Diamond: Tykit, taudit ja teräs, ihmisen ihmiskuntien kohtalot, s. 251. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita, 2003. ISBN 952-5202-56-9.
- ↑ a b c d Davies 1987, s. 10–11.
- ↑ Davies 1987, s. 9.
- ↑ Davies 1987, s. 57–60.
- ↑ Frankfurter, David: Religion in Roman Egypt: Assimilation and Resistance, s. 254. Mythos: The Princeton/Bollingen Series in World Mythology, nide 85. Princeton University Press, 2020. ISBN 9780691214733. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Periti, Giancarla: Drawing Relationships in Northern Italian Renaissance Art: Patronage and Theories of Invention, s. 159. Routledge, 2017. ISBN 9781351569231. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Westerfeld, Jennifer Taylor: Egyptian Hieroglyphs in the Late Antique Imagination, s. 80. University of Pennsylvania Press, 2019. ISBN 9780812296402. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Smith, William: ”Horapollo”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Robinson, s. 23.
- ↑ Robinson, s. 26.
- ↑ Davies 1987, s. 50–56.
- ↑ Robinson, s. 94.
- ↑ Davies 1987, s. 12–13.
- ↑ Davies 1987, s. 12–14.
- ↑ Robinson, s. 34.
- ↑ Robinson, s. 97.
- ↑ a b Davies 1987, s. 44.
- ↑ Davies 1987, s. 44–45.
- ↑ Davies 1987, s. 36–37.
- ↑ Scribes Ancient Egypt. The Britith Museum. Viitattu 9.3.2018.
- ↑ Scribes Canadian Museum of History. Arkistoitu 17.2.2018. Viitattu 9.3.2018.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Adkins, Lesley & Adkins, Roy: Hieroglyfikirja: Opi lukemaan ja kirjoittamaan muinaisten egyptiläisten tapaan. (The little book of Egyptian hieroglyphs, 2001.) Suomentanut Jaana Toivari-Viitala. Jyväskylä: Atena, 2003. ISBN 951-796-322-X.