Han (Japani)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Han (jap. ) tarkoittaa Japanin historiassa feodaalikauden läänityksiä, joita hallitsivat 1100-luvulta lähtien soturit ja myöhemmin Edo-kaudella daimiot. Meiji-hallinto lakkautti han-järjestelmän vuonna 1871, ja ne jaettiin prefektuureiksi.[1]

Hanit erosivat provinsseista (jap. , kuni), jotka keisarillinen hovi oli perustanut aiemmin pääosin 700-luvulla. Provinssi oli alun perin valtion alueellisen hallinnon jakoyksikkö. Muromachi-kaudella Ashikaga-bakufu nimitti shugon hallitsemaan jokaista provinssia. Heidän valtansa taantui suurimmaksi osaksi kauden lopulla, ja sengoku-daimiot korvasivat heidät. Suurin osa sengoku-daimioista oli shugoja alempiarvoisia samuraita, mutta jotkut shugot, kuten Shimazu-klaani Satsuman provinssissa, selviytyivät Edo-kaudelle saakka.lähde?

Edo-kaudella provinssit säilyivät maantieteellisinä alueina. Nyt han oli kuitenkin alueellinen hallintoyksikkö ja määritteli siten alueen, jolla paikallishallinto voi käyttää valtaansa. Han-järjestelmän määritteli Tokugawa-bakufu: hanien koot vaihtelivat, mutta bakufun määritelmän mukaan jokainen han oli läänitysalue, jonka maatalous tuotti ainakin 10 000 kokun verran vuosittain. Daimio määriteltiin hanin pääksi, joka palveli shōgunia ilman välikäsiä. Jos daimion vasallilla oli yli 10 000 kokun arvoinen läänitys (kuten Katakura Kagetsunalla Sendaissa tai Inada Kurōbeilla Tokushimassa), hän ei palvellut shōgunia vaan daimiota – hän ei siis määritelmän mukaan ollut daimio. Tällaisten samuraiden hallituksia ja alueita kutsuttiin silti yksinkertaisuuden vuoksi haneiksi.lähde?

Hanien koko ja riisin tuotanto vaihtelivat huomattavasti: suurimmat hanit, kuten Maeda-klaanin han, tuottivat yli miljoona kokua riisiä. Suuri osa haneista, noin kolmasosa, oli kuitenkin hyvin pieniä, ja niiden vuosituotto oli noin 10 000–20 000 kokua. Sotilashallinto määräsi hanit tarjoamaan sotilaita ja aseita niiden koon mukaan: 100 000 kokun hanilta vaadittiin esimerkiksi 170 hevosmiestä, 10 000 kokun hanilta vain 10.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Louis-Frédéric: Japan Encyclopedia, s. 283. Harvard University Press, 2005. ISBN 9780674017535. Teoksen verkkoversio.
  2. Totman, Conrad: Early Modern Japan, s. 120. University of California Press, 1993. ISBN 9780520917262. Teoksen verkkoversio.


Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Han (country subdivision)