Haartmanin sairaala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Haartmanin sairaala.

Haartmanin sairaala on Helsingissä Meilahden sairaala-alueella toimiva sairaala. Haartmanin sairaala aloitti toimintansa syksyllä 2009.[1] Sairaala on saanut nimensä lääkäri Johan Haartmanista, joka perusti Suomeen ensimmäisen sairaalan Turkuun vuonna 1759 ja jota pidetään Suomen lääketieteen isänä.[2]

Rakennuksen on suunnitellut Virta-Palastie-Leinonen Arkkitehdit. Julkisivut ovat silkkipainettua lasia, jonka takapinnalla on kuvataiteilija Markku Keräsen (s. 1945) suunnittelema sininen kuviointi. Kolmannen kerroksen valokuiluihin on sijoitettu kuvataitelija Kirsi Kaulasen (s. 1969) veistoksia. Valokuilut tuovat valoa keskeisiin potilastiloihin ja toimivat myös savupoiston kanavina. Toiseen eli sisäänkäyntikerrokseen suunniteltiin Suomessa uusi ja maailmallakin tuolloin harvinainen, kokonaan lasinen, äänieristetty ilmoittautumistila.[3]

Sairaalassa on seuraavat toiminnot:[4]

  • naistentautien poliklinikka
  • kardiologian ajanvarauspoliklinikka
  • päivystysosasto
  • kolme sisätautiosastoa
  • röntgen

Meilahden yhteispäivystys on siirtynyt 8. tammikuuta 2024 Siltasairaalaan, jonka sisäänkäynti on Paciuksenkatu 3:n kautta. Yhteispäivystyksessä hoidetaan yli 16-vuotiaiden äkilliset sairaudet ja vammat sekä mielenterveyteen liittyvät ongelmat, jotka vaativat kiireellistä hoitoa.[5]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Haartmanin sairaala 05.09.2011. Helsingin kaupungin terveyskeskus. Arkistoitu 15.1.2012. Viitattu 16.1.2012.
  2. Flygar, Mia: Uusi osoite: Ensimmäinen ovi Meilahdessa Lääkärilehti. 25.9.2009. Viitattu 23.1.2022.
  3. Ihatsu, Sanna & Lehtonen, Riitta & Piha, Heikki & Seitsalo, Seppo: ”Haartmanin sairaala”, TERVEISIÄ SAIRAALASTA. Postikortit kertova pääkaupunkiseudun sairaaloiden historiasta., s. 153. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin taidetoimikunta, 2017. ISBN 9789523010994.
  4. Haartmanin sairaala | HUS www.hus.fi. 15.2.2024. Viitattu 16.2.2024.
  5. Meilahden yhteispäivystys | HUS www.hus.fi. Viitattu 16.2.2024.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]