Emmanuel Le Roy Ladurie
Emmanuel Le Roy Ladurie (19. heinäkuuta 1929 Les Moutiers-en-Cinglais, Calvados – 22. marraskuuta 2023[1]) oli ranskalainen historioitsija. Professuurien lisäksi hän hoiti Ranskan kansalliskirjaston pääjohtajan virkaa.[2]
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Emmanuel Le Roy Ladurie syntyi vuonna 1929 Les Moutiers-en-Cinglais’ssa tunnettuun normandialaiseen sukuun. Hänen isänsä Jacques Le Roy Ladurie oli poliitikko ja maaseudun asioiden ajaja, joka pyrki 1930-luvulla yhdistämään viljelijät maataloussyndikaatteihin ja toimi myöhemmin Pierre Lavalin hallituksen maatalousministerinä ja vastarintaliikkeessä.[3]
Opinnot ja väitöskirja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Le Roy Ladurie suoritti loppututkinnon pariisilaisessa eliittikoulussa École normale supérieuressa, josta hän sai päästödiplomin vuonna 1949.[4]
Le Roy Ladurie toimi 1955–1957 Montpellier’n lukion opettajana ja sen jälkeen kolme vuotta CNRS-tutkimuslaitoksessa ja vuodet 1960–1963 Montpellier’n yliopiston filosofisen tiedekunnan assistenttina.[5] Montpellier’n kaudella hän antautui syvällisemmin tutkimustyölle ja jatkoi sitä toimiessaan yliassistenttina École des hautes études en sciences sociales (EHESS) -tutkimusinstituutissa[2].
Le Roy Ladurie väitteli tohtoriksi historiassa teoksella Les Paysans de Languedoc (1966), joka toi hänelle mainetta Ranskan maaseudun historioitsijana. Le Roy Ladurie yhdisti teokseensa sekä väestö-, talous-, yhteiskunta- että kulttuurihistoriaa. Hän tutki maavero- ja kymmenystilastoja ja selvitti niiden kautta maaseudun väestön lukumäärää sekä maanomistuksen hintojen vaihtelua.[5] Le Roy Ladurie julkaisi jo 1967 eli vuosi Les Paysansin jälkeen teoksen Histoire du climat, joka oli ilmastohistorian pioneeriteoksia.[6]
Professorina ja historioitsijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Le Roy Ladurie aloitti 1967 Annales: économies, sociétés, civilisations -julkaisun toimittajana. Lehden mukaan nimettiin annalistinen koulukunta[5], johon myös Le Roy Ladurie lasketaan kuuluneen tukijansa ja oppi-isänsä Fernand Braudelin vaikutuksesta.lähde?
Le Roy Ladurie toimi jonkun aikaa Pariisin yliopiston ja Université de Paris VII:n professorina, ja vuonna 1973 hänestä tuli oppi-isänsä Braudelin seuraaja Collège de Francen nykyajan kulttuurihistorian professorina.[5]
Le Roy Lauderie osallistui 1970-luvun alussa vaikuttaneen Nouvelle histoire -ryhmän toimintaan. Hän on myös yksi mikrohistoriallisen tutkimusmenetelmän pioneereista. Hän tuli kansainvälisesti tunnetuksi kahdella paikallishistoriallisella tutkimuksella, joissa hän analysoi pienyhteisön elämää kriisivaiheissa. Teokset ovat Montaillou – ranskalainen kylä 1294–1347 (Montaillou, village occitan) ja Karnevaalit: kynttelinpäivästä piinaviikolle, 1579-1580 (Le Carnaval de Romans : de la Chandeleur au Mercredi des cendres (1579–1580), Gallimard, 1979).[2] Ne kertovat Montailloun kylän tapahtumista ja perustuvat inkvisiittori Jacques Fournierin muistiinpanoihin.[7] Niissä Le Roy Ladurie pyrkii rakentamaan kokonaisuuden pienen Languedocin maakunnassa sijaitsevan kylän elämästä kataarien vaikutuskaudella. Hän sai myös mainetta antropologisen historian alueella, johon hän pureutui tarkastelemalla menneisyyden ihmisiä yhteydessä ympäristöönsä.
Le Roy Ladurie hoiti vuoteen 1999 Collège de Francen nykyajan kulttuurihistorian professuuria. Hän toimi 1987–1994 Ranskan kansalliskirjaston pääjohtajana.[1] Tässä tehtävässä hän osallistui keskeisesti uuden kansalliskirjaston rakentamiseen.
Le Roy Ladurie oli nuoruudessaan Ranskan kommunistisen puolueen jäsen, mutta suhde päättyi vuonna 1956, kun Neuvostoliitto osallistui Unkarin kansannousun tukahduttamiseen.[8] Tuotannossaan hän on eritellyt totalitarismia ja siihen sitoutumista teoksissa Les grands procès politiques ou la pédagogie infernale (2002) ja Ouverture, société, pouvoir : de l’Édit de Nantes à la chute du communisme. Jälkimmäinen teos ilmestyi yhteistyönä Guillaume Bourgeoisin kanssa vuonna 2004.
Tutkijana Le Roy Lauderie oli kiinnostunut myös Ranskan aluehistoriasta. Tästä todistaa teos Histoire de France des régions (2004). Hän toimi aktiivisesti Arkeia-nimisen Lounais-Ranskan alueen historiaa käsittelevän lehden kirjoittajana.
Kunnianosoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jäsenyydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ranskan instituutin moraalisten ja poliittisten tieteiden akatemian jäsen (Académie des sciences morales et politiques de l'Institut de France) vuodesta 1993
- Euroopan akatemian jäsen
- Ulkomainen kunniajäsen Yhdysvaltain kansallisessa tiedeakatemiassa (1974)[1]
- Japanin akatemian kunniajäsen (2006)[1]
Kunniamerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ranskan kunnialegioonan komentaja[1]
- Ranskan ”Arts et Lettres” -ritarikunnan komentaja[1]
Kunniatohtori[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Geneven yliopisto (1978)[1]
- Michiganin yliopisto (1981)[1]
- Leedsin yliopisto (1982)[1]
- Leicesterin yliopisto (1986)[1]
- Yorkin yliopisto (1986)[1]
- Carnegie Mellon -yliopisto (1987)[1]
- Durhamin yliopisto (1987)[1]
- Hullin yliopisto (1990)[1]
- Dublinin yliopisto (1992)[1]
- Montréalin yliopisto (1993)[1]
- Haifan yliopisto (1993)[1]
- Oxfordin yliopisto (1993)[1]
- Pennsylvanian yliopisto (1995)[1]
Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Les paysans de Languedoc, 1294 à 1324 (väitöskirja) SEVPEN, 1966
- Histoire du climat depuis l'an mil, Flammarion, 1967
- Le Territoire de l'historien, Gallimard, 1973 ja 1978
- Montaillou, village occitan, Gallimard, 1975 /suom. Montaillou – ranskalainen kylä 1294–1347, suom. Marja Itkonen-Kaila 1984 ja 2003, ISBN 951-1-07649-3
- Histoire économique et sociale de la France, 1976
- De 1450 à 1660
- Paysannerie et croissance (yhteisteos)
- Le Carnaval de Romans : de la Chandeleur au Mercredi des cendres (1579–1580), Gallimard, 1979 / suom. Karnevaalit: kynttelinpäivästä piinaviikolle, 1579-1580, suom. Inkeri Tuomikoski. Art House, 1990, ISBN 951-884-027-X,
- L’Argent, l'amour et la mort en pays d'oc, Le Seuil, 1980
- La Sorcière de Jasmin, Le Seuil, 1980
- Inventaire des campagnes (yhteisteos), 1980
- Histoire de la France urbaine (yhteisteos), 1981
- Pierre Prion, scribe, 1987
- L’Histoire de France: l'État royal 1460-1610
- Parmi les historiens, Le Seuil, 1983 et 1994
- Le siècle des Platter. Tome I, Le mendiant et le professeur, Fayard, 1997
- L'Historien, le chiffre et le texte, Fayard, 1997
- Saint-Simon ou Le système de la Cour, Fayard, 1997 (yhteistyössä)
- Histoire du Languedoc, 2000
- Histoire de France des régions, 2001
- Autour de Montaillou, un village occitan: histoire et religiosité d'un village au Moyen Âge, 2001
- Histoire des paysans français: de la peste noire à la Révolution, 2002
- Les Grands procès politiques, 2002
- La dîme royale, 2002
- Histoire humaine et comparée du climat, Fayard, 2004
- Histoire de France des régions: la périphérie française, des origines à nos jours, 2005
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Bowman, Jeffrey A: Emmanuel Le Roy Ladurie (1929–). Teoksessa French Historians 1900–2000. Philip Daileader, Philip Whalen (toim.). , 2010. ISBN 9781405198677. Wikipedia Library (viitattu 23.11.2023). (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Emmanuel Le Roy Ladurie: Biographie et publications Collège de France. Viitattu 23.11.2023. (ranskaksi)
- ↑ a b c Otavan suuri ensyklopedia. Täydennysosa 2, s. 10077, art. annalistit. Helsinki: Otava, 1991. ISBN 951-1-05125-3.
- ↑ Bowman, s. 395.
- ↑ Romain Huret: Hommage à Emmanuel Le Roy Ladurie EHESS. Viitattu 23.11.2023. (ranskaksi)
- ↑ a b c d Bowman, s. 396.
- ↑ Bowman, s. 398.
- ↑ Bowman, s. 400–401.
- ↑ Howard Prosser: The Carnival is Over Thesis Eleven. 23.2.2022. Viitattu 23.11.2023. (englanniksi)
| ||||||||||||||||||||||
