Eduard Dietl
| Eduard Dietl | |
|---|---|
 Kenraalieversti Dietl |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 21. heinäkuuta 1890 Bad Aibling, Baijeri, Saksa |
| Kuollut | 23. kesäkuuta 1944 (53 vuotta) Rettenegg, Steiermark, Saksa (nyk. Itävaltaa) |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) |
Saksan keisarikunta Weimarin tasavalta Natsi-Saksa |
| Palvelusvuodet | 1910–1944 |
| Taistelut ja sodat | |
| Sotilasarvo | Kenraalieversti |
| Kunniamerkit |
Rautaristin ritariristi tammenlehvin ja miekoin Vapaudenristin suurristi miekkojen kera Valkoisen Ruusun suurristi miekkojen kera |
 Nimikirjoitus |
|
Eduard Wohlrath Christian Dietl (s. 21. heinäkuuta 1890 Bad Aibling, Saksa – 23. kesäkuuta 1944 Steiermark, Saksa (nyk. Itävaltaa) oli saksalainen sotilaskomentaja toisen maailmansodan aikana, arvoltaan kenraalieversti.
Dietl oli jo varhain kansallissosialismin kannattaja, kansallissosialistisen puolueen jäsen[1] ja eräs Adolf Hitlerin lempikenraaleista. Dietl johti Saksan 3. vuoristodivisioonaa Norjan maihinnousun aikana 9.–10. huhtikuuta 1940. Norjan valloituksen jälkeen natsipropaganda nosti Dietlin julkisuuteen Narvikin sankarina ja hän oli ensimmäinen kenraali, jolle myönnettiin rautaristi tammenlehvillä, 19. kesäkuuta 1940. Dietl sai johtaakseen vuoristoarmeijakunta Norjan, joka toimi Suomen ja Norjan alueella itärintaman pohjoisimmassa osassa. Kesäkuussa 1942 armeijakunnan nimeksi muutettiin 20. vuoristoarmeija (saks. 20. Gebirgsarmee).
Eduard Dietl Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Dietl toimi Suomessa armeijakuntansa esikunnassa Rovaniemellä. Hän oli Suomessa ollessaan varsin pidetty, Suomen ystäväksi mielletty saksalaisupseeri. Vaikka Dietl oli kotoisin Baijerista, häntä pidettiin usein itävaltalaisena, alppijääkäreiksi kutsuttujen 20. Vuoristoarmeijan itävaltalaisjoukkojen mukaan.[2] Dietl oli innokas laskettelija ja rakennutti Rovaniemelle Ounasvaaran ensimmäisen pujottelurinteen vuonna 1943.[3] Suomessa olo aikanaan hän oppi muutaman sanan suomeakin esimerkiksi "ryssä matalaksi, onnea".[4] Dietl tuli hyvin toimeen suomalaisten upseerien ja virkamiesten kanssa, ja ystävystyi tärkeimpien yhdyshenkilöidensä yhteysesikunta Roin päällikön eversti Oiva Willamon ja Lapin läänin maaherra Kaarlo Hillilän kanssa.[4]
Huolimatta siitä, että Dietl oli vakaumuksellinen kansallissosialisti, omien sanojen mukaan ”hänelle ei tulisi mieleenkään ryhtyä tätä oppia Suomessa saarnaamaan”. Toisin kuin Saksalle, Dietl piti Suomelle demokratiaa sopivimpana yhteiskuntamuotona.[5]
Kuolema lento-onnettomuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jatkosodan ratkaisutaistelujen aikaan kesäkuun 1944 puolivälissä Dietl kiersi tapaamassa Suomen poliittista ja sotilaallista johtoa. Saksan sodanjohdolle Dietl painotti Suomen tarvitsevan kaiken mahdollisen materiaaliavun. Osittain tätä tarkoitusta varten hän matkusti 17. kesäkuuta Saksaan, jossa 22. kesäkuuta keskusteli tilanteesta kahdenkeskisissä neuvotteluissa Adolf Hitlerin kanssa.[5] Dietl kuoli lento-onnettomuudessa lennolla Grazista Wiener Neustadtiin Voraun vuoristossa Retteneggin lähellä seuraavana päivänä, 23. kesäkuuta 1944 aamulla kello 7.42.
Dietlin seuraajaksi Jugoslaviasta komennettu Lothar Rendulic määräsi myöhemmin saksalaisjoukkojen vetäytymisvaiheessa loka–marraskuussa 1944 Lapin hävitettäväksi. Pohjois-Suomessa arveltiin yleisesti, ettei Dietl olisi voinut antaa samanlaista hävityskäskyä, ja lento-onnettomuutta arveltiin jopa järjestetyksi. Todellisuudessa Dietl oli allekirjoittanut vastaavanlaisen tuhoamisen sisältävän peräytymisvaiheen toimintasuunnitelman jo vuonna 1943.[2]
Yksi Dietlin kesäasetakki kunniamerkkeineen ja kenttälakkeineen jäi hänen Helsingin asuntoonsa ja on nykyään Sotamuseossa.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jokisipilä, Markku: Aseveljiä vai liittolaisia? Suomi, Saksan liittosopimusvaatimukset ja Rytin-Ribbentropin sopimus. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISSN 1238-3503.
- Junila, Marianne: Kotirintaman aseveljeyttä. Väitöskirja. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-746-216-6.
- Herrmann, Kurt: Dietl – napapiirin kenraali. Loviisa: Loviisan uusi kirjapaino Oy, 1957.
- Linkomies, Edvin: Vaikea Aika, Otava: Helsinki 1970.
- Annanpalo, Heikki – Tuomaala Ritva – Tuominen Marja (toim.): Saatiin tämä vapaus pitää. Rovaniemi: Rovaniemen kaupunki, mlk ja srk, 2001. ISBN 951-634-770-3.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Eduard Dietl Wikimedia Commonsissa
- Kenraali Dietlin muistosanat sotilasradiossa 1944. Lapplandsender-rintamaradion äänite. Ylen Elävä arkisto.
- Dietl, Eduard hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
| ||||||||||||||||||
