Dmitri Bubrih
Dmitri Vladimirovitš Bubrih (ven. Дми́трий Влади́мирович Бу́брих; 25. heinäkuuta (J: 13. heinäkuuta) 1890 Pietari – 30. marraskuuta 1949 Leningrad) oli venäläinen kielitieteilijä. Häntä pidetään Venäjän suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen perustanlaskijana.[1]
Dmitri Bubrih syntyi keskikoulun venäjän kielen opettajan perheeseen. Hän opiskeli Pietarin yliopiston historiallis-kielitieteellisessä tiedekunnassa vuosina 1909–1913 ja harjoitti jatko-opintoja akateemikko Aleksei Šahmatovin johdolla. Hän suoritti maisterin tutkinnon vuonna 1920 ja sai tohtorin arvon vuonna 1924.[2] Vuodesta 1920 lähtien Bubrih työskenteli opettajana Pietarin pedagogisessa instituutissa ja vuodesta 1922 Leningradin yliopistossa, jonka suomalais-ugrilaisten kielten laitosta hän johti kuolemaansa saakka. Vuosina 1934–1949 hän toimi Neuvostoliiton tiedeakatemian Kielen ja ajattelun instituutin suomalais-ugrilaisen osaston ja marraskuusta 1937 lähtien Karjalan pedagogisen instituutin karjalan kielen laitoksen johtajana.[3] Tammikuussa 1938 Bubrih pidätettiin ja hän istui kaksi vuotta Krestyn vankilassa syytettynä vastavallankumouksellisesta toiminnasta.[4]
Jatkosodan aikana Bubrih oli yhdessä Petroskoin yliopiston kanssa evakuoituna Syktyvkariin, jossa hän työskenteli Komin pedagogisen instituutin professorina. Vuodesta 1947 lähtien hän toimi Karjalan tiedekeskuksen kielen, kirjallisuuden ja historian instituutin johtajana. Vuonna 1946 hänet valittiin Neuvostoliiton tiedeakatemian kirjeenvaihtajajäseneksi.[5]
Aluksi Bubrih tutki slaavilaisia kieliä. 1920-luvulla hän kiinnostui suomalais-ugrilaisista kielistä ja vuosina 1927–1930 hän johti Mordoviaan, Udmurtiaan ja Neuvosto-Karjalaan tehtyjä kielitieteellisiä tutkimusretkiä. Bubrih osallistui Neuvostoliiton suomalais-ugrilaisten kirjakielten kehittämiseen ja kirjoitti mordvalaiskieliä, komia, udmurttia, karjalaa ja suomen kieltä käsitteleviä tutkimuksia. Bubrihin laatiman keruuohjelman pohjalta laadittiin Helsingissä vuonna 1997 ilmestynyt ”Karjalan kielen murrekartasto”.[6]
Bubrihin tutkimukset perustuvat historiallis-vertailevaan metodologiaan, jota arvosteltiin voimakkaasti 1930–1940-lukujen neuvostoliittolaisessa kielitieteessä. Varsinkin elämänsä loppuvaiheessa hän joutui marrilaisten ideologisten syytösten uhriksi. Kielitieteilijä menehtyi sydänkohtaukseen häneen vuonna 1949 kohdistetun parjauskampanjan jälkeen.[7]
Karjalan kirjakielen kehittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bubrihin johtama työryhmä sai vuonna 1931 tehtäväkseen kehittää tverinkarjalaisille oman latinaisella kirjaimistolla kirjoitettavan kirjakielen Tolmatšin alueen murteen pohjalta. Vuosina 1936–1937 oli vuorossa yhtenäinen karjalan kirjakieli, joka päätettiin yhdenmukaistamisen vuoksi laatia kyrilliseen aakkostoon perustuvaksi. Tämä niin sanottu bubrihinkarjala oli sekoitus karjalan murteita – ensisijaisesti ”puhtaina” pidettyjä etelämurteita ja livviä – sekä suomea ja venäjää. Monet sanat oli korvattu suoraan venäjästä otetuilla ilmaisuilla ja uutta kirjakieltä ymmärsivätkin lähinnä venäjäntaitoiset. Jo vuonna 1932 julkaisemassaan teoksessa Karjala ja karjalan kieli Bubrih oli todennut karjalan olevan lähempänä venäjää kuin suomea, koska karjala ja venäjä olivat molemmat työväenluokan kieliä kun taas suomen kieli oli Suomen valtion tavoin yhä porvarillinen. Vuoden 1937 perustuslaissa karjalan kieli merkittiin yhdeksi Karjalan autonomisen sosialistisen neuvostotasavallan kolmesta virallisesta kielestä suomen ja venäjän rinnalla. Suomalaisiin kohdistuneiden puhdistusten yhteydessä suomen kieli julistettiin kuitenkin jo joulukuussa 1937 ”vastavallankumoukselliseksi porvarillisten nationalistien kieleksi” ja sen käyttö kiellettiin kokonaan, jolloin bubrihinkarjalasta tuli ensisijainen kieli tasavallan kaikessa julkaisutoiminnassa ja kouluopetuksessa. Käytännössä karjalan tasavallassa siirryttiin yhä enemmän venäjän kielen käyttöön, sillä vain harvat oppivat lukemaan Bubrihin kehittämää karjalan kirjakieltä.[8][9]
Kun Bubrih avustajineen pidätettiin vuoden 1938 puhdistusaallossa, heitä syytettiin porvarillisesta nationalismista, sillä bubrihinkarjala perustui suomen kielioppisääntöihin. Heidän väitettiin jopa tehneen kielen tahallaan mahdottomaksi ymmärtää, jotta voisivat väittää ymmärrettävän karjalan kirjakielen luomisen olevan mahdotonta. Karjalan kirjakielestä julkaistiin vuonna 1939 uusi kielioppi, jossa se pyrittiin puhdistamaan suomalaisuuksista ja keinotekoisuuksista sekä lähentämään sitä entuudestaan venäjään. Erillisestä karjalan kirjakielestä luovuttiin kuitenkin tarpeettomaksi todettuna kokonaan jo vuonna 1940 Karjalais-suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan perustamisen yhteydessä, jolloin suomen kieli vapautettiin pannasta ja otettiin uudelleen käyttöön.[8][9]
Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kakoi jazyk – tverskim karelam. Leningrad, 1931.
- Karely i karelski jazyk. Moskva, 1932.
- Grammatika karelskogo jazyka. Petrozavodsk, 1937.
- Programma po sobiraniju materialov dlja dialektologitšeskogo atlasa karelskogo jazyka. Petrozavodsk, 1937, 1946.
- Proishoždenije karelskogo naroda. Petrozavodsk, 1947.
- Istoritšeskaja fonetika finskogo-suomi jazyka. Petrozavodsk, 1948.
- Istoričeskaja fonetika udmurtskogo jazyka. Iževsk, 1948.
- Grammatika literaturnogo komi jazyka. Leningrad, 1949.
- Istoritšeskaja grammatika erzjanskogo jazyka. Saransk, 1953.
- Istoritšeskaja morfologija finskogo jazyka. Moskva–Leningrad, 1955.
- Karjalan kielen murrekartasto. Helsinki, 1997.
- Pribaltijsko-finskoje jazykoznanije: Izbrannyje trudy. Sankt-Peterburg, 2005.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kert, G.M.: Otšerki po karelskomu jazyku, s. 83. Petrozavodsk: Karelija, 2000. ISBN 5-7545-0749-6.
- ↑ Kert, G.M.: Otšerki po karelskomu jazyku, s. 84. Petrozavodsk: Karelija, 2000. ISBN 5-7545-0749-6.
- ↑ Karelija: entsiklopedija. Tom 1, s. 182. Petrozavodsk: Petropress, 2007. ISBN 978-5-8430-0123-0.
- ↑ Kert, G.M.: Otšerki po karelskomu jazyku, s. 88–89. Petrozavodsk: Karelija, 2000. ISBN 5-7545-0749-6.
- ↑ Karelija: entsiklopedija. Tom 1, s. 182–183. Petrozavodsk: Petropress, 2007. ISBN 978-5-8430-0123-0.
- ↑ Kert, G.M.: Otšerki po karelskomu jazyku, s. 84–86, 89–92. Petrozavodsk: Karelija, 2000. ISBN 5-7545-0749-6.
- ↑ Kert, G.M.: Otšerki po karelskomu jazyku, s. 95–106. Petrozavodsk: Karelija, 2000. ISBN 5-7545-0749-6.
- ↑ a b Markku Kangaspuro: Neuvosto-Karjalan taistelu itsehallinnosta: Nationalismi ja suomalaiset punaiset Neuvostoliiton vallankäytössä 1920–1939, s. 250–251, 336, 339–342. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 2000.
- ↑ a b Pauli Kruhse ja Antero Uitto: Suomea rajan takana 1918–1944: Suomenkielisen neuvostokirjallisuuden historia ja bibliografia, s. 52–57, 64. Kansalliskirjasto/BTJ kustannus, Helsinki 2008.
| ||||||||||||||||||
