Digital Theater Sound
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
DTS (lyhenne sanoista Digital Theater Systems) on monikanavaista äänijärjestelmää tukeva äänenpakkausmenetelmä, jota käytetään elokuvateattereissa ja kotiteattereissa. Kuluttajatasolla DTS-äänipakkausta (DTS Coherent Acoustics -koodekki, ETSI 102 114 v1.2.1) käytetään nykyisin monissa DVD- ja Laserdisc-julkaisuissa.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Standardin luoneen yhtiön, Digital Theater Systemsin, rahoittajiin kuuluu ohjaaja Steven Spielberg. DTS:ää alettiin kehittää 1991, neljä vuotta sen jälkeen kun Dolby Labs alkoi kehittää omaa Dolby Digital (AC3) -koodekkiaan. Ensimmäinen DTS-ääntä käyttänyt julkaisu oli elokuva Jurassic Park, joka julkaistiin vajaa vuosi Dolby Digitalin ensiesityksen (elokuvassa Batman – paluu) jälkeen. Jurassic Park oli myös ensimmäinen kotiteatterijulkaisu DTS-äänellä, Laserdiscillä tammikuussa 1997.
Tekninen kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
DTS tukee enintään seitsemää äänikanavaa (DTS-ES Discrete). DTS-ES on ns. 6.1-järjestelmä, jossa takakanavien väliin on lisätty yksi oma keskikanava. Numeroyhdistelmän pisteen jälkeinen numero tarkoittaa matalataajuuskaiuttimen eli subwooferien määrää. Dolbyn kilpaileva tuote tunnetaan nimellä Dolby Digital-EX 6.1 -järjestelmänä jossa takakeskikanava voidaan muodostaa matriisikoodauksella takasivukanavista. DTS-järjestelmässä takakanava voidaan muodostaa matriisikoodauksella tai omana erillisenä kanavana äänilähteen ääniraidassa, jonka vuoksi kannattajiensa parissa DTS-ES-järjestelmää pidetään kilpailijaansa parempana.
DTS-äänijärjestelmää on käytetty menestyksekkäästi myös 70 mm elokuvafilmien esittämisessä. Järjestelmän avulla on voitu hyödyttävästi korvata vanhojen elokuvien uusintakopioiden esittämisessä normaalisti aiemmin käytetyt kalliit magneettiset ääniraidat sekä hankala analogisten moniraitanauhureiden käyttö tahdistettuina projektoreihin.
Elokuvateatterissa DTS-ääni toimitetaan tavallisella CD-ROM-medialla 1,5 Mbit/s bittinopeudella pakattuna. Yhdelle levylle mahtuu ääntä nimellisesti 90 minuuttia, yleensä elokuvan mukana toimitetaan teatterille kaksi levyä. Filmille tavallisen analogisen eli optisen ääniraidan sekä kuvaruutujen väliin on sijoitettu tahdistusraita, joka ei sisällä lainkaan ääni-informaatiota vaan matalan bittivirran aikakoodin, mikä minimoi lukuhäiriöt. DTS-toistinlaite myös laskee aikakoodista keskimääräisen etenemisnopeuden, joten järjestelmä sopeutuu hyvin pieniin filminopeuden vaihteluihin ilman että toistetun äänen korkeus heilahtelee. Järjestelmä selviää kohtuullisen hyvin myös aikakoodikatkoksista, joita voi tulla esimerkiksi jos filmistä on vaurion vuoksi jouduttu leikkaamaan kuvaruutuja, tai sen kireys koodilukijan rummulla vaihtelee. Vanhemmat toistimet lukevat äänidatan suoraan levitysyhtiön toimittamilta levyiltä, jolloin laitteeseen pitää vaihtaa levyt sen mukaan mikä elokuva aiotaan näyttää. Uudemmissa toistimissa levyjen sisältö kopioidaan laitteen sisäiselle kiintolevylle, eikä levyjä tarvitse sen jälkeen vaihdella elokuvan mukaan, vaan ne voi tallennuksen jälkeen vaikkapa lähettää eteenpäin toiseen teatteriin.
DTS-levyjä voidaan toimittaa saman filmikopion mukana useampi sarja, joilla voi olla eri kielille dubattu puhe. Vaihtamalla levyjä tai muuttamalla toistimen asetuksia voidaan silloin valita eri näytöksiin eri kieli. Äänen lisäksi levyillä voi olla myös lisätekstityksiä, joita voidaan hyödyntää teattereissa joissa on erillinen CSP-projektori. Äänen toistaminen levyiltä ei ole mahdollista tavallisella CD-soittimella, mutta kopiointi toisille CD-ROM-levyille, tai vaikka molempien levyjen sisällön talletus yhdelle DVD-levylle tiedostoina on mahdollista. Kopiointiin joudutaan silloin tällöin levitysyhtiön pyynnöstä turvautumaan, jos alun perin tilattuja levyjä ei riitä kaikkiin teattereihin.
Edut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
DTS-järjestelmä on häiriönsietonsa ja leveämpikaistaisen pakkauksensa vuoksi varsin laadukas ja luotettava verrattuna kilpailevaan Dolby Digitaliin, joka tallennetaan dataruutuina suoraan filmille rei'itysten väliin. Sieltä väriaine kuluu käytössä nopeasti, jolloin ääniraita altistuu lukuvirheille. Riippuen lukijarummun sijoittelusta projektorin filmiradalla, toistimeen määritetään vastaava viive tai ennakko. DTS-aikakoodi luetaan toistimeen yleensä noin sekunnin etuajassa, joten korjauksia pieniin aikakoodivirheisiin on hyvin aikaa tehdä. Dolby luetaan tavallisesti noin yhden kuvaruudun (1/24 sekunnin) erotuksella analogisesta äänestä, joten pelivaraa nopeuden vaihtelulle ja koodikatkoksille on vähän. Jos samassa teatterissa on molemmat järjestelmät, yleensä DTS on kytketty ohittamaan Dolby. Filmillä voi olla myös SDDS-ääni, joka on talletettu rei'itysten ulkopuolisiin reunakaistoihin ja on siten samalla tavoin altis kulumiselle. Kaikki järjestelmät käyttävät varajärjestelmänä analogista ääntä.
Kotiteatterissa DTS:n normaali bittinopeus on 768–1536 kbit/s kun Dolby Digitalin bittinopeus puolestaan on 192–448 kbit/s. Tässäkin tapauksessa suuremman kaistanleveytensä vuoksi DTS:llä pakattu ääni on korkealaatuisempaa, joten esimerkiksi hifi-harrastajien keskuudessa se on saavuttanut suosiota. DTS ei kuitenkaan ole nykyisen DVD-soitinstandardin vaadittu koodekki. Siksi monista soittimista löytyy vain DTS Digital Out. Tämä tarkoittaa sitä, että kotiteatterivahvistimessa täytyy olla DTS-purkaja, mutta monissa laitteissa tätä ominaisuutta ei ole. Dolby Digital on eittämättä tämän hetken käytetyin ja suosituin äänenpakkausmenetelmä, mutta DTS:ää on viime vuosina alettu käyttää yhä enemmän DVD-julkaisuissa.
Digitaalisen esitystekniikan hiljalleen korvatessa ainakin 35-millisen filmin, DTS tulee olemaan väistyvässä asemassa elokuvateatterien tekniikassa. Elokuvien digitaalisissa teatterilevityksissä toimitetaan pakkaamaton monikanavaääni elokuvadataan yhdistettynä. Voidaan olettaa että DTS tulee kotiteattereissa vielä yleistymään, sillä toistaiseksi käytössä olevilla levitystekniikoilla pakkaamaton ääni vaatisi kohtuuttomasti kaistanleveyttä.