Der ewige Jude

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Der ewige Jude
Ohjaaja Fritz Hippler
Käsikirjoittaja Eberhard Taubert
Säveltäjä Franz R. Friedl
Pääosat Harry Giese (kertoja)
Valmistustiedot
Valmistusmaa Natsi-Saksa
Tuotantoyhtiö Deutsche Film Gesellschaft
Levittäjä Terra Film (käännä suomeksi)
Ensi-ilta 1940
Kesto 62 min
Alkuperäiskieli saksa
Aiheesta muualla
IMDb
AllMovie

Der ewige Jude (”Ikuinen juutalainen”) on kansallissosialistinen propagandaelokuva, joka kantaesitettiin Saksan elokuvateattereissa syyskuussa 1940. Elokuva esitettiin vain pari viikkoa toisen antisemiittisen propagandaelokuvan Vallanhimo jälkeen. Tarkoituksena oli, että historiallinen draama Vallanhimo herättäisi kansassa juutalaisvastaisia tunteita, jotka dokumenttielokuvana esitetty Der ewige Jude jälkikäteen oikeuttaisi. Elokuvan ohjasi Fritz Hippler, mutta sekä Adolf Hitler että Joseph Goebbels vaikuttivat elokuvan sisältöön ja muotoon ratkaisevalla tavalla.

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva voidaan sisällöllisesti jakaa karkeasti neljään osaan:

  • 1. Otoksia puolalaisista ghetoista
  • 2. Lukuisten merkittävien juutalaissyntyisten poliitikkojen, talousmiesten ja taiteilijoiden esittely ja arviointi
  • 3. Uskonnollisten seremonioiden, uskonnonopetuksen, jumalanpalveluksen ja šektauksen esittely
  • 4. Adolf Hitlerin puhe valtiopäiville ja paraatissa marssivia SA-miehiä

Elokuva koostuu yksittäisistä, kertojan kommentoimista kohtauksista, jotka esittävät juutalaiset alempiarvoisina, kulttuurittomina, likaisina ja loismaista elämää viettävinä. Kohtaukset kuvattiin etupäässä suurissa ja ahtaasti asutuissa Varsovan ja Lódzin ghetoissa. Elokuvan antaa ymmärtää, että juutalaisten asumistapa on yleisemminkin tuollainen. Esiintyjiksi valittiin tietoisesti likaisiin ja rikkinäisiin vaatteisiin pukeutuneita juutalaisia, jotka virnistävät kameraan, jotkut hampaattomalla suullaan. Elokuva esittää nämä juutalaiset kansansa tyypillisinä edustajina. Kuvatut asunnot ja talot ovat rappeutuneita ja hajoamaisillaan, rottien ja tuholaishyönteisten suuri määrä on silmiinpistävä. Graafisesti esitettyä juutalaisten vaellusta Itä-Euroopasta verrataan rottien joukkovaellukseen.

Kertoja: ”Missä rotat ikinä esiintyvätkään, ne tuovat maahan hävitystä, tuhoavat ihmisten tavaroita ja elintarvikkeita. Rotat ovat salakavalia, raukkamaisia ja julkeita, ne esiintyvät useimmiten suurissa laumoissa. Eläinten joukossa ne muodostavat kavalan, salaisesti hävitystä tuovan joukkion – aivan kuten juutalaiset ihmisten joukossa.

Elokuvan mukaan juutalaiset ovat syypäitä inflaatioon ja suurtyöttömyyteen Saksassa. Sen mukaan juutalaiset olivat salakavalasti kiemurrelleet kaikkien ammattiryhmien keskuuteen ja anastaneet häpeämättä saksalaisten omaisuutta koronkiskonnalla, kiristyksellä ja rikoksilla.

Tiedemies ja fysiikan Nobelin palkinnon saaja Albert Einstein esitellään elokuvassa suhteellisuusjuutalaisena, joka on kätkenyt saksalaisvihansa omalaatuisen pseudotieteen taakse. Seuraavissa kohtauksissa Curt Bois, Charlie Chaplin (joka ei ollut juutalainen), Fritz Kortner, Peter Lorre, Ernst Lubitsch ja Rosa Luxemburg esitellään ”kansainvälisen juutalaisuuden” edustajina.

Eräässä kohtauksessa esitetään lehmän šektaus verisiä yksityiskohtia säästämättä. Elokuvan kertojan mukaan kuvat ovat selkeä todiste tämän teloitustavan julmuudesta. Samalla ne paljastavat sen rodun luonteen, joka kätkee julman raakuutensa hurskaan uskonnonharjoituksen vaatteisiin.

Elokuvan lopussa esitetään osa Hitlerin valtiopäiville 30. tammikuuta 1939 pitämästä puheesta. Siinä Hitler puhuu Saksan kansan taistelusta juutalaisuutta vastaan. Puhe päättyy lauseeseen: ”Jos kansainvälisen rahajuutalaisuuden Euroopassa ja sen ulkopuolella vielä kerran onnistuisi syöstä kansat maailmansotaan, ei tämän sodan lopputulos tule olemaan juutalaisuuden voitto. Sodan tuloksena tulee olemaan juutalaisen rodun hävitys Euroopasta!” Elokuva päättyy kuviin suosiotaan osoittavista saksalaisista ja marssivista SA-miehistä.

Elokuvan puhujana toimi Harry Giese, joka oli puhujana myös ”Saksalaisessa viikkokatsauksessa”, elokuvateattereissa esitetyssä uutiskatsauksessa, vuodesta 1940 vuoteen 1945.

Elokuvan vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvaa esitettiin Saksassa kahtena versiona, lyhennettynä ja täyspitkänä. Lyhennetystä versiosta oli poistettu šektaus-kohtaus. Sitä suositeltiin heikkohermoisille, naisille se oli ainoa sallittu.

Saksan kansallissosialistiset vallanpitäjät olivat toivoneet elokuvalta suuria. Siihen pannut toiveet kuitenkin raukesivat pitkälti tyhjiin. Puolueaktiivit kävivät sitä innolla katsomassa, mutta tavallinen kansa piti elokuvan propagandaa liian yksioikoisena ja raakana. Tämän takia suuri yleisö pysyi pitkälti poissa elokuvanäytännöistä. Kuitenkin elokuvan helposti mieleen jäävät kohtaukset saattoivat osaltaan lietsoa kansalaisten juutalaisvastaisuutta.

Nykyään elokuvan Der ewige Jude esittäminen Saksassa on sallittua, mutta sen saa esittää vain, mikäli ennen elokuvaa pidetään sitä selittävä luento ja sen jälkeen on mahdollisuus keskusteluun. Elokuvan levittäminen on Saksassa kielletty.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]