David Brooks (jalkapalloilija)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
David Brooks vuonna 2018.

David Robert Brooks (s. 8. heinäkuuta 1997 Warrington, Englanti) on walesilainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän on pituudeltaan 173-senttimetrinen. Hän on edustanut englantilaisseura Bournemouthia kesästä 2018 alkaen. Hän on pelannut Walesin maajoukkueessa vuodesta 2017.[1]

Brooks pelasi pitkään Manchester Cityn junioreissa. Vuonna 2014 hän siirtyi Sheffield Unitediin. Kaudella 2015–2016 hän pelasi lainasopimuksella National Leaguen Halifax Townissa viisi ottelua, joissa hän teki yhden maalin. Sheffield Unitedin edustusjoukkueessa hän pelasi ensimmäisen kerran syksyllä 2016 kolmessa liigacupin ja yhdessä FA Cupin ottelussa. Kaudella 2017–2018 hän pelasi Unitedissa 30 mestaruussarjaottelua ja teki niissä kolme maalia. Kaudella 2018–2019 Brooks pelasi Bournemouthin joukkueessa Valioliigassa 30 ottelua, joissa 29 kertaa avauskokoonpanossa, ja teki niissä seitsemän maalia. Kolme maaleista syntyi kahdessa ottelussa Brightonia vastaan, ja Brooks teki maalin ja syötti toisen Bournemouthin voittaessa tammikuussa kärkipään joukkueisiin kuuluvan Chelsean 4–0. Kaudella 2019–2020 Brooks oli nilkkaleikkauksen jälkeen pitkään poissa kentiltä ja pelasi vain yhdeksän valioliigaottelua kesä-heinäkuussa 2020. Kauden ainoan maalinsa hän teki heinäkuussa Manchester Cityä vastaan. Kaudella 2020–2021 Bournemouth pelasi sarjatasoa alempana mestaruussarjassa, ja Brooks pelasi nousukarsinta mukaan lukien 34 ottelua, joissa hän teki viisi maalia.[1]

Kauden 2021–2022 alkupuolella Brooks pelasi mestaruussarjassa seitsemän ottelua ja teki niissä yhden maalin.[1] Lokakuussa 2021 hänen diagnosoitiin sairastavan toisen asteen Hodgkinin lymfoomaa.[1][2] Keväällä 2022 todettiin syöpähoitojen tehonneen ja Brooksin parantuneen taudista. Reisivamma piti hänet kuitenkin poissa kentiltä maaliskuulle 2023 saakka.[3] Hän pelasi kaudella 2022–2023 Valioliigaan palanneessa Bournemouthissa vain kuusi liigaottelua, joista kaksi avauskokoonpanossa. Kaudella 2023–2024 hän on pelannut vuodenvaihteeseen mennessä 12 valioliigaottelua ja tehnyt yhden maalin syyskuussa Brentfordia vastaan.[1]

Brooks pelasi Englannin alle 20-vuotiaiden ja Walesin alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa. Hän pelasi Walesin A-maajoukkueessa ensimmäisen kerran marraskuussa 2017 ystävyysottelussa Ranskaa vastaan. Hän kuului Walesin joukkueeseen vuonna 2021 pelatuissa Euroopan-mestaruuskilpailuissa ja tuli vaihdosta kentälle kolmessa ottelussa. Hän on vuoden 2023 loppuun mennessä pelannut 27 A-maaottelua, joissa 12 kertaa avauskokoonpanossa, ja tehnyt niissä kolme maalia: kesäkuussa 2019 EM-karsintaottelussa Kroatiaa, marraskuussa 2020 Kansojen liigan ottelussa Irlantia ja syyskuussa 2023 EM-karsintaottelussa Latviaa vastaan.[1]

Brooks valittiin Walesin vuoden 2018 parhaaksi jalkapalloilijaksi.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g David Brooks Transfermarkt-sivustolla (englanniksi)
  2. Syövän selättänyt futari palasi harjoituksiin - haaveilee paikasta MM-joukkueeseen Sportti.com. 1.7.2022. Viitattu 22.6.2023.
  3. Fisher, Ben: ‘I’d lost every bit of muscle’: David Brooks on cancer and return to football The Guardian. 20.4.2023. Viitattu 22.6.2023. (englanniksi)