Daniel Faraday

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Daniel Faraday
Näyttelijä(t) Jeremy Davies
Ensiesiintyminen Lopun alku
Viimeinen
esiintyminen
Loppu
Keskeiset jaksot Todettu menehtyneiksi
Muuttuja
Henkilötiedot
Koko nimi Daniel Faraday
Ammatti fyysikko
Asuinpaikka Essex, Yhdysvallat

Professori Daniel Faraday on fiktiivinen hahmo yhdysvaltalaisessa televisiosarjassa Lost, jossa häntä esittää Jeremy Davies. Daniel esiteltiin neljännen tuotantokauden alussa Kahana-nimisen laivan ryhmän jäsenenä. Damon Lindelof ja Carlton Cuse kutsuivat Daniel Faradayta ”selväksi Michael Faradayn vastineeksi, joka oli tiedemies ja fyysikko”. Danielin piti olla aluksi vain vieraileva henkilö.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Daniel on Eloise Hawkingin poika. 1990-luvun alussa Daniel työskenteli fysiikanopettajana The Queen’s Collegessa Oxfordissa ja teki Widmoren rahoittamaa tutkimusta. Danielin tutkimus sisälsi asioiden lähettämistä ajasta toiseen, pääsääntöisesti tulevaisuuteen. Hän käytti kokeiluihinsa rottia, jotka kaikki kuitenkin kuolivat. Vuonna 2004 Daniel tapasi Desmondin, jota hän neuvoi etsimään käsiinsä vuoden 1996 Danielin. Kun Desmond kärsi väliaikaisesta ajassasiirtymisestä tämän jälkeen, päätyi hän vuoteen 1996, jossa hän jäljitti Danielin Oxfordista. Daniel auttaa Desmondia kertomalla tämän kuolevan, ellei hän löydä ”vakiota” - tuttua asiaa/ihmistä, joka oli osa Desmondin elämää sekä vuonna 2004 että 1996.

Daniel alkoi tutkia kaikkea mitä pystyi ollakseen valmiina tähän tapahtumaan ja tietäen, että aikamatkustus on mahdollista; jakson lopussa Danielin näytetään päättäneen, että Desmond on hänen vakionsa, jos jokin menee pieleen. Viidennellä tuotantokaudella Daniel paljastaa tietävänsä monista saaren Dharma-asemista.

Daniel suorittaa samanlaisen kokeen ihmisellä. Nainen alkaa kuitenkin kärsiä ajassasiirtymisestä ja vajoaa lopulta koomaan ja Daniel erotetaan Oxfordista. Widmore estää tapaturman pääsyn julkisuuteen ja rahoittaa henkilökohtaisesti koomaan vajonneen naisen hoidon. Oxfordista poistetaan kaikki merkit Danielista.

Essexissa, Massachusettsissa Daniel katsoo uutisia Oceanicin lennon 815 jäänteiden löydöstä Sundan haudasta Indonesiasta. Kun hänen taloudenhoitajansa kysyi miksi hän itkee, Daniel vastaa, ettei hän tiedä.

Daniel palkataan peiteryhmään yhdessä Charlotten, Milesin ja Frankin. Ryhmää organisoi Matthew ja johtaa Naomi. Heidän tehtävänsä on matkustaa saarelle ja tuhota Myrsky-asema, joka sisältää myrkkykaasuja, jotka voisivat tappaa kaikki saarella olevat. Heidän pitää myös löytää Ben.

Daniel saapuu saarelle 23. joulukuuta 2004. Oceanicin lennon 815 selviytyjien saatua yhteys lautalle, saarelle lähetetään Danielin ryhmän helikopteri. Helikopteriin osuu matkalla salama, aiheuttaen pakkolaskun. Daniel onnistuu hyppäämään ensimmäisenä ulos ja laskeutuu lähelle Jackia ja Katea.

Daniel kertoo Jackille ja Katelle, että heidät on lähetetty saarelle pelastamaan lennolta selvinneet, mutta joutuu kuitenkin kertomaan totuuden, kun Jack löytää laukun happinaamareineen ja huomaa Danielin kantavan asetta. Daniel myöntää, ettei selviytyjien pelastaminen ole ryhmän ensisijainen tehtävä. Seuratessaan ryhmänsä paikantimia, kolmikko löytää Milesin, joka uhkaa Jackia aseella, syyttäen samalla Katea Naomin murhasta, tämän viimeisten sanojen ollessa salainen koodi. Yrittäessään selittää murhaajan olleen Locke, Miles vaatii saada nähdä Naomin ruumiin, jotta saisi asialle varmistuksen.

Naomin ruumiin luona Daniel havaitsee kiinnostavan asian saaren oudosta valaistuksesta. Miles varmistaa Jackin ja Katen tarinan, ja Jack riisuu sekä Danielin että Milesin aseista Sayidin ja Julietin avulla. He jatkavat matkaansa etsien loppua ryhmästä ja menettävät Charlotten Lockelle. Valoammus taivaalla kertoo ryhmälle Frankin sijainnin ja helikopterin laskeutumispaikan. Daniel vaatii saada viedä Naomin ruumiin laivalle, mutta muut eivät suostu sanoen Naomin painon olevan liikalastia kopterille. Hetkeä myöhemmin Miles yllättyy kuullessaan Frankilta, ettei Julietin nimi ollut lennon 815 matkustajalistalla, ja paljastaa heidän päämääränsä olevan Benjamin Linuksen löytäminen.

Daniel pysyy laskeutumispaikalla Milesin, Katen ja Sayidin matkatessa kohti Toisten parakkeja. Hän käyttää satelliittipuhelinta saadakseen yhteyden Reginaan ja johtaa tehtävää, jossa ohjus lähetetään Danielin sijaintipaikalle. Ohjus saapuu 31 minuuttia sen odotetun matka-ajan jälkeen, aiheuttaen Danielia kuvailemaan tilannetta ”ei hyväksi”. Danielille tarjotaan kyytiä helikopterilla takaisin laivalle, mutta hän päättää jäädä saarelle. Hän neuvoo Frankia pysymään täsmälleen samassa ilmasuunnassa kuin tullessaan saarelle.

Jack ja Juliet opastavat Danielin ja Charlotten rannan leirille. Ollessaan siellä, laivalle päässyt Sayid ottaa rannalla oleviin yhteyttä ja kertoo Desmondin hyppivän vuodesta 1996 vuoteen 2004, eli nykyisyyteen. Daniel opastaa Desmondia matkustamaan Oxfordin yliopistoon seuraavalla kerralla kun hän joutuu taas vuoteen 1996. Neuvo, jonka Daniel antaa Desmondille vuonna 1996, pelastaa Desmondin elämän vuonna 2004.

Daniel ja Charlotte lähtevät salaa rannalta suorittamaan salaista tehtäväänsä. Jin kertoo Jackille nähneensä heidän lähteneen aikaisemmin. Charlotte joutuu lyömään Katen tajuttomaksi Danielin pettymykseksi. Myrsky-asemalla Juliet yrittää estää Danielia työskentelemästä tietokoneen luona. Daniel väittää yrittävänsä estää myrkkykaasuvaaran. Charlotte hyökkää Julietin kimppuun antaen Danielille aikaa suorittaa työnsä loppuun.

Sun vierailee Danielin luona ja kysyy, ovatko laivalla olevat tulleet pelastamaan selviytyjät. Daniel vastaa ettei se ole hänen päätöksensä. Myöhemmin Daniel tunnistaa rantaan ajautuvan ruumiin lautan lääkäriksi, vaikka morsetus laivalta kuitenkin kertoo lääkärin olevan lautalla ja hyvissä voimissa. Bernard kysyy, ovatko lautalla olijat tulleet pelastamaan heidät, mihin Daniel vastaa kielteisesti.

Daniel alkaa viedä ihmisiä laivalle veneellä, jolla Sayid on palannut saarelle. Vietyään ensimmäisen lastin lautalle hän palaa varoittamaan Milesia ja Charlottea, jotta he palaisivat laivalle, mutta molemmat haluavat jäädä saarelle.

Palattuaan saarelle Daniel kertoo saaren likkuvan satunnaisesti ajasta toiseen. Daniel kulkee viidakossa yhdessä Sawyerin, Milesin, Julietin, Charlotten ja Locken kanssa, mutta erkanee joukosta houkutellakseen Desmondin ulos luukusta, kertoakseen tälle selviytyjien olevan vaarassa ja että Desmondin on muistettava etsiä Danielin äiti päästyään pois saarelta.

Ryhmä Toisiasaa Danielin ja muut kiinni 1950-luvulla. Daniel, Miles ja Charlotte viedään Richardin johtamaan leiriin. Daniel kertoo Richardille olevansa ainut ihminen, joka pystyy purkamaan saarella olevan vetypommin. Kun Daniel viedään vetypommin luo, hän sanoo, että se täytyy haudata mahdollisimman syvälle.

Kun Charlotte pyörtyy ajassamatkustamisen vuoksi, Daniel jää tämän luo. Charlotte paljastaa, että ollessaan pieni ”iso pelottava mies” käski häntä ikinä enää palaamasta saarelle. Hän tajuaa miehen olleen Daniel. Charlotte kuolee Danielin käsivarsille.

Jackin, Katen ja Hurleyn saavuttua vuoteen 1977, Sawyerilta kysellään onko myös Daniel Dharman työntekijä, johon Sawyer vastaa ”ei enää.” Jakson Vainajat puhuvat lopussa Danielin näytetään saapuvan saarelle Dharman toimivana tutkijana. Jaksossa Muuttuja Daniel aikoo lopettaa sähkömagneettiset purkaumat, jotka aiheuttavat Joutsen-aseman kunnostuksen, mikä taas aiheuttaa lennon 815 lentoturman ja heidän matkansa läpi ajan vuoteen 1977. Ennen suunnitelmansa toteen panemista Daniel vierailee Charlotten luona, joka on ilmeisesti sama tapahtuma johon Charlotte viittaa ennen kuolemaansa.

Aikaisemmin Daniel uskoi fysiikan oppeihinsa ja vakioiden muuttumattomuuteen. Hän kuitenkin alkoi uskoa, että vakioita täydensivät muuttujat. Näitä muuttujia kuvaavat ihmiset ja heidän tekonsa, riippumatta tulevaisuudesta. Danielin tutkielma saa hänet uskomaan, että he voisivat muuttaa tulevaisuutta jonka he muistavat, ja joka heille on nykyhetki.

Danielin suunnitelma on räjäyttää epävakaa vetypommi, joka haudattiin saarelle 1950-luvulla, jotta hän voisi neutralisoida energian, joka tulee vapautumaan Dharman onnettomuudessa. Aikoessaan toteuttaa suunnitelmansa Daniel matkustaa Toisten leiriin Jackin ja Katen kanssa puhuakseen nuoren Eloise Hawkingin kanssa. Leirissä Daniel uhkaa ampua Richardin, jolleivat he vie häntä Eloisen luo. Yllättäen Eloise ampuu Danielin. Ennen kuolemaansa Daniel kertoo Eloiselle olevansa tämän poika, ja että hänen on täytynyt tietää tämän tapahtuvan, mutta lähetti tämän silti. Samalla paljastuu, että Widmore on Danielin isä. Jaksossa Sijainen paljastuu, että Danielin nimi oli kirjoitettu luolan seinään ja oli yliviivattu. Danielia kuvasi numero 761. Danielin nimi oli myös majakan rattaassa ja nimeä kuvasi numero 101.

Vaihtoehtoisessa aikajanassa Daniel toimi muusikkona soittaen pianoa Eloisen tilaisuudessa. Kuultuaan Desmondin keskustelun Pennystä, Daniel kysyy Desmondilta, uskooko tämä rakkauteen ensisilmäyksellä. Daniel sanoo kohdanneensa museossa ruskeahiuksisen naisen (Charlotten) ja katsottuaan häntä hetken, hän tunsi kuin olisi koko ajan rakastanut häntä. Samana iltana Daniel oli kirjoittanut muistioonsa mutkikkaita kvanttifysiikan kaavoja ja yhtälöitä, muttei ymmärtänyt niitä. Daniel kysyi Desmondilta, mitä jos tämän ei pidäkkään olla heidän elämäänsä ja heidän eläneen toista aikaa, jota on muutettu. Daniel sanoo, ettei halua räjäyttää ydinpommia, jonka hän jo luulee räjäyttäneensä. Daniel sanoo Pennyn olevan hänen puolisisarensa ja kertoo Desmondille mistä hänet löytää.

Myöhemmin Daniel soitti pianoa konsertissa Drive Shaft -yhtyeen keikalla. Daniel tapasi Charlotten, jonka hän tunnisti, mutta hän ei muistanut entistä elämäänsä saarella. Eloisen pyynnöstä Desmond ei auttanut Danielia muistamaan täysin entistä elämäänsä.