Danderyd

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun


Danderyd
Danderydin sijainti Tukholman läänissä.

Danderyd on entinen kauppala ja nykyinen kunnanosa samannimisessä Danderydin kunnassa Keski-Ruotsissa. Se sijaitsee Tukholman läänissä ja Uplannin maakunnassa. Danderyd ei muodosta omaa taajamaa, vaan alueen asukkaat kuuluvat Tukholman taajamaan. Enebybergin alue kuuluu kuitenkin Täbyn taajamaan.

Danderydin maalaiskunnasta erotettiin vuonna 1901 osa Djursholmin kauppalaksi (vuodesta 1914 kaupunki) ja vuonna 1910 osa Stocksundin kauppalaksi. Kunnan jäljellä ollut länsi- ja pohjoisosa muutettiin Danderydin kauppalaksi vuonna 1946. Tähän kauppalaan kuului myös Enebyberg, joka nykyään muodostaa oman kunnanosansa ja oli ollut taajaväkinen yhdyskunta jo vuodesta 1914.

Stocksund yhdistettiin ensin Djursholmin kaupunkiin, joka vuonna 1971 yhdistettiin Danderydin kauppalan kanssa nykyiseksi Danderydin kunnaksi. Danderyd antoi nimensä uudelle kunnalle, koska uusi kunta oli alueeltaan sama kuin jakamattomana pysynyt Danderydin seurakunta ja aiempi Danderydin pitäjä. Uuden kunnan vaakunaksi otettiin Djursholmin vaakuna, mutta myös Danderydin kauppalalla oli oma vaakuna.

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Danderyd (kommundel)
Tämä Ruotsiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.