Colin Davis (kapellimestari)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sir Colin Davis.

Colin Rex Davis (25. syyskuuta 1927 Surrey, Englanti14. huhtikuuta 2013[1]) oli brittiläinen kapellimestari.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Davis opiskeli klarinetinsoittoa Royal College of Musicissa Lontoossa, jossa häneltä evättiin kapellimestaritunnit, koska hän ei ollut riittävän hyvä pianonsoittaja. Tästä huolimatta hän perusti opiskelijakollegoidensa kanssa Kalmar Orchestran ja toimi usein sen johtajana.

Vuonna 1952 Davisista tuli balettimusiikin johtaja Royal Festival Hallissa ja hän oli assistenttikapellimestarina BBC Scottish Orchestrassa vuosina 1957–1959. Hän nousi ensi kertaa kuuluisuuteen vuonna 1959 johtaessaan lyhyellä varoitusajalla Wolfgang Amadeus Mozartin oopperan Don Giovanni Otto Klempererin sairastuttua. Vuotta myöhemmin samankaltainen tilanne toistui, kun hän korvasi Thomas Beechamin johtaessaan Mozartin Taikahuilun Glyndebournessa.

1960-luvulla Davis työskenteli Sadler’s Wells Operassa, Lontoon sinfoniaorkesterissa ja BBC Symphony Orchestrassa. Vuonna 1971 hän siirtyi pääkapellimestariksi Royal Opera Houseen Georg Soltin seuraajaksi ja toimi siellä aina vuoteen 1986 asti. Hän tuli tunnetuksi Michael Tippettin teoksien kantaesittäjänä: The Knot Garden (1970), The Ice Break (1977) ja The Mask of Time (1984). Vuonna 1977 hän johti Tannhäuserin Wagnerin musiikille omistetuilla Bayreuth-festivaaleilla ja tuli siten ensimmäiseksi kyseisillä festivaaleilla johtaneeksi englantilaiseksi kapellimestariksi.

Davis työskenteli Baijerin radion sinfoniaorkesterin ja Bostonin sinfoniaorkesterin kanssa ennen kuin aloitti Lontoon sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina vuonna 1995.

Paitsi Tippettin ja Mozartin musiikin tulkitsijana, Davis tunnettiin erityisesti Jean Sibeliuksen ja Hector Berlioz’n musiikin tuntijana.

Huomionosoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Davis aateloitiin vuonna 1980.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sirén, Vesa: Musiikkimaailma suree kapellimestari Sir Colin Davisia Helsingin Sanomat. 15.4.2013. Arkistoitu 17.4.2013. Viitattu 15.4.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]