Betamax
| Betamax | |
|---|---|
 Betamax-kasetti |
|
| Tyyppi | magneettinauha |
| Enkoodaus | NTSC, PAL, Secam |
| Kapasiteetti | 300 minuuttia |
| Lukumekanismi | helical scan |
| Kirjoitusmekanismi | helical scan |
| Standardi | lomitettu kuva |
| Kehittäjä | Sony |
| Käyttötarkoitus | audiovisuaalisen materiaalin toisto ja tallennus |
| Lyhenne | Beta |
 |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Betamax on Sonyn kehittämä analoginen videonauhurijärjestelmä, joka suunnattiin kuluttajamarkkinoille. Betamax hävisi formaattikilpailun JVC:n VHS:lle, johon ironisesti lisensoitiin juuri Sonyn kehittämää tekniikkaa.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Betamax (tai Beta, kuten formaattia myös kutsuttiin) julkaistiin vuonna 1975 sen jälkeen, kun Sony ei ollut päässyt muiden yhtiöiden kanssa sopimukseen japanilaisesta standardista. Betamaxia pidettiin vuonna 1976 julkaistua Video Home System eli VHS-järjestelmään verrattuna teknisesti kehittyneempänä. VHS-järjestelmän nauhurit olivat kuitenkin edullisempia ja ainakin aluksi VHS tarjosi pidempää tallennuskapasiteettia, 120 minuuttia, kun Betamax-kasetti talletti 60 minuuttia. Kuluttajat arvostivat näitä ominaisuuksia enemmän, minkä vuoksi VHS voitti formaattisodan.[1] Amerikassa viimeinen Betamax-malli julkaistiin 1993 ja Japania lukuun ottamatta valmistus lopetettiin vuonna 1998. Betamaxin levittäminen Japanissa, ja samalla koko maailmassa, loppui vuonna 2002. Vuonna 2015 loppui myös niiden valmistus kokonaan.
Sanyo alkoi valmistaa Betamax-järjestelmän nauhureita vuonna 1977 oman V-Cord-järjestelmänsä kaupallisen epäonnistumisen jälkeen. Se markkinoi laitteitaan nimellä Betacord.[2] Sony, Sanyo ja muut Beta-valmistajat siirtyivät sittemmin VHS-laitteiden tuotantoon, kunnes digitaaliteknologia teki niistä vanhanaikaisia 2000-luvulla.
Sony markkinoi Betamax-kasetteja maaliskuuhun 2016 asti. Betamax-nauhureiden valmistus oli lopetettu jo aiemmin.[3]
Betamax-tekniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kasettien fyysinen koko on jonkin verran pienempi, kuva hieman tarkempi ja nauhan toistamisen aloittaminen nopeampaa. Toisaalta kuitenkin Betamax-nauha kuluu VHS:ää nopeammin, kun nauhaa kelataan paljon. Betamax-nauhaa pystytään myös käyttämään pelkästään äänen tallentamiseen, jolloin ääni saadaan korkealaatuisemmaksi.
Betamax-järjestelmän videokaseteissa käytetään puolen tuuman (12,7 mm) levyistä magneettinauhaa kuten useimmissa muissakin analogisissa videokasettijärjestelmissä. Nauhan kulkunopeus on vain 1,87 cm/s, jolloin pienikokoiseen kasettiin voidaan mahduttaa nauhaa jopa 3,5 tunnin tallentamista varten. Pienestä nauhanopeudesta johtuen äänentoiston laatu hieman kärsii pitkittäisiä ääniraitoja käyttäen. Tämä ongelma ratkaistiin myöhemmässä vaiheessa ottamalla käyttöön Hi-Fi-ääniraidat, jotka tallennetaan ja toistetaan kuvarumpuun asennetuilla erillisillä äänipäillä syvyysmultipleksoinnin avulla.
Betamaxin kehittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Betamax-järjestelmän nauhakoneiston mekanismi on jatkojalostettu Sonyn aikaisemmin kehittämästä U-matic-järjestelmästä: Se on kuin pienennetty versio U-Maticin koneistosta ja käyttää samaa U-nauhanpujotustapaa, jota Sony hyödynsi myöhemmin muunneltuna myös kehittämissään ammattikäyttöön suunnatuissa Betacam- (julkistettu 1982) ja Betacam SP- (julkistettu 1986) nauhurijärjestelmissään, joissa nauhanopeus on huomattavasti suurempi 10,15 cm/s.
Sony käytti muutoinkin osittain hyödykseen Betamaxia varten luotua mekanismia Betacam-formaattiperheen nauhurituotteissaan. Betacam-järjestelmän nauhakasetti kameranauhureita varten on rakenteeltaan täsmälleen samanlainen kuin kuluttajakäyttöön tarkoitettu Betamax-kasetti. Eroina näissä ovat kaseteissa käytetty nauhalaatu ja järjestelmien välinen tallennusmenetelmien yhteensopimattomuus.
Betamax-kaseteissa käytetty L-merkintä viittaa nauhan fyysiseen pituuteen jalkoina. Nauhapituudeltaan suosituimman L-750 kasetin merkintä tarkoittaa kasetissa olevan nauhaa 750 jalkaa (228,6 metriä). Siihen voi nauhoittaa PAL-järjestelmässä 3 tuntia 15 minuuttia ja NTSC-järjestelmässä 3 tuntia.
Betamovie[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
Sony toi vuonna 1983 markkinoille kotikäyttöön tarkoitetun Betamovie-kameranauhurin. Sen elinkaari jäi lyhyeksi, sillä Sony esitteli Video 8 -kameranauhurin jo 1985. Betamovie on yhteensopiva Betamaxin kanssa, Video 8 sitä vastoin on täysin oma järjestelmänsä.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Chaline, Eric: 50 konetta, jotka muuttivat maailmaa (50 Machines that Changed the Course of History). Suom. Veli-Pekka Ketola. Quid Publishing, (suom. versio Moreeni 2013), 2012. ISBN 978-952-254-160-4. Suomi
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Chaline, s. 186
- ↑ Sanyo Betacord Gallery Betamaxcollectors.com. Viitattu 29.1.2019.
- ↑ VHS-kasetin kilpailija kohtasi viimein loppunsa Tekniikka & Talous. 11.11.2015. Viitattu 30.4.2019.
- ↑ Sony BMC-100 Rewindmuseum.com. Vision International. Viitattu 29.1.2019.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Betamax Wikimedia Commonsissa
