Balkanabat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Balkanabat
بلخان آباد
Балканабат

Balkanabat

Koordinaatit: 39°31′00″N, 54°22′00″E

Valtio Turkmenistan
Maakunta Balkan
Väkiluku (2004)  (arvio) 139 000
Aikavyöhyke UTC+5

















Balkanabat (entinen Nebitdag, myös Nebit-Dag) on Balkanin maakunnan pääkaupunki Turkmenistanin länsiosassa Keski-Aasiassa. Sen asukasluku oli vuonna 2004 arviolta 139 000.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paikallisia asuinrakennuksia.

Balkanabat sijaitsee Turkmenistanin länsiosassa Türkmenbaşyn ja Ašgabatin välillä noin 400 kilometriä Ašgabatista luoteeseen.[1] Kaupungin pohjoispuolella sijaitsevat Uly Balkan -vuoret.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisen Balkanabatin paikalla oli vielä 1800-luvulla vain pieni rautatieasema. Paikasta kasvoi merkittävä rautatieliikenteen solmukohta Neuvostoliiton kaudella.[1] 1930-luvulla sen lähistöltä löydettiin myös suuret esiintymät maaöljyä. Kaupungin vanha nimi Nebitdag tarkoittaakin öljyvuorta.[2] Oman kaupungin asemansa Balkanabat sai vuonna 1946. 1980- ja 1990-luvuilla kaupunki kärsi huomattavasti taloudellisesta ahdingosta. Monet paikalliset ja etenkin koulutetut työläiset muuttivat muille paikkakunnille. 1990-luvun puolenvälin paikkeilta lähtien valtio alkoi tehdä kuitenkin suuria investointeja esimerkiksi kaupungin infrastruktuuriin ja öljylaitoksiin.[1]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Balkanabatin asukasluku oli vuonna 2004 arviolta 139 000.[2] Vuonna 1985 vastaava arvio oli noin 81 000. Kaupungin asukkaat ovat pääasiassa etnisiä turkmeeneja, venäläisiä ja kazakkeja.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Rafis Abazov: Historical Dictionary of Turkmenistan, s. 24. Scarecrow Press, 2005. ISBN 0-8108-5362-0. (englanniksi)
  2. a b c Balkanabat Encyclopædia Britannica. Viitattu 23.6.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]