Ateenan akatemia

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Ateenan Akatemia)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee nykyistä akatemiaa. Platonin Akatemia oli antiikin aikana toiminut filosofikoulu.
Ateenan Akatemian rakennus, edustalla Platonin (vasemmalla) ja Sokrateen patsaat.

Ateenan akatemia (kreik. Ακαδημία Αθηνών, Akadimía Athinón) on Kreikan kansallinen akatemia, joka toimii Ateenassa. Se on perustettu vuonna 1926. Akatemian tehtävänä on tukea ja edistää tieteitä ja taiteita. Se muun muassa järjestää ja rahoittaa tutkimusprojekteja, harjoittaa yhteistyötä muiden maiden akatemioiden kanssa sekä vaikuttaa tiedepolitiikan alalla. Akatemian jäsenet ovat eri tieteiden ja taiteiden edustajia.[1][2]

Akatemian rakennus sijaitsee Ateenan keskustassa Akadimían kaupunginosassa Panepistimíou-kadulla. Sen on suunnitellut Theofil Hansen vuonna 1859 ja se valmistui vuonna 1885. Ennen nykyisen akatemian perustamista rakennus oli aiemman niin kutsutun Sinaían akatemian käytössä. Rakennus on osa Theofil ja Christian Hansenin suunnittelemaa trilogiaa, johon kuuluvat myös viereiset Ateenan yliopiston päärakennus sekä Kreikan kansalliskirjasto. Rakennus edustaa uusklassista arkkitehtuuria ja jäljittelee antiikin Ateenan joonialaisen tyylin rakennuksia. Se on yksi Ateenan tunnetuimmista maamerkeistä.[3]

Rakennus on koristeellinen, ja sen edustalla on useita kuvapatsaita. Pääsisäänkäynnille johtavan portaikon sivuilla ovat ateenalaisten filosofien Sokrateen ja Platonin patsaat. Pääsisäänkäynnin kummallakin puolella olevien korkeiden pylväiden päissä ovat puolestaan viisaudenjumalatar Athenen ja runotaiteiden jumalan Apollonin patsaat.lähde?

Athene
Ateenan akatemian rakennus
Apollon

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. History Academy of Athens. Viitattu 23.2.2015. (englanniksi)
  2. The Objective Academy of Athens. Viitattu 23.2.2015. (englanniksi)
  3. The Building: Introduction Academy of Athens. Viitattu 23.2.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]