Arthur Seyss-Inquart
| Arthur Seyss-Inquart | |
|---|---|
 Alankomaiden valtakunnankomissaari Arthur Seyss-Inquart. |
|
| Itävallan liittokansleri | |
|
11. maaliskuuta 1938 – 13. maaliskuuta 1938
|
|
| Presidentti | Wilhelm Miklas |
| Varakansleri | Edmund Glaise-Horstenau |
| Edeltäjä | Kurt Schuschnigg |
| Seuraaja | Karl Renner |
| Alankomaiden valtakunnankomissaari | |
|
29. huhtikuuta 1940 – 7. toukokuuta 1945
|
|
| Edeltäjä | Alexander von Falkenhausen |
| Saksan ulkoasiainministeri | |
|
30. huhtikuuta – 2. toukokuuta 1945
|
|
| Edeltäjä | Joachim von Ribbentrop |
| Seuraaja | Lutz Graf Schwerin von Krosigk |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 22. heinäkuuta 1892 Stonařov, Määri, Itävalta-Unkari |
| Kuollut | 16. lokakuuta 1946 (54 vuotta) Nürnberg, Yhdysvaltain miehitysvyöhyke Saksassa |
| Tiedot | |
| Puolue | Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue |
 Nimikirjoitus |
|
| Sotilaspalvelus | |
| Palvelusmaa(t) |
 Itävalta-Unkari |
| Palvelusvuodet | 1914–1918 |
| Taistelut ja sodat | ensimmäinen maailmansota |
Arthur Seyss-Inquart (syntyjään Arthur Zajtich, virallisesti saksaksi Arthur Seyß-Inquart; 22. heinäkuuta 1892 Stonařov, Määri, Itävalta-Unkari – 16. lokakuuta 1946 Nürnberg, Yhdysvaltain miehitysvyöhyke Saksassa) oli huomattava natsivirkailija Itävallassa sekä toisen maailmansodan aikana Puolassa ja Alankomaissa.[1]
Ennen Anschlussia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seyss-Inquart syntyi Stannernissa (nykyinen Stonařov), Määrissä, joka kuului Itävalta-Unkariin. Hän muutti vanhempiensa kanssa Wieniin vuonna 1907, missä perhe muutti nimensä Seyss-Inquartiksi. Myöhemmin hän opiskeli lakia Wienin yliopistossa. Ensimmäisen maailmansodan alkaessa hän värväytyi Itävallan armeijaan elokuussa 1914 ja palveli Venäjän, Romanian ja Italian vastaisilla rintamilla. Hänet palkittiin urheudesta monia kertoja ja ollessaan toipilaana saamistaan vammoista hän suoritti tutkintonsa loppukokeet vuonna 1917.
Sodan jälkeen Seyss-Inquart toimi lakimiehenä ja perusti oman toimiston 1921. Ensimmäisen tasavallan alkuvuosina hän oli poliittisesti lähellä Isänmaallista rintamaa (Vaterländische Front). Menestyvänä lakimiehenä hänet kutsuttiin mukaan kansleri Engelbert Dollfussin hallitukseen 1933. Hän liittyi Itävallan kansallissosialistiseen puolueeseen 1931, mutta vaikka hän pysyttäytyi etäämpänä puolueesta sen tullessa kielletyksi heinäkuussa 1934, hän uusi jäsenyytensä nopeasti vuonna 1936. Helmikuussa 1938 Seyss-Inquart nimitettiin sisäministeriksi Kurt Schuschniggin hallitukseen sen jälkeen, kun Adolf Hitler oli uhannut Schuschniggiä ja Itävaltaa sotilaallisilla toimenpiteillä, jos Saksan vaatimuksiin ei suostuta. Vain neljä viikkoa myöhemmin 11. maaliskuuta 1938 Saksan painostuksen alla Schuschnigg erosi kanslerin virasta ja Itävallan presidentti Wilhelm Miklas nimitti Seyss-Inquartin Itävallan kansleriksi. Seuraavana päivänä saksalaiset joukot ylittivät Itävallan rajan liittääkseen sen kolmanteen valtakuntaan.
Ostmarkin ja Etelä-Puolan johtaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seyss-Inquart ehdotti ja allekirjoitti 13. maaliskuuta 1938 lain, joka alisti Itävallan Saksan maakunnaksi. Hitlerin suostumuksella hän pysyi uudelleennimetyn Ostmarkin johtajana apunaan Ernst Kaltenbrunner johtavana ministerinä ja Burckel Itävallan jälleenyhdistymisen päällikkönä (vastuualueeseen kuului ”juutalaiskysymys”). Seyss-Inquart sai kunnianosoituksen SS-arvon Gruppenführer ja toukokuussa 1939 hänestä tuli salkuton ministeri Hitlerin hallintoon.
Puolan miehityksen jälkeen Seyss-Inquartista tuli eteläisen Puolan hallinnollinen johtaja, mutta ei ottanut tointa vastaan ennen kuin kenraalikuvernementti perustettiin, jolloin hänestä tuli kenraalikuvernööri Hans Frankin sijainen.[1]
Alankomaiden valtakunnankomissaari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nykyisten Benelux-maiden antauduttua Seyss-Inquart nimitettiin valtakunnankomissaariksi (Reichskommissar) miehitettyyn Alankomaihin toukokuussa 1940, tehtävänään johtaa siviilihallintoa, mahdollistaa läheinen taloudellinen yhteistyö Saksan kanssa ja puolustaa Saksan etuja. Hän tuki Hollannin kansallissosialistista liikettä (Nationaal-Socialistische Beweging) ja salli heidän muodostaa puolisotilaallisia joukkoja, jotka toimivat poliisivoimien apuna. Muut poliittiset puolueet kiellettiin vuoden 1941 loppupuolella ja monet entiset virkamiehet vangittiin. Seyss-Inquart johti itse hallintoa lähes joka tasolla ja pyrki politisoimaan kaikkea shakkiyhdistyksistä lähtien.[1]
Hän vastasi toukokuussa 1943 puhjenneisiin laajoihin lakkoihin terrorikampanjalla ja summittaisilla sotaoikeudenkäynneillä sekä kollektiivisella 18 miljoonan guldenin sakolla. Alankomaiden vapauttamiseen mennessä hän oli vahvistanut noin 800 ihmisen teloituksen, joissain lähteissä yli 3 500 mukaan lukien ”panttivankilain” perusteella teloitetut, lähellä vapautumista olevien poliittisten vankien kuolemat, Puttenin tapauksen ja SS-poliisijohtaja H. Rauteria vastaan tehdystä hyökkäyksestä kostoksi teloitetut 230 hollantilaista. Heinäkuussa 1944 suurin osa hänen valtaoikeuksistaan siirrettiin Alankomaiden sotilaskomentajalle ja Gestapolle.
Alankomaissa oli kolme suurta keskitysleiriä – Vught, Amersfoort ja ”juutalaisten kokoamisleiri” Westerborkissa; myös useita muita pienempiä leirejä oli eri hallinonalojen hoidettavana. Näihin kuului ”vapaaehtoisen työvoiman rekrytointi” -leiri Ommenissa. Yhteensä kaikkiaan noin 530 000 hollantilaista siviiliä työskenteli saksalaisille ja näistä 250 000 lähettiin tehdastyöhön Saksaan. Seyss-Inquart yritti lähettää kaikki 21–23-vuotiaat työläiset Saksaan, mutta yritys ei onnistunut, vaikkakin hän torjui vuonna 1944 vaatimukset lähettää 250 000 työläistä lisää ja yhteensä tuona vuonna lähettiin vain 12 000 ihmistä.
Seyss-Inquart oli avoimesti antisemitisti ja saapuessaan Alankomaihin hän pyrki välittömästi poistamaan kaikki juutalaiset virkamiehistöstä, tiedotusvälineistä ja johtavista asemista yrityksissä. Juutalaisvastaiset toimenpiteet kiihtyivät vuodesta 1941 alkaen ja 140 000 juutalaista rekisteröitiin sekä aloitettiin juutalaisten eristäminen ghettoihin ja leireille. Helmikuussa 1941 1 000 juutalaista lähetettiin Buchenwaldin ja Mauthausenin keskitysleireihin. Myöhemmin Hollannin juutalaiset lähetettiin Auschwitzin tuhoamisleirille. Kaikkiaan hän on vastuussa 117 000 juutalaisen toimittamisesta keskitysleireille.[1] Sodasta selvisi vain 13 500 kaikista 140 000 rekisteröidystä.
Kun liittoutuneet etenivät Alankomaihin, käynnisti natsihallinto poltetun maan taktiikan ja päästi veden tulvimaan alaville maille, mitä suurin osa maata oli. Siviiliväestö joutui kärsimään lähes nälänhätää syyskuusta 1944 vuoden 1945 alkupuolelle, sillä suurin osa viljelysmaata oli käyttökelvotonta ja kuljetuskalustoa siviilien ruokakuljetuksiin oli niukasti, jonka seurauksena lähes 30 000 hollantilaista kuoli nälkään. Seyss-Inquart pysyi valtakunnankomissaarina aina 8. toukokuuta 1945 saakka, jolloin hänet pidätettiin Hampurissa.
Nürnbergin oikeudenkäynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nürnbergin oikeudenkäynnissä Seyss-Inquartia syytettiin salaliitosta tehdä rikoksia rauhaa vastaan sekä hyökkäyssodan suunnittelusta, käynnistämisestä ja käymisestä sekä sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Häntä puolusti Gustav Steinbauer. Seyss-Inquart todettiin syylliseksi kaikkiin muihin syytteisiin paitsi salaliittoon ja tuomittiin kuolemaan hirttämällä. Tuomio toimeenpantiin 16. lokakuuta 1946. Ennen oikeudenkäyntiä yhdysvaltalainen psykiatri Douglas Kelley teki syytetyille natseille älykkyystestin ja Arthur Seyss-Inquart sai 143 pistettä (huippuälykkyys).[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Arthur Seyss-Inquart Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||
