Ari-Pekka Siekkinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ari-Pekka Siekkinen lokakuussa 2013.

Ari-Pekka Siekkinen (s. 12. tammikuuta 1965 Jyväskylä) on ammattilaisuransa lopettanut suomalainen jääkiekkomaalivahti ja nykyinen valmentaja. Hän on toiminut kaudesta 2017–2018 lähtien japanilaisen Nikkō Ice Bucksin päävalmentajana.[1]

Siekkinen pelasi JYPin kokoonpanossa vuodet 1984–1996 ja 2000–2001. Hän on seuran liigahistoriassa eniten otteluita pelannut maalivahti ja urheilu-urallaan hän voitti kaksi SM-hopeaa sekä yhden SM-pronssin.[2] JYP jäädytti Siekkisen pelipaidan ja -numeron 22. marraskuuta 2013.[3]

Ura pelaajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ari-Pekka Siekkinen aloitti uransa I-Divisioonassa JyP HT:ssä kaudella 1984–1985.[1] Jyväskyläläiset nousivat SM-liigaan seuraavalla kaudella Siekkisen ollessa kuitenkin vielä Kari Viljasen kakkosmiehenä. Siekkinen toimi neljän ensimmäisen liigakautensa ajan kakkos- tai kolmosvahtina, kunnes sai vakuutettua valmennusjohdon ja pääsi toimimaan ykkösvahtina kaudella 1989–1990. Tuosta kaudesta lähtien "Kenkä" oli yksi joukkueensa kantavista voimista aina vuoteen 1996 saakka. Jyväskylän-vuosinaan Siekkinen oli voittamassa kolmea SM-mitalia; kahta hopeaa ja yhtä pronssia.

Kaudeksi 1996–1997 Siekkinen siirtyi Ruotsin Elitserienissä pelaavan Västerås IK:n riveihin. Ruotsissa hän pelasi kuitenkin vain vuoden ajan, kunnes palasi takaisin Suomeen.[1] Kaikkien yllätykseksi suunta ei ollutkaan Jyväskylä vaan Espoon Blues. Blues esitti parhaan tarjouksen ja toisaalta Jyväskylässä maalivahtitilanne oli hyvä, kiitos Marko Leinosen. Espoossa Siekkinen torjui kolmen kauden ajan tehden kaudella 1997–1998 uuden nollapeliennätyksen runkosarjassa (7 nollapeliä).

Kolmen Espoon-vuoden jälkeen jyväskyläläisyleisö sai vihdoin nähdä Siekkisen paluun Jyväskylään. Kauden 2000–2001 Siekkinen aloitti Jyväskylässä. Jypin ykkösmaalivahtina toimi tuolloin Mika Lehto, eikä Siekkinen enää pystynyt loukkaantumisten vuoksi kilpailemaan hänen kanssa ykkösmaalivahdin paikasta. "Kenkä" halusi saada enemmän pelituntumaa, mutta Lehto oli hyvässä torjuntavireessä ja niinpä Siekkinen siirtyi kesken kauden Saksan DEL-liigassa pelanneeseen Hannover Scorpionsiin. Kauden loputtua Siekkinen siirtyi vielä pelaamaan vuodeksi Italian liigaan HC Bolzanon joukkueeseen. Siekkinen olisi saanut jatkaa vielä italialaisjoukkueessa, mutta sopimussotkut päättivät polvivaivaisen miehen uran 36-vuotiaana.

Maajoukkueurallaan Siekkinen edusti Suomea 1992 MM-kisoissa, joissa Suomi saavutti ensimmäisen MM-mitalinsa voittamalla hopeaa.

Pelaajauran jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

"Tämä ei ole hyppy tyhjyyteen, vaan askel vapauteen. Roolini valmennuksessa on pienentynyt ja sitä kautta kipinä hiipunut."
—Siekkinen kertoi Suur-Jyväskylän Lehden haastattelussa syitä lähtöönsä huhtikuussa 2017.[4]

Urheilu-uransa päättymisen jälkeen Siekkinen kutsuttiin JYP:n A-junioreiden maalivahtivalmentajaksi.[5] Myöhemmin hänet nostettiin liigajoukkueen maalivahtivalmentajaksi ja joukkueenjohtajaksi. Keväällä 2011 hän teki kaksivuotisen valmentajasopimuksen kuopiolaisen SM-liigajoukkue KalPan kanssa. Hänestä tuli seuran maalivahtivalmentaja. Hän palasi kuitenkin Jyväskylään jo keväällä 2012.[6] Siekkinen jätti JYPin uudestaan kauden 2016–2017 jälkeen.[7][8] Ari-Pekka Siekkinen valmentaa kaudella 2017–2018 japanilaista Nikkō Ice Bucks -joukkuetta.[9]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siekkinen on kotoisin Jyväskylän Kangasvuoresta.[10]

Siekkinen seurustelee entisen beach volley -pelaaja Emilia Nyströmin kanssa ja heille on määrä syntyä lapsi kesäkuussa 2018. Nyström muuttaa Siekkisen luokse Japaniin.[7]

Saavutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • SM-hopeaa 1989
  • SM-hopeaa 1992
  • SM-pronssia 1993
  • Eniten nollapelejä SM-liigassa kaudella 1997–1998 (7)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Ari-Pekka Siekkinen Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
  2. Oy Suomen Tietotoimisto – Finska Notisbyrån Ab: JYP-suuruus Siekkisen paita nousee kattoon ksml.fi. 4.11.2013. Keskisuomalainen Oyj. Viitattu 11.4.2017.
  3. Lindroos, Jussi: Siekkisen numero jäädytetään tänään - "Juniorina siskot vetivät varusteet pulkalla bussipysäkille" yle.fi. 22.11.2013. Yleisradio Oy. Viitattu 11.4.2017.
  4. Ärje, Aleksis: JYPin suurpomo dramaattisen kaksijakoisesta kaudesta: ”Jotain jäi piippuun” (pdf) (Artikkeli löytyy sivulta 31.) surkkari.fi. 26.4.2017. Suur-Jyväskylän Lehti Oy. Arkistoitu 6.6.2017. Viitattu 1.5.2017.
  5. Kurkisen ja Siekkisen ympyrä sulkeutui jatkoaika.com. 2005. Jatkoaika ry. Viitattu 17.11.2013.
  6. Kenkä kotiutuu Kuopiosta yle.fi. Yleisradio Oy. Viitattu 17.11.2013.
  7. Kulmala, Ilkka: "Pitää paikkansa" – JYP-ikoni Ari-Pekka Siekkinen jättää seuran keväällä ksml.fi. 20.2.2017. Keskisuomalainen Oyj. ”Siekkinen vahvisti Keskisuomalaisen saaman tiedon lyhyesti.” Viitattu 1.5.2017.
  8. Ari-Pekka Siekkinen jättää JYPin tämän kauden jälkeen radiokompassi.fi. 21.2.2017. Mediatakojat Oy. ”Siekkinen vahvisti tiedon tänään puoliltapäivin Radio Kompassille, mutta ei halunnut kommentoida asiaa enempää.” Viitattu 17.11.2013. [vanhentunut linkki]
  9. SM-liigavalmentaja löysi uuden työn eksoottisesta kiekkomaasta – ”Ei taida pojat oikein osata suomea” iltasanomat.fi. Viitattu 14.6.2017.
  10. Siekkisen numero jäädytetään tänään - "Juniorina siskot vetivät varusteet pulkalla bussipysäkille" Yle Uutiset. Viitattu 28.12.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]