Amberian Dawn

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Amberian Dawn
Amberian Dawn on Metal Female Voices Fest, 2009.
Amberian Dawn on Metal Female Voices Fest, 2009.
Tiedot
Toiminnassa 2006
Tyylilaji Power metal
Sinfoninen metalli
Kotipaikka  Suomi
Laulukieli englanti
suomen
Jäsenet

Tuomas Seppälä, kosketinsoittimet, kitara
Capri, laulu
Emil Pohjalainen, kitara
Jukka Hoffren, basso
Joonas Pykälä-aho, rummut

Levy-yhtiö

Spinefarm Records
Napalm Records

Amberian Dawn on vuonna 2006 perustettu suomalainen sinfoninen metalliyhtye, jonka musiikkia on viimeisimpien albumijulkaisujen myötä kuvailtu myös "ABBA-metalliksi. Yhtyeen kokoonpanoon on aikaisemmin kuulunut muun muassa Northerissa, Wintersunissa ja Nightwishissä soittaneita muusikoita.

Yhtyeen musiikin säveltämisestä vastaa kosketinsoittaja ja kitaristi Tuomas Seppälä ja sanoituksista laulaja Capri. Ennen Capria vuosina 2006–2012 sanoituksista vastasi yhtyeen edellinen laulaja Heidi Parviainen. Musiikissa on vahvoja vaikutteita klassisesta musiikista, perinteisestä heavy metal -musiikista sekä 80-luvun syntikkavetoisisten pop-bändien musiikista.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amberian Dawnin esikoisalbumi River of Tuoni julkaistiin Suomen Musiikin kautta 30. tammikuuta 2008. Se sijoittui Suomen albumilistalla sijalle 36.[1] Loka-marraskuussa 2008 Amberian Dawn kiersi kuukauden Epican main supporttina Euroopassa. Maaliskuussa 2009 River of Tuoni voitti Metal From Finland Awards -yleisöäänestyksen kategoriassa "Vuoden 2008 Debyyttialbumi".[2]

Yhtyeen toinen pitkäsoitto, The Clouds of Northland Thunder, julkaistiin Aasiassa 22. huhtikuuta 2009 ja Suomessa 13. toukokuuta. Muualla Euroopassa 17 maassa albumi julkaistiin 27. kesäkuuta.[3] Levyn julkaisua seurasi yhtyeen uran toinen kuukauden mittainen Euroopan kiertue yhdessä Epican ja Sons of Seasonsin kanssa.

Yhtye vaihtoi toisen levyn jälkeen levy-yhtiötä ja teki sopimuksen Spinefarm Recordsin kanssa. End of Eden -albumi julkaistiin vuonna 2010. Spinefarm Records julkaisi levyn Suomessa ja Euroopassa. Aasian ja Japanin julkaisun hoiti Marquee Avalon. Levy nousi Suomessa Rumban Albumilistalla sijalle 20. Levyllä vierailevat muun muassa Stratovariuksen Jens Johansson sekä oopperalaulaja Markus Nieminen. Levyn myötä yhtye kiersi Eurooppaa kolmannen kerran Out of the Dark -festivaalikiertueen kanssa syksyllä 2011.

Neljäs albumi Circus Black julkaistiin vuonna 2012, ja se nousi Suomen viralliselle listalle sijalle 41.[4] Levyn vierailijoita ovat muun muassa Stratovariuksen Timo Kotipelto ja Jens Johansson. Timo Kotipelto esiintyy myös ”Cold Kiss” -sinkkubiisistä tehdyllä musiikkivideolla. Spinefarm Records ja Universal Music hoitivat maailmanlaajuisen julkaisun.

Loppuvuodesta 2012 yhtye päätti yhteistyönsä laulaja Heidi Parviaisen kanssa. Joulukuussa ilmoitettiin että yhtyeen uusi laulaja on Capri. Yhtyeen muissa jäsenissä tapahtui myös vaihtoa, kun rumpali Joonas Pykälä-aho palasi Heikki Saaren tilalle ja kitaristi Emil Pohjalainen vuorostaan Kasperi Heikkisen tilalle.[5] Yhtye äänitti ja julkaisi vuonna 2013 kokoelmalevyn Re-Evolution uuden laulajansa Caprin kanssa.

Spinefarmin jälkeen levy-yhtiöksi vaihtui vuonna 2014 Napalm Records, joka on julkaissut yhtyeen kaikki albumit siitä lähtien: Magic Forest 2014, Innuendo 2015, Darkness Of Eternity 2017 ja Looking For You 2020. Viimeisin julkaisu nousi Suomen Viralliselle listalle sijalle 10 (fyysiset albumit), Sveitsissä sijalle 82 ja lisäksi UK:ssa sijalle 18 (Rock & Metal) ja sijalle 17 (Independent). Albumilla kuullaan bändin ensimmäinen cover-biisi, ABBAn Lay All Your Love On Me, jonka kosketinsoitinosuudet ovat pääosin äänitetty Benny Anderssonin studiolla Tukholmassa.

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Capri – laulu
  • Tuomas Seppälä – kosketinsoittimet, kitara
  • Emil Pohjalainen – kitara
  • Jukka Hoffren – basso
  • Joonas Pykälä-aho – rummut

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Promot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Amberian Dawn (2006)
  1. River of Tuoni
  2. Evil Inside Me

Rock Band Networkissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amberian Dawn on julkaissut Rock Band Network -palveluun kappaleita vuodesta 2008 lähtien. He ovat lisänneet kappaleita enemmän kuin yksikään muu artisti.lähde? 29.02.2012 kappaleita oli 41. Harmonix valitsi heidät kesäkuussa 2011 Kuukauden artistiksi. Yhtyeen kosketinsoittaja & kitaristi Tuomas Seppälä on Harmonixin tuolloin pitämässä haastattelussa kertonut Rock Band Networkin olevan heidän musiikillensa hyvä levityskanava, koska Rock Bandin pelaajakunnasta valtaosa pitää teknisestä haastavuudesta, mitä heidän musiikkinsa tarjoaa. Tarkkoja myyntilukuja he eivät ole paljastaneet, mutta Seppälä on kertonut että heidän suosionsa on ollut niin suurta, että jatkossa kaikki heidän kappaleensa päätyvät palveluun.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Amberian Dawn: River Of Tuoni Musiikkituottajat ry. Viitattu 8.9.2019.
  2. METAL FROM FINLAND: Awards 2008 results online! - Metal from Finland web.archive.org. 7.4.2013. Viitattu 8.9.2019.
  3. Amberian Dawn web.archive.org. 7.6.2009. Viitattu 8.9.2019.
  4. Suomen Virallinen Lista Musiikkituottajat. Viitattu 8.9.2019.
  5. Toimittaja: Arto Mäenpää: Amberian Dawn vokalisti jätti yhtyeen KaaosZine. 9.11.2012. Viitattu 23.7.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.