Amadeus (elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Amadeus
Ohjaajan version DVD-julkaisu (2002)
Ohjaajan version DVD-julkaisu (2002)
Ohjaaja Miloš Forman
Käsikirjoittaja Peter Shaffer
Perustuu Peter Shafferin näytelmään Amadeus
Tuottaja Saul Zaentz
Säveltäjä Wolfgang Amadeus Mozart
Antonio Salieri
Kuvaaja Miroslav Ondříček
Leikkaaja Michael Chandler
Pukusuunnittelija Theodor Pištěk
Pääosat F. Murray Abraham
Tom Hulce
Elizabeth Berridge
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Warner Brothers
Levittäjä Orion Pictures
Netflix
Ensi-ilta 19.9.1984 (USA)
Kesto 160 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti, italia, saksa
Budjetti $18,000,000
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Amadeus on tšekkiläissyntyisen Miloš Formanin vuonna 1984 ohjaama historiallinen draamaelokuva, joka kuvaa säveltäjä Antonio Salierin ja Wolfgang Amadeus Mozartin kilpailua, osin tositapahtumiin perustuen ja osin fiktiivisesti. Elokuvan käsikirjoitus perustuu Peter Shafferin samannimiseen menestysnäytelmään, jossa käytettiin hyväksi Mozartista ja Salierista syntyneitä tarinoita. Elokuvasta tuli suurmenestys ja se muun muassa voitti kahdeksan Oscar-palkintoa. Elokuvassa kuullaan runsaasti Mozartin musiikkia.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filmi kuvattiin Wienissä ja Prahassa. [1] Forman kuvasi oopperakohtauksia Prahan Stavovské divadlo -kansallisteatterissa, jossa Mozartin Don Giovanni ja La clemenza di Tito kantaesitettiin.[2]

Elokuvasta julkaistiin vuonna 2002 ohjaajan versio, joka sisältää 20 minuuttia alkuperäisestä versiosta pois leikattuja kohtauksia.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Elokuva alkaa vuonna 1823, kun iäkäs Antonio Salieri (F. Murray Abraham) yrittää itsemurhaa viiltämällä oman kurkkunsa auki. Samalla hän anoo äänekkäästi anteeksiantoa siitä, että hän tappoi Mozartin vuonna 1791. Salieri viedään itsemurhayrityksen seurauksena mielisairaalaan, missä hän saa vieraakseen nuoren papin (Richard Frank), jolle ripittäytyä. Ensi alkuun Salieri on ynseä ja välinpitämätön, mutta lopulta hän alkaa lämmetä papille ja ”ripittäytyy” tälle pitkän kaavan mukaisesti hänen ja Mozartin (Tom Hulce) välisestä suhteesta. Kun elokuvassa palataan myöhemmin Salierin ja papin väliseen keskusteluun, käy ilmi, että Salierin ripittäytyminen kestää pitkälle yöhön ja seuraavaan aamuun asti. Keskustelusta syntyy tarina Mozartin elämästä, jota elokuva seuraa takaumina.

Salieri muistelee nuoruuttaan ja erityisesti omaa omistautumistaan Jumalalle ja rakkauttaan musiikkiin. Hän muistelee, miten hän lupasi Jumalalle pidättyä kaikista sukupuolisuhteista voidakseen omistaa elämänsä musiikille. Salieri kertoo, että hänen isänsä (Peter DiGesu) toivoi hänestä liikemiestä, mutta hän uskoo, että isän yllättävä kuolema (tämä tukehtui kesken aterian) oli ”ihme”, jonka ansiosta hän sai ryhtyä säveltäjäksi. Seuraavaksi Salieri nähdään aikuisena, ja hänestä on tullut osa 1700-luvun Wienin eli ”muusikoiden kaupungin” kulttuurista kermaa. Salieri omistautuu musiikille ja uskoo kykynsä ja menestyksensä säveltäjänä olevan Jumalan lahja vastineeksi hänen hurskaudestaan. Salieri on hyvin tyytyväinen asemaansa Pyhän saksalais-roomalaisen keisarin Joosef II:n (Jeffrey Jones) hovisäveltäjänä.

Mozart saapuu Wieniin yhdessä suojelijansa kreivi Hieronymus von Colloredon eli Salzburgin arkkipiispan (Nicholas Kepros) kanssa. Salieri seuraa Mozartia salaa arkkipiispan palatsissa, mutta heitä ei esitellä toisilleen. Salieri saa nähdä, että omissa oloissaan Mozart on julkea ja rietas nuori mies. Salieri on myös ensimmäinen ihminen, joka käsittää Mozartin sävellyksiä kuunnellessaan tämän suunnattomat kyvyt. Vuonna 1781 Mozartin tavatessa keisari Joosefin tämä esittää Mozartille Salierin säveltämän pienen ”Tervetulomarssin”, jonka eteen hän oli tehnyt kovasti töitä. Tapaamisen aikana Mozartin suusta kuullaan ensimmäistä kertaa tälle ominainen lapsellinen ja korkeaääninen nauru, jota kuullaan tästä lähin aina vähän väliä koko loppuelokuvan ajan. Kuultuaan marssin ainoastaan kerran Mozart soittaa sen itse täydellisesti ja osoittaa erästä kohtaa sanoen: ”Tämä ei oikein toimi, vai mitä?”. Hän korjaa kohdan vaivattomasti muuttaen Salierin ”pikkusävellyksen” Figaron häät -oopperasta tutuksi Non più andrai -teemaksi.

Salieri on varma, että Jumala puhuu lapsellisen ja kiukuttelevan Mozartin kautta, jonka musiikkia hän pitää ihmeellisenä. Ennen pitkää Salierin usko Mozartiin kuitenkin hiipuu. Hän uskoo, että Jumala nauraa Mozartin nerouden kautta julmasti hänen omien kykyjensä keskinkertaisuudelle. Elokuva näyttää Salierin käymien sisäisten kamppailujen lomassa kohtauksia myös Mozartin omista koetuksista ja vaikeuksista Wienissä. Mozart on ensi alkuun ylpeä musiikkinsa saamasta arvostuksesta, mutta keisarin hovin italialaiset suhtautuvat häneen ikävästi ja saavat hänet tuntemaan epäuskoa ja vihaa. Onnea Mozartin elämään tuovat hänen vaimonsa Constanze (Elizabeth Berridge) ja poikansa Karl (Milan Demjanenko). Mozartin isän Leopoldin (Roy Dotrice) kuolema tuottaa hänelle kuitenkin myös suurta surua. Mozartille koittavat lopulta vaikeat ajat, kun hänen perheensä menot kasvavat ja hänen omat palkkionsa vähenevät. Kun Salieri saa kuulla Mozartin taloudellisista hankaluuksista, hän uskoo löytäneensä viimein keinon kostaa käyttämällä hyväkseen ”Jumalan rakastettua” (”Amadeuksen” oikea merkitys).

Salieri kehittelee monimutkaisen juonen saadakseen lopullisen voiton Mozartista ja Jumalasta. Hän pukeutuu samanlaiseen naamioon ja viittaan, jollaisia Leopold aiemmin tapasi käyttää. Valeasussaan Salieri määrää Mozartin säveltämään sielunmessun maksaen tälle osan palkkiosta etukäteen. Hän lupaa maksaa säveltäjälle vielä paljon enemmän sitten, kun sielunmessu on valmistunut. Mozart alkaa säveltää messua, Requiemia d-mollissa, tietämättä sen salaperäisen tilaajan todellista henkilöllisyyttä ja aikomuksia. Salieri aikoo nimittäin tappaa Mozartin tavalla tai toisella sitten, kun sielunmessu on valmis. Pohtiessaan eri tapoja murhata Mozart Salieri ryhtyy samalla varautumaan kollegoidensa ja hovin ihailuun; kun kuulijat osoittavat suosiotaan upealle Requiemille, Salieri aikoo väittää säveltäneensä teoksen itse. Lopulta vain Salieri itse ja Jumala tietäisivät asioiden todellisen laidan eli sen, että Mozart on säveltänyt oman sielunmessunsa. Jumala voi vain seurata sivusta, kun Salieri saa viimein ansaitsemansa maineen ja kunnian.

Mozartin rahavaikeudet jatkuvat, ja Requiemin sekä Taikahuilun yhtäaikainen säveltäminen ajavat hänet uupumukseen. Constanze jättää miehensä ja ottaa poikansa mukaan. Mozartin terveys alkaa horjua, ja hän romahtaakin kesken Taikahuilun ensiesityksen. Salieri vie lamaantuneen Mozartin kotiin ja taivuttelee tämän jatkamaan työtä Requiemin parissa. Mozart päätyy sanelemaan Salierille Requiemin nuotteja läpi yön. Kun Constanze palaa miehensä luokse seuraavana aamuna, hän käskee Salieria lähtemään. Constanze laittaa Requiemin luonnoksen Salierin vastusteluista huolimatta lukkojen taakse. Kun hän sitten ryhtyy herättelemään miestään, hän saa huomata tämän olevan kuollut. Requiem on jäänyt keskeneräiseksi, ja Salieri joutuu seuraamaan voimattomana sivusta, miten Mozartin ruumis rahdataan ulos Wienistä ja haudataan kerjäläisten joukkohautaan.

Elokuva päättyy Salierin viimeistellessä kertomustaan silminnähden järkyttyneelle nuorelle papille. Salieri toteaa, että Jumala tappoi Mozartin mieluummin kuin antoi hänen saada edes osan tämän kunniasta ja että hänet on tuomittu olemaan ”keskinkertaisuuden suojeluspyhimys”. Salieri julistaa papille synninpäästön tämän omasta keskinkertaisuudestaan ja siunaa potilastoverinsa, ennen kuin hänet viedään pyörätuolissa pois. Ennen lopputekstejä kuullaan vielä viimeisen kerran Mozartin kimakka nauru.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Todenmukaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva on saanut paljon kritiikkiä useista historiallisesti virheellisistä väitteistä. Näistä suurimpia on muun muassa väite, että Salierilla olisi ollut jotakin tekemistä Mozartin kuoleman kanssa. Salierin juoni varastaa Mozartin Requiem-sävellys on elokuvaa varten tekaistu väite.

Elokuva esittää Mozartin lapsinerosta suureksi säveltäjäksi kasvaneena muusikkona. Kuva on varsin realistinen kenen mukaan?, toisin kuin Antonio Salierista maalattu kuva. Salieri esitetään elokuvassa kateellisena Mozartia kohtaan, vaikka historiallinen aineisto ei viittaa minkäänlaisiin ongelmiin kahden säveltäjän välillä. Historiallisesti on joka tapauksessa totta, että Salieria arvostettiin Mozartin elinaikana Mozartia enemmän ja hän on edelleen taitavana pidetty säveltäjä.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 F. Murray Abraham … Antonio Salieri  
 Tom Hulce … Wolfgang Amadeus Mozart  
 Elizabeth Berridge … Constanze Mozart, Mozartin vaimo  
 Roy Dotrice  …  Leopold Mozart, Mozartin isä  
 Simon Callow  …  Emanuel Schikaneder  
 Richard Frank  …  isä Vogler  
 Christine Ebersole  …  Katerina Cavalieri / Costanza  
 Jeffrey Jones  …  keisari Joosef II  
 Charles Kay  …  kreivi Orsini-Rosenberg  
 Cynthia Nixon  …  Lorl, Mozartin palvelustyttö  
 Vincent Schiavelli  …  Salierin hovimestari  

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oscarit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Paras elokuva
  • Paras ohjaus: Miloš Forman
  • Paras miespääosa: F. Murray Abraham
  • Paras sovitettu käsikirjoitus: Peter Shaffer
  • Paras äänitys: Mark Berger, Thomas Scott, Todd Boekelheide ja Christopher Newman
  • Paras puvustus: Theodor Pištěk
  • Paras lavastus: Karel Černý ja Patrizia von Brandenstein
  • Paras maskeeraus: Dick Smith ja Paul LeBlanc

Ehdokkuudet:

  • Paras miespääosa: Tom Hulce
  • Paras kuvaus: Miroslav Ondříček
  • Paras leikkaus: Nena Danevic ja Michael Chandler

Jussit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Paras ulkomaalainen elokuva (1985)

Muut tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The New York Timesin kriitikot valitsivat Amadeuksen vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Forman, Miloš ja Novak, Jan (Suom. Jaakkola, Eeva-Liisa: Otetaan hatkat – Elokuvaohjaajan muistelmat. Otava, Helsinki, 1996. ISBN 951-1-13322-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Otetaan Hatkat, Milos Forman. 1996. sivut 334–339.
  2. ↑ Stavovské divadlo Karhunkadunkafka.blogspot.fi.
  3. ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made. (Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.) The New York Times. Arkistoitu 11.7.2016. Viitattu 4.7.2016. (englanniksi)
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Amadeus_(elokuva)&oldid=21936863”