Tämä on hyvä artikkeli.

Aleksanteri Ahola-Valo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Aleksanteri Ahola-Valo
Ahola-Valon omakuva - soihdunkantaja 1924.
Ahola-Valon omakuva - soihdunkantaja 1924.
Henkilötiedot
Syntynyt27. tammikuuta 1900
Impilahti
Kuollut15. syyskuuta 1997 (97 vuotta)
Simrishamn, Ruotsi
Ammatti taiteilija, graafikko, kirjailija
Siviilisääty Naimisissa
1. puoliso: Helena Nikonowits-Jazkewits
2. puoliso: Taru Salmio
Lapset Viktoria Impi (1925), Into Elviira (1928), Galina Ivanovna.
Adoptiolapset: Helmi, Iisakki sekä kaksoset Petteri ja Paavali
Muut tiedot
Lempinimet Ali, Alik
Aiheesta muualla
Kotisivu
Venäjän ja Neuvostoliiton avantgarde
Kazimir Malevitš Musta neliö 1913 tai 1920–1930.
Kazimir Malevitš Musta neliö 1913 tai 1920–1930.
Taiteen reunoilla

Aleksanteri (Ali, Alik) Ahola-Valo (27. tammikuuta 1900 Impilahti – 15. syyskuuta 1997 Ruotsi) oli suomalainen kuvataiteilija, graafinen suunnittelija, kirjailija ja ajattelija.

Ahola-Valo joutui olosuhteiden pakosta vaihtamaan usein asuinpaikkaansa ja kulttuuripiiriään. Lapsuutensa hän eli tsaarin Venäjällä ja varhaisen miehuutensa Neuvostoliitossa, josta hän pakeni Suomeen 1930-luvun alussa. Ruotsissa hän asui lähes 40 vuotta, kunnes palasi yli 80-vuotiaana takaisin synnyinmaahansa.

Hän itse katsoi edustavansa neljää alaa: itse kehittämäänsä AE-evohomologiaa,[1] sosiaalista kasvatusta, kuvataidetta ja arkkitehtuuria. Elinaikanaan hänet tunnettiin Suomessa parhaiten taiteilijana ja etenkin graafikkona.

Ahola-Valoa on luonnehdittu eri näkökulmista monilla eri tavoilla: kotimaaton profeetta,[2] 1900-luvun laboratorio,[3] Suomen kaikkien aikojen koulumestari,[4] ja yksi Suomen taidehistorian mielenkiintoisimpia ilmiöitä.[5]

Puheissaan hän käytti usein ajattelutavastaan ilmaisua ”viisas rakkaus” ja kutsui itseään terveen elämän arkkitehdiksi ja hyvyyden palvelijaksi.

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perhetausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahola-Valon isä oli nuohooja ja sanomalehtimies Pekka Ahola (1875–1919) ja äiti korsettiliikkeen pitäjä Ida Ahola o.s. Kultalahti (1869–1902). He tapasivat Pietarissa, jonne Pekka Ahola oli 16-vuotiaana tullut proomulla halki Laatokan työtä etsimään. Ida oli ottolapsena saksalaisessa lääkäriperheessä, jossa hän oli oppinut useita kieliä. Ida rakastui herkkään ”runoilijaan”, joka oli omaksunut tolstoilaisia ajatuksia. He avioituivat 1899.

Esikoispoika Aleksanteri syntyi vuonna 1900. He saivat Aleksanterin lisäksi myös toisen pojan Felixin vuonna 1902. Felixin synnyttyä Ida sairastui ja kuoli. Tämä oli pienen perheen katastrofi. Pekka Ahola joutui yksin huolehtimaan kahdesta pikkupojasta, jotka joutuivat jatkuvasti eri paikkoihin hoidettavaksi kun Pekka Ahola yritti hankkia pojille elantoa nuohoojana.[6] Sukulaisten hoivissa ollessaan Ali-poika joutui kahdeksi viikoksi sairaalaan syyllistyttyään ruoalla leikkimiseen ja jouduttuaan tätinsä pahoinpitelemäksi kahden vuoden iässä. Siitä lähtien Ahola-Valo väitti muistavansa kaikki elämänsä tapahtumat. Varhaislapsuudessa koetut järkytykset kypsyttivät hänet ennen aikojaan.[7]

Pekka Ahola seurusteli suomalaisten opettajien kanssa ja Aleksanteri Ahola-Valon vuonna 1983 kertoman mukaan kävi heidän kanssaan tapaamassa muun muassa Leo Tolstoita pieni Ali-poika mukanaan.[8][9]

Verisunnuntai Pietarissa 1905[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahola-Valo joutui kertomansa mukaan viisivuotiaana Pietarissa todistamaan veristä tapahtumaa. Talvipalatsille oli tulossa uskonnollinen kulkue, jonka johdossa vanhat uskonnolliset miehet kantoivat samettityynyllä anomusta tsaarille ja lauloivat uskonnollisia lauluja. Kun kulkue pääsi Talvipalatsin edustalle, se sai vastaansa tsaarin joukkojen ristitulen. Ali kertoo nähneensä, kuinka kulkueeseen kuuluneet tipahtivat kuolleina maahan, ja joutuneensa sairaalahoitoon järkytyksen takia. Ahola-Valon oman kuvauksen mukaan Verisunnuntai muutti hänen persoonallisuuttaan. Hänestä tuli vakava ”vanhus”, joka päätti tehdä kaikkensa, että aikuisten väkivaltainen hulluus loppuisi.[10] Hänestä tuli mietiskelijä, jota kiusasivat sellaiset ilmiöt kuin taikausko ja siihen verrattavissa oleva epärationaalinen uskonnollisuus, lihansyönti, lapsiin kohdistuva vallankäyttö ja viinankäytöstä aiheutuva turmio.[11]

Ahola-Valo kertoo päiväkirjassaan, että hän lähti Talvipalatsille nähdäkseen sinne kulkevan ristisaaton, josta oli luettu sanomalehdestä. Hän meni Nevskille ja sitten Amiraliteetille ja edelleen palatsin luo, missä näki mielenosoittajien ensimmäiset rivit. Äkkiä hän kuuli, miten alettiin ampua, lumi värjäytyi verellä, ja ihmiset huusivat ryntäillessään ympäriinsä. "Monet ryhtyivät palaamaan takaisin Nevan valtakadulle päin mutta kaatuivat, kun toiset laukaukset alkoivat. Aukion toisessa päässä myös ammuttiin. Sieltä kantautui kauhun valituksen huutoja. Pian koko aukio peittyi maassa makaavista ihmisistä."[12]

Tammikuun verisunnuntain kulkuetta johti pappi Georgi Gabon, joka on antanut erilaisen todistuksen tapahtumista. Mielenosoituskulkue oli tosin matkalla Palatsiaukiolle, mutta ei koskaan päässyt sinne, koska kasakat olivat sitä vastassa jo Narvan riemukaarella, joka oli seitsemän kilometrin päässä Talvipalatsista. Ratsastavat kasakat yrittivät hajottaa kulkueen rynnäköimällä kaksi kertaa sen läpi. Kulkue kuitenkin jatkoi etenemistään. Gabon kertoo: "Me emme olleet kauempana kuin kolmenkymmenen metrin päässä sotilaista ja meitä erotti heistä vain Tarakanovskin kanavan silta, joka tässä merkitsee kaupungin rajaa, kun äkkiä, ilman varoitusta ja hetkenkään viivytystä kuultiin monien kiväärien yhteislaukauksen kuiva räsähdys."[13] Gabonin kertomuksen mukaan kulkue ei siten päässyt kuutta kilometriä lähemmäs Talvipalatsia ennen verilöylyä. Kulkue pysäytettiin Tarakanovskin kanavalla, mikä Gabonin mukaan tuolloin "merkitsi kaupungin rajaa".

Lapsuus Inkerissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tsaarin hallinto lähetti Pekka Aholan perheineen maansisäiseen karkotukseen Inkeriin keväällä 1907 täysin venäläiseen Viiritsan (ven. Vyiritsa) huvilayhdyskuntaan.[14]

Ahola-Valon mukaan Viiritsassa valveutunut ja sivistynyt Pekka Ahola ohjasi lahjakkaana pitämänsä pojan Lydmila Kušminan yksityisopetukseen. Lydmila Kušminasta, josta Ali käytti päiväkirjoissaan lyhennysnimeä LyM, tuli Alille äidin korvike. Kušmina, joka oli miehensä menettänyt vallankumouksellinen intellektuelli ja lääkäri, ryhtyi huolehtimaan Alin kehityksestä.

Kevään lopulla Kušmina antoi Alille mustakantisen vihkon ja kehotti Alia pitämään päivittäin päiväkirjaa. Tämän päiväkirjan avulla voi seurata yksityiskohtaisesti Alin ja koko Viiritsan lapsiyhteisön kehitystä. Ali oli lasten johtaja, kun lapset ryhtyivät parantamaan maailmaa. Viiritsan tapahtumista kertovat päiväkirjat on julkaistu Koulupojan päiväkirjat -sarjana[15] ja Kaija Juurikkala on tehnyt niiden pohjalta elokuvan Valo.[16]

Ahola-Valon kertomukset vaiheistaan Venäjän vallankumouksen todistajana 1917[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmikuun vallankumouksen aamu 1985.

Ahola-Valo muutti pois kotoaan Viiritsasta 1916 ja aloitti itsellisen elämän Pietarissa. Hän on myöhemmin väittänyt joutuneensa silminnäkijänä todistamaan monia historian tapahtumia mutta että ei varsinaisesti osallistunut tapahtumiin, koska Venäjän vallankumouksen aika oli hänelle intohimoista Pietarin kirjastoissa opiskelun aikaa. Samanaikaisesti hän elätti itseään ja veljeään erilaisissa töissä nuohoojasta raitiovaununkuljettajaan ja konditoriamestariin. Oman kertomansa perusteella Ahola-Valo sattui olemaan paikalla melkein jokaisessa vuoden 1917 avaintapahtumassa Pietarissa. Kertomusten yksityiskohdat eivät kuitenkaan aina sovi yhteen historiallisen totuuden kanssa.

Ahola-Valo on kertonut, että helmikuussa 1917 hän oli eräänä aamuna lähtemässä nuohoamaan ja nähnyt, miten nälkäiset naiset lähtivät osoittamaan mieltään tsaarin Talvipalatsia kohti.[17] Näin alkoi helmikuun vallankumous ja tsaari menetti valtansa.

Hän kertoi nähneensä myös, kuinka Rasputinin ruumis naarattiin Moika-kanavasta.[18] Tarina ei kuitenkaan vastaa yleisintä versiota tapahtumien kulusta: Ruhtinas Jusupovin palatsi, jossa Rasputin tapettiin, oli kyllä Moikan varrella, mutta ruumis heitettiin Nevaan, mistä se myös myöhemmin nostettiin.[19] Ahola-Valo on myös väittänyt osuneensa paikalle, kun Lenin puhui kansanjoukoille Kšesinskajan talon portailta kesällä 1917, ja kuulleensa läheisestä asunnosta, kuinka panssarikansiristeilijä Aurora ampui merkkilaukauksen Lokakuun vallankumoukselle.[20]

Synnyinmaansa historian kannalta mielenkiintoisen episodin todistajaksi hän on kertonut joutuneensa vuoden 1917 viimeisenä päivänä, jolloin olisi ollut ystävänsä luona Smolnassa ja nähneensä sattumalta miten ”pyttypäiset” miehet kävivät tapaamassa Leniniä, joka hyvin koruttomasti ja nopeasti allekirjoitti jonkin asiakirjan Smolnan käytävällä. Vasta myöhemmin Suomessa Ahola-Valolle olisi selvinnyt, että Lenin tuolloin allekirjoitti Suomen itsenäisyyden tunnustamisen.[21] Svinhufvudin mukaan suomalainen delegaatio kuitenkin odotteli itsenäisyyden tunnustamista merkitsevän asiakirjan saamista turkit päällä ja lakit käsissä ja sen toimitti heille allekirjoitettuna toimistopäällikkö Bontsh-Brujevitsh. Lenin saatiin paikalle kättelemään suomalaisia vasta myöhemmin.[22]

Taiteilijana nuoressa Neuvostoliitossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahola-Valo vuonna 1922 lähdössä maailmalle maalausvälineistöineen ja paimensauvoineen.

Koko 1920- luvun Ahola-Valo eli Neuvostoliitossa ilman minkäänlaista kosketusta Suomeen tai suomalaisiin. Hän oli varsin lähellä sitä laajaa modernismin liikettä, jota kutsutaan Venäjän ja Neuvostoliiton avantgardeksi. 1920-luvun alussa hän oli Vitebskissä[23] Taideteollisessa koulussa Juri Penin oppilaana. Koulussa olivat opettajina myös Marc Chagall ja Kazimir Malevitš. Vitebskissä hän tapasi myös aviopuolisonsa Helenan, jonka setä kuului ortodoksisen kirkon ylimpään päättävään elimeen Pyhään Synodiin. Suomalaisen nuohoojanpojan ja puolalaisen, nuoruudessaan tsaari Nikolai II hovitanssiaisiin osallistuneen ylhäisönaisen avioliitto ei kuitenkaan ajan mittaan toiminut.

Taiteilijana Ahola-Valo sai tunnustusta siirryttyään Valko-Venäjälle Minskiin, missä hänen ateljeestaan tuli paikallisen taide-elämän keskus.[24]

Ihmiskunnan kärsimysten historian paviljonki 1930[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuudestaan lähtien Ahola-Valo teki erilaisia rakennussuunnitelmia. Vain yksi niistä toteutui: ”Ihmiskunnan kärsimysten historian paviljonki", joka oli Ahola-Valon elämän suurisuuntaisin työ. Paviljonki rakennettiin Minskiin vuonna 1930 ja oli länsimaista Punaista Ristiä vastaavan järjestön tilaustyö. Paviljongin rakentamisessa Ahola-Valo kertoo käyttäneensä silloin vielä muuten tuntematonta elementtitekniikkaa, ja rakennus valmistui nopeasti muutamassa kuukaudessa.

Ahola-Valo työssä Ihmiskunnan kärsimysten historian paviljongin aulan teoksen kipsivalun parissa 1930.

Paviljongin seinustaa kiersi neljä isoa freskoa, joita Ahola-Valon kanssa maalasivat Vitebskin taidekoulun oppilaat. Freskon esittivät ihmiskunnan kärsimysten historioita vuosisatojen takaa. Paviljongissa oli myös tietoja ajankohtaisesta ihmisoikeustilanteesta. Sen keskustassa vierailijat otti vastaan isokokoinen ”Aseistettu maailman tyranni”, jonka silmänä oleva valonheitin valaisi pitkälle paviljongin ulkopuolellekin. Paviljongin katolla oli näyttämö, jossa voitiin esittää myös balettia. Paviljonki oli Ahola-Valon ajatusten mukaan ”temppeli ihmiskunnan valistukseksi ja parannukseksi”.

Heti paviljongin valmistumisen jälkeen Ahola-Valo riitautui paikallisen kommunistisen puolueen komissaarin kanssa ja lähti vihoissaan Minskistä. Hän heitti omaisuuttaan kadulle ja poistui kaupungista. Tämä oli kuitenkin Ahola-Valon onni, sillä melkein heti tämän jälkeen Minskissä alkoivat Stalinin vainot, jotka Ahola-Valon mukaan tuhosivat silloisen Valko-Venäjän sivistyneistön lähes täysin.

Paviljongista ei ole enää mitään jäljellä. Ahola-Valo oletti, että se tuhoutui toisessa maailmansodassa, mutta ilmeisesti se tuhoutui jo aiemmin.[25][26]selvennä

Pako Neuvostoliitosta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahola-Valo ajoi hygieniasyistä päänsä kaljuksi työskennellessään Äitiyden ja lastensuojelun instituutin palveluksessa vuonna 1932.

Minskistä Ahola-Valo muutti Moskovaan ja lopetti taiteellisen työskentelynsä.lähde?

Sosialistisen realismin tullessa viralliseksi ja ainoaksi hyväksytyksi suuntaukseksi taide oli muuttunut kaavamaiseksi, kontrolloiduksi ja ahdasmieliseksi. Taiteilijan piti työskennellä sosialistisen realismin metodin mukaisesti, mutta siitä Ahola-Valo kieltäytyi. Sen sijaan hän oli mukana arkkitehtuuriprojektissa, jonka tarkoituksena oli rakentaa Moskovan ympärille vihreä kaupunkirengas. Ahola-Valo kertoo, että tämäkin projekti keskeytyi, kun varat siirrettiin sotavarusteluihin.lähde?

Tämän jälkeen hän siirtyi Äitiyden ja lastensuojelun instituutin palvelukseen johtamaan sen vakioittamisosastoa. Laitoksen johtajan prof. Federin kanssa Ahola-Valo teki mielestään äärimmäisen arvokasta työtä uuden sukupolven kasvattamiseksi. Hän tutki lapsen kehitystä ja valmisti erilaisia huonekaluja nimenomaan lapsille. Näitä huonekaluja oli sitten tarkoitus Ahola-Valon mukaan tuottaa teollisena sarjatuotantona.lähde?

Aleksanteri Ahola-Valo vuonna 1938

Suomalaisena Ahola-Valo tunsi elämänsä turvattomaksi Stalinin Neuvostoliitossa, sillä kaikki valtion laitoksissa työskentelevät ulkomaalaiset olivat tuolloin hengenvaarassa. Hän meni keskustelemaan asemastaan Valtion suunnittelukomitean puheenjohtaja Radekin luokse. Radek neuvoi Ahola-Valoa poistumaan maasta säilyttääkseen henkensä. Suomen kansalaisena Ahola-Valo onnistui pakenemaan Suomen lähetystön avulla. Suomen lähetystö myös huolehti siitä, että Ahola-Valo sai tuotua mukanaan muun muassa kirjoituksiaan ja taideteoksiaan.[27]

Sota-aika Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahola-Valo aavisti vuosikymmenen lopulla sodan tulevan ja piilotti tärkeimmän omaisuutensa, muun muassa päiväkirjansa, Helsinkiin Ruskeasuolle maan alle maitotonkkiin. Oheen hän laittoi viestin:[28]

»Nämä työt on tehty ihmisen edistymisen hyväksi. Jos satun kuolemaan toivon, järkeistetyt välineet ja teoriakirjoitukset käytetään Suomen kansan hyväksi. Nämä ovat piilotettuina, koska vääräänjohdettu hallitus ohjaa elämäämme eikä luova henki pääse vapaasti toteutumaan.»

Ahola-Valo kaivertaa presidentti Risto Rytin muotokuvaa 1942.

Talvisodan puhjettua Ahola-Valo pidätettiin turvasäilöön ja siirrettiin Tammisaaren pakkotyölaitokseen. Häntä kuulusteltiin, mutta Ahola-Valo välttyi maanpetossyytteeltä. Hän kertoi vapautuneensa Tammisaaresta talvisodan päätyttyä nälkiintyneenä ja huonokuntoisena.lähde?

Jatkosodan aikana hän sai olla vapaana ja pääsi kaivertamaan presidentti Risto Rytin muotokuvaa. Presidentti Risto Ryti luki rintamaraportteja samalla kun oli presidentinlinnassa Ahola-Valon mallina. Muotokuvaa ei milloinkaan paljastettu, sillä rouva Gerda Rytin mielestä hänen miehensä ilme oli liian vakava. Palkkion työstään Ahola-Valo kertoo kuitenkin saaneensa. Teos on edelleen Ahola-Valon jäämistössä.lähde?

Ennen sotaa ja sodan jälkeenkin taide oli ainoa tapa, jolla Ahola-Valo sai yhteyden suomalaiseen yhteiskuntaan. Hän yritti luoda kontakteja suomalaisiin kulttuuripiireihin. Hänet mainitaan muun muassa Kiilan, Tulenkantajien sekä Kirjallisuuslehden yhteydessä[29]. Ahola-Valo mainitaan myös kirjallisen Mäkelän piirin perustamisvaiheissa.[30]

Ruotsin aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahola-Valo sai sodan jälkeen Suomen valtiolta stipendin viikinkiaikaa kuvaavan teoksen tekemiseen. Hän lähti tutkimaan viikinkiajan historiaa Ruotsiin ja jäi Ruotsiin ammattitaiteilijaksi lähes 40 vuodeksi. Hän asui ja vaikutti ensin Tukholmassa, jossa hän perusti muun muassa yhteistyöjärjestön suomalaisille taiteilijoille. Vuodesta 1970 lähtien hän asui Skånessa, josta hän osti kodikseen ja ateljeekseen vanhan koulurakennuksen Simrishamnin liepeiltä Tågarpista, jonne hän kokosi elämäntyönsä.v

Ahola-Valon epäonnistunut avioliitto oli purkautunut jo Suomessa järjestettyihin ”jäähyväishäihin”, jotka Ahola-Valo järjesti ihmisyyden kunniaksi. Häitä juhlittiin ystävien kesken, lahjoja jaettiin ja kaikessa sovussa todettiin, etteivät aviopuolisot olleet sopineet toisilleen. Ruotsissa hän solmi uuden avioliiton Taru Salmion kanssa, joka oli tullut hänen näyttelyavustajakseen Ruotsiin.lähde?

Ruotsin aika oli Ahola-Valon elämän seesteisintä aikaa. Uuden aviopuolison kanssa hän sai rauhassa työskennellä ja rakentaa Tågarpia omaksi kodikseen, josta hän suunnitteli kasvattavansa ajatustensa mukaisen kasvatuksellisen opiston.lähde?

Elantonsa he hankkivat taiteella; he maalasivat paljon kukkia, maisemia ja muotokuvia. Vaikka he nauttivatkin olostaan Skånessa, he olivat kuitenkin vieraassa kulttuurissa.[31]

Suomessa Ahola-Valo unohdettiin tänä aikana lähes kokonaan. Vasta vuonna 1977 julkaistiin Taide-lehdessä artikkeli ”Taiteilijan pitkä marssi”.[32]

Huoli elämäntyön säilymisestä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hankkiessaan Tågarpin elämäntyönsä tyyssijaksi vuonna 1970 Ahola-Valo oli täyttänyt jo 70 vuotta. Kunnostaessaan Tågarpia opistoksi hän toivoi löytävänsä Skånesta ihmisiä, jotka olisivat vieneet eteenpäin hänen kasvatustieteellistä ajatteluaan ja säilyttäneet hänen elämäntyönsä kokonaisuutena. Kun tämä ei Ruotsissa onnistunut, niin hän ryhtyi etsimään muualta ihmisiä, jotka olisivat kiinnostuneita hänen elämäntyöstään. Hämeenlinnasta hän löysi tukijoita.lähde?

Aleksanteri Ahola-Valon kokoelma

Ahola-Valo perusti vuonna 1983 ajatustensa ja työnsä eteenpäin viemiseksi Elpo ry:n[33] ja siirsi pääosin omaisuutensa vuonna 1990 perustamalleen Valola-säätiölle. Tämän jälkeen Hämeenlinnan kaupunki luovutti säätiön käyttöön pysyvän tilan, jota käytettiin myös museo- ja näyttelytilana Ahola-Valon taiteen ”opinnolliselle näyttelylle”. Tämä päätös mahdollisti Ahola-Valon elämäntyön fyysisen säilymisen kokonaisuutena. Hänen elämäntyönsä on edelleen varastossa odottamassa tutkimista, tallentamista ja esillepanoa. Ahola-Valon perintöä on luonnehdittu arvaamattomaksi aarrearkuksi, joka odottaa löytäjiään ja aktivoijiaan.[34][35]

Kesällä 1997 Ahola-Valo kutsuttiin Oulun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan kunniatohtoriksi. Ahola-Valo suostui ja kirjoitti oululaisille tukijoilleen kirjelmän, jossa hän totesi:[36]

»Henkeä pidättäväisellä ilolla ilmoitan, että pitkäaikainen elämäni työ on näinä viimeisinä vuosina päässyt sille asteelle, että voimme alkaa käynnistämään.»

Aleksanteri Ahola-Valo esittelemässä tauluaan, joka kuvaa siirtymää vanhasta maailmasta uuteen (Tulevan maailman ihmisen monumentti 1975)

Syvä huoli ihmiskunnan kehityksestä ja oman elämäntyön säilymisestä leimasi hänen viimeisiä vuosiaan.lähde?

Aleksanteri Ahola-Valo numeroi taideteoksensa kronologisesti; ensimmäinen numeroitu teos oli hänen isänsä muotokuva vuodelta 1910. Hänen kuvataiteellisen tuotantonsa kokonaismäärä on lähes 10 000 teosta. Vuonna 1923 hän otti taiteilijanimekseen ”Valo”, jolla hän signeerasi kaikki Neuvostoliiton aikaiset työnsä; Suomeen tultuaan hän ryhtyi käyttämään nimeä Ahola-Valo.lähde?

Vuonna 1946 Aleksanteri Ahola-Valolla oli taidenäyttely silloisessa Tampereen kaupunginkirjastossa, jonka johtajana oli Mikko Mäkelä. Taidenäyttelyn näki viipurilainen kartanpiirtäjä ja kuvataiteen harrastaja A. Walmari, jonka tiedetään näyttelyn varsin vahvoja tunteita välittäviä teoksia katsoessaan tokaisseen: "Aina poljetaan!". Ahola-Valo oli sitten jonkin aikaa mukana kirjastonjohtajan kirjallisen ryhmän - Mäkelän piirin - alkuvaiheissa "kunnes hävisi paikkakunnalta".[37].

AE-evohomologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuuden yksityisopettaja Lydmila Kušmina määritteli 8-vuotiaalle Alille sanan humanismi näin: ”Humanismi on tiede ihmisten välisistä hyväntekeväisyyssuhteista ihmisten kesken." Ja Kušmina jatkoi: "Se merkitsee – tehdä hyvää eikä tuottaa mielipahaa, ei kiduttaa eikä lyödä. Se on käsite – suojella ihmistä epäoikeudenmukaisuudelta ja kaikenlaiselta huonolta vaikutukselta." Tarkoittaen Alia hän lisäsi: ”Sinä, Alik, koko olemukseltasi ja ajattelutavaltasi olet juuri sellainen, joka vastaa humanismin vaatimuksia... Humanismi... tarkoittaa itseäsi ja elämäsi tarkoitusta.”[38]

Kušminan kannustavassa ja tukevassa ohjauksessa Alista kehittyi jo lapsuudessa itseensä ja taitoihinsa uskova itsevarma tutkija. Koko ikänsä hän katsoi olevansa myös tiedemies.lähde?

Hänen tutkimuskohteensa oli hän itse. Tutkimustensa tuloksena hän kehitti tärkeimmäksi elämäntyökseen ajatusrakennelman, jota kutsui AE-evohomologiaksi. Tällä käsitteellä hän viittasi ihmiseksi (Homo) kehittymisen (evoluutio) tieteeseen. Hän suomensi AE-evohomologian ihmisen edistystieteeksi. Evohomologia-sanan edessä olevat kirjaimet A ja E viittaavat toiminnan eri ulottuvaisuusasteisiin. Ihmisen toiminnan Ahola-Valo jakoi eri toimintasuuntauksiin, joita hän kutsui toisuiksi. AE-evohomologian tärkein ja ensimmäinen toisu on EDUKO, itsekasvatus. Kaikkeen toimintaan liittyy AE-evohomologian kaksi peruskäsitettä: valmentuminen (Valme) ja aktiivinen toiminta (Akto).[39]

AE-evohomologian kartta, joka kuvaa myös joitakin Ahola-Valon mnemoja.

AE-evohomologia on yksilölähtöinen järjestelmä, jolla ihminen voi itse ohjata omaa toimintaansa. Siihen kuuluu Ahola-Valon luoma graafinen käsitekieli, joka koostuu noin 2 800 erilaisesta merkistä, joita hän kutsui mnemoiksi.[40] Graafinen käsitekieli mahdollistaa nopean ja täsmällisen ajankäytön seurannan ja suunnittelun eli sen, mihin ihminen elämänaikansa käyttää ja miten hänen itselleen asettamien elämänpäämäärien toteuttaminen etenee. AE-evohomologia on monenlaisten kortistojen, järjestelmien ja vihkojen kokonaisuus. Ne muodostavat ihmisen itsekasvattamisen välineet, jotka Ahola-Valon mukaan kasvattajilta nykyisin puuttuvat. Ahola-Valon itsekasvatusoppi perustuu oman ajankäytön jatkuvaan seuraamiseen ja kaiken muistiinmerkitsemiseen. Ahola-Valon näkemyksen mukaan mainitunlainen kontrolli ja mekaaninen itsekuri luovat mahdollisuuden ihmisen moraaliseen kasvuun.[41]

AE-evohomologian kehittämistyö alkoi itse asiassa jo Ahola-Valon lapsuudessa hänen aloitteestaan Viiritsassa perustetussa Lasten leikkikoulussa, jota lapset yhteisvoimin ylläpitivät. Lapset keräsivät rahaa sen toimintaan, suunnittelivat sen opetusohjelman ja opettivat toinen toisiaan ja aikuisia. Koulupojan päiväkirjoissa nuori Ahola-Valo kuvaa koulun kehitysvaiheita ja samalla sitä, miten itsehallinta ja itsekuri muuttavat ihmisen ajattelu- ja toimintatapoja jo lapsuudessa.[42]

Ahola-Valon AE-evohomologiselle järjestelmälle perustui koko hänen elämänsä, niin taide, arkkitehtuuri, arkiaskareet kuin ihmissuhteetkin.

Ahola-Valo tilastoi ajankäyttönsä 15 minuutin tarkkuudella. Hän sanoi: "Aika on ihmisen tärkein pääoma."[43] Toinen hänen usein käyttämänsä tunnuslause oli: "Meidän on luotava terveyttä ja terveyden kautta kauneutta. Meidän on luotava elämää, joka on itsessään taidetta."[44]

Näyttelyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sininen sieluni luovuuden portailla. Kristus tyynnyttää myrskyn 1939–40.

Ahola-Valo järjesti tai osallistui elinaikanaan lähes 100 taidenäyttelyyn Suomessa, Ruotsissa ja Neuvostoliitossa.

Viimeisimmät näyttelyt

  • 1998 Helsingin kaupungin taidemuseo
  • 1998 Oulun kasvatustieteiden tiedekunta, 18.-25.5.1998
  • 1999 Lönnströmin taidemuseo, Rauma
  • 1999 Hämeenlinnan taidemuseo
  • 2001 Valola-säätiön ”Pois menneisyydestä: Aleksanteri Ahola-Valon matka kohti valoa ja järjestystä 1900–1997 Näyttelyn tuottaja: taiteilijaryhmä IC-98.
  • 2005 Hämeenlinnan taidemuseo Teema-näyttely
  • 2005–2006 Valon lapset- näyttely Hämeenlinnan lastenkulttuurikeskus Arx
  • 2006 Näyttely 8.3 – 26.3.2000 Galleria Dix
  • 2006–2007 Grafiikan voima -taidenäyttely 28.11.2006–14.12.2007 Kansan Arkisto [45]
  • 2010 Valon säde (ven. Луч) -taidenäyttely 10.11.–1.12.2010 Valko-Venäjän kansallisessa taidemuseossa Minskissä [46][47]
  • 2015 Ilja Repinin kotimuseo, Repino 5.8. - 5.9.2015
  • 2019 Gallen-Kallelan museo, Espoo 21.9. - 19.1.2020[48]
  • 2020 Lappeenrannan taidemuseo 12.12.2020 - 28.2.2021
  • 2021 Galleria Rankka, Helsinki 27.8.2021 - 17.10.2021
  • 2023 Kansallisarkisto Hämeenlinna, "Sama Tuli - Kuva Tuli - Sana Tuli", 8.5.-30.6.2023

Näytelmät ja elokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1997 Aikuiset ja lapset kasvatuksen pyörteissä. Dramatisointi ja ohjaus: Marja Myllyniemi, Hämeenlinnan Miniteatteri
  • 2000 Valon lapsi. Dramatisointi Koulupojan päiväkirjoista Kai Kyösti Kaukovalta, ohjaus Marja Myllyniemi, Hämeenlinnan Miniteatteri
  • 2003 Nuohoojapoika. Dramatisointi Koulupojan päiväkirjoista Kai Kyösti Kaukovalta, ohjaus Marja Myllyniemi, Hämeenlinnan Miniteatteri
  • 2005 Valo, käsikirjoitus Koulupojan päiväkirjan pohjalta Markku Flink, ohjaus Kaija Juurikkala. Ahola-Valona nähdään Vili Järvinen. Elokuvan yhteistyökumppaneita olivat Unicef ja Valola-säätiö. Valio Oy:n internet-sivuilla on myös elokuvaan liittyvä Valo-seikkailu
  • Ahola-Valo oli statistina mukana Sergei Eisensteinin ohjaamassa elokuvassa ”Panssarilaiva Potemkin” - sen porraskohtauksessa. Hän oli myöhemmin mukana elokuvan markkinoinnissa muun muassa tekemällään Panssarilaiva Potemkinin 13-metrisellä pienoismallilla.
  • Neuvostoliiton televisio kuvasi Ahola-Valon 90-vuotispäiviä Hämeen keskiaikaisessa linnassa. Lähetyksen näki taiteilija Galina Ivanovna – ja hän tunnisti isänsä. Isä ja tytär tapasivat toukokuussa 1990 Moskovassa.
  • 2017 Pietarin television kulttuurikanava: Venäjän vallankumous suomalaisella aksentilla. Suomi 100 -juhlavuonna tehty dokumenttielokuva Suomen historiasta ja Ahola-Valosta.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ahola-Valo, Aleksanteri Aikuiset ja lapset kasvatuksen pyörteissä : 5-osainen valistushistoriallinen näytelmä / Aleksanteri Ahola-Valo : suom. A.Ahola-Valo. - Hämeenlinna : Elpo ry, 1997. - 79 s. ; 24 cm. ISBN 951-96676-4-4
  • Ahola-Valo, Aleksanteri Koulupojan päiväkirja osa 1 : 30.8.1907–26.8.1908 / Aleksanteri Ahola-Valo ; suom. A.Ahola-Valo. - 2. p.- Hämeenlinna : Elpo ry, 1995. - 306 s. : kuv. ; 21 cm. ISBN 951-99967-0-2
  • Ahola-Valo, Aleksanteri Koulupojan päiväkirja osa 2 : 26.8.1908–31.7.1909 / Aleksanteri Ahola-Valo ; suom. A. Ahola-Valo. - Hämeenlinna : Elpo ry, 1990. - 318 s. : kuv. ; 21 cm. ISBN 952-90-2071-6
  • Ahola-Valo, Aleksanteri Koulupojan päiväkirja osa 3 : 1.8.1909–31.12.1910 /Aleksanteri Ahola-Valo; suom. A.Ahola-Valo; taitto ja kuvasuunnittelu: A.Ahola-Valo ja Airi Valve. - Hämeenlinna : Elpo ry, 1992. - 492 s. . kuv. ; 21 cm. ISBN 951-96676-0-1
  • Ahola-Valo, Aleksanteri Koulupojan päiväkirja osa 4 : 1.1.1911–31.12.1911 / Aleksanteri Ahola Valo ; suom. Maini Lehtinen. - Hämeenlinna : Elpo ry, 1998. - 251 s. : kuv. ; 21 cm. ISBN 951-96676-5-2
  • Ahola-Valo, Aleksanteri: Koulupojan päiväkirja osa 5: 1.1.1912-31.12.1912 / Aleksanteri Ahola Valo ; suom. Maini Pekkarinen. - Hämeenlinna : Elpo ry, 2016. - 449 s. : ISBN 978-952-68407-3-4
  • Ahola-Valo, Aleksanteri: Koulupojan päiväkirja osa 6: 1.1.1913-31.12.1913 / Aleksanteri Ahola Valo ; suom. Mirja Kivilahti. - Hämeenlinna : Elpo ry, 2019. - 351 s. : ISBN 978-952-68407-6-5
  • Ahola-Valo, Aleksanteri: Koulupojan päiväkirja osa 7: 1.1.1914-31.12.1914 / Aleksanteri Ahola Valo ; suom. Mirja Kivilahti. - Hämeenlinna : Elpo ry, 2020. - 338 s. : ISBN 978-952-69603-0-2
  • Ahola-Valo, Aleksanteri: Koulupojan päiväkirja osa 8: 1.1.1915-14.6.1915 / Aleksanteri Ahola Valo ; suom. Mirja Kivilahti. - Hämeenlinna : Elpo ry, 2023. - 264 s. : ISBN 9789526960333

Palkinnot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleislähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ahola-Valo, Aleksanteri ja Risto Suvanto: Leo Tolstoita tapaamassa. – Optimisti; hämäläinen kirjallisuuslehti 3/1987
  • Aleksanteri Ahola-Valo: teosluettelo: omistaja Valola-Säätiö; teoksessa Aleksanteri Ahola-Valo 1900–1997: näyttelyluettelo, toim. Arja Hentinen, Tuija Maija Piironen; suom. Susanna Lehtinen. – 1997. 116 s. (Helsingin Kaupungin taidemuseon julkaisuja, n:o 56, ISSN 0358-7843) ISBN 951-8965-32-3
  • Aleksanteri Ahola-Valo 1900–1997: näyttelyluettelo, toim. Arja Hentinen, Tuija Maija Piironen; suom. Susanna Lehtinen. – 1997. 116 s. (Helsingin Kaupungin taidemuseon julkaisuja, n:o 56, ISSN 0358-7843) ISBN 951-8965-32-3
  • Ahola-Valo, Aleksanteri: Koulupojan päiväkirja osa 8: 1.1.1915-14.6.1915 /. Suomentanut Mirja Kivilahti. Elpo ry., 2023. ISBN 978-952-69603-3-3.
  • Grafiikan voima- näyttely 28.11.2006–14.12.2007: näyttelyesite. – Grafiikan Voima (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Kasvatus- ja koulukysymys Suomessa vuosisatojen saatossa, toim. Juhani Tähtinen ja Simo Skinnari. - Suomen Kasvatustieteellinen Seura (julk.), 2007. - (Kasvatusalan tutkimuksia nro 29. ISBN 978-952-5401-29-5)
  • Pirtola, Erkki: Aleksanteri Ahola-Valo teki edistystieteen valotaidetta, Vihreä lanka 19.2.1998 Vihreä-Lanka/Haku (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Pirtola, Erkki: Elämäkerta taideteoksena, teoksessa: Aleksanteri Ahola-Valo 1900–1997: näyttelyluettelo, toim. Arja Hentinen, Tuija Maija Piironen; suom. Susanna Lehtinen. - 1997. 116 s. (Helsingin Kaupungin taidemuseon julkaisuja, n:o 56, ISSN 0358-7843) ISBN 951-8965-32-3
  • Sarje, Kimmo: Tahdon olla progressiivinen – Aleksanteri Ahola-Valon rationaalisen kasvatuutopia ja taide, Kimmo Sarje; teoksessa: Aleksanteri Ahola-Valo 1900–1997: näyttelyluettelo, toim. Arja Hentinen, Tuija Maija Piironen; suom. Susanna Lehtinen. – 1997. (Helsingin Kaupungin taidemuseon julkaisuja, n:o 56, ISSN 0358-7843) ISBN 951-8965-32-3
  • Sarje, Kimmo: With Aleksanteri Ahola-Valo in the Early Days of the Soviet Union. – Siksi-lehti 1/92. - ISSN 0782-7423
  • Simovaara, Jyrki: Ihmiskasvoinen avantgarde, teoksessa Aleksanteri Ahola-Valo 1900–1997: näyttelyluettelo, toim. Arja Hentinen, Tuija Maija Piironen; suom. Susanna Lehtinen. -1997. 116 s.´ (Helsingin Kaupungin taidemuseon julkaisuja, n:o 56, ISSN 0358-7843). ISBN 951-8965-32-3
  • Suonpää, Visa: Kohti valoa ja järjestystä, Työväenperinne 3/2001 Työväenperinne
  • Suonpää, Visa: Kohti valoa ja järjestystä: Aleksanteri Ahola-Valon 1930- ja 40-lukujen rationaalinen ajattelu ja tulevaisuuden ihmisen muokkaaminen. – Elpo, 2000 ISBN 951-96676-6-0
  • Suonpää, Visa: Temppeli ihmiskunnan valistukseksi ja parannukseksi, teoksessa: Aleksanteri Ahola-Valo 1900–1997: näyttelyluettelo, toim. Arja Hentinen, Tuija Maija Piironen; suom. Susanna Lehtinen. – 1997. 116 s. (Helsingin Kaupungin taidemuseon julkaisuja, n:o 56) ISBN 951-8965-32-3
  • Suvanto, Risto: Aleksanteri Ahola-Valo: [supistettu elämäkerta], Hämeenlinna: Elpo ry, 1986. ISBN 951-99766-8-X
  • Suvanto, Risto: Aleksanteri Ahola-Valo and the Russian Revolution Ahola-Valo (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Suvanto, Risto: Aleksanteri Ahola Valo ja viisas rakkaus, Hämeenlinna: Elpo ry, 1994. ISBN 951-96676-1-X
  • Suvanto, Risto: Aleksanteri Ahola-Valo – viisaan rakkauden julistaja. – Teoksessa: Kasvatus- ja koulukysymys Suomessa vuosisatojen saatossa, toim. Juhani Tähtinen ja Simo Skinnari. - Suomen Kasvatustieteellinen Seura (julk.), 2007. – (Kasvatusalan tutkimuksia nro 29. ISBN 978-952-5401-29-5)
  • Suvanto, Risto: Tie arvoelämään: Pois virheitten ajasta: Aleksanteri Ahola-Valo kasvattajana: Ahola Valon valistavaa luovuutta kouluilla kasvatukselle v. 1908–1996, koonnut Risto Suvanto. Hämeenlinna; Elpo ry, 1996. – 118 s. ISBN 951-96676-3-6
  • Valve, Airi: Saatesanat Koulupojan päiväkirjaan, teoksessa: Koulupojan päiväkirja osa 1: 30.8.1907–26.8.1908, Aleksanteri Ahola-Valo; suom. A. Ahola-Valo. - 2. p.- Hämeenlinna: Elpo ry, 1995. 306 s. ISBN 951-99967-0-2
  • Varpio, Yrjö: Väinö Linnan elämä, [Helsinki]: WSOY, 2006. ISBN 951-0-32494-9

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ AE-evohomoglogian lähtökohdat esitetään artikkelissa Suvanto, Risto: Aleksanteri Ahola-Valo - viisaan rakkauden julistaja 2007, joka sisältyy teokseen *Kasvatus- ja koulukysymys Suomessa vuosisatojen saatossa/ toim. Juhani Tähtinen ja Simo Skinnari. - Suomen Kasvatustieteellinen Seura (julk.), 2007. - (Kasvatusalan tutkimuksia nro 29. ISBN 978-952-5401-29-5)
  2. ↑ Pirtola, Erkki: Elämäkerta taideteoksena / Erkki Pirtola : teoksessa: Aleksanteri Ahola-Valo 1900–1997 : näyttelyluettelo / toim. Arja Hentinen, Tuija Maija Piironen ; suom. Susanna Lehtinen. - 1997. 116 s. : kuv. 25 vm. - (Helsingin Kaupungin taidemuseon julkaisuja, n:o 56) ISBN 951-8965-32-3
  3. ↑ Professori Kari Immonen Visa Suonpään teoksessa "Kohti valoa ja järjestystä : Aleksanteri Ahola-Valon 1930-lukujen rationaalinen ajattelu ja tulevaisuuden ihmisen muokkaaminen Elpo 2000 ISBN 951-96676-6-0
  4. ↑ Opettaja-lehti 19 12.5.2006 s. 28–29. Toiselle sijalle tuli Uno Cygnaeus ja kolmannelle Kari Uusikylä
  5. ↑ Kuvataidearvostelija Anne Rouhiainen Helsingin Sanomissa 17.3.2006
  6. ↑ Suvanto: Viisas rakkaus Elpo 1994 Ahola-Valo
  7. ↑ Helsingin Sanomat 28.12.1993, Maria Laukka, Lapsen silmin lapsuuden puolesta
  8. ↑ Kiiskinen, Jouni: Aleksanteri Ahola-Valon kasvattavan taiteen tarkastelu Leo Tolstoin taidekäsityksen valossa Synnyt – Origins 3/2008.
  9. ↑ Leo Tolstoita tapaamassa Optimisti 3/87. Matkalla Jasnana Polnajaan mukana oli Pekka Aholan lisäksi ainakin Kolppanan seminaarin johtaja Kaapre Tynni (runoilija Aale Tynnin isä) ja Pietarin suomalaisen yhteiskoulun rehtori Juhani Peräläinen
  10. ↑ Ahola-Valo, Aleksanteri (video). Ahola-Valon haastatteluista koonneet Risto Suvanto ja Kai Kyösti Kaukovalta, - Ahola-Valon arkisto
  11. ↑ Helsingin Sanomat, 28.12.1993, Marja Laukka, Lapsen silmin lapsuuden puolesta
  12. ↑ Ahola-Valo 2023, s. 223–224
  13. ↑ Pethybridge, Roger "Venäjän vallankumous silminnäkijäin kuvaamana", 1967, s. 23-24
  14. ↑ Aleksanteri Ahola-Valo mainitaan Virtuaali-Inkerin merkkihenkilönä; osoitteesta löytyy myös Koprinan/Viiritsan alueen kartta. - Inkerin kulttuuriseura ry Inkeri-sivu
  15. ↑ Kirjallisuus
  16. ↑ Valo (Arkistoitu – Internet Archive) ja Valio (Arkistoitu – Internet Archive)
  17. ↑ Yle Elävän Arkiston haastattelu yle.fi. Viitattu 18.4.2008.
  18. ↑ Tosin historian kirjojen mukaan Rasputinin ruumis heitettiin Neva-jokeen eikä Moikan kanavaan. Grimberg: Kansojen historia 1959, osat 21-22, s. 112
  19. ↑ Harkup, Kathryn: Poisoned, shot and beaten: why cyanide alone may have failed to kill Rasputin The Guardian. 13.1.2017. Viitattu 6.1.2018. (englanniksi)
  20. ↑ Suvanto: Aleksanteri Ahola-Valo Elpo 1986 ISBN 951-99766-8-X ja Suvanto: Viisas rakkaus Elpo 1994 ISBN 951-96676-1-X
  21. ↑ Samoin kertoo tapauksesta Enckell teoksessa: Vapaussodan kertomuksia osa 1 Sanatar 1934 s. 95–98
  22. ↑ Katkelma Erkki Räikkösen presidentti P.E. Svinhufvudin elämäkertakirjasta vuodelta 1935. Suomen Vapaussota -lehden numeroon 4/1940 lyhentänyt ja toimittanut toimittaja Tauno Pöyry.: Tapaaminen Smolnassa 31.12.1917 histdoc.net. Viitattu 6.1.2018.
  23. ↑ Sarje, Kimmo Siksi lehdessä 1/1992
  24. ↑ Aleksanteri Ahola-Valo - vuosisadan näkijä ja tekijä ultra-lehti.com. Arkistoitu 6.1.2009. Viitattu 18.4.2008.
  25. ↑ Suvanto: Aleksanteri Ahola-Valo Elpo 1986 ISBN 951-99766-8-X ja Suvanto: Viisas rakkaus Elpo 1994 ISBN 951-96676-1-X
  26. ↑ Anton Denisov: Myyttejä ja faktoja "valkovenäläisen suomalaisen" elämästä: Taiteilija Aleksanteri Ahola-Valon Minskin kauden tuotannosta ja toiminnasta. Belaruskaya dumka, 2018, nro 7, s. 86-94. -.
  27. ↑ Suvanto: Viisas rakkaus Elpo 1994 ISBN 951-96676-1-X
  28. ↑ Suvanto, Risto: Aleksanteri Ahola-Valo: [supistettu elämäkerta] Elpo ry, 1986 ISBN 951-99766-8-X
  29. ↑ Grafiikan Voima (Arkistoitu – Internet Archive) näyttelyesitteen artikkelissa mainitaan, että Tapiovaaran ohella Ahola-Valo oli toinen graafikko, joka teki 1930-luvulla yhteiskunnallisiin ongelmiin kantaa ottavia teoksia. Suomessa hänen linoleikkauksiaan julkaistiin sekä Tulenkantajat-lehdessä että Kirjallisuuslehdessä vuosina 1935–1938 seitsemän kappaletta. Muun muassa vedos “Aika laulaa lauluaan” julkaistiin Kirjallisuuslehdessä vuonna 1937. Sitä levittivät myös länsiliittoutuneet toisen maailmansodan aikana pommitusten yhteydessä lentolehtisinä Saksan kaupunkeihin. Ahola-Valon tuttava oli löytänyt kuvasta tehtyjä painojäljennöksiä pommitusten jälkeen Kölnin kaduilta ja toimitti niistä näytteet taiteilijalle.
  30. ↑ Varpio: Väinö Linnan elämä. Helsinki 2006 ISBN 951-0-32494-9
  31. ↑ Suvanto: Aleksanteri Ahola-Valo, Elpo, 1986 ISBN 951-99766-8-X
  32. ↑ Lintinen, Jaakko: Aleksanteri Ahola-Valo eli taiteilijan pitkä marssi. Taide 6/1977
  33. ↑ Elpon perustamisesta kerrotaan muun muassa teoksessa Suvanto: Aleksanteri Ahola-Valo ja viisas rakkaus Elpo 1994 ISBN 951-96676-1-X
  34. ↑ Valtion kuvataidetoimikunnan puheenjohtajan Ilkka-Juhani Takalo-Eskolan kirjelmä Hämeenlinnan kulttuurihallinnolle 13.12.2005 Ahola-Valon arkisto
  35. ↑ Ahola-Valon aarteet odottavat löytäjää. Hämeenlinnan kaupunkiuutiset 20.2.2016
  36. ↑ Ahola-Valon kirjoitus 27.6.1997. Ahola-Valon arkisto
  37. ↑ Varpio, Yrjö: Väinö Linnan elämä [Helsinki] : WSOY, 2006 s. 175 ISBN 951-0-32494-9
  38. ↑ Aleksanteri Ahola-Valo: Koulupojan päiväkirja 1 Elpo 1995 s. 274 ISBN 951-99967-0-2
  39. ↑ AE-evohomologiaa selvitetään muun muassa Suvannon kirjassa Viisas rakkaus Elpo 1994 ISBN 951-96676-1-X ja Suvannon artikkelissa Suvanto, Risto: Aleksanteri Ahola-Valo - viisaan rakkauden julistaja 2007 ISBN 978-952-5401-29-5) ja Visa Suonpään pro-gradu-tutkielmassa vuodelta 2001
  40. ↑ Esimerkki näistä merkeistä löytyy kirjasta Suvanto: Aleksanteri Ahola-Valo Elpo 1986 s. 33 ISBN 951-99766-8-X ja kuvasta: AE-evohomologian kartta
  41. ↑ Helsingin Sanomat 28.12.1993, Eero Ojanen, Vuosisadan mies
  42. ↑ Jo nuorella ja energisellä Alilla oli niin kiire, että hän yritti lyhentää päiväkirjansa kirjoittamiseen menevää aikaa lyhennyksin. Lyhennyksillä oli myös salakirjoituksen merkitys, sillä koko lapsuutensa ja nuoruutensa Ahola-Valo joutui piilottelemaan päiväkirjojaan ja suojaamaan niitä milloin hillopurkkeihin, milloin kantamalla niitä salataskussa mukanaan. 1920-luvulla merkistöt laajenivat entisestään.
  43. ↑ Erkki Pirtolan artikkeli Elämäkerta taideteoksena ja Aleksanteri Ahola-Valo 1900–1997 : näyttelyluettelo / toim. Arja Hentinen, Tuija Maija Piironen ; suom. Susanna Lehtinen. - 1997 s. 17
  44. ↑ Suvanto: Aleksanteri Ahola-Valo Elpo 1986 takakansi ISBN 951-99766-8-X
  45. ↑ Grafiikan voima (pdf) (Grafiikan voima näyttelyn 28.11.2006 - 14.12.2007 kuvaus) Kansan Arkisto. Arkistoitu 26.9.2007. Viitattu 15.11.2010.
  46. ↑ Ahola-Valon näyttely avattu Valko-Venäjällä 15.11.2010. Hämeen Sanomat. Viitattu 15.11.2010.
  47. ↑ Ray of light (Luch) November, 10th - December, 1st 11.11.2010. (www.artmuseum.by). Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 15.11.2010. (englanniksi)
  48. ↑ Hanne Tikkala, Seppo Hornytzkyj: Luonnontieteellisin analyysimenetelmin tunnistettu Akseli Gallen-Kallelan väripaletti. Tahiti, 3.3.2020, nro 1. doi:10.23995/tht.90554. ISSN 2242-0665. Artikkelin verkkoversio.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ahola-Valo, Aleksanteri: Koulupojan päiväkirjat 1-7, Elpo, 1988-2020
  • Ahola, Ritva: Aika laulaa laulujaan: kertomus suomalaisen suvun vaiheista Pietarissa ja Inkerinmaalla 1860-luvulta vuoteen 1919. Hämeenlinna: Elpo, 2007. ISBN 978-951-96676-7-6.
  • Ahola, Ritva: Uusi maa. Uusi ihminen, Elpo, 2015 Hämeenlinnan kaupungin taidemuseon julkaisuja n:ro 56 (kirja kertoo Ahola-Valon vaiheista nuoressa Neuvostoliitossa vuosina 1917-1933)
  • Ahola, Ritva: Olin pakolainen, Elpo, 2020
  • Sinikka Haapanen, Runon valo. Elpo, 2015.
  • Saarinen, Saana: Tapasin Tolstoin: taiteilija Ahola-Valon muistikuvia Repinistä Rytiin, Finn Lectura, 2015
  • Saarinen, Saana: Vallankumouksen suomalainen silminnäkijä, Elpo, 2017
  • Saarinen, Saana: Valko-Venäjä ennen Stalinin terroria, Elpo, 2021
  • Suonpää, Visa: Kohti valoa ja järjestystä, Elpo, 2000
  • Suvanto, Risto: Aleksanteri Ahola-Valo ja viisas rakkaus, Elpo, 1994
  • Suvanto, Risto: Tie arvoelämään, Elpo, 1996

Tutkimuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Haltia, Hanna:Elämän mittainen lapsuus : lapsuus elämänmittaisena projektina Aleksanteri Ahola-Valon ajattelussa : painamaton pro gradu- tutkielma./ Hanna Haltia - Turku : Turun Yliopisto. Turun opettajankoulutuslaitos, 2003. - 75 s. : kuv. ; 30 cm
  • Kiiskinen, Jouni: Visuaalinen tie arvoelämään. Aleksanteri Ahola-Valon itsekasvatuksen menetelmä ja etiikka. Väitöstutkimus. ISBN 978-952-60-4263-3. Taik 2011.
  • Lehtinen, Maini: Ahola-Valon kaksikielisyys ja kääntäminen : painamaton pro gradu – tutkielma / Maini Lehtinen. - Tampere : Tampereen Yliopiston Käännöstieteen laitos, 1999. - [93 s.] : kuv., kartt. ; 30. cm
  • Lönn, Rauha: Kapinalliset kuvat:Aleksanteri Ahola-Valon ja Tapio Tapiovaaran 1930- luvun taidegrafiikka : painamaton pro gradu- tutkielma / Rauha Lönn. - Helsinki : Helsingin yliopisto. Taiteiden tutkimuksen laitos. 2004. - 86 s. : kuv. : 30 cm.
  • Suonpää, Visa: Kohti valoa ja järjestystä : Aleksanteri Ahola-Valon 1930- lukujen rationaalinen ajattelu ja tulevaisuuden ihmisen muokkaaminen /Visa Suonpää. - Turku : Turun Yliopisto. Historian laitos. Kulttuurihistoria, 2000. - 129 s. : liitt. ; 30 cm.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainväliset
Kansalliset
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Aleksanteri_Ahola-Valo&oldid=22273757”