Aikakone (romaani)
| Aikakone | |
|---|---|
| The Time Machine | |
_title_page.jpg) |
|
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | H. G. Wells |
| Julkaistu | 1895 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Aikakone (engl. The Time Machine) on H. G. Wellsin romaani vuodelta 1895. Sitä on pidetty aikamatkustustarinoiden peruskivenä. Tarinasta on tehty kaksi elokuvaversiota, vuosina 1960 ja 2002. Elokuvat on kuitenkin pelkistetty seikkailuelokuviksi, eivätkä ne kunnolla vastaa alkuperäistekstiä.
Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Romaanin kertoja ja päähenkilö Aikamatkaaja matkustaa tekemällään aikakoneella vuoteen 802 701. Siellä hän tapaa suloisen eloi-kansan ja näitä syövät, maan alla asuvat hirvittävät morlokit. Eloi-kansa on taantunut henkisesti; heillä ei ole taidetta tai tiedettä ja he käyttävät aikansa vain yksinkertaisiin huvituksiin, kuten kukkien keräilyyn, tanssiin ja lauluun, ympäristössä, jonka menneet polvet ovat ilmeisesti keinotekoisesti muuttaneet miellyttäväksi. Morlokit ilmeisesti (kertojan teorian mukaan) valmistavat eloiden käyttämät vaatteet ja muut keinotekoiset tarve-esineet.
Romaanin olennaista ainesta on kertojan teoria, jonka mukaan eloit ovat olleen alun perin yhteiskunnan yläluokkaa, joka on pikkuhiljaa vallannut kaiken maanpäällisen tilan ja pakottanut työtätekevät asumaan ja palvelemaan heitä maan alla. Evoluutio on muokannut työläisistä maanalaiseen elämään sopeutuneen uuden ihmislajin. Maanpäälliset ovat puolestaan kehittäneet ympäristönsä niin miellyttäväksi ja helpoksi, että he ovat itse evoluution myötä taantuneet ruumiin- ja hengenvoimiltaan. Lopulta on syntynyt jonkinlainen symbioosi, jossa morlokit ylläpitävät viettiensä mukaisesti eloiden elämää, mutta käyttävät heitä myös ruoaksi. Teos voidaan nähdä vertauskuvana aikansa Britannian luokkaeroista, ja siihen on vaikuttanut H. G. Wellsin sosialistinen aatemaailma.
Suomennokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Aikakone, suomennos Lyyli Vihervaara, Gummerus 1917.
- 2.laitos: Yhteislaitos: Aikakone - Maailmojen sota, suomennos Matti Kannosto, Kirjayhtymä 1979.
- 3.laitos: suomennos Tero Valkonen, Desura 2000.
