Tämä on hyvä artikkeli.

Ero sivun ”Martin Van Buren” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Tanár (keskustelu | muokkaukset)
seulojat
25 952 muokkausta
Tanár (keskustelu | muokkaukset)
seulojat
25 952 muokkausta
Rivi 94: Rivi 94:
{{AvattavaLoppu}}
{{AvattavaLoppu}}
[[Tiedosto:Panic1837 crop.jpg|thumb|300px|Van Burenia vastustanut Whig-puolue yritti hyötyä talouslamasta syyttämällä siitä Van Burenia ja muita demokraatteja. Whig-puolueen juliste vuodelta 1837.]]
[[Tiedosto:Panic1837 crop.jpg|thumb|300px|Van Burenia vastustanut Whig-puolue yritti hyötyä talouslamasta syyttämällä siitä Van Burenia ja muita demokraatteja. Whig-puolueen juliste vuodelta 1837.]]
Jacksonin suostuttelun jälkeen Van Buren asettui demokraattien ehdokkaaksi vuoden [[Yhdysvaltain presidentinvaalit 1836|1836 presidentinvaaleihin]]. Hänen merkittävin vastustajansa vaaleissa oli [[Whig-puolue]]en [[William Henry Harrison]]. Whig-puolue asetti vaaleihin ehdolle kuitenkin yhteensä kolme ehdokasta. Strategian tarkoituksena oli viedä Van Burenin äänet koko maasta: Harrisonilla oli vahva kannatus lännessä, [[Daniel Webster]]illä [[New England|Uudessa Englannissa]] ja [[Hugh L. White]]lla etelässä. Van Buren kuitenkin sai paljon ääniä myös Whig-puolueen ehdokkaiden alueilta ja voitti vaalit ylivoimaisesti; toiseksi jäänyt Harrison sai noin 200 000 ääntä ja 97 valitsijamiesääntä vähemmän kuin Van Buren.<ref name="vaalit36a"/> Hän nimitti yhtä lukuunottamatta kaikki Jacksonin kauden ministerit takaisin virkoihinsa. Yhdysvallat ajautui kuitenkin jo Van Burenin kauden alussa [[Vuoden 1837 paniikki|finanssikriisiin]]. Hänen edeltäjänsä Jackson oli siirtänyt liittovaltion rahoja kansalliselta pankilta eri osavaltioiden omille pankeille ja aiheuttanut näin vakavia ongelmia yhdysvaltalaisille pankeille. Kriisi oli Yhdysvaltain historian pahin, ja maan 850 pankista 343 ajautui kriisin seurauksena [[konkurssi]]in.<ref name="panic1837"/> Pankkien kaaduttua tuhannet yhdysvaltalaiset menettivät työnsä ja maansa. Van Buren jatkoi Jacksonin linjaa [[deflaatio]]n nostamisessa ja sai parannettua taloustilannetta hiukan.<ref name="history"/><ref name="presidents"/>
Jacksonin suostuttelun jälkeen Van Buren asettui demokraattien ehdokkaaksi vuoden [[Yhdysvaltain presidentinvaalit 1836|1836 presidentinvaaleihin]]. Merkittävin vastaehdokas vaaleissa oli [[Whig-puolue]]en [[William Henry Harrison]]. Whig-puolue asetti vaaleihin ehdolle kuitenkin yhteensä kolme ehdokasta. Strategian tarkoituksena oli viedä Van Burenin äänet koko maasta: Harrisonilla oli vahva kannatus lännessä, [[Daniel Webster]]illä [[New England|Uudessa Englannissa]] ja [[Hugh L. White]]lla etelässä. Van Buren kuitenkin sai paljon ääniä myös Whig-puolueen ehdokkaiden alueilta ja voitti vaalit ylivoimaisesti: toiseksi jäänyt Harrison sai noin 200&nbsp;000 ääntä ja 97 valitsijamiesääntä vähemmän kuin Van Buren.<ref name="vaalit36a"/>


Van Buren nimitti yhtä lukuun ottamatta kaikki Jacksonin kauden ministerit takaisin virkoihinsa. Yhdysvallat ajautui kuitenkin jo Van Burenin kauden alussa [[Vuoden 1837 paniikki|finanssikriisiin]]. Hänen edeltäjänsä oli siirtänyt liittovaltion rahoja kansalliselta pankilta eri osavaltioiden omille pankeille ja aiheuttanut näin vakavia ongelmia yhdysvaltalaisille pankeille. Kriisi oli Yhdysvaltain historian pahin, sillä maan 850 pankista 343 ajautui kriisin seurauksena [[konkurssi]]in.<ref name="panic1837"/> Pankkien kaaduttua tuhannet yhdysvaltalaiset menettivät työnsä ja maansa. Van Buren jatkoi Jacksonin linjaa [[deflaatio]]n nostamisessa ja sai parannettua taloustilannetta hiukan.<ref name="history"/><ref name="presidents"/>
⚫
Ratkaistakseen finanssikriisin Van Buren päätti perustaa riippumattoman ministeriön huolehtimaan liittovaltion rahoista ja siirsi samalla liittovaltion varoja eri pankkeihin näiden kaatumisen estämiseksi. Lisäksi hän leikkasi lähes kaikkia liittovaltion kuluja minimoidakseen valtion tappiot. Van Burenin säästöehdotukset menivät läpi [[Yhdysvaltain kongressi]]ssa, mutta osa katkeroituneista demokraateista siirtyi säästöjen takia Whig-puolueen puolelle.<ref name="history"/><ref name="presidents"/>


⚫
Ratkaistakseen finanssikriisin Van Buren päätti perustaa riippumattoman ministeriön huolehtimaan liittovaltion rahoista ja siirsi samalla liittovaltion varoja eri pankkeihin näiden kaatumisen estämiseksi. Lisäksi hän leikkasi lähes kaikkia liittovaltion kuluja minimoidakseen valtion menot. Van Burenin säästöehdotukset hyväksyttiin [[Yhdysvaltain kongressi]]ssa, mutta osa katkeroituneista demokraateista siirtyi säästöjen takia Whig-puolueen puolelle.<ref name="history"/><ref name="presidents"/>
⚫
Toinen Van Burenin kaudella ongelmia aiheuttanut asia oli [[kanada]]laisen [[separatisti]]liikkeen vaatima itsenäisyys maan silloisesta emämaasta [[Iso-Britannia]]sta. Kun yhdysvaltalainen separatisteja tukenut laiva yritti kuljettaa aseita ja tarvikkeita [[Niagara (joki)|Niagara-joen]] yli Kanadaan, briteille lojaalit kanadalaisjoukot valtasivat laivan ja sytyttivät sen tuleen. Yksi Yhdysvaltain kansalainen sai surmansa, ja kostoksi yhdysvaltalaiset polttivat yhden brittien laivoista. Van Buren ei kuitenkaan halunnut uutta sotaa maiden välille, vaan lähetti kenraali [[Winfield Scott]]in neuvottelemaan brittien kanssa rauhanomaisesta ratkaisusta. Yhdysvallat ilmoitti olevansa puolueeton Kanadan itsenäisyyskysymyksessä, ja tilanne rauhoittui lopulta itsestään.<ref name="miller5"/>


⚫
Van Burenin kaudella ongelmia aiheutti myös [[kanada]]lainen [[separatisti]]liike, joka vaati itsenäisyyttä [[Iso-Britannia]]sta. Kun yhdysvaltalainen separatisteja tukenut laiva yritti kuljettaa aseita ja tarvikkeita [[Niagara (joki)|Niagara-joen]] poikki Kanadaan, briteille lojaalit kanadalaisjoukot valtasivat laivan ja sytyttivät sen tuleen. Yksi Yhdysvaltain kansalainen sai surmansa, ja kostoksi yhdysvaltalaiset polttivat yhden brittien laivoista. Van Buren ei kuitenkaan halunnut uutta sotaa Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian välille vaan lähetti kenraali [[Winfield Scott]]in neuvottelemaan rauhanomaisesta ratkaisusta. Yhdysvallat ilmoitti olevansa puolueeton Kanadan itsenäisyyskysymyksessä, ja tilanne rauhoittui lopulta itsestään.<ref name="miller5"/>
⚫
Loppuvuodesta 1838 yhdysvaltalaisia siirtolaisia alkoi asettua [[Maine (osavaltio)|Mainen]] ja Kanadan välissä sijaitsevalle maa-alueelle, jonka hallinnasta Iso-Britannia ja Yhdysvallat kiistelivät. Britit alkoivat häätää alueelle siirtyneitä siirtolaisia ja myös vangitsivat näistä osan. Tämän seurauksena Van Buren määräsi Yhdysvaltain armeijan alueelle valvomaan tilannetta. Samalla hän kutsui Britannian ministerin Washingtoniin neuvottelemaan tilanteen hoitamisesta rauhallisesti. Yhdysvallat pääsi sopuun Iso-Britannian kanssa, ja maat allekirjoittivat vuonna 1842 [[Webster–Ashburtonin rauha]]n.<ref name="miller5"/>


⚫
Loppuvuodesta 1838 yhdysvaltalaisia siirtolaisia alkoi asettua [[Maine (osavaltio)|Mainen]] ja Kanadan välissä sijaitsevalle maa-alueelle, jonka hallinnasta Iso-Britannia ja Yhdysvallat kiistelivät. Britit alkoivat häätää alueelle siirtyneitä siirtolaisia ja myös vangitsivat osan heistä, minkä vuoksi Van Buren määräsi Yhdysvaltain armeijan alueelle valvomaan tilannetta. Samalla hän kutsui Britannian ministerin Washingtoniin neuvottelemaan tilanteen hoitamisesta rauhallisesti. Maat pääsivät sopuun ja allekirjoittivat vuonna 1842 [[Webster–Ashburtonin rauha]]n.<ref name="miller5"/>
⚫
Finanssikriisin ja Iso-Britannian kanssa käytyjen konfliktien lisäksi Yhdysvallat kärsi Van Burenin presidenttikauden aikana myös pitkäksi venyneestä ja kalliiksi tulleesta [[Seminolisodat#Toinen seminolisota|toisesta seminolisodasta]] intiaaneja vastaan [[Florida]]ssa.<ref name="history"/><ref name="presidents"/>

⚫
Finanssikriisin ja Iso-Britannian kanssa käytyjen konfliktien lisäksi Yhdysvallat kärsi Van Burenin presidenttikauden aikana myös pitkäksi venyneestä ja kalliiksi tulleesta [[Seminolisodat#Toinen seminolisota|toisesta seminolisodasta]], jota käytiin intiaaneja vastaan [[Florida]]ssa.<ref name="history"/><ref name="presidents"/>


=== Viimeiset vuodet ja kuolema ===
=== Viimeiset vuodet ja kuolema ===

Versio 20. maaliskuuta 2011 kello 19.32

Martin Van Buren
[[Tiedosto:Martin Van Buren|250px|]]
Yhdysvaltojen 8. presidentti[1]
1837–1841[1]
Varapresidentti Richard M. Johnson[1]
Edeltäjä Andrew Jackson[1]
Seuraaja William Henry Harrison[1]
Henkilötiedot
Syntynyt5. joulukuuta 1782[1]
Kinderhook, New York[1]
Kuollut24. heinäkuuta 1862 (79 vuotta)[1]
Kinderhook, New York[1]
Ammatti lakimies[1]
Puoliso Hannah Hoes Van
Buren[1]
Tiedot
Puolue Demokraatit
Uskonto Hollannin reformoitu kirkko[1]
[[Tiedosto:|150x90px|Nimikirjoitus]]
Nimikirjoitus

Martin Van Buren (5. joulukuuta 1782 Kinderhook, New York – 24. heinäkuuta 1862 Kinderhook, New York) oli Yhdysvaltain kahdeksas presidentti vuosina 1837–1841. Ennen presidenttikauttaan Van Buren toimi vähän aikaa New Yorkin osavaltion kuvernöörinä, senaattorina ja [[Yhdysvaltain varapresidentti|varapresidenttinä]. Hänen presidenttikaudellaan Yhdysvallat kärsi maan historian pahimmasta finanssikriisista sekä intiaaneja vastaan käydystä toisesta seminolisodasta.

Elämä

Nuoruus

Martin Van Buren syntyi 5. joulukuuta 1782 Kinderhookissa, New Yorkin osavaltiossa. Hänen vanhempansa olivat hollantilaista syntyperää, ja hänen isänsä, Abraham Van Buren, toimi Kinderhookissa ravintolanpitäjänä ja maanviljelijänä. Perheeseen kuului kuusi lasta, joista kolme oli Abrahamin vaimon Marian edellisestä avioliitosta. Vaikka Van Burenit eivät olleet varakkaita, heillä oli kuusi orjaa.[2][1][3]

Martin Van Buren sai perusopetuksensa kotikylänsä pienessä koulussa[4]. Vuonna 1796 hän ryhtyi paikallisen lakimiehen oppipojaksi, valmistui 1802 ja hän aloitti itsenäisenä lakimiehenä seuraavana vuonna.[5] Neljä vuotta myöhemmin hän meni naimisiin serkkunsa Hannah Hoesin kanssa. Pari asettui asumaan pieneen Hudsonin kylään noin 15 kilometrin päähän Kinderhookista, jossa Van Buren jatkoi opintoja. Pari sai yhteensä neljä lasta. Hannah Hoes kuitenkin kuoli jo vuonna 1819 tuberkuloosiin, eikä Van Buren mennyt koskaan uusiin naimisiin.[2][1][3]

Ura poliitikkona

Nuorena Van Buren kannatti Yhdysvaltain kolmannen presidentin Thomas Jeffersonin näkemyksiä siitä, että osavaltioille tulisi antaa laaja itsemääräämisoikeus. Van Buren oli saanut kerättyä tarpeeksi rahaa lakimiesurallaan asettuakseen vuonna 1812 ehdolle New Yorkin osavaltion senaattiin. Hän voittikin vaalit saaden noin puoli prosenttia enemmän ääniä kuin federalistien vastaehdokas. Senaatissa van Buren onnistui muodostamaan Bucktails -nimisen ryhmän, joka vastusti federalisteja sekä New Yorkin silloista kuvernööriä DeWitt Clintonia. Van Buren toimi senaattorina kaksi kautta vuoteen 1820 asti. Vuonna 1815 hänet valittiin osavaltion sotajoukkojen kenraaliksi, ja kenraalina hän palveli vuoteen 1819 asti. Vuonna 1821 hän asettui ehdolle Yhdysvaltain senaattiin demokraattis-republikaanisen puolueen ehdokkaana. Van Buren voitti vaalit, pääsi senaatin talouskomiteaan ja perusti senaatissa Albany Regency -nimisen poliittisen ryhmän. Kun John Quincy Adams voitti Andrew Jacksonin vuoden 1824 vaaleissa, Van Buren alkoi ryhmänsä kanssa tukea Jacksonia. Yhteistyö edisti uuden demokraattisen puolueen syntymistä.[2][5][3]

Van Buren jätti Yhdysvaltain senaatin vuonna 1828 ja voitti New Yorkin kuvernöörin vaalit. Samana vuonna järjestetyissä presidentinvaaleissa hän tuki uudelleen ehdolle asettunutta Jacksonia yhdessä muiden demokraattien kanssa. Jackson valittiinkin Yhdysvaltain seitsemänneksi presidentiksi, ja kun hän nimitti Van Burenin ulkoministeriksi, tämä jätti virkansa kuvernöörinä muutaman viikon jälkeen. Van Burenin ulkoministerikauden tärkeimpiä saavutuksia olivat Ranskan ja Yhdysvaltain välisten kiistojen sovitteleminen sekä Yhdysvaltain kaupankäynnin avaaminen Iso-Britannian hallitsemille Länsi-Intian saarille. Huhtikuussa 1831 Van Buren erosi ministerin virastaan yhdessä John Eatonin kanssa, jotta Jackson sai järjesteltyä kaikki ministerinsä uudelleen. Saman vuoden elokuussa Van Buren nimitettiin Yhdysvaltain suurlähettilääksi Lontooseen, jonne hän matkusti kuukautta myöhemmin. Vuonna 1832 demokraattinen puolue nimitti hänet puolueensa varapresidenttiehdokkaaksi presidentinvaaleihin. Samana vuonna Yhdysvaltain kansallisen pankin elvyttäminen tuli ajankohtaiseksi. Pankki oli pahoissa talousvaikeuksissa, mutta kongressi päätti tukea sitä. Sekä presidentti Jackson että Van Buren vastustivat pankin elvytystä, ja Jackson päättikin käyttää veto-oikeuttaan ja estää toimenpiteet.[2][5][3]

Presidenttinä

Van Burenin presidenttikauden ministerit[6]
Virka Henkilö Aika
Ulkoministeri John Forsyth1 1837-41
Valtiovarainministeri Levi Woodbury1 1837-41
Sotaministeri Joel R. Poinsett 1837-41
Oikeusministeri Benjamin F. Butler1 1837-38
Oikeusministeri Felix Grundy 1838-40
Virka Henkilö Aika
Oikeusministeri Henry D. Gilpin 1840-41
Postiministeri Amos Kendall1 1837-40
Postiministeri John M. Niles 1840-41
Laivastoministeri Mahlon Dickerson1 1837-38
Laivastoministeri James K. Paulding 1838-41
1 Nimitettiin virkoihinsa jo Van Burenin edeltäjän Andrew Jacksonin kaudella, mutta he jatkoivat virassaan vielä Van Burenin kauden aikaan.
Van Burenia vastustanut Whig-puolue yritti hyötyä talouslamasta syyttämällä siitä Van Burenia ja muita demokraatteja. Whig-puolueen juliste vuodelta 1837.

Jacksonin suostuttelun jälkeen Van Buren asettui demokraattien ehdokkaaksi vuoden 1836 presidentinvaaleihin. Merkittävin vastaehdokas vaaleissa oli Whig-puolueen William Henry Harrison. Whig-puolue asetti vaaleihin ehdolle kuitenkin yhteensä kolme ehdokasta. Strategian tarkoituksena oli viedä Van Burenin äänet koko maasta: Harrisonilla oli vahva kannatus lännessä, Daniel Websterillä Uudessa Englannissa ja Hugh L. Whitella etelässä. Van Buren kuitenkin sai paljon ääniä myös Whig-puolueen ehdokkaiden alueilta ja voitti vaalit ylivoimaisesti: toiseksi jäänyt Harrison sai noin 200 000 ääntä ja 97 valitsijamiesääntä vähemmän kuin Van Buren.[7]

Van Buren nimitti yhtä lukuun ottamatta kaikki Jacksonin kauden ministerit takaisin virkoihinsa. Yhdysvallat ajautui kuitenkin jo Van Burenin kauden alussa finanssikriisiin. Hänen edeltäjänsä oli siirtänyt liittovaltion rahoja kansalliselta pankilta eri osavaltioiden omille pankeille ja aiheuttanut näin vakavia ongelmia yhdysvaltalaisille pankeille. Kriisi oli Yhdysvaltain historian pahin, sillä maan 850 pankista 343 ajautui kriisin seurauksena konkurssiin.[8] Pankkien kaaduttua tuhannet yhdysvaltalaiset menettivät työnsä ja maansa. Van Buren jatkoi Jacksonin linjaa deflaation nostamisessa ja sai parannettua taloustilannetta hiukan.[2][5]

Ratkaistakseen finanssikriisin Van Buren päätti perustaa riippumattoman ministeriön huolehtimaan liittovaltion rahoista ja siirsi samalla liittovaltion varoja eri pankkeihin näiden kaatumisen estämiseksi. Lisäksi hän leikkasi lähes kaikkia liittovaltion kuluja minimoidakseen valtion menot. Van Burenin säästöehdotukset hyväksyttiin Yhdysvaltain kongressissa, mutta osa katkeroituneista demokraateista siirtyi säästöjen takia Whig-puolueen puolelle.[2][5]

Van Burenin kaudella ongelmia aiheutti myös kanadalainen separatistiliike, joka vaati itsenäisyyttä Iso-Britanniasta. Kun yhdysvaltalainen separatisteja tukenut laiva yritti kuljettaa aseita ja tarvikkeita Niagara-joen poikki Kanadaan, briteille lojaalit kanadalaisjoukot valtasivat laivan ja sytyttivät sen tuleen. Yksi Yhdysvaltain kansalainen sai surmansa, ja kostoksi yhdysvaltalaiset polttivat yhden brittien laivoista. Van Buren ei kuitenkaan halunnut uutta sotaa Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian välille vaan lähetti kenraali Winfield Scottin neuvottelemaan rauhanomaisesta ratkaisusta. Yhdysvallat ilmoitti olevansa puolueeton Kanadan itsenäisyyskysymyksessä, ja tilanne rauhoittui lopulta itsestään.[9]

Loppuvuodesta 1838 yhdysvaltalaisia siirtolaisia alkoi asettua Mainen ja Kanadan välissä sijaitsevalle maa-alueelle, jonka hallinnasta Iso-Britannia ja Yhdysvallat kiistelivät. Britit alkoivat häätää alueelle siirtyneitä siirtolaisia ja myös vangitsivat osan heistä, minkä vuoksi Van Buren määräsi Yhdysvaltain armeijan alueelle valvomaan tilannetta. Samalla hän kutsui Britannian ministerin Washingtoniin neuvottelemaan tilanteen hoitamisesta rauhallisesti. Maat pääsivät sopuun ja allekirjoittivat vuonna 1842 Webster–Ashburtonin rauhan.[9]

Finanssikriisin ja Iso-Britannian kanssa käytyjen konfliktien lisäksi Yhdysvallat kärsi Van Burenin presidenttikauden aikana myös pitkäksi venyneestä ja kalliiksi tulleesta toisesta seminolisodasta, jota käytiin intiaaneja vastaan Floridassa.[2][5]

Viimeiset vuodet ja kuolema

Van Buren asettui ehdolle vielä toiselle kaudelle Yhdysvaltain presidentinvaaleissa vuonna 1840, mutta hävisi Whig-puolueen William Henry Harrisonille. Harrisonin kannattajat kehuivat tätä sotasankariksi ja antoivat samalla Van Burenille liikanimen Martin Van Ruin (ruin = tuhota). Vaikka Van Buren sai kansanäänestyksessä vain vajaat 150 000 ääntä vähemmän kuin Harrison, hän hävisi tälle valitsijamiesvaaleissa lukemin 234–60.[10][11] Van Buren yritti demokraattien presidenttiehdokkaaksi vielä vuonna 1844, mutta hävisi ehdokkuuden Texasin ja Oregonin Yhdysvaltoihin liittämistä kannattaneelle James K. Polkille. Vuonna 1848 Van Buren perusti yhdessä muiden orjuutta vastustaneiden poliitikkojen kanssa Free Soil -nimisen puolueen, jonka riveissä hän pyrki presidentiksi vielä samana vuonna. Hän sai kuitenkin vain alle 10 % äänistä ja hävisi vaalit Whig-puolueen Zachary Taylorille.[2]

Vaalit hävittyään Van Buren palasi kotitilalleen Kinderhookiin. Hän liittyi takaisin demokraattiseen puolueeseen vuonna 1852, mutta vastusti edelleen ahkerasti orjuutta. Eläkepäivillään Van Buren kirjoitti omaelämäkerran, joka on myöhemmin antanut arvokasta tietoa tuon ajan politiikasta. Kesällä 1862 Van Buren alkoi kärsiä pahasta astmasta, joka heikensi hänen terveyttään ratkaisevasti. Van Buren kuoli aamuyöstä 24. heinäkuuta 1862 sydämen vajaatoimintaan, noin vuosi Yhdysvaltain sisällissodan alkamisen jälkeen.[2][4] Hänet on haudattu Kinderhookin hautausmaalle.[1]

Yksityiselämä

Van Burenin vaimo Hannah Hoes.

Martin Van Burenilla oli neljä sisarusta: Derike (1777–1865), Hannah (1780–tuntematon), Lawrence (1786–1868) ja Abraham (1788–1836). Lisäksi hänellä oli hänen äitinsä edellisestä avioliitosta yksi sisarpuoli sekä kaksi velipuolta. Näistä vain yhden, James Isaac Van Alenin (1776–1870), henkilöllisyys on tiedossa. 21. helmikuuta 1807 Van Buren meni naimisiin häntä vuotta nuoremman Hannah Hoesin kanssa. He saivat yhteensä neljä lasta: Abrahamin (1807–1873), Johnin (1810–1866), Martinin (1812–1855) ja Smith Thompsonin (1817–1876).[1][4] Van Burenin ja Hoesin avioliitosta ei ole säilynyt paljoakaan tietoa jälkipolville, sillä Van Buren ei juurikaan puhunut yksityiselämästään. Van Bureniin perehtynyt historiantutkija Donald Cole on kuitenkin arvioinut, että heidän parisuhteensa oli onnellinen.[12]

Martin Van Buren kuului hollannin reformoituun kirkkoon. Hänen sukunsa oli kotoisin Alankomaasta ja hänen äidinkielensä oli hollanti. Tämä teki hänestä maan ensimmäisen muuta kuin englantia äidinkielenään puhuneen presidentin. Lisäksi Van Buren oli ensimmäinen itsenäisissä Yhdysvalloissa syntynyt presidentti. Van Burenin lempiharrastus oli ratsastus.[13][14][15]

Van Buren alkoi iän myötä vastustaa enemmän ja enemmän orjatyövoiman lisäämistä Yhdysvalloissa. Tämä oli myös yksi syy sille, miksi hän vastusti Texasin liittämistä Yhdysvaltoihin; Texasin liittäminen Yhdysvaltoihin olisi lisännyt orjuuden sallineiden territorioiden määrää ja samalla lisännyt riskiä joutua sotaan Meksikon kanssa. Van Burenin pyrkimyksistä huolimatta Texas liitettiin Yhdysvaltoihin muutamaa vuotta myöhemmin. Kuten Van Buren ennusti, alueen liittäminen lisäsi orjuutta kannattaneiden etelävaltioiden määrää ja synnytti sodan Yhdysvaltojen ja Meksikon välille.[16][17]

Perintö

Martin Van Burenia esittävä postimerkki julkaistiin vuonna 1938

Vaikka Van Buren onnistuikin pitämään Yhdysvallat poissa sodasta Iso-Britannian kanssa, menetti hän silti poliittisen uskottavuutensa talouskriisin takia. Talouslaman ravistellessa maata Van Burenin diplomaattinen sovittelevuus lähinnä ärsytti Mainessa ja New Yorkissa asuneita, jotka olisivat toivoneet häneltä tiukempaa asennetta.[9]

Van Buren esiintyi ensimmäisen kerran yhdysvaltalaisessa postimerkissä vuonna 1938, kun häntä esittävä kahdeksan sentin postimerkki julkaistiin.[18] Lisäksi Van Burenin mukaan on nimetty kaksi Yhdysvaltain laivaston alusta: 1800-luvulla toiminut kuunari USS Van Buren sekä toisessa maailmansodassa palvellut, Tacoma-luokan samanniminen fregatti.[19]

Van Buren käytti nuorena lempinimeä Old Kinderhook. Osa ihmisistä lyhensi Van Burenin lempinimen muotoon O.K., josta syntyi joidenkin teorioiden mukaan nykyäänkin käytetty ilmaisu OK.[14][13]

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Martin Van Buren - The Red Fox American Heritage. Viitattu 21.1.2011. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g h i Martin Van Buren History. Viitattu 21.1.2011. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d Martin Van Buren - Life Before the Presidency Millercenter.org. Viitattu 2.3.2011. (englanniksi)
  4. ↑ a b c Martin Van Buren Theusgov.com. Viitattu 26.2.2011. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d e f Martin Van Buren Biography American Presidents. Viitattu 26.2.2011. (englanniksi)
  6. ↑ The Van Buren Cabinet u-s-history.com. Viitattu 28.2.2011. (englanniksi)
  7. ↑ Elections of 1836 u-s-history.com. Viitattu 26.2.2011. (englanniksi)
  8. ↑ The Financial Panic of 1837 publicbookshelf.com. Viitattu 22.1.2011. (englanniksi)
  9. ↑ a b c Martin Van Buren - Foreign Affairs Millercenter.org. Viitattu 2.3.2011. (englanniksi)
  10. ↑ Election of 1840 u-s-history.com. Viitattu 22.1.2011. (englanniksi)
  11. ↑ President Elect - 1840 Presidentelect.org. Viitattu 22.1.2011. (englanniksi)
  12. ↑ Martin Van Buren - Family Life Millercenter.org. Viitattu 2.3.2011. (englanniksi)
  13. ↑ a b Interesting Facts For Martin Van Buren Historyking.com. Viitattu 27.2.2011. (englanniksi)
  14. ↑ a b President Martin Van Buren Classroomhelp.com. Viitattu 27.2.2011. (englanniksi)
  15. ↑ Martin Van Buren Facts American-presidents.com. Viitattu 27.2.2011. (englanniksi)
  16. ↑ Martin Van Buren White House. Viitattu 1.3.2011. (englanniksi)
  17. ↑ Mexican-American War History. Viitattu 1.3.2011. (englanniksi)
  18. ↑ Up 8-cent Van Buren Arago. Viitattu 27.2.2011. (englanniksi)
  19. ↑ Dictionary of American Naval Figting Ships (Jälkimmäinen USS Van Buren nimettiin virallisesti Arkansasissa sijaitsevan Van Buren -nimisen kylän mukaan, mutta kylä on nimetty aiemmin Martin Van Burenin mukaan.) History.navy.mil. Viitattu 27.2.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Martin Van Buren.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Martin_Van_Buren&oldid=9943071”