Verenluovutus

Verenluovutus käynnissä

Verenluovutus on toimenpide, jossa terveestä ihmisestä, hevosesta tai koirasta kerätään verta. Tärkeimpiä verivalmisteita, joita luovutetusta verestä valmistetaan, ovat punasolu-, verihiutale- ja jääplasmavalmisteet. Verta tarvitaan esimerkiksi onnettomuuksien uhreille, syöpäpotilaille ja tukihoitoina leikkauksissa.

Suomessa ihmisten verenluovutuksia järjestää ja verta valmistaa SPR:n Veripalvelu. Veripalvelukeskus sijaitsee Helsingin Kivihaassa. Suomessa on myös neljä Veripalvelun aluekeskusta Tampereella, Turussa, Oulussa ja Kuopiossa. Suomessa on myös 13 veripalvelutoimistoa. Veripalvelu perustettiin 1948. Uranuurtajatyön laitoksen kehityksessä teki professori Harri Nevanlinna.

Koirien ja hevosten verenluovutuksia järjestää Helsingin yliopiston Yliopistollinen eläinsairaala.

Historiaa

Alun perin verenluovutustoiminnan Suomessa aloittivat partiolaiset vuonna 1935. Helsinkiläisen lippukunnan Töölön Sinisten lippukunnanjohtaja toimi ensimmäisenä verenluovuttajana, ja tämän johdosta hän sai ajatuksen perustaa erityinen yhteisö hankkimaan verenluovuttajia. Yhteisö sai nimen Veriliitto ja sitä hoitivat partiolaiset vuoteen 1939, jolloin sen tehtävät siirtyivät armeijan lääkintäjoukoille sotatoimien alkamisen johdosta.

Naistenklinikka luovutti Veriliitolle toimitilan kellaristaan ja sinne perustettiin Veriliiton toimisto. Toimisto käsitti työpöydän, puhelimen ja arkistokaapin, johon kerättiin tietoja mahdollisista verenluovuttajista. Kun verta tarvittiin, Veriliiton päivystäjä soitti luovuttajalle ja tämä saapui kulloinkin tarvittuun sairaalaan antamaan verta. Se tehtiin vielä tuolloin ns. suorasiirrolla, jonka toteutti anestesialääkäri. Vasta sotavuosina alettiin verta kerätä hyytymisen ehkäisyaineella varustettuihin pulloihin, koska suorasiirto oli liian riskialtis toimitettavaksi etulinjan joukkosidontapaikoilla ja kenttäsairaaloissa. Viimeiset suorat verensiirrot tehtiin 1950-luvulla, joskin muutamassa keskussairaalassa anestesiaylilääkärit vaativat että taito on säilytettävä ja suorasiirtovälineistöä pidettävä kaiken varalta valmiina. Lopullisesti menetelmä museoitiin vasta 1980-luvulla. Ainakin yksi alkuperäispakkauksessa oleva välineistö on säilynyt ja on näytteillä lasikaapissa Helsingin Veripalvelutoimistossa.

Sodan päätyttyä perustettiin nykyinen Veripalvelu, joka on sittemmin kasvanut nykyiselleen.

Ihmisten verenluovutus Suomessa

Vuonna 2007 Suomessa tehtiin 278 000 verenluovutusta ja verta luovutti 161 000 eri henkilöä. Ensikertalaisia heistä oli 22 000. Tulevaisuudessa verenluovuttajien tarve kasvaa kun verentarve lisääntyy väestön ikääntyessä ja toiseksi luovutusikäisten osuus väestöstä alkaa pienentyä lähitulevaisuudessa. Verenluovutuksessa luovutetaan kerralla 450 millilitraa verta, joka otetaan kyynärtaipeesta. Veri kerätään verenkeräykseen suunniteltuun pussisettiin.

Verenluovuttajan on oltava terve, vähintään 50 kg painava ja 18–65-vuotias. Ensimmäistä kertaa luovuttava saa olla korkeintaan 59-vuotias. Miehillä veren hemoglobiinipitoisuuden on oltava 135–195 g/l ja naisilla 125–175 g/l. Kahden luovutuksen välillä on oltava miehillä vähintään 61 vuorokautta ja naisilla 91 vuorokautta. Suositeltu määrä luovuttaa kokoverta on naisille 1–3 kertaa vuodessa ja miehille 1–4 kertaa vuodessa.

Koko vierailu verenluovutuspisteessä kestää puolesta tunnista ylöspäin. Luovuttajalta tarkastetaan henkilöllisyys, hän joutuu vastaamaan terveydentilakyselyyn ja hänen verensä hemoglobiinipitoisuus mitataan ennen verenluovutusta. Lopuksi hänelle tarjotaan juotavaa ja syötävää.

Verenluovutus ja verensiirrot ovat Suomessa turvallisia, mikä johtuu osittain siitä, että Suomessa ei verenluovutuksesta makseta palkkioita. Suomessa ei ole todettu yhtään luovutetun veren välityksellä tarttunutta HIV-infektiota sitten vuoden 1985, jolloin verenluovuttajien HIV-seulonta käynnistettiin. Viimeisin verivalmisteen välityksellä potilaaseen siirtynyt hepatiitti C -tartunta on vuodelta 2000, minkä jälkeen HCV:n seulontamenetelmiä on tehostettu, eikä tartuntoja ole todettu.

Noin joka kymmenes ei voi luovuttaa verta. Väliaikaisia luovutusesteitä koituu esimerkiksi hammashoidosta (vuorokausi), flunssasta (kaksi viikkoa), tähystystutkimuksesta (neljä kuukautta), tatuoinnista ja limakalvolävistyksestä (neljä kuukautta). Tähystystutkimuksen, tatuoinnin ja lävistyksen aiheuttamat varoajat olivat aikaisemmin kuusi kuukautta, mutta ne lyhennettiin vuoden 2009 alusta neljään kuukauteen uusien, entistä tarkempien tutkimusmenetelmien ansiosta. Pysyvään luovutusesteeseen johtavia sairauksia ovat esimerkiksi sepelvaltimotauti, aivoinfarkti, keuhkoahtaumatauti, epilepsia, pahanlaatuiset kasvaimet ja HIV. Pysyvään luovutuskieltoon johtaa myös esimerkiksi ruiskuhuumeiden käyttö sekä miesten välinen seksi.

Katso myös

• Veriryhmä
• Verenluovutuksen kriteerit

Aiheesta muualla

• Veripalvelu
• Eläinten veripankki Yliopistollisen Eläinsairaalan Ystävät.