Väinö Hannikainen

Väinö Aatos Hannikainen (12. tammikuuta 1900 Jyväskylä – 7. elokuuta 1960 Kuhmoinen) oli suomalainen säveltäjä. Hän on P. J. Hannikaisen poika ja Ilmari, Arvo ja Tauno Hannikaisen veli.

Tarkemmin Väinö Aatos Hannikainen syntyi Pekka Juhani Hannikaisen sekä Alli Hannikaisen perheeseen 12.1.1900. Tuolloin perheeseen kuului jo veljet Lauri, Ilmari, Tauno sekä Arvo sekä sisko Toini (joka menehtyi nuorena tulirokkoon). Pekka toivoi kaikista pojistaan muusikkoja, jonka vuoksi jokainen heistä sai ensimmäisen musiikillisen alkeisopetuksensa kotona vanhemmiltaan. Musiikinopetus alkoi pojilla 4-5 –vuoden iässä.

Lapsena Väinö oli sairaalloinen, minkä takia hän vaati vanhemmiltaan enemmän huolenpitoa kuin muut veljensä. Samojen arvioiden mukaan Väinö oli lapsena myös veljiään avomielisempi ja iloisempi. Väinö opiskeli Jyväskylässä pianonsoittoa, mutta ylioppilaaksi valmistuttuaan hän vaihtoi pianon harpun soittoon. Näistä opinnoista valmistuttuaan Väinöstä tuli Kajanuksen (Kajanuksista myös Robert Kajanus liittyy Hannikaisen perheeseen sillä Robert oli Pekka Hannikaisen nuoruudenystävä) orkerterin pitkäaikainen harpisti, ja vapaa-aikanaan hän alkoi säveltää laulu-, piano- sekä kamarimusiikkia. 1950 –luvulla hän alkoi valmistelemaan isänsä Pekan elämänkertaa, joka ei kuitenkaan koskaan ehtinyt valmistua.

Väinö Hannikainen opiskeli Helsingissä, Berliinissä ja Pariisissa. Vuosina 1923–1957 hän oli Helsingin kaupunginorkesterin sooloharpisti.

Väinö sai selvästi kodistaan jo ensimmäiset musiikilliset vaikutteensa sekä myös alkeisopetuksen. Säveltäjänlahjat heräsivät varhain, samoin näppäryys soittimien käsittelyyn. Ensisoittimena Väinöllä oli piano. Väinö Hannikaisen tie viitoittui kahdelle linjalle jo lapsuuden kodissa, joista muodostui hänen elämäntehtävänsä: hänestä tuli sekä säveltäjä että esittävä taiteilija harppu soittimenaan.

Opintojensa alkuvaiheessa Väinö ei vielä ollut valinnut harppua soittimekseen. Helsingin musiikkiopistossa sävellyksen, teroeettisten aineiden ja pianon ohella Väinö opiskeli myös urkujensoittoa (Väinö soitti aikanaan myös Jyväskylän kirkon urkuja). Helsingissä Aino Kajanuksen harpputaiteeseen tutustuttuaan hän havaitsi, että harppu oli hänen soittimensa. Opettajana hänellä aluksi toimi Aino Kajanus, sen jälkeen musiikkiopiston harppuluokalla Lilly Kajanus-Blenner. Harpputaiteilijana Väinö edistyi nopeasti ja saavutti soittimensa mesterillisen teknillisen ja taiteellisen hallinnan. Opintojen täydennys tapahtui Berliinissä 1921-1923 sekä myöhemmin useilla matkoilla Pariisissa. Väinö esiintyi Suomessa monilla kiertueilla harpistina, mutta myös pianistina, veljensä Ilmarin säestäjänä. Solistina hän esiintyi Berliinissä ja Pariisissa. Helsingin Kaupunginorkestein sooloharpistina hän toimi 1923-1957. Harpputaiteilija Väinö Hannikaisen toiseksi pääsoittimeksi tuli kantele, jolle hän laati joukon sävellyksiä ja sovituksia.

Väinö Hannikaisen tuotantoon kuuluu muun muassa yksi baletti, yksi sinfoninen runo, ensimmäinen suomalainen harppukonsertto, variaatioita harpulle ja orkesterille, näytelmä- ja elokuvamusiikkia sekä yksinlauluja. Väinöä on teostensa perusteella analysoitu säveltäjäluonteeltaan herkkävaistoiseksi lyyrikoksi sekä melodikoksi, ja hänen sointunsa koettiin rikkaiksi ja ilmekkäiksi sekä orkesteriteoksissa hienostuneeksi ja monipuoliseksi. Väinö sai director musices arvonimen vuonna 1952. Hän oli myös S.Tanssitait.Liiton kunniajäsen.