Ero sivun ”Länsi-Ukrainan kansantasavalta” versioiden välillä

Siirry navigaatioon Siirry hakuun
p
f
p (ww)
p (f)
Kansankokouksia, joissa keskusteltiin Länsi-Ukrainen liittämisestä Ukrainan kansantasavaltaan, järjestettiin eri puolilla Länsi-Ukrainaa mm. Bukovinassa ja Transkarpatian [[Hust]]issa. Kansankokouksissa länsiukrainalaiset kannattivat Länsi-Ukrainan kansantasavallan ja Ukrainan kansantasavallan yhdistymistä Ukrainaksi. 3. tammikuuta 1919 [[Stanislaviv]]issa istuva kansallisneuvosto hyväksyi Ukrainoiden yhdistymisen ja valtuutti hallituksen aloittamaan siitä neuvottelut Ukrainan kanssa.
 
16.1. 1919 saapui 65 parlamentaarisesti edustavaa Länsi-Ukrainan kansallisneuvoston jäsentä yhdessä valtiosihteereiden kanssa saapuivatlähetystönä [[Kiova]]an lähetystönä ilmoittamaan yhdistymisaikeesta. [[21. tammikuuta|21.1.]] [[1919]] Ukrainan kansantasavallan kansallisneuvosto hyväksyi Länsi-Ukrainan kansallisneuvoston 3.1. tekemän päätöksen Länsi-Ukrainan ja Ukrainan yhdistymisestä. Päätös julkistettiin seuraavana päivänä Kiovassa Sofian aukiolla. 23.1. 1919 julistuksen hyväksyi työväenkongressi, joka koostui muun "[[Dnepr]]in Ukrainan" 377 [[talonpoika|talonpojasta]], 118 työläisestä ja 33 älymystöön kuuluvasta.
 
==Länsi-Ukrainan puolustautuminen==
 
Keväällä 1919 Länsi-Ukrainan armeijassa oli noin 60 000 sotilasta, jotka olivat jakautuneet kolmeen osaan. Tämä voima riitti kesään 1919 asti [[Romania]]n vastustamiseen [[Bukovina]]ssa ja [[Puola]]n torjumiseen Itä-Galitsiassa. Koska Ranska kuitenkin osallistui [[Neuvosto-Venäjä]]n vastaiseen [[interventio]]on voimakkaasti, tarjosi se puolalaisten tueksi 90 000 sotilaan vahvuiset ranskalaisjoukot saamaan aikaan, kun Romania hyökkäsi [[Podolia]]sta. Länsi-Ukrainan hallitus joutui pakenemaan 26.5. Stanislavivista [[Kamenets-PodilskPodolski]]iinin. Länsi-Ukrainan armeija joutui vetäytymään Ukrainan puolelle 16.-17.6. 1919 välisenä aikana ja näin Länsi-Ukrainan kansantasavallan hallitus menettää alueensa hallinnan.
 
=== Vallan keskittäminen Jevhen Petruševitšille ===
 
9. kesäkuuta 1919 Ukrainan kansallisneuvoston puhemiehistö ja valtiosihteeristö uskoi toimeenpanovallan [[Jevhen Petruševitš]]ille, joka sai diktaattorina nimittää Länsi-Ukrainan kolmannen hallituksen. Länsi-Ukrainan valtiosihteeristö siirsi 100 000 sotilasta käsittävän armeijansa Ukrainaan ja toivoi, että se hyökkäisi [[Kiova]]sta [[Lviv]]iin puolalaisia vastaan.
 
Ukrainan pääsihteeristö piti Neuvosto-Venäjää ja [[Denikin]]in [[Krim]]iltä operoimaa [[Etelä-Venäjän armeija]]a itselleen vaarallisempana ja pyrkii siksi tekemään rauhan Puolan kanssa. Puola oli valmis rauhaan Ukrainan pääsihteeristön kanssa, mikäli Puolalle annetaan Länsi-Ukrainan Itä-Galitsia, joka sille oli kuulunutkin ennen vuoden 1772 [[Puolan jaot|Puolan ensimmäistä jakoa]], jossa se siirtyi Itävalta-Unkarin Itävallan keisarikunnan hallitsemaan osaan.
2. joulukuuta 1919 Ukrainan pääsihteeristö ja Puolan hallitus allekirjoittivat sopimuksen, jonka mukaan raja kulkee Zbruchissa ja Itä-Galitsia jää Puolalle ukrainalaisen väestön kanssa sovittavin ehdoin. Tämä vahvistettiin Ukrainan ja Puolan välisessä [[Varsova]]n rauhansopimuksessa [[20. huhtikuuta|20.4.]][[1920]].
 
1. elokuuta 1920 Petruševitš muodosti Länsi-Ukrainan neljännen hallituksen pakolaishallituksena viiden diktaattorina nimittämänsä henkilön kanssa pyrkien uudistamaan kansallisen yhtenäisyyden. Pakolaishallitus pyrki kannustamaan vastarintaan puolalaisia vastaan.
 
Puolan alahuoneen vaaleissa 5.11. 1922 Itä-Galitsian äänestysprosentti oli 40 ja |12.11. 1922 ylähuoneen vaaleissa 37 prosenttia. Boikotin tarkoituksena oli osoittaa ukrainalaisuutta. Puola alkoi olla heikoilla Neuvosto-Venäjän Varsovaan suuntautuneen hyökkäyksen vuoksi. Runsas puolta vuotta myöhemmin puolalaisten aseman vahvistuttua, Neuvosto-Venäjä ja Puola sopivat [[Riika|Riian]] rauhansopimuksessa Itä-Galitsian jäämisestä Puolalle 1921 .

Navigointivalikko