Ero sivun ”Tšuktšit” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
p →Elinkeinot: typo |
p {{lupaava artikkeli -ehdotus}} |
||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
{{lupaava artikkeli -ehdotus}} |
|||
{{Kansa |
{{Kansa |
||
| nimi = Tšuktšit |
| nimi = Tšuktšit |
||
Versio 7. helmikuuta 2011 kello 23.09
 |
Tätä artikkelia on ehdotettu lupaavaksi artikkeliksi. Lupaava artikkeli -laatumerkinnän on tarkoitus kertoa, että yhteisön mielestä artikkeli sisältää selkeät perustiedot aiheestaan ja on muutenkin kunnossa. Artikkelin keskustelusivulla voit ottaa asiaan kantaa.
|
| Tšuktšit | ||||
|---|---|---|---|---|
|
Merkittävät asuinalueet
|
||||
| Kielet | tšuktši, venäjä | |||
| Uskonnot | šamanismi, ortodoksisuus | |||
Tšuktšit (monikko ven. чукчи, tšuktši; yksikkö ven. чукча, tšuktša) ovat Koillis-Siperiassa Tšuktšien niemimaalla, pääasiassa Venäjän federaatioon kuuluvassa Tšukotkan autonomisessa piirikunnassa, asuva alkuperäiskansa. Tšuktšeja asuu pieniä määriä myös Korjakian autonomisessa piirikunnassa ja Sahan tasavallassa. Tšuktšit puhuvat kamtšatkalaiseen kielikuntaan kuuluvaa tšuktšin kieltä. Tosin puhujia on vähemmän (noin 11 000) [2] kuin kansaan etnisesti kuuluvia, joita oli vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan 15 767. Tšuktšeja asuu myös muun muassa Pietarissa ja Moskovassa). Stereotyyppinen maalainen tšuktši on aiheena monissa venäläisissä vitseissä[3].
Historia
Esihistoria
Tšukotkaa on asutettu todennäköisesti jo 7 000 vuotta[4], mutta korjakkien ja tšuktšien esi-isät tulivat alueelle vähintään 3 000 vuotta sitten. Heitä ennen aluetta asuttivat eskimot. Waldemar Jochelsonin teorian mukaan tšuktšit ovat sitä väestöä, josta osa muutti Amerikan puolelle ja kehittyi myöhemmin intiaaneiksi. Tämän teorian mukaan yhteys Amerikkaan katkesi koska eskimot muuttivat alueen rannikoille vasta heidän jälkeensä. Tätä ei enää pidetä todennäköisenä, vaikka tšuktšit todennäköisesti sulauttivatkin osan intiaanien esi-isistä itseensä. Tšuktšit ottivat heistä monia kulttuurillisia vaikutteita, mikä selittää myös intiaanien ja tšuktšien kulttuurien yhtäläisyyksiä, vaikka kulttuurinvaihtoa Amerikan ja Tšukotkan välillä ei juuri tapahtunutkaan.[5]
Venäjän vallan aika
Vuonna 1642 kasakka nimeltä Ivan Yerastov saapui Alazeyajoelle ja perusti vuonna 1649 Anadyrin linnoitetus asutuksen. Venäläiset valloittivat tšuktšien maat 1730-luvulle mennessä, mutta heidän ei onnistunut alistaa tšuktšeja. Vuonna 1778 venäläiset solmivat sopimuksen tšuktšien kanssa ja he luopuivat Anadyrin linnoituksesta ja verojen keräämisestä pakolla. Mikäli venäläiset olisivat yrittäneet saavuttaa tavoitteensa väkivalloin, suurin osa tšuktšeista olisi todennäköisesti ylittänyt Beringinsalmen ja jäänyt Amerikan puolelle. Tšuktšien ja venäläisten välit paranivat pikku hiljaa ja lopulta heidän välillään alkoi syntyä kauppaakin. Tšuktšit määrättiin kiinnittämään alueensa puihin suuria Venäjän vaakunoita, mutta tämän käskyn antajilla Pietarissa ei ollut tietoa siitä, että alueella ei juuri ollut puita. Tšuktšit saatiin lopulta tehokkaamman venäläisvallan alle lähinnä lahjomalla sekä myymällä heille vodkaa ja 1800-luvun aikana tšuktšeista tuli tunnettuja heidän vodkariippuvuutensa takia.[4]
Neuvostoliitto
Neuvostoliiton aika vaikutti tšuktšien elämään suuresti. Vuonna 1930 perustettiin Tšukotkan kansallinen alue. Tšuktšeja kannustettiin asettumaan aloilleen kiertelevän elämäntavan sijaan. 1950-luvulla Tšukotkassa otettiin käyttöön kolhoosijärjestelmä. Muutokset aiheuttivat jopa aseelista vastarintaa, mutta kapinaliikkeet kukistettiin KGB:n ja armeijan voimin. Tšukotkassa alkoivat toimia kansalliset kaivosyhtiöt ja esimerkiksi kaikesta Neuvostoliiton kullasta 40% kaivettiin Tšukotkasta. Valtaosa tuotoista päätyi muualle, kuin Tšukotkaan. 1950- ja 1960-luvuilla Tšukotkaan vaikuttivat Neuvostoliitossa tehdyt ydinkokeet, joista radioaktiivinen aine päätyi alueen ravintoketjuihin. Tästä syystä esimerkiksi maha- ja keuhkosyöpä ovat huomattavan yleisiä tšuktšien keskuudessa. Lisäksi ongelmina ovat alkoholismi ja suuri itsemurhien määrä. Kuitenkin viime aikoina on ollut näkyvissä myös tšuktšien uutta nousua kansana.[4]
Kulttuuri
Elinkeinot
Tšuktšit jakautuivat elinkeinojensa ka kulttuurinsakkin puolesta kahteen eri ryhmään. Toiset paimensivat poroja ja toiset elivät rannikolla saaden ruokansa merestä. Ryhmät kauppasivat omia tuotteitaan toistensa välillä. Merestä elävät saattoivat myös vaihtaa elinkeinonsa poronhoitoon, mutta vielä sitä yleisempää oli että poronsa menettäneet paimentolaiset alkoivat metsästää merellä.[5] Poronhoito oli näistä kahdesta elinkeinosta tärkeämpi, mutta se oli myös alkukantaisempi. Paimentolaiset seurasivat porojaan jalan ja porojen kesyyntymisaste oli vähäinen. Merestä elävät tšuktšit olivat riippuvaisia poron nahkojen kaupasta, mutta ennen porotalouden saapumista alueelle nahkoja oli metsästetty villeiltä peuroilta ja jääkarhuilta.[6]
Asuminen
Poronhoitoa harjoittaneet tšuktšit käyttivät eveeneiltä omaksuttuja iaranga-nimellä tunnettuja nahkatelttoja. Iarangaa käytettiin kaikkina vuodenaikoina. Teltassa oli erikseen makuuhuone, jota kutsuttiin nimellä polog. Tšuktšien iarangoissa pologeja oli vain yksi.[7] Tšuktšiperheen päämies nukkui vaimonsa kanssa pologin vasemmalla puolella. Perheen nuoremmat jäsenet sekä mahdolliset vieraat nukkuivat ooikealla. Jokaisella ydinperheellä oli oma teltta ja tšuktšileirissä oli tavallisesti enintään kolme telttaa. Leirissä asujat olivat tavallisesti toistensa sukulaisia. Tyypillisessä leirissä oli noin 15 asukasta. Leiriä johti paimennettavan porolauman omistaja tai se henkilö, joka omisti suurimman osan poroista. Rannikon tšuktšit asuivat myös irangoissa, jotka kuitenkin poikkesivat hieman poroja hoitaneiden iarangoista. Esimerkiksi rakenteissa saatettiin rannikolla käyttää valaan luita. Rannikon iarangat olivat myös tavallisesti suurempia kuin poronhoitajien.[8]
Yhteiskunta
Tšuktšeilla oli todennäköisesti alunperin klaanijärjestelmä, mutta se katosi sittemmin. Rannikon asukkaiden sosiaalinen yksikkö oli umiakin miehistö. Miehistön muodostivat miehet viidestä tai kuudesta keskenään sukua olevasta perheestä. Miehistön ei aina tarvinnut olla sukua keskenään, vaan siinä saattoivat toimia esimerkiksi naapurit. Poronkasvattajien keskuudessa saman lainen yksikkö muodostui leirin asukkaista, joiden tehtävänä oli ajaa porot yhteen. Muinoin tšuktšeilla oli orjia, jotka olivat yleensä sotavankeja.[9]
Uskonto
Perinteisesti tšuktšit harjoittivat šamanismia. Šamaani saattoi olla mies tai nainen[10], mutta naisia pidettiin šamaaneina parempina[11]. Miespuoliset šamaanit saattoivat alkaa esittää naista ja alkaa esimerkiksi pukeutua ja puhua näiden tavoin. Tšuktšit uskoivat erilaisiin henkiin ja esimerkiksi naisten piti raskaaksi tullessaan mennä miehensä kanssa aamulla katsomaan aurinkoa kohti, jonka uskottiin olevan hyväntahtoisten henkien asuinpaikka.[12] Tšuktšin kuollessa uhrattiin poro ja kuolleen ruumis joko poltettiin tai jätettiin koirien ja villieläinten syötäväksi[13].
Lähteet
- William W. Fitzhugh ja Aron Crowell: Crossroads of Continents. Smithsonian Institution Press, 1988. ISBN 0-87474-442-3. (englanniksi)
Viitteet
- ↑ Venäjän vuoden 2002 väestönlaskenta perepis2002.ru. Viitattu 21.6.2010. (englanniksi)
- ↑ Jaakko Anhava: Maailman kielet ja kielikunnat (2. painos)
- ↑ Arvo Kirkmann: Finnic and Baltic nationalities as Ethnic targets in contemporary Russian jokes Viron kirjallisuusmuseo. Viitattu 2. marraskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ a b c The Chuckhis The Red Book of The Peoples of Russian Empire. Viitattu 11.12.2010. (englanniksi)
- ↑ a b Fitzhugh ja Crowell 1988, s. 40
- ↑ Fitzhugh ja Crowell 1988, s. 41
- ↑ Fitzhugh ja Crowell 1988, s. 203
- ↑ Fitzhugh ja Crowell 1988, s. 204
- ↑ Fitzhugh ja Crowell 1988, s. 42
- ↑ Fitzhugh ja Crowell 1988, s. 247
- ↑ Fitzhugh ja Crowell 1988, s. 248
- ↑ Fitzhugh ja Crowell 1988, s. 249
- ↑ Fitzhugh ja Crowell 1988, s. 252