Ero sivun ”Kerettiläisyys” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
RedBot (keskustelu | muokkaukset)
p Botti muokkasi: hu:Eretnekség
TXiKiBoT (keskustelu | muokkaukset)
p Botti lisäsi: eu:Heresia
Rivi 68: Rivi 68:
[[es:Herejía]]
[[es:Herejía]]
[[eo:Herezo]]
[[eo:Herezo]]
[[eu:Heresia]]
[[fr:Hérésie]]
[[fr:Hérésie]]
[[gl:Herexía]]
[[gl:Herexía]]

Versio 9. tammikuuta 2011 kello 23.52

Jan Husin polttaminen roviolla.

Kerettiläisyys eli virallisesta uskonopista poikkeava harhaoppi (heresia, kreikan sanasta αιρεσις, hairesis < αιρεομαι, haireomai 'valita') tarkoittaa uskonnollista vääräoppisuutta.

Historiaa

Sanaa kerettiläinen käytti ensimmäisenä kirkkoisä Irenaeus (noin 130–202) traktaatissaan Contra Haereses (Heresioita vastaan) kuvatessaan ja arvostellessaan kristittyjä, joiden näkemykset erosivat hänen omistaan. Eusebios Kesarealainen (noin 275–339) kirjoitti Kirkkohistorian (Ekklesiastike historia, Historia Ecclesiastica), jossa tarkastellaan eri oppisuuntauksia. Kerettiläisyys ei ole puolueettomasti määriteltävissä, vaan se voidaan määritellä vain suhteessa oikeaoppisena ("ortodoksisina") pidettyihin näkökantoihin.

Kerettiläiseksi pidettyjä kristillisiä liikkeitä on esiintynyt aina Kristuksen ylösnousemuksesta alkaen. Tunnetuimpia suuntauksia ovat areiolaisuus, ebionitismi, markionismi, montanismi ja gnostilaisuus.

Kun kirkko nousi myöhäisessä antiikissa ja keskiajalla merkittäväksi valtatekijäksi ja yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi, tuli kerettiläisyydestä niin maallinen kuin kirkollinenkin ongelma. Maallinen valta katsoi kerettiläisyyden uhkaavan myös itseään, ja ruhtinaat saattoivatkin pyytää kirkollisia laitoksia toimimaan kerettiläisiä vastaan. Joskus he saattoivat jopa murhauttaa kerettiläisiä.

1000- ja 1100-luvulla paavit määräsivät, että harhaoppisuudesta oli rangaistava vankeudella ja omaisuuden takavarikolla. Ruhtinaita, jotka eivät toimineet kerettiläisiä vastaan, uhattiin kirkonkirouksella (ekskommunikaatiolla), jota pidettiin keskiajalla äärimmäisen ankarana rangaistuksena.

Kirkko uudisti menetelmiään ja perusti inkvisitio-laitoksen, jonka tehtävänä oli saada kerettiläiset luopumaan harhaopistaan. Inkvisitio aloitti toimintansa harhaoppia vastaan jo vuonna 1231. Kirkkoa huolestuttivat suuret joukkokerettiläiset liikkeet kuten valdolaiset (valdesilaiset), albigenssit ja kataarit. Inkvisiittorien kuulustelumenetelmien ohella kerettiläisiä pyrittiin käännyttämään saarnaamalla.

Maalliset valtiaat käyttivät ankariakin keinoja kerettiläisyydestä epäiltyjä vastaan. Heitä saatettiin kiduttaa, jolleivät he suostuneet tunnustamaan kerettiläisyyttään. Jos he tunnustivat eivätkä suostuneet luopumaan uskostaan, heitä saatettiin polttaa roviolla tai hirttää. Ensimmäisen laajamittaisen kerettiläisvastaisen teloituksen katsotaan tapahtuneen jo vuonna 1022, jolloin surmansa sai Orléansissa Ranskassa useita satoja harhaoppisia. Heidän väitettiin muun muassa järjestäneen sukupuoliorgioita öisin – sittemmin kyseinen kuvitelma esiintyy lukuisten harhaoppiepäilysten yhteydessä.

Kerettiläisyys ei tarkoita samaa kuin noituus. Noidat luettiin kyllä kerettiläisiksi, mutta yleisimmin kerettiläinen oli toiseen uskontoon kuuluva tai ”Jumalasta luopunut” henkilö. Myös Martti Luther oli kerettiläinen, sillä hänen oppinsa ei ollut katolisen kirkon mukaista. Myös monet uskovaiset ja tieteentekijät leimaantuivat esimerkiksi erheiden perusteella kerettiläisiksi. Yleensä kerettiläiset kuitenkin leimattiin saatanalle sielunsa myyneiksi ihmisiksi.

Kerettiläisten (maallinen) vainoaminen loppui virallisesti useissa maissa vasta kun uskonnonvapauslaki salli jokaisen omat uskonnot. Kirkkojen kannalta harhaoppisuus on edelleen ongelmallinen kysymys.

Ortodoksiseen piispanvalaan sisältyy edelleen kohta, jossa vihittävä piispa sanoutuu irti kaikista harhaopeista:

»Anatemoin Areioksen ja ne, jotka ovat hänen kanssaan samaa mieltä ja ovat osalliset hänen mielettömään harhaansa; samoin Makedonioksen ja hänen seuraajansa, joita sattuvasti kutsutaan Hengen vastustajiksi; samoin hylkään ja anatemoin Nestorioksen ja muut lahkojohtajat ja heidän kanssaan samaa mieltä olevat, ja tätä voimakkaasti julistan suurella äänellä. Anateema kaikille harhaoppisille. Anateema koko harhaoppisten joukolle.»

Tämä kuultiin viimeksi Kuopion Pyhän Nikolaoksen katedraalissa tammikuussa 2005, kun apulaispiispa Arseni asetettiin virkaansa ja vannoi piispanvalansa.

Kuuluisia kerettiläisiä

Kuuluisia harhaopin vastustajia

Katso myös

Kirjallisuutta

  • Pagels, Elaine: Gnostilaiset evankeliumit. (The gnostic gospels, 1979.) Suomentanut Outi Lehtipuu. Helsinki: Art House, 2006. ISBN 951-884-416-X.
  • Emmanuel Le Roy Ladurie (1984): Montaillou ranskalainen kylä 1294-1324. Otava, Helsinki