Kaupunkirakenteen hajautuminen

Kaupunkirakenteen hajoaminen tai kaupunkirakenteen hajautuminen (engl. urban sprawl tai suburban sprawl), tarkoittaa nopeaa ja paljon lisää tilaa vaativaa kaupunkiseudun kasvua, jonka seurauksena kaupungin väentiheys laskee ja kaupungin rakenne muuttuu aiempaa väljemmäksi. Kaupunkirakenteen hajoaminen voi olla negatiivisesti latautunut termi, ja Suomessa siitä on käytetty myös nimitystä Nurmijärvi-ilmiö.

Kaupunkirakenteen hajoamista Pariisissa

Ominaispiirteet

Hajoamiseen liittyy useita maankäytöllisiä piirteitä, joita ovat alueiden toiminnallinen eriyttäminen, tehoton maankäyttö, riippuvuus henkilöautosta ja mahdollisesti monotoninen ulkoasu.

Alueiden toiminnallinen eriyttäminen

Historiallisesti kaupungeissa ihmiset ovat asuneet, tehneet työtä ja käyneet kauppaa suhteellisen pienillä alueilla. 1900-luvun kaupunkisuunnittelussa on kuitenkin jo pitkään erotettu nämä toiminnot omille alueilleen. Tällaisessa funktionalistisessa kaupunkisuunnittelussa kaavoitetaan laajoja alueita samantyyppiseen rakentamiseen, ja erityyppiset alueet on usein erotettu toisistaan teillä, viheralueilla tai muilla esteillä.

Tehoton maankäyttö

Kaupunkien vanhat keskusta-alueet on yleensä rakennettu tiiviisti, mutta uudemmilla alueilla väentiheys laskee. Kaupunkirakenne hajautuu, kun kaupunkien laidoille rakennetaan yhä uusia matalan väentiheyden alueita, jotka tarvitsevat paljon maata suhteessa väestömääräänsä. Tiheimmin rakennettuja ovat vanhojen keskustojen kerrostalo- ja puutaloalueet, jonka jälkeen tulevat kerrostalolähiöt ja alhaisin väentiheys saavutetaan uusilla omakotitaloalueilla.

Väentiheys alenee, koska rakennuksissa on keskusta-alueisiin verrattuna vähemmän kerroksia ja ne on sijoitettu kauemmaksi toisistaan suuremman tonttikoon ansiosta. Rakennuksia erottavat toisistaan laajat nurmikot, maisemoidut alueet, tiet tai pysäköintialueet. Matalan tehokkuuden rakentamisen tulos monissa kaupungeissa on se, että rakennettu maa lisääntyy suuremmalla tahdilla kuin väestö kasvaa. Joissakin tapauksissa yhden tai kahden prosentin väestönkasvu on voinut lisätä rakennetun maan määrää jopa 30 %.

Kaupunkien liepeille kaupungeista poispäin suuntautuvan muuttoliikkeen johdosta syntyvä haja-asutus on kaikkein alhaisimman väentiheyden maankäyttömuoto. Tämä näkyy siinä, että omakotitalot sijaitsevat haja-asutusalueella kaukana toisistaan, välissään usein metsää tai peltoa. Haja-asutuksen lisääntymiseen Suomessa on vaikuttanut sitä suosiva lainsäädäntö. Kunnat eivät monesti kaavoita taajamissa tarpeeksi alueita asumiselle, jolloin niin tonttien hinnat kuin kootkin ovat kaupunkikeskuksissa korkeita. Tämän johdosta ihmiset rakentavat mieluusti kustannuksiltaan ainakin osittain edullisemmille haja-asutusalueille, joille kunnat mielellään myöntävät rakennuslupia. Haja-asutusalueilla kunnalla ei ole paljoakaan velvollisuuksia esimerkiksi veden-, sähkön- ja lämmönjakelun osalta, vaan nämä kustannukset jäävät rakentajien itsensä maksettaviksi.

Riippuvuus autosta

Suuret pelloille kauas asutuksesta rakennetut automarketit liittyvät kaupunkirakenteen hajoamiseen. Kuvassa Vantaalla sijaitseva Jumbo.

Kaupunkirakenteen hajoamisen tuloksena syntyneitä alueita leimaa voimakas riippuvuus henkilöauton käytöstä, koska useimmat toiminnot sijaitsevat liian kaukana asuinpaikasta. Monilla alueilla käveleminen ja pyöräily eivät ole käyttökelpoisia tapoja liikkua esimerkiksi kauppaan, töihin ja harrastuksiin, joten monilla alueilla ei ole edes jalkakäytäviä.

Joukkoliikenne on usein vähäistä, aikataulut eivät sovi ihmisille tai reitit eivät kulje sopivien paikkojen kautta, jolloin oman auton käyttämisestä tulee houkutteleva vaihtoehto. Julkisen liikenteen kannattavuutta heikentää alhainen väentiheys, koska matkustajia ei tulisi tarpeeksi ja tarpeellisten reittien määrä kasvaisi liian suureksi.

Rakentamisen mittasuhteet ja ulkoasu

Uusille alueille rakennetut talot ovat usein kooltaan suurempia kuin vanhoilla alueilla. Suurempien asuinrakennusten lisäksi myös tiet rakennetaan keskikaupunkia leveämmiksi, ja omilla tonteillaan sijaitsevat standardipiirustuksilla tehdyillä kauppakeskuksilla on ympärillään suuret pysäköintialueet.

Lähekkäiset rakennukset muistuttavat enimmäkseen toisiaan, kun rakennetaan paljon ja nopeasti uusia rakennuksia samoilla periaatteilla. Hajautuneen kaupungin eri osat ovat toistensa kopioita ja niiltä puuttuu omaleimaisuus, koska jokaisessa kaupunginosassa on samanlaisia taloja ja saman mallin mukaan rakennettuja kauppoja.

Matalan tehokkuuden kaupunkirakenne vaatii suuret julkiset investoinnit infrastruktuuriin ja jotkut uskovat, että kaupunkirakenteen hajoaminen ei ole taloudellisesti tai ekologisesti kestävän kehityksen mukaista.

Joitakin esimerkkejä

Maailmalla on lukuisia esimerkkejä kaupunkirakenteen hajoamisesta. Tunnetuimpia ovat Yhdysvaltojen kaupungit kuten Atlanta, Houston, Los Angeles, Philadelphia, Phoenix ja Washington (DC). Näissä kaupungeissa uudisrakentamisen tehokkuus on matalaa, ja metropoli kasvaa ulospäin sen sijaan, että matalat rakennukset korvattaisiin korkeammilla. Monilla metopolialueilla onkin tämän vuoksi alhainen väentiheys.

Pinta-alaltaan Yhdysvaltojen suurin metropolialue on New Yorkin kaupunkialue, jonka pinta-ala 8 684 km². Matalimman väentiheyden kaupunkialueena pidetään Atlantaa, jonka väkiluku on 5 249 121 henkeä ja pinta-ala 5 084 km². Väentiheydeksi tulee tämän perusteella vain 1 032 as./km². Toisessa päässä tehokkuusvertailussa on Hongkong, joka on maailman tiheimmin rakennettu kaupunkialue. Hongkongissa asuu 3 500 000 asukasta vain 70 km² alueella, joten väentiheys on 48 571 as./km². New Yorkin Manhattanilla puolestaan asuu 1 500 000 asukasta 22 km² laajuisella alueella, jolloin väentiheydeksi saadaan 68 182 as./km².

Suomessa Helsingin seutukunnassa asuu 1 232 595 asukasta 2 970,6 km² alueella, joten koko Helsingin seudun väentiheys on vain 415,0/km². Tämä kertoo huonosti Helsingin, Espoon, Vantaan ja muiden seutukunnan kuntien asutuksen tiheydestä, sillä suurin osa seutukunnan pinta-alasta on melko harvaan asuttua haja-asutusaluetta ja lähes koko seutukunnan väestö asuu taajamissa. Taajamien väentiheys kuvaakin paremmin seutukuntien kaupunkirakenteen tiiviyttä.

Väitteitä hajoamisen puolesta

Monilla mittareilla katsottuna rakentaminen nähdään edistymisen mittarina. Kun kaupunki kasvaa sivusuunnassa, uusia asuntoja rakennetaan, liikenneprojekteja aloitetaan ja maan arvo on usein suurempi uusilla metropolin alueilla. Lisäksi monet erityisesti keski- ja suurituloiset kotitaloudet Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Australiassa ovat aiempaa kiinnostuneempia pientaloasumisesta. Syinä tähän on mainittu pientaloalueiden pienempi taustamelu, lisääntynyt yksityisyys ja yleisesti kaupunkia hidastahtisempi elämäntapa. Monet väittävät, että pientaloasuminen on lopputulos henkilökohtaisista valinnoista ja taloudellisesta tilanteesta. Jotkut sanovat, että ihmiset äänestävät jaloillaan ja lompakoillaan, ja että monet perheet haluavat asua omakotitaloissa "punainen tupa ja perunamaa" -elämäntapaa noudattaen. Tällainen elämäntyyli on mahdotonta tai liian kallista nykyisillä, pitkälle kaupungistuneilla alueilla. Rikosmäärät ovat jonkin verran pienempiä pientaloalueilla, mutta jos autoihin liittyneet onnettomuudet lasketaan mukaan, voi jopa olla vaarallisempaa asua pientaloalueilla kuin keskikaupungilla.^lähde?

Matalan tonttitehokkuuden puolustajat väittävät, että alhaisella tehokkuudella on hyvät puolensa. Jotkut sanovat, että liikenne on vähäisempää ja ajoneuvojen nopeudet suurempia, jonka seurauksena ilmansaasteita tulisi vähemmän neliökilometriä kohti. Kokonaisuutena ilmansaasteita tulisi kuitenkin enemmän.

Yhdysvalloissa hajautumisen kannalla olevat väittävät myös, että autoilijoilla olisi lyhyempikestoiset työmatkat kuin autoilun työmatkoillensa valitsevilla tiheämmin rakennettujen Länsi-Euroopan tai Japanin kaupunkien asukkailla. Tämän lisäksi tutkimukset työmatkojen kestosta Yhdysvaltojen suurilla kaupunkiseuduilla ovat osoittaneet, että työmatka-ajat ovat itse asiassa vähentyneet, vaikka kaupungin maantieteellinen koko on kasvanut. Tämä voi johtua siitä, että Yhdysvaltojen kaupunkien keskustan merkitys on vähentynyt autoilun myötä. Tämä mahdollistaa "lähiöstä lähiöön" työmatkailun ja eroaa perinteisestä "asuinalueelta keskikaupungin liikekeskukseen" -mallista. Työmatkojen ajallinen lyheneminen voi kylläkin johtua vain siitä, että Yhdysvalloissa hallitukset ovat investoineet suuria summia autoliikenteen sujuvoittamiseen, kun taas Länsi-Euroopassa ja Japanissa on nähty paljon enemmän vaivaa tehokkaan joukkoliikenteen aikaansaamiseen. Tämä argumentti myös jättää huomiotta sen, että suuren tiheyden kaupungeissa Euroopassa ja Japanissa monien työmatkalaisten ei tarvitse ajaa lainkaan. Joukkoliikenteessä käytetty aika voidaan usein käyttää hyödyksi vaikka lukemiseen tai nukkumiseen.

Väitteitä hajoamista vastaan

Harva asutus lisää päästöjä

Yhdyskuntarakenteen pinta-alan kaksinkertaistuessa asukasta kohti kulutettu energiamäärä kasvaa 50 %.

Terveys

Viime aikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että hajautuneen kaupunkirakenteen vaikutusalueella asuvilla ihmisillä on heikompi terveys, kuin keskemmällä kaupunkia asuvilla. Pääsyynä tähän ilmiöön on pientaloalueilla asuvien riippuvuus omasta autosta, jolloin päivittäinen liikunta jää vähäisemmäksi kuin keskikaupngilla, jossa asuvat kävelevät enemmän.

Autoilu ja tienrakennustarve

Kaupunkirakenteen 1900-luvun puolivälin jälkeen Yhdysvalloissa tapahtuneen voimakkaan hajoamisen jälkeen on tullut joitakin taloudellisia yllätyksiä. Kun asuminen täyttää laajan ja väljästi rakennetun alueen, auton käytöstä tulee jatkuvaa ja joukkoliikenteen järjestämisestä kallista. Tämä pakottaa kaupunkisuunnittelijat rakentamaan suuria moottoriteitä ja pysäköintialueita, mikä vähentää muihin tarkoituksiin käytettävissä olevaa maata ja heikentää tällaisten rakennelmien lähellä olevien alueiden houkuttelevuutta.

Kunnallistekniikan kalleus

Vähemmän tiheillä alueilla myös palveluiden, kuten veden, viemäröinnin ja sähkön järjestämisestä tulee kalliimpaa taloutta kohti. On tiettyä huolta siitä, että hajautumisen estäminen väkisin lisäisi asumisen hintaa. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan laajenemisen tyyppiä tärkeämpää on kaavoittaa riittävästi asuntoja. Matalan tiheyden alueilla asukkaat käyttävät suuritiheyksisten alueiden asukkaita suuremman osan tuloistaan liikenteeseen.

Älykäs kasvu

Älykästä kasvua tai Uutta urbanismia on esitetty ratkaisuksi yhdyskuntarakenteen hajoamiseen. Hajoaminen ei ole ainoa tapa lisätä rakentamista; monilla hallitun laajentumissuunitelman laatineilla kaupunkialueilla Japanissa, Hongkongissa ja Euroopassa kiinteistöillä on korkeampi arvo kuin niiden harvaan rakennetuilla lähialueilla.

Heterogeenisuus

Joidenkin mielestä pientaloalueet tekevät yhteisön ja kulttuurin samankaltaiseksi. Tämä johtaa siihen, että alueilla asuu samanrotuisia ja saman sosioekonomisen taustan omaavia ihmisiä. Koska asunnot ovat kalliita, niihin on varaa vain varakkailla ihmisillä ja pienempituloiset ihmiset joutuvat jäämään asumaan keskuskaupunkiin. Keskuskaupungin menettäessä tuottavat veronmaksajat esikaupunkeihin se alkaa kuihtua. Ympäristökunnilla puolestaan on rahaa enemmän kuin tarpeeksi, jolloin ne voivat kehittää palveluitaan.

Kaupunkimainen elämäntapa

Erityisesti lapsettomat ihmiset ovat yhä enemmän kiinnostuneet kaupunkimaisesta elämäntavasta. Kaavoitussäännöt, kuten pysäköintipaikkojen vähimmäismäärät, ovat rajoittaneet kävelymittakaavan ja sekoitetun maankäytön alueiden rakentamista, mutta monissa kaupungeissa tällaista elämäntapaa hakeville ihmisille tarkoitetut alueet ovat kasvaneet. Suurkaupunkimaisen elämäntavan arvostaminen näkyy esimerkiksi siinä, että Helsingin keskustassa asuntojen hinnat ovat korkeita ja kysyntää on paljon, koska tällaisia alueita ei ole Suomessa montaa.

Lähteet

• Urban Sprawl and Public Health
• Smart Growth / Sprawl

Katso myös

• Lähiö

Aiheesta muualla

• Ympäristöministeriö: Kaupunkiseutujen alueellinen laajeneminen hidastumassa environment.fi. 16.12.2003.
• Euroopan ympäristökeskus: Kaupunkialueiden laajeneminen - Euroopan vähälle huomiolle jäänyt ympäristöhaaste eea.europa.eu. 24.11.2006.