Äyräpään–Vuosalmen taistelut

Äyräpään-Vuosalmen taistelut käytiin kesä-heinäkuussa 1944 Karjalankannaksella Vuoksen etelärannalla Äyräpäässä ja Vuoksen pohjoisrannalla Vuosalmella. Ne olivat osa laajempaa Puna-armeijan suurhyökkäystä, jonka tarkoituksena oli murskata suomalaisten puolustuslinjat ja joukot Kannaksella.

Taistelun kulku

Konepistoolimies etulinjassa Vuosalmen sillanpääasemassa 23.-24.7.1944

Tiedosto:War helmets.JPG

Vuosalmen taistelumaastosta kerättyjä sotakypäriä. (väliaikainen kuva)

Puna-armeijan suurhyökkäys oli alkanut 9.6.44 ja edennyt jo Viipurin pohjoispuolelle Tali-Ihantalan alueelle. Leningradin rintaman alkuperäiseen suunnitelmaan ei sisältynyt ylimenohyökkäystä eikä yleensäkään hyökkäystä Vuosalmella. Mutta kun 21. ja 23. Armeijan hyökkäys ei johtanut toivottuun tulokseen Suomenlahden ja Vuoksen välillä, marsalkka Govorov tarkisti suunnitelmansa ja päätti ylittää Vuoksen sen kapeimmalta kohdalta ja hyökätä Vuosalmessa. Hän antoi hyökkäystehtävän 23. Armeijalle, jolla oli käytettävissään kolme Armeijakuntaa (6., 98., ja 115. AK) sekä 17. linnoitusalue, joka oli puolustuksessa Vuoksen alajuoksulla. NL 3. armeijakuntaa ei Leningradin rintamalla esiintynyt.

Suomalaisten keskeneräinen VKT-linja kulki Vuoksen pohjoisrannalla ja ylimenohyökkäys edellytti sen murtamista. Äyräpään harjanteella sijaitsi 7 km pitkä ja vain 200-300 metriä syvä sillanpääasema (Pölläkklä-kirkonmäki-Kylä Paakkola), jonka tarkoituksena oli estää Neuvostojoukkojen pääsy ja kaivatuminen Vuoksen rantaan. Paikka oli ongelmallinen koska Kylä Paakkolan korkeimmalta harjanteelta pystyi hallitsemaan maisemaa pitkälle Vuosalmen puolelle. Sillanpääasema oli alun perin suunniteltu osaksi puolustuslinjaa. Sillanpääaseman mielekkydestä keskusteltiin ja kiisteltiin komentajien keskuudessa.

Kannaksen joukot oli määrätty 15.6. viivytykseen ja III Armeijakunta oli 20.6. lähes kokonaisuudessaan asettunut puolustusasemiin VKT-linjalle. 2. divisioona vetäytyi pääosin osin Vasikkasaaren ponttoonisillan ja lossin kautta Vuoksen pohjoisrannalle ja ryhtyi samantien parantamaan asemiaan. Neuvostojoukot saapuivat Äyräpään alueelle 21.6.44.

Ihantalan ja Viipurinlahden taisteluiden vielä jatkuessa kiivaina, kehittyi Äyräpään ja Vuosalmen alueella suoranainen suurtaistelu. Vuosalmea oli puolustamassa kaksi vahvistettua pataljoonaa 2. Divisioonasta. JR 7 komensi everstiluutnantti Ehrnrooth ja JR 49 eversti Frans Wahlbäck. Vahvennetun 2.D:n kaistalla oli 0,7 pataljoonaa rintamakilometriä kohti.

Tykistö muodosti keskeisen osan puolustusta ja sitä oli seitsemän patteristoa, joista neljä tuki Äyräpäätä. Tykistö ampui 4-7.7. välisenä aikana noin 40 000 kranaattia Neuvostojoukkoja vastaan.

Ilmavoimilla oli myös erittäin merkityksellinen tehtävä Neuvostojoukkojen lamaannuttamisessa.

Tunnusteluhyökkäyksiä

Venäläiset suorittivat useita tunnusteluhyökkäyksiä 21.6. lähtien Äyräpään harjanteella sijainnutta suomalaisten sillanpääasemaa vastaan, mutta kaikki ne torjuttiin.

Kesäkuun viimeisenä päivänä suomalaiset suorittivat tunnusteluhyökkäyksen ja saivat vankeja, jotka paljastivat neuvostojoukkojen aloittavan hyökkäyksen samana päivänä. Tykistö aloitti voimakkaan noin 5000 kranaatin vastavalmistelun, josta aiheutui hyökkäysryhmityksille pahoja tappioita ja osa pakeni pakokauhun vallassa.

Suurhyökkäyksen valmistelu

Neuvostojoukot valmistelivat huolellisesti hyökkäystä useita vuorokausia. Ensimmäisen hyökkäysportaan pataljoonia koulutettiin Vuoksen ylittämiseen ja rantautumiseen. Ylimenoa varten rakennettiin yli 600 venettä, sata lauttaa ja 1500 pienempää 3-6 miestä kantavaa paattia. Puutavaraa he onnistuivat aluksi saamaan Pölläkkälän sahalta, mutta se tuhottiin tykistötulella ja paloi maantasalle.

Rauhallisemman valmisteluvaiheen aikana kumpikin osapuoli harjoitti ahkerasti tiedustelutoimintaa vastapuolen tilanteen selvittämiseksi. Suomalaiset jatkoivat kiireisesti kenttälinnoitustöitään, jota kuitenkin häiritsi jatkuva tykistö- ja kranaatinheitintuli.

29.6. venäläisten todettiin keskittävän uusia voimia Äyräpään alueelle. Tiedustelu havaitsi Neuvostojoukkojen liikenteen kasvaneen huomattavasti Vuoksen eteläpuolella. Venäläisen marssirivistön marssi Punnuksenkylän ohitse kesti kolme tuntia. Siinä oli 10 jalkaväkikomppaniaa, toistasataa miehistönkuljetus kuorma-autoa, 95 hevosajoneuvoa, 19 raskasta panssarivaunua ja paljon tykistöä. Huomattiin myös että, Kylä-Paakkolan eteläpuolella olevalle kankaalle oli ilmaantunut 15 rynnäkkötykkiä, 40 panssarivaunua sekä silta- ja ylimenokalustoa, lisäksi runsaasti tykistöä ja 2-3 raketinheitinpatteria.

Propaganda

Valmisteluvaiheeseen kuului myös propagandan luonti, joka yllytti Neuvostosotilaita sankaritekoihin. Vuoksen ylitystä rinnastettiin Dneprin ja Berezinan ylimenotaisteluihin. "Isänmaan nimessä, pyhän koston nimessä, lähestyvän voiton nimessä: eteenpäin, vastustamattomasti eteenpäin! Puhdistakaamme koko Neuvostomaa saksalais-suomalaisista valloittajista. Lyökäämme kuolettavasti haavoittunut suomalainen peto sen omassa luolassa. Koko NL kansa uskoo voimaamme ja odottaa nopeata ja lopullista Hitlerin suomalaisorjien tuhoa. Eteenpäin rynnäkköön vihollisasemia vastaan! Kuolema saksalaissuomalaisille valloittajille."

Suurhyökkäys

Venäläisten ilmatoiminta vilkastui tuntuvasti 3.7. ja aamulla 4.7. klo 3.50 alkoi tykistövalmistelu ja sen jälkeen suurhyökkäys. Tulivalmisteluun osallistui 25 kenttätykistöpatteria, 100 kranaatin heitintä ja yli 100 maataistelu ja pommikonetta.

Voimakkaat jalkaväen ja panssarivoimien hyökkäykset johtivat sisäänmurtoihin. Suomalaisten vastaiskut eivät enää tuottaneet tuloksia, mutta vasta 9.7. varhain aamulla venäläiset onnistuivat valtaamaan koko sillanpääaseman ja muodostamaan 2 km leveän oman sillanpääasemansa Vasikkasaaren, Lossin ja kirkonmäen kohdalta. Äyräpäätä hallitsi nyt Puna-armeijan 92.D, 142.D, 281.D, 381.D, ja 10.D. Samana päivänä alkoi Vuoksen ylimeno, jota edelsi voimakas tykistötuli 680 putkella ja 200 lentokoneen ilmahyökkäys. Suomalaisten tykistö yritti estää ylimenon 8 patteristolla ja saksalaiset iskivät 32 Stukalla Äyräpään alueella olleita tykistöasemia vastaan. Samalla omat hävittäjät hyökkäsivät vihollispommittajia vastaan pudottaen 22 neuvostokonetta Vuosalmen alueella. Vastatoimenpiteistä huolimatta neuvostojoukot kykenivät ylittämään Vuoksen ja muodostamaan itselleen sillanpääaseman.

Sillanpääaseman kohtalo

Ennen Vuoksen ylimenoa venäläiset löivät Äyräpäänharjanteella olleen suomalaisten sillanpääaseman ensin keskeltä kahtia ja seuraavan yönä vielä kaakkoisosan puoliksi, jolloin 2.D:n Komentaja Martola määräsi joukot vetäytymään asemasta. Armeijakunnan komentaja Siilasvuo määräsi kuitenkin joukkoja jäämään vielä Äyräpään kirkonmäelle ja Vasikkasaareen. Kirkonmäellä olleet Er.P 25:n ja JR 7:n II pataljoonan jäännöksistä koostuva joukko puolusti sitkeästi kilometrin levyistä ja 200 metrin syvyistä mottia. Joukko joutui lopulta tukalaan asemaan ja kaatui tai joutui sotavankeuteen. Sillanpääasema murtui suomalaisen tykistön voimakkaasta sulkutulesta huolimatta. Juuri vaihdettu ErP 25 poistui pakokauhunomaisesti Vuoksen yli veneillä ja uimalla, jolloin moni hukkui tulituksessa.

Siilasvuon päätöksen tarkoituksena oli vallata asemat takaisin oikealta lohkolta käsin. Aamulla 6.7. klo 8.00 alkanut hyökkäys epäonnistui. Taipaleen lohkolta komennettu 19. prikaatin IV pataljoona juuttui paikoilleen.

Asemat yritettiin palauttaa kaikkiaan kolme kertaa, mutta 7.7. hyökkääjän 92.D joukot valtasivat iltapäivällä Harjulan tukikohdan ja Lossin seudun.

Maasto-olosuhteet

Äyräpäänharjanne on kivikkoista kovaa maata, jossa tykistön ammusten sirpale vaikutus oli erityisen voimakasta. Harjanteelta avautui laakea peltomaisema sekä Äyräpään että Vuosalmen suuntaan. Harjanne oli myös kapeutensa takia hankala puolustaa ja puolustajien selustassa oli lisäksi virtaava joki. Rivisotilaat purnasivat harjanteen puolustamista, mutta päällystö piti sitä välttämättömänä siihen asti, kunnes VKT-linja saataisiin kuntoon.

Neuvostojoukot ylittävät Vuoksen

Tulivalmistelun tauottua, joen ylle laskettiin lentokoneesta näkymätön savuverho, jonka suojassa venäläiset joukot syöksyivät pikaveneillä ja moottorilautoilla 2 kilometrin levyisenä rintamana 300 metriä leveän virran yli. Venäläiset onnistuivat saman tien murtaumaan suomalaisten asemiin vastarannalla sekä muodostamaan 4 km leveän ja kilometrin levyisen laajennuksen pohjoisrannalle, josta ryhdyttiin heti levittäytymään Vuosalmen peltoaukeille ylittäen metsänreunatkin. Venäläiset olivat 9.7. kello kahdeksaan mennessä leveähköllä hyökkäyskiilallaan valloittaneet ainakin 4 km² laajuisen alueen Vuosalmen puolelta. Vihollisen ylitys oli kohdistunut JR 7:n lohkolle ja samaan aikaan JR 4 vetäytyi kokonaan ankarasti taistellen Kylä-paakkolan sillanpääasemsta.

Päivän aikana suomalaiset kykenivät kuitenkin kiivailla rynnäköillä työntämään vihollisen takaisin metsänreunoille, mutta eivät juuri pidemmälle rynnäkkötykkien puutteen vuoksi, joita luvattiin paikalle vasta vuorokauden kuluttua. Ylimenon jälkeen vihollinen siirsi Vuosalmen puolelle huomattavia määriä joukkoja ja kevyitä panssarivaunuja. Viholliselta siepatun radiosanoman mukaan sen tappiot olivat koituneet huomattavan suuriksi, 142 Divisioona oli menettänyt mm. suurimman osan jalkaväestään virran ylityksessä. Venäläiset onnistuivat saamaan hallintaansa Vuosalmelta myös erinomaiset tykistön tulenjohtopaikat. Suomalainen tykistö ampui Vuosalmella 9.7. 13 500 laukausta.

Lisävoimia paikalle

Suomalaisen 2. D pataljoonat ja III Armeijakunnan lähettämät vähäiset apuvoimat joutuivat kovalle koetukselle. Kannaksen joukkojen komentaja hälytti entisistä raskaista taisteluista hiukan levähtäneen Ps:n D:n ja määräsi sen iskuosan, Jääk Pr:n ja Rynn.tyk pataljoonan siirtymään Vuosalmen suuntaan puolustuksen tueksi.

Henkilövaihdokset

Kesken taisteluiden 7.7. vaihtui 2. D:n komentaja, jolloin Martolan tilalle astui majuri Aarne Blick. Vaihdon syynä oli Aunuksen ryhmän komentaja kenraaliluutnantti Paavo Talvelan tyytymättömyys alaisensa kenraalimajuri Aarne Blickin toimintaan VI Armeijakunnan komentajana.

Päivittäisiä tapahtumia 4.7.-17.7.

• Yöllä 4.-5.7. suoritettiin joukkojen vaihtoja sillanpäässä. Oikealle lohkolle siirrettiin I/JR 49 pahasti kuluneen III/JR 49 tilalle. Vasemmalle lohkolle siirrettiin Er.P 25 I/JR 7:n rippeiden ja osan III/JR 7:n tilalle.

• Kenraalimajuri Martola katsoi 5.7 ettei sillanpäätä voitu enää pitää ja sai III Armeijakunnan komentaja Siilasvuolta luvan tyhjentää sen. Samanaikaisesti saatiin kuitenkin vanki, joka kertoi vihollisella olevan käytettävissään enää yhden kokonaisen rykmentin, muut olivat kärsineet raskaita tappioita. Tällöin everstiluutnantti A. Ehrnrooth tarjoutui pitämään aseman mikäli saisi levänneen pataljoonan. Hän sai suostumuksen ja hänelle annettiin Er.P 25 käyttöön.

• 6.7. Martola päätti luopua sillanpäästä, mutta Siilasvuo ei suostunut. Samalla hän alisti A. Sundbladin komentaman IV/19.Pr:n 2. divisioonalle, joka siirrettiin Vuoksen yli sillanpään oikealle lohkolle.

• 7.7. IV/19.Pr hyökkäisi kolmatta kertaa, mutta joutui vetäytymään.

• Vihollinen tunkeutui 8.7. Vasikkasaareen miinoista ja tykistötulesta välittämättä.

• Vihollinen aloitti 9.7. klo 6.00 kiivaan tulivalmistelun ampuen 8000 kranaattia Vasikkasaaren ja lossin alueelle. Noin 150 lentokonetta pommitti ylimenoaluetta, jonka jälkeen venäläisten ratkaiseva ylimeno alkoi. Suomalaisten vastavalmistelu tykistöllä alkoi klo 5.40 8 patteristolla.

• 10.7. vastaisena yönä käytiin Vuosalmen sillanpääasemassa ankaria taisteluja, suomalaisten pyrkiessa työntämään venäläiset takaisin Vuokseen, tässä kuitenkaan onnistumatta. Venäläiset vastaavasti pyrkivät samanaikaisesti laajentamaan sillanpääasemaansa pohjoiseen ja luoteeseen, jolloin rintama oli sekava.

• Kannaksen joukkojen komentaja kenraaliluutnantti Lennart Oesch totesi 10.7. vihollisen aktiivisuuden suuntautuneen ensi sijassa III Armeijakuntaa vastaan Vuosalmella, mutta päätteli virheellisesti niiden painopisteen olevan edelleenkin Tali Ihantalassa. Samalla hän pyysi lisävoimia Vuosalmelle, jolloin hänelle luovutettiin käyttöön Panssaridivisioonan pääosat, Jääkäriprikaatin (5 pataljoonaa) sekä Rynnäkkötykkipataljoonan ja -patterit eli yhteensä 21 tykkiä. Näitä tuki raskaspatteristo 14. jääkäriprikaatin vahvuus oli 3 335 miestä.

• Tilanne oli suomalaisten kannalta erityisen kriittinen 11.7., jolloin karkureita jouduttiin erillisen pataljoonan avulla palauttamaan takaisin linjaan. Tilannetta pyrittiin helpottamaan mm. ampumalla tykistöllä päivän aikana 13 000 kranaattia neuvostojoukkoja vastaan ja tuomalla kaksi pataljoonaa täydennysmiehiä paikalle. Huonon sään vuoksi saksalaiset suorittivat vain yhden vaakalennon Vuosalmessa, mutta vihollisen IL-2:t hyökkäsivät jatkuvasti.

• 12.7.1944 Vuosalmella saatiin pysäytetyksi vihollisen eteneminen pitkin rantaa Antreaan päin. Keskustassa oli myös vaikeuksia, mutta iltaan mennessä saatiin torjutuksi suurin osa. Illalla oli sillanpääasema noin 6,5 km pitkä ja syvimmillään 2,5 km leveä.

• 13.7. Omat vastahyökkäykset tuottivat paikoittain menestystä.

• 15.7. Vuosalmelle siirrettiin lisää joukkoja IV Armeijakunnan alueelta. III Armeijakunnalle alistettiin JR 11, JR 200, Kev.Psto 16.

• 16.7. suoritettiin joukkojen vaihtoja. Lähes viisi viikkoa taistellut JR 49 pääsi lepäämään ja tilalle saapui W. Halstin komentama JR 11.

• Taistelut jatkuivat Vuosalmen sillanpääasemassa aina 17.7. saakka. Taisteluihin osallistui kaikkiaan 8 venäläistä divisioonaa ja joista vain 3 parina viimeisenä päivänä.

Vuosalmi rauhoittuu

Vaihtelevien taisteluiden, puolin ja toisin suoritettujen hyökkäysten jälkeen rintama vakiintui sodan loppuun saakka venäläisten saavutettua noin 7 km leveän ja 2,5 km syvän sillanpääaseman Vuosalmella. Suomalaisten onnistui suurimmalta osin pitää jokilinja valvonnassaan ja häiritä tykistöllään joen yli tapahtuvia kuljetuksia. Venäläisten sillanpääasemaan suoritettiin rajuja ja tuloksiltaan tehokkaita ilmahyökkäyksiä saksalaisilla syöksypommittajilla, jotka heikensivät olennaisesti sillanpääaseman joukko- ja panssarikeskittymiä.

Venäläiset olivat saavuttaneet metsänreunan, jonka yli Vuosalmen harjanteella oleva tähystys ei ulottunut, jolloin tykistön tuli heikkeni ja jalkaväki ei kyennyt hyökkäämään. Panssarivaunutkaan eivät auttaneet, koska suomalaisten panssaritorjunta oli jo riittävän tehokasta.

Tappiot

Taistelussa kaatui arviolta 15 000 venäläistä sotilasta. Suomalaiset menettivät kaatuneina, haavoittuneena ja kadonneina kaikkiaan 6000 miestä. Vuosalmen taistelussa suurta ylivoimaa vastaan kaatui 9-17.7.44 välisenä aikana 2 296 suomalaista sotilasta. Er.P 25 menetti Äyräpään sillanpääasemassa kahdessa vuorokaudessa 300 miestä ja 17 upseeria. IV/19 .Pr menetti 6.7. puolet vahvuudestaan.

Taistelun merkitys

Taistelun lopputuloksena VKT-linja taipui, mutta ei murtunut. Venäläiset eivät operaatiollaan saavuttaneet yhteyttä Tali-Ihantalan alueella oleviin joukkoihinsa, joka oli heidän ensisijainen päämääränsä. Vuosalmen taistelusta muodostui osa suomalaisten saavuttumaa laajempaa torjuntavoittoa Karjalan kannaksella ja Laatokan karjalassa.

Aiheesta muualla

• YLE Elävä arkisto: Kesän 1944 suurhyökkäyksestä aselepoon
• Karttakuva alueesta 1936