Suuri illusioni

Suuri illusioni on Mika Waltarin menestynyt läpimurtoromaani, joka ilmestyi vuonna 1928. Hän kirjoitti kirjan vain muutamassa kuukaudessa asuessaan Pariisissa 19-vuotiaana. Kirja kuvasi hyvin sen ajan nuorten tuntoja ja elämänkäsitystä, ja siitä tuli välittömästi sekä myynti-, arvostelu- että käännösmenestys. Kirjasta otettiin heti alkuun neljä painosta. Tätä romaania on verrattu myös sen ajan kuuluisiin F. Scott Fitzgeraldin ja Ernest Hemingwayn teoksiin.

Romaani alkaa kuvauksella juhlista Rouva Spindelin salongissa. Rouva Spindelin esikuva oli Minna Craucher.

Vuonna 1984 kirjasta tehtiin tv-elokuva, jonka ohjasi Tuija-Maija Niskanen.

Juoni

Kirja kuvaa hyvin taiteilijoiden ja nuorten elämää 20-luvun Helsingissä, nuoren mielen kiihkoa ja rakkauden illuusion särkymistä. Suuri illusioni alkaa, kun nuori toimittaja Hart tapaa Helsingissä tuttunsa ja lähtee tämän kanssa rouva Spindellin salonkiin. Täällä Hart tutustuu katkeraan ja piikittelevään kirjailija Hellakseen sekä kauniiseen ja viettelevään Caritasiin, johon Hart rakastuu silmänräpäyksessä.

Suuri illusioni kertoo monimutkaisesta ja vaikeasta kolmiodraamasta Hartin, Hellaan ja Caritasin välillä.

Päähenkilöt

• Hart on kirjan päähenkilö, mutta siitä huolimatta hänestä saadaan kaikista hahmoista tietää kaikista vähiten. Hän on nuori toimittaja, joka kantaa vastuuta pikkuveljestään.

• Caritas on kaunis ja paljon kokenut nainen. Kukaan ei tiedä, miksi hän ja Hellas vihaavat toisiaan niin syvästi.

• Hellas on hyvin katkera ja kylmän oloinen kirjailija, joka pilkkaa Caritasta kylmästi aina kun vain voi. Hart ei aluksi pidä Hellaasta lainkaan, mutta oppii vähitellen ymmärtämään tätä.

Kirjailijan itsekritiikki

Kirjan 5. painoksessa, 40 vuotta ensimmäisen painoksen ilmestymisen jälkeen, Mika Waltari arvosteli omaa nuoruuden teostaan. Hän kertoo tunteneensa lievää kouristusta mahanpohjassa luettuaan teoksen yhtäjaksoisesti lävitse ensimmäisen kerran neljäänkymmeneen vuoteen. Waltari kuvailee kirjaa lapsekkaaksi, kehittymättömäksi ja sentimentaaliseksi. Loppuratkaisua hän arvioi epätodelliseksi ja pitää hoitamatta jääneen syfiliksen romantisointia suorana lainauksena Michael Arlenin Vihreästä hatusta. Waltari määrittelee kirjan todellisen arvon perustuvan sen välittömyyteen, impressionistiseen tyyliin ja tunteiden kiihkeyteen ja arvioi teoksen ilmaisseen jotakin omasta ajastaan.