Richterin asteikko

San Francisco 8,3 Richterin maanjäristyksen jälkeen 1906

Richterin asteikko (oikeammin paikallisen magnitudin asteikko M_L) on matemaattinen menetelmä, jolla mitataan maanjäristysten voimakkuutta. Asteikon kehitti yhdysvaltalainen seismologi Charles Richter yhdessä Beno Gutenbergin kanssa vuonna 1935 tutkittuaan satoja maanjäristyksiä. Asteikko perustuu kymmenkantaiseen logaritmiin, ts. arvon kasvaessa yhdellä järistyksen voimakkuus on kasvanut kymmenkertaiseksi. Kuitenkin vapautuva energiamäärä nousee aina 32-kertaisesti.

Asteikolla mitataan vapautuvaa energiamäärää. Asteikkoa kutsutaan avoimeksi, koska asteikolla ei ole ylä- eikä alarajaa. Järistykset mitataan herkällä piirturilla, seismografilla. Laitetta, joka vastaanottaa maanpinnan liikkeitä, kutsutaan seismometriksi.

Richter mielivaltaisesti määritteli voimakkuudeltaan eli magnitudiltaan 0-arvoisen maanjäristyksen olevan sellainen, joka näyttää maksimissaan yhden mikrometrin pystysuuntaisen siirtymän käytettäessä Wood-Andersonin kiertymäseismometriä 100 km maanjäristyksen keskipisteestä. Sen valinnan hän teki välttääkseen negatiivisia magnitudiarvoja. Herkillä nykyaikaisilla seismografeilla voidaan kuitenkin mitata myös negatiivisia arvoja.

Alkuperäisen Wood-Andersonin seismometrin rajoituksien vuoksi alkuperäistä Richterin M_L-arvoa ei voi mitata 6,8-arvoisia suuremmille järistyksille. Sitä laajentamaan on kehitetty monia muita asteikkoja: käytetyimmät ovat pinta-aallon magnitudin asteikko M_S ja perusaallon magnitudin asteikko M_b.^lähde?

Lukemien merkitys

Kuvaus	Richterin asteikko	Vaikutukset	Esiintyy vuosittain
Minimaalinen	Alle 2,0	Ei havaita ilman mittalaitteita.	Noin 8000 / päivä
Erittäin vähäinen	2,0-2,9	Havaitaan tavallisesti vain mittalaitteiden avulla.	Noin 1000 / päivä
Vähäinen	3,0-3,9	Havaitaan heikosti sisällä, mutta vahingot harvinaisia.	49 000 (arvio)
Pienehkö	4,0-4,9	Ikkunat helisevät. Merkittävät vahingot ovat epätodennäköisiä.	6200 (arvio)
Keskinkertainen	5,0-5,9	Huonosti suunnitellut rakennukset saattavat kärsiä merkittäviä vaurioita, astiat särkyvät. Korkeintaan pieniä vaurioita hyvin suunnitelluille rakennuksille.	800
Voimakas	6,0-6,9	Tuhoisa noin 150 km:n säteellä.	120
Erittäin voimakas	7,0-7,9	Voi aiheuttaa vakavia vaurioita laajoilla alueilla, mm. sillat sortuvat.	18
Valtava	8,0-8,9	Täydellinen tuho, vakavia vaurioita satojen kilometrien alueella.	1
Todella valtava	9,0 tai suurempi	Täydellinen tuho, vakavia vaurioita tuhansien kilometrien alueella.	kerran 20 vuodessa

Suurin tunnettu maanjäristys oli Suuri Chilen maanjäristys, jonka voimakkuudeksi mitattiin 9,5 (M_W).

Richterin asteikon ongelmat

Richterin asteikon suurin ongelma on, että sen arvoilla, yksiköillä ei ole yhteyttä järistyslähteen fysikaalisiin ominaisuuksiin. Lisäksi järistyksissä, jotka ovat suuruusluokaltaan vähintään 8,3—8,5 yksikköä, tapahtuu mitattaessa saturaatioilmiö. Se ilmenee siten, että perinteisillä mittaustavoilla (kuten M_S) saadaan samoja arvoja järistyksille, jotka kuitenkin selvästi ovat erilaisia voimakkuudeltaan. Vuonna 1979 seismologi Hiroo Kanamori ehdotti momenttimagnitudin asteikkoa (M_W), joka kuvaa tavan ilmaista seismisiä momentteja muodossa, jota voidaan suurin piirtein verrata perinteisiin seismisten magnitudien mittaamistapoihin (kuten Richterin asteikko).

Maanjäristyksen voimakkuutta ilmaistaan tavallisesti Richterin avoimella asteikolla.

Magnitudia ei saa sekoittaa intensiteettiin. Makroseisminen intensiteetti kuvaa maanjäristyksen vaikutusten voimakkuutta ja se on yhteenveto tietyssä paikassa tehdyistä havainnoista maanjäristyksen vaikutuksista rakennettuun ympäristöön ja elollisiin olentoihin. Intensiteettiä kuvataan muun muassa Rossi-Forelin ja Mercallin asteikoilla.

Katso myös

• Mercallin asteikko
• Momenttimagnitudi

Aiheesta muualla

• Kiviopas.fi: Maan rakenne