Aavikoitumisen estäminen

Aavikoituminen eli aro- ja aavikkoseutujen laajeneminen johtuu sekä ilmaston luonnollisesta kuivumisesta, että ihmisen toiminnasta. Ihmisen toiminnasta esimerkiksi liiallinen viljely ja laidunnus, sekä metsänhakkuu aiheuttavat aavikoitumista. Näistä seuraa maan suolaantuminen, tiivistyminen ja maata sitovan pintakasvillisuuden tuhoutuminen. Myös kaikki ihmisen toiminta, joka lisää eroosiota, on syynä aavikoitumiseen, sillä eroosio vie maaperän ravinteita mukanaan. Aavikoitumiseen onkin syynä monesti ihmisen toiminnan ja kuivuuskausien yhteisvaikutus. Jopa 40 % maapallon pinta-alasta on kuivaa aluetta. Kuivilla, eroosioherkillä alueilla elää noin miljardi ihmistä, joista useimpien toimeentulo on riippuvainen paikallisista luonnonvaroista. Köyhien alueiden asukkaiden tietämättömyys aavikoitumisesta johtaa kestämättömään maankäyttöön. Tämä johtaa aavikoitumiseen, joka johtaa vielä pahempaan köyhyyteen. Maailman suurin aavikko on Pohjois-Afrikassa sijaitseva Saharan autiomaa.

Estäminen

Aavikoitumista voi estää kasvillisuutta istuttamalla, kaskiviljelystä luopumalla, suosimalla sitkeitä eläimiä laidunnuksessa, viljelemällä kuivuutta sietäviä kasvilajeja ja vuoroviljelyllä. Luonnollisesti eteneviä aavikoita ei kuitenkaan voi pysäyttää. Aavikoitumista voidaan kuitenkin hidastaa suojelemalla olemassa olevaa kasvillisuutta. Aavikoiden reuna-alueiden kulumista voidaan ehkäistä karjaa vähentämällä ja kuivuutta kestäviä puita ja viljalajeja istuttamalla.

Laidunnuksen rajoittaminen

Karjaa voi olla liikaa alueen kantokykyyn nähden, jolloin nälkäinen karja syö kasvien juuretkin. Tulisi suosia sitkeitä eläimiä, kuten lampaita, sillä ne sietävät kuivuutta ja elävät vähällä ravinnolla ja näin ollen kuluttavat ympäristöään vähemmän.

Uudet vesilähteet

Hyvä keino estää aavikoitumista on uusien vesilähteiden perustaminen ja oikeanlaisten kosteutta sitovien kasvien istuttaminen. Ongelmana voi kuitenkin olla liiallinen kastelu, joka hukuttaa kasvit ja huuhtelee ravinteet pois maaperästä. Maan suolaantumista pitää välttää, sillä suolaantuminen pilaa pohjavesivarastoja. Keinotekoinen sade voi olla tulevaisuudessa hyvä vaihtoehto kuivan maaperän kostuttamiselle, mutta tekniikka ei ole vielä kovinkaan hyvin hallussa. On vaikeaa istuttaa jotain keinotekoista kastelusovellusta luontoon niin, että sen vaikutukset olisivat pysyviä.

Kasvillisuuden istuttaminen ja viljelymenetelmät

Viljelemällä kuivuutta sietäviä ja vähän kastelua tarvitsevia kasvilajeja kuten durraa ja hirssiä pystytään vähentämään veden käyttöä ja estämään suolaantumista ja peltojen tuhoutumista kuivuudessa. Myös viljelyteknologian puute aiheuttaa aavikoitumista. Onkin olemassa erilaisille maastoille sopivia viljelymenetelmiä kuten kuiville alueille kehitetty strip- ja dry farming –viljelytekniikka sekä erilaisia vuoroviljelymenetelmiä, kuten lomittais- ja moniviljely. Maastonmukainen kyntö on myös tärkeää aavikoitumisen ehkäisemisessä.Saharan reunamaat ovat kansainvälisellä rahoituksella alkaneet istuttaa puita aavikoitumista vastaan.

Kaskiviljelystä luopuminen ja uudelleen metsittäminen

Kaskeamalla metsiä saadaan käyttöön ravinteikasta viljelymaata. Kun maaperä viljelyn seurauksena köyhtyy, se hylätään ja etsitään uusi alue kaskettavaksi. Metsän palautuminen saattaa kestää vuosikymmeniä, joten kaskiviljelystä tulisi luopua. Tällä aikaa maaperää sitovasta kasvillisuudesta on puutetta ja aavikoituminen on mahdollista. Vedenjakaja-alueita ja vuoristometsiä tulisi suojella ja hakatut alueet tulisi metsittää uudelleen.

Kansainvälinen yhteistyö

Vuonna 1996 astui voimaan UNCCD (United Nations Combat to Combat Desertification) eli YK:n aavikoitumissopimus. Sen on allekirjoittanut lähes 200 maata ja sitä toteutetaan kaikkialla, missä aavikoituminen uhkaa. Ongelmat ovat Afrikassa suurimmat, joten sinne kohdistuu suurin tuki ja toiminta. == Viitteet ==