Ero sivun ”Puukkojunkkarit” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 3: Rivi 3:
'''Puukkojunkkarit''' tai '''häjyt''' olivat [[Etelä-Pohjanmaa]]lla lähinnä 1800-luvulla toimineita rettelöitsijöitä ja rauhanhäiritsijöitä. Puukkojunkkareiden keskuudessa tappelut olivat yleisiä. Häjyt panivat myös toimeen lukuisia miestappoja; jopa hautajaisissa saattoi joku saada puukosta. Yleensä puukkojunkkarit kuitenkin rellestivät häissä, varastelivat hevosia ja kiertelivät ympäri pitäjiä. Puukkojunkkarit harrastivat usein myös [[uhkapeli|uhkapelejä]], [[Varkaus (oikeustiede)|varastelua]] ja [[yöjuoksu]]ja. Pahinta puukkojunkkarius oli [[Lapuanjoki|Lapuanjoen]] alaosan pitäjissä kuten [[Kauhava]]lla, [[Ylihärmä]]ssä ja [[Alahärmä]]ssä. Ensimmäiset miestapot tapahtuivat jo 1790-luvulla, mutta varsinainen puukkojunkkarien kulta-aika sijoittui 1820-luvulta 1880-luvulle.
'''Puukkojunkkarit''' tai '''häjyt''' olivat [[Etelä-Pohjanmaa]]lla lähinnä 1800-luvulla toimineita rettelöitsijöitä ja rauhanhäiritsijöitä. Puukkojunkkareiden keskuudessa tappelut olivat yleisiä. Häjyt panivat myös toimeen lukuisia miestappoja; jopa hautajaisissa saattoi joku saada puukosta. Yleensä puukkojunkkarit kuitenkin rellestivät häissä, varastelivat hevosia ja kiertelivät ympäri pitäjiä. Puukkojunkkarit harrastivat usein myös [[uhkapeli|uhkapelejä]], [[Varkaus (oikeustiede)|varastelua]] ja [[yöjuoksu]]ja. Pahinta puukkojunkkarius oli [[Lapuanjoki|Lapuanjoen]] alaosan pitäjissä kuten [[Kauhava]]lla, [[Ylihärmä]]ssä ja [[Alahärmä]]ssä. Ensimmäiset miestapot tapahtuivat jo 1790-luvulla, mutta varsinainen puukkojunkkarien kulta-aika sijoittui 1820-luvulta 1880-luvulle.


==Puukkojunkkareiden sosiaalinen tausta==
Puukkojunkkareita tuli kaikista yhteiskuntaluokista. Tuomittuina oli niin talollisia kuin renkejä ja torppareita sekä itsellisiä. Joukon johtajat olivat tavallisesti talollisia. Puukkojunkkarit olivat yleensä pelättyjä sekä kunnioitettuja. Härmäläinen häjy tappeli kunniansa vuoksi. Mitään tai ketään ei saanut pelätä, kunnon mies tappeli. Puukkojunkkareita oli usein vaikea saada tuomituksi. Harva ihminen uskalsi todistaa puukkojunkkaria vastaan. Puukkojunkkarit saivat osakseen myös ihailua ja kunnioitusta, koska he uskalsivat vastustaa yhteiskuntaa ja virkavaltaa.
Puukkojunkkareita tuli kaikista yhteiskuntaluokista. Tuomittuina oli niin talollisia kuin renkejä ja torppareita sekä itsellisiä. Joukon johtajat olivat tavallisesti talollisia. Puukkojunkkarit olivat yleensä pelättyjä sekä kunnioitettuja. Härmäläinen häjy tappeli kunniansa vuoksi. Mitään tai ketään ei saanut pelätä, kunnon mies tappeli. Puukkojunkkareita oli usein vaikea saada tuomituksi. Harva ihminen uskalsi todistaa puukkojunkkaria vastaan. Puukkojunkkarit saivat osakseen myös ihailua ja kunnioitusta, koska he uskalsivat vastustaa yhteiskuntaa ja virkavaltaa.


==Häjyilyn syyt==
Häjyjen nousua on pyritty selittämään monin tavoin. 1800-luvulla elintaso Pohjanmaalla nousi, minkä johdosta ennen kaikkea häät muodostuivat suurellisiksi runsaine alkoholitarjoiluineen. Pohjanmaan nuorille miehille ei usein ollut kotiseudullaan mahdollisuutta oman tilan perimiseen ja oman varallisuuden luomiseen, mikä johti turhautumiseen.
Häjyjen nousua on pyritty selittämään monin tavoin. 1800-luvulla elintaso Pohjanmaalla nousi, minkä johdosta ennen kaikkea häät muodostuivat suurellisiksi runsaine alkoholitarjoiluineen. Pohjanmaan nuorille miehille ei usein ollut kotiseudullaan mahdollisuutta oman tilan perimiseen ja oman varallisuuden luomiseen, mikä johti turhautumiseen.


''Reino Kallion'' teoria eteläpohjalaisen puukkojunkkariuden synnystä perustuu ajatukselle sosiaalisen kontrollin synnyttämästä vastareaktiosta. Hän näkee nuorison väkivaltakäyttäytymisen protestiluontoisena, kapinana valtakoneiston painostusta, erityisesti paikallislakeja ja [[pitäjäkuri]]a vastaan. Lievistä ilkitöistä alkanut vastarinta johti häjyiksi leimaamiseen ja kierteeseen kohti vakavia rikoksia. Tavallisesti maaherralla vahvistetut kurisäädökset, joiden rikkomisesta rangaistiin, säännöstelivät yksityiskohtaisesti nuorten vapaa-aikaa kuten [[yöjuoksu]]a, [[tanssi]]en ja [[häät|häiden]] viettoa, liikkumista, kokoontumista, viinan käyttöä ja yleistä metelöimistä sekä joutilaisuutta. Asiantilaa kärjisti lisäksi tervan- ja kydönpolton synnyttämä työvoimapula, joka kiristi työoloja samaan aikaan, jolloin vauras talollisväestö kilpaili keskenään komeiden puolitoista- tai kaksifooninkisten asuintalojen rakentamisella.
Reino Kallion teoria eteläpohjalaisen puukkojunkkariuden synnystä perustuu ajatukselle sosiaalisen kontrollin synnyttämästä vastareaktiosta. Hän näkee nuorison väkivaltakäyttäytymisen protestiluontoisena, kapinana valtakoneiston painostusta, erityisesti paikallislakeja ja [[pitäjäkuri]]a vastaan. Lievistä ilkitöistä alkanut vastarinta johti häjyiksi leimaamiseen ja kierteeseen kohti vakavia rikoksia. Tavallisesti maaherralla vahvistetut kurisäädökset, joiden rikkomisesta rangaistiin, säännöstelivät yksityiskohtaisesti nuorten vapaa-aikaa kuten [[yöjuoksu]]a, [[tanssi]]en ja [[häät|häiden]] viettoa, liikkumista, kokoontumista, viinan käyttöä ja yleistä metelöimistä sekä joutilaisuutta. Asiantilaa kärjisti lisäksi tervan- ja kydönpolton synnyttämä työvoimapula, joka kiristi työoloja samaan aikaan, jolloin vauras talollisväestö kilpaili keskenään komeiden puolitoista- tai kaksifooninkisten asuintalojen rakentamisella.


''Kallion'' malli lähenee kansainvälisesti tunnetun sosiologin ''Anthony [[Giddens]]in'' yhtenä tärkeimmistä rikollisteorioista pitämää leimautumisteoriaa, joka ei pidä rikollista käyttäytymistä yksilöiden tai ryhmien ominaisuuksina vaan vuorovaikutusprosessina rikollisten ja ei-rikollisten välillä. Teoria lähtee käsityksestä, että mikään teko ei ole itsessään rikollinen, vaan rikollisuuden määrittelyt ovat osa vallankäyttöä.
Kallion malli lähenee kansainvälisesti tunnetun sosiologin ''Anthony [[Giddens]]in'' yhtenä tärkeimmistä rikollisteorioista pitämää leimautumisteoriaa, joka ei pidä rikollista käyttäytymistä yksilöiden tai ryhmien ominaisuuksina vaan vuorovaikutusprosessina rikollisten ja ei-rikollisten välillä. Teoria lähtee käsityksestä, että mikään teko ei ole itsessään rikollinen, vaan rikollisuuden määrittelyt ovat osa vallankäyttöä.


==Järjestyksen ylläpito==
Sekä suomen- että ruotsinkielisellä Etelä-Pohjanmaalla [[pitäjänlaki|pitäjänlakeja]] ja järjestyssääntöjä puolustaneet kohdistivat valtapyrkimyksensä erityisesti nuoreen työtä tekevään väestönosaan kuten talollisten, torppareiden tai itsellisten lapsiin sekä sotilaisiin ja palvelusväkeen, jotka olivat yhteiskunnallisesti alisteisessa asemassa ja joita sakotettiin kihlakunnanoikeudessa sadoittain pitäjäkurin rikkomisesta. Kyseessä oli tiettävästi ensimmäinen laajamittainen yhteiskunnallinen [[nuoriso-ongelma Suomessa]].
Sekä suomen- että ruotsinkielisellä Etelä-Pohjanmaalla [[pitäjänlaki|pitäjänlakeja]] ja järjestyssääntöjä puolustaneet kohdistivat valtapyrkimyksensä erityisesti nuoreen työtä tekevään väestönosaan kuten talollisten, torppareiden tai itsellisten lapsiin sekä sotilaisiin ja palvelusväkeen, jotka olivat yhteiskunnallisesti alisteisessa asemassa ja joita sakotettiin kihlakunnanoikeudessa sadoittain pitäjäkurin rikkomisesta. Kyseessä oli tiettävästi ensimmäinen laajamittainen yhteiskunnallinen [[nuoriso-ongelma Suomessa]].


Rivi 17: Rivi 20:
Järjestyssääntöjä ja pitäjänlakeja alettiin säätää ja toteuttaa 1700-luvun jälkipuoliskolla maaherrojen, muiden viranomaisten sekä papiston aloitteesta. Tiukimmillaan yhteiskunnallinen kontrolli oli 1800-luvun puolivälissä, jolloin pitäjäkuri sai paikoin miltei joukkorangaistusten luonteen. Tällöin syntyi aikakauden ehkä kuuluisin pitäjänlaki [[Lapuan laki]] (1843). Vaikka vastaavanlaisia järjestyssääntöjä laadittiin Etelä-Pohjanmaan ulkopuolellakin, ne eivät tiettävästi muualla maassa johtaneet sellaisiin laajamittaisiin käräjätuomioihin kuin Etelä-Pohjanmaan rintapitäjissä.
Järjestyssääntöjä ja pitäjänlakeja alettiin säätää ja toteuttaa 1700-luvun jälkipuoliskolla maaherrojen, muiden viranomaisten sekä papiston aloitteesta. Tiukimmillaan yhteiskunnallinen kontrolli oli 1800-luvun puolivälissä, jolloin pitäjäkuri sai paikoin miltei joukkorangaistusten luonteen. Tällöin syntyi aikakauden ehkä kuuluisin pitäjänlaki [[Lapuan laki]] (1843). Vaikka vastaavanlaisia järjestyssääntöjä laadittiin Etelä-Pohjanmaan ulkopuolellakin, ne eivät tiettävästi muualla maassa johtaneet sellaisiin laajamittaisiin käräjätuomioihin kuin Etelä-Pohjanmaan rintapitäjissä.


==Häjyilyn hiipuminen==
Väkivallanaalto talttui 1800-luvun loppupuoliskolla osaksi herännäisyyden ja siirtolaisuuden, mutta varsinkin nuorisoseurojen ja raittiusliikkeen ansiosta, kun nuorten omaehtoiselle toiminnanhalulle ja seurustelun tarpeelle luotiin hyväksytty kanava. Kunnallishallintouudistus 1800-luvun lopulla erotti kunnan ja kirkon omiksi yksiköikseen, joten se yhteisö, jonka tarpeisiin pitäjäkurisäännöt oli luotu, joutui erilleen toisistaan. Kansanopetus loi puolestaan uskoa opettamiseen ja kasvattamiseen rangaistusten sijasta. Herrasväen keskuuteen levinnyt fennomania tasoitti eri yhteiskuntaryhmiä erottavaa henkistä juopaa sekä edelleen rautateiden ansiosta tapahtunut liikkuvuuden lisääntyminen, talouselämän uudet vaatimukset sekä yleinen näköpiirin avartuminen veivät pohjaa pikkutarkkojen järjestyssääntöjen määräyksiltä. Kun vielä vuoden 1889 rikoslaki edellytti entistä humaanimpia ja lievempiä rangaistuksia, paikalliset pitäjäkurisäännöt menettivät asteittain merkityksensä.
Väkivallanaalto talttui 1800-luvun loppupuoliskolla osaksi herännäisyyden ja siirtolaisuuden, mutta varsinkin nuorisoseurojen ja raittiusliikkeen ansiosta, kun nuorten omaehtoiselle toiminnanhalulle ja seurustelun tarpeelle luotiin hyväksytty kanava. Kunnallishallintouudistus 1800-luvun lopulla erotti kunnan ja kirkon omiksi yksiköikseen, joten se yhteisö, jonka tarpeisiin pitäjäkurisäännöt oli luotu, joutui erilleen toisistaan. Kansanopetus loi puolestaan uskoa opettamiseen ja kasvattamiseen rangaistusten sijasta. Herrasväen keskuuteen levinnyt fennomania tasoitti eri yhteiskuntaryhmiä erottavaa henkistä juopaa sekä edelleen rautateiden ansiosta tapahtunut liikkuvuuden lisääntyminen, talouselämän uudet vaatimukset sekä yleinen näköpiirin avartuminen veivät pohjaa pikkutarkkojen järjestyssääntöjen määräyksiltä. Kun vielä vuoden 1889 rikoslaki edellytti entistä humaanimpia ja lievempiä rangaistuksia, paikalliset pitäjäkurisäännöt menettivät asteittain merkityksensä.



Versio 1. lokakuuta 2010 kello 12.55

Tämä artikkeli käsittelee pohjanmaalaisia rikollisia. "Puukkojunkkarit: kuvauksia nyrkkivallan ajalta" on myös Santeri Alkion julkaisema romaani.

Puukkojunkkarit tai häjyt olivat Etelä-Pohjanmaalla lähinnä 1800-luvulla toimineita rettelöitsijöitä ja rauhanhäiritsijöitä. Puukkojunkkareiden keskuudessa tappelut olivat yleisiä. Häjyt panivat myös toimeen lukuisia miestappoja; jopa hautajaisissa saattoi joku saada puukosta. Yleensä puukkojunkkarit kuitenkin rellestivät häissä, varastelivat hevosia ja kiertelivät ympäri pitäjiä. Puukkojunkkarit harrastivat usein myös uhkapelejä, varastelua ja yöjuoksuja. Pahinta puukkojunkkarius oli Lapuanjoen alaosan pitäjissä kuten Kauhavalla, Ylihärmässä ja Alahärmässä. Ensimmäiset miestapot tapahtuivat jo 1790-luvulla, mutta varsinainen puukkojunkkarien kulta-aika sijoittui 1820-luvulta 1880-luvulle.

Puukkojunkkareiden sosiaalinen tausta

Puukkojunkkareita tuli kaikista yhteiskuntaluokista. Tuomittuina oli niin talollisia kuin renkejä ja torppareita sekä itsellisiä. Joukon johtajat olivat tavallisesti talollisia. Puukkojunkkarit olivat yleensä pelättyjä sekä kunnioitettuja. Härmäläinen häjy tappeli kunniansa vuoksi. Mitään tai ketään ei saanut pelätä, kunnon mies tappeli. Puukkojunkkareita oli usein vaikea saada tuomituksi. Harva ihminen uskalsi todistaa puukkojunkkaria vastaan. Puukkojunkkarit saivat osakseen myös ihailua ja kunnioitusta, koska he uskalsivat vastustaa yhteiskuntaa ja virkavaltaa.

Häjyilyn syyt

Häjyjen nousua on pyritty selittämään monin tavoin. 1800-luvulla elintaso Pohjanmaalla nousi, minkä johdosta ennen kaikkea häät muodostuivat suurellisiksi runsaine alkoholitarjoiluineen. Pohjanmaan nuorille miehille ei usein ollut kotiseudullaan mahdollisuutta oman tilan perimiseen ja oman varallisuuden luomiseen, mikä johti turhautumiseen.

Reino Kallion teoria eteläpohjalaisen puukkojunkkariuden synnystä perustuu ajatukselle sosiaalisen kontrollin synnyttämästä vastareaktiosta. Hän näkee nuorison väkivaltakäyttäytymisen protestiluontoisena, kapinana valtakoneiston painostusta, erityisesti paikallislakeja ja pitäjäkuria vastaan. Lievistä ilkitöistä alkanut vastarinta johti häjyiksi leimaamiseen ja kierteeseen kohti vakavia rikoksia. Tavallisesti maaherralla vahvistetut kurisäädökset, joiden rikkomisesta rangaistiin, säännöstelivät yksityiskohtaisesti nuorten vapaa-aikaa kuten yöjuoksua, tanssien ja häiden viettoa, liikkumista, kokoontumista, viinan käyttöä ja yleistä metelöimistä sekä joutilaisuutta. Asiantilaa kärjisti lisäksi tervan- ja kydönpolton synnyttämä työvoimapula, joka kiristi työoloja samaan aikaan, jolloin vauras talollisväestö kilpaili keskenään komeiden puolitoista- tai kaksifooninkisten asuintalojen rakentamisella.

Kallion malli lähenee kansainvälisesti tunnetun sosiologin Anthony Giddensin yhtenä tärkeimmistä rikollisteorioista pitämää leimautumisteoriaa, joka ei pidä rikollista käyttäytymistä yksilöiden tai ryhmien ominaisuuksina vaan vuorovaikutusprosessina rikollisten ja ei-rikollisten välillä. Teoria lähtee käsityksestä, että mikään teko ei ole itsessään rikollinen, vaan rikollisuuden määrittelyt ovat osa vallankäyttöä.

Järjestyksen ylläpito

Sekä suomen- että ruotsinkielisellä Etelä-Pohjanmaalla pitäjänlakeja ja järjestyssääntöjä puolustaneet kohdistivat valtapyrkimyksensä erityisesti nuoreen työtä tekevään väestönosaan kuten talollisten, torppareiden tai itsellisten lapsiin sekä sotilaisiin ja palvelusväkeen, jotka olivat yhteiskunnallisesti alisteisessa asemassa ja joita sakotettiin kihlakunnanoikeudessa sadoittain pitäjäkurin rikkomisesta. Kyseessä oli tiettävästi ensimmäinen laajamittainen yhteiskunnallinen nuoriso-ongelma Suomessa.

Paikallistasolla järjestyksen ylläpitäjiä olivat talojen isännät ja luottamusmiehistä lähinnä oltermannit, joiden velvollisuutena oli ilmiantaa viranomaisille sääntöjä rikkoneet. Näitä pyrkivät myös monet nimismiehet ottamaan kiinni ja saattamaan tuomittaviksi. Tällä tavoin tapahtunut nuorten kriminalisointi johti heidän syrjäytymiseensä valtaväestöstä, jolloin osa heistä näki itsekin itsensä rikollisena, toimi sen mukaan ja jopa kerskaili rikollisilla teoillaan.

Järjestyssääntöjä ja pitäjänlakeja alettiin säätää ja toteuttaa 1700-luvun jälkipuoliskolla maaherrojen, muiden viranomaisten sekä papiston aloitteesta. Tiukimmillaan yhteiskunnallinen kontrolli oli 1800-luvun puolivälissä, jolloin pitäjäkuri sai paikoin miltei joukkorangaistusten luonteen. Tällöin syntyi aikakauden ehkä kuuluisin pitäjänlaki Lapuan laki (1843). Vaikka vastaavanlaisia järjestyssääntöjä laadittiin Etelä-Pohjanmaan ulkopuolellakin, ne eivät tiettävästi muualla maassa johtaneet sellaisiin laajamittaisiin käräjätuomioihin kuin Etelä-Pohjanmaan rintapitäjissä.

Häjyilyn hiipuminen

Väkivallanaalto talttui 1800-luvun loppupuoliskolla osaksi herännäisyyden ja siirtolaisuuden, mutta varsinkin nuorisoseurojen ja raittiusliikkeen ansiosta, kun nuorten omaehtoiselle toiminnanhalulle ja seurustelun tarpeelle luotiin hyväksytty kanava. Kunnallishallintouudistus 1800-luvun lopulla erotti kunnan ja kirkon omiksi yksiköikseen, joten se yhteisö, jonka tarpeisiin pitäjäkurisäännöt oli luotu, joutui erilleen toisistaan. Kansanopetus loi puolestaan uskoa opettamiseen ja kasvattamiseen rangaistusten sijasta. Herrasväen keskuuteen levinnyt fennomania tasoitti eri yhteiskuntaryhmiä erottavaa henkistä juopaa sekä edelleen rautateiden ansiosta tapahtunut liikkuvuuden lisääntyminen, talouselämän uudet vaatimukset sekä yleinen näköpiirin avartuminen veivät pohjaa pikkutarkkojen järjestyssääntöjen määräyksiltä. Kun vielä vuoden 1889 rikoslaki edellytti entistä humaanimpia ja lievempiä rangaistuksia, paikalliset pitäjäkurisäännöt menettivät asteittain merkityksensä.

Tunnettuja puukkojunkkareita

Lähteet

  • Kallio, Reino, Häiriköintiä ja henkirikoksia. Eteläpohjalaisnuoret paikallisen kurinpidon kohteena sääty-yhteiskunnan aikana. Helsinki 2009. ISBN 978-952-92-5261-9.
  • Kallio, Reino, Pohjanmaan suomenkielisten kylien oltermannihallinto. Tutkimus vuoden 1742 kyläjärjestysohjeen toteuttamisesta. Jyväskylä 1982. sivut 225–265. Jyväskylän yliopisto. ISBN 951-678-680-4.
  • Paulaharju, Samuli: Härmän aukeilta. WSOY, 1947. ISBN 951-0-20917-1.
  • Pietiläinen, Timo: Kauhavan historia 1. Kivikaudesta kaupungintaloon. Kauhavan kaupunki, 1999. ISBN 951-98051-1-7.
  • Rajala, Juha, Kurittajia ja puukkosankareita. Väkivalta ja sen kontrollointi Kannaksen rajaseudulla 1885–1917. Helsinki 2004, s. 28–29. SKS.

Aiheesta muualla

  • Alahärmän kunnan sivut
  • Ylikangas, Heikki 1976, Puukkojunkkareitten esiinmarssi. Väkivaltarikollisuus Etelä-Pohjanmaalla 1790-1825. Helsinki: Otava.
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.