Ero sivun ”The Beatles” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Xqbot (keskustelu | muokkaukset)
botit
195 381 muokkausta
p Botti poisti: bxr:The Beatles
TobeBot (keskustelu | muokkaukset)
19 109 muokkausta
p Botti lisäsi: mwl:The Beatles
Rivi 290: Rivi 290:
[[mr:बीटल्स]]
[[mr:बीटल्स]]
[[arz:بيتيلز]]
[[arz:بيتيلز]]
[[mwl:The Beatles]]
[[mn:Битлз]]
[[mn:Битлз]]
[[nah:The Beatles]]
[[nah:The Beatles]]

Versio 14. syyskuuta 2010 kello 01.46

The Beatles
The Beatles vuonna 1964. Vasemmalta oikealle: John Lennon, Paul McCartney, George Harrison ja Ringo Starr.
The Beatles vuonna 1964. Vasemmalta oikealle: John Lennon, Paul McCartney, George Harrison ja Ringo Starr.
Tiedot
Toiminnassa 1960–1970
Tyylilaji poprock
psykedeelinen rock
beat
Kotipaikka Englanti Liverpool, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Laulukieli englanti
Entiset jäsenet

John Lennon, laulu, kitara, huuliharppu
Paul McCartney, laulu, basso, kitara, koskettimet
George Harrison, laulu, kitara
Ringo Starr, rummut, laulu
Stuart Sutcliffe, basso
Pete Best, rummut

Levy-yhtiö

Apple Records
EMI

Aiheesta muualla
www.thebeatles.com

The Beatles oli vuosina 1960–1970 toiminut brittiläinen menestyksekäs rockyhtye. Sen äänitteiden myynti on arvioiden mukaan ylittänyt miljardin kappaleen rajan[1], mikä tekee siitä maailman kaupallisesti menestyksekkäimmän yhtyeen. The Beatles aloitti levytysuransa harmonisten vokaaliosuuksien leimaamalla perinteisellä popmusiikilla. Vuoteen 1967 mennessä yhtye oli siirtynyt psykedeelisen rockin ja kokeellisten sovitusten kautta huomattavasti monimutkaisempaan ilmaisuun. The Beatlesistä tuli populaarimusiikin keskeisimpiä suunnannäyttäjiä. Se on säilyttänyt suuren suosionsa myös vuonna 1970 tapahtuneen hajoamisensa jälkeen.

Ennen The Beatlesia laulusolistit olivat hallinneet pop-musiikkia, mutta The Beatlesin läpimurron jälkeen yhtyeet ja etenkin niiden soittajat saivat laulusolisteja vastaavan suosion yleisön keskuudessa. Beatlesilla oli myös suuri vaikutus siihen, että muusikot alkoivat enemmän itse tehdä musiikkiaan, ja että pop-musiikkia alettiin pitää taiteen lajina. Beatlesin merkittävimpänä levynä on pidetty albumia Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band (1967).

The Beatlesin jäsenet olivat liverpoolilaiset John Lennon (komppikitara, huuliharppu ja koskettimet), Paul McCartney (basso, kitara ja koskettimet), George Harrison (soolokitara ja sitar) ja Ringo Starr (oik. Richard Starkey, rummut ja lyömäsoittimet). Yhtyeen kaikki jäsenet myös lauloivat, vaikka päävastuun siitä kantoivat Lennon ja McCartney. Kappaleiden soolo-osuudet lauloi yleensä säveltäjä tai pääasiallinen ideoija.

Historia (1957 - 1970)

Perustaminen ja alkuajat (1957 - 1960)

John Lennon perusti The Quarry Men -nimisen skiffleyhtyeen vuonna 1957. Paul McCartney liittyi siihen jo perustamisvuonna ja George Harrison 1958.[2] Yhtyeen kokoonpano ja nimi vaihtelivat, kunnes Lennonin ja alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluneen Stuart Sutcliffen[3] ideoima nimi The Beatles vakiintui vuonna 1960.

Myöhemmin, kun The Beatles -nimen alkuperää kysyttiin haastattelussa, Lennon kertoi, että "näyssä mies ilmestyi heille liekehtivässä piiraassa ja sanoi: teidän nimenne on oleva Beetles A:lla."[4] "The Beatles"-nimi viittaa beatmusiikkiin, jota yhtye alkuaikoinaan edusti, ja samalla se on kunnianosoitus muille samantyyppisiä nimiä käyttäneille yhtyeille — ennen kaikkea Lennonin ihailemalle Buddy Hollyn The Crickets -yhtyeelle; crickets tarkoittaa sirkkoja, beetles kovakuoriaisia.

Saatuaan 1960 keikkatarjouksen Hampurista, Saksasta, yhtyeen piti hankkia vakituinen rumpali, joksi suostui Harrisonin ystävä, Pete Best. Hampurissa yhtye asusti pahamaineisella punaisten lyhtyjen alueella, elokuvateatterin takana olevassa varastossa. Yhtyeen jäsenet joivat runsaasti alkoholia ja käyttivät piristäviä lääkkeitä jaksaakseen soittaa joka ilta kahdeksasta kahteen aamulla.[5]

Yhtyeen musiikki oli tuolloin rock'n'roll-painotteista, mutta mukana oli myös ikivihreitä balladeita tasapainottamassa ohjelmistoa. Harrison oli vielä alaikäinen. The Beatlesin eräs esiintyminen keskeytyikin äkillisesti, kun hänet pidätettiin kesken keikan ja karkotettiin maasta. Samalla selvisi, että yhtye esiintyi ilman asianmukaista työlupaa. Paljastuminen oli Beatlesin entisen klubin omistajan kosto siitä, että yhtye siirtyi toiseen paikkaan saatuaan paremman palkkio- ja majoitustarjouksen. Yhtyeen palatessa Liverpooliin Sutcliffe oli jättänyt yhtyeen ja jäänyt Hampuriin. Tämän jälkeen McCartney siirtyi soittamaan bassoa.

Brian Epstein oli varakkaan perheen poika, joka hoiti Liverpoolissa äitinsä musiikkikauppaa epäonnistuttuaan pyrkimyksissään näyttelijän uralle. Kun yhä useammat teinitytöt kävivät hänen liikkeessään kysymässä, oliko The Beatles levyttänyt mitään, Epstein kiinnostui yhtyeestä. Hän kävi Cavern-klubilla katsomassa yhtyettä, ihastui ja ryhtyi yhtyeen manageriksi. Epstein suunnitteli The Beatlesille uuden imagon, josta heidät parhaiten tunnetaan: puhdas rock-tyyli nahkatakkeineen vaihtui moppitukkiin ja pukuun.[6]

Epstein ryhtyi myös etsimään levy-yhtiötä The Beatlesille. Useat lontoolaiset levy-yhtiöt sanoivat yhtyeelle 'kiitos ei'. Esimerkiksi Decca Records -yhtiön edustaja Dick Rowe teki populaarimusiikin historian ehkä pahimman virhearvioinnin torjuessaan yhtyeen sillä perusteella, että "kitarayhtyeet ovat jo menossa pois muodista".[7] The Beatles sai lopulta levytyssopimuksen EMI-yhtiöltä. EMI:n palveluksessa ollut tuottaja George Martin ei hänkään pitänyt The Beatlesin musiikkia kovin kummoisena, mutta hän ihastui yhtyeen jäsenten karismaan ja huumorintajuun ja päätti antaa heille tilaisuuden.lähde?

Ringo Starr korvasi[3] Pete Bestin The Beatlesin levyttäessä ensimmäisen singlensä kappaleita Love Me Do ja P.S. I Love You. Levytystä varten Martin oli kuitenkin hankkinut lontoolaisen studiomuusikko Andy Whiten, joten The Beatlesin ensimmäisellä singlellä Starr ei vielä soittanut. Hän kuitenkin sopeutui nopeasti uuteen bändiinsä, ja Lennon sanoi: "Pete on hyvä rumpali, mutta Ringo on hyvä beatle."lähde?

Suurmenestyksen ensimmäiset vuodet (1962 - 1965)

The Beatles saapuu John F. Kennedyn kansainväliselle lentoasemalle Yhdysvaltain kiertueellaan 7.2.1964
Tiedosto:Aharddaysnight.jpg
Richard Lesterin puolidokumentaarinen elokuva A Hard Day's Night (1964) lietsoi beatlemaniaa. Elokuvassa oli mukana Wilfred Brambell, joka esitti Paulin isoisää.

The Beatlesin ensimmäinen single menestyi kohtalaisesti ja toinen single Please Please Me nousi Britannian listan ykköseksi. Tästä alkoi yhtyeen jättimenestys; kaikki levyt nousivat listojen kärkeen ja The Beatlesista tuli yksi maailman suosituimmista yhtyeistä. Seuraavat listaykkössinglet olivat From Me To You ja She Loves You, jonka kertosäkeestä "yeah yeah yeah" tuli yksi The Beatlesin tunnusmerkeistä. Suomessakin alettiin puhua "jeejee-musiikista". Vuonna 1964 julkaistu viides single I Want To Hold Your Hand nousi ykköseksi myös Yhdysvalloissa ja teki The Beatlesistä huippusuositun Amerikassakin.

Alkuaikojen levytykset olivat perinteistä popmusiikkia, joiden instrumentteina oli kaksi sähkökitaraa, basso ja rummut. Lisäksi joissain kappaleissa Lennon soittaa huuliharppua, ja balladeissa yhtye käytti myös akustista kitaraa. The Beatles oli aloittanut uransa esittämällä pääasiassa yhdysvaltalaisten rock'n'roll-artistien kappaleita. Näitä cover-versioita yhtye myös levytti jonkin verran vuosina 1963-1965. Tunnetuimpia ovat Chuck Berryn Rock And Roll Music ja Little Richardin Long Tall Sally.

The Beatlesin konserteissa yleisö kirkui hysteerisesti ja yhtyeen jäsenet eivät enää voineet liikkua julkisesti saamatta innokasta fanilaumaa kimppuunsa.lähde? Ilmiöstä käytettiin nimitystä "beatlemania".

Vuonna 1965 The Beatlesin musiikki alkoi muuttua entistä monipuolisemmaksi ja kokeilevammaksi. Yesterday-kappaleessa McCartney laulaa jousikvartetin säestyksellä, eikä The Beatles esiinny levyllä lainkaan. Rubber Soul -albumilla Harrison soittaa intialaista sitaria kappaleessa Norwegian Wood. Myös sanoitukset alkoivat muuttua aiempaa taiteellisemmiksi ja moniselitteisemmiksi.

26. lokakuuta 1965 yhtyeen jäsenet saivat Englannin kuningattarelta MBE-kunniamerkit.[3]

Hajoamista kohti (1966 - 1969)

1. maaliskuuta 1966 John Lennon sanoi "The Beatles on nyt suositumpi kuin Jeesus".[3] Englantilaiset vähät välittivät lausunnosta, mutta Yhdysvalloissa asiasta nousi skandaali, ja osa radiokanavista lopetti The Beatlesin soittamisen. Kristilliset piirit järjestivät tilaisuuksia, joissa ihmiset saivat polttaa kaikenlaista The Beatlesiin liittyvää tavaraa. John Lennon pyysi sanomisiaan julkisesti anteeksi ja väitti, että sanat oli irrotettu asiayhteydestä. Tämä tepsi, ja hänelle annettiin anteeksi.

Yhtyeen ollessa maailmalla suosituimmillaan vuonna 1966 se päätti lopettaa keikkailun. Harrison oli kyllästynyt epämiellyttävänä pitämäänsä keikkaelämään, ja voitti Lennoninkin puolelleen, sillä tämä ei enää kestänyt keikoilla kirkuvia faneja, ja tiesi monien tulevan keikoille vain The Beatlesin maineen vuoksi. lähde?

Jo ennen viimeisiä keikkojaan, albumilla Rubber Soul yhtye teki erilaisia kokeiluja ottaen muun muassa mallia folkmusiikista ja intialaisesta kansanmusiikista. Albumit Revolver (1966) ja Sgt Pepper's Lonely Hearts Club Band (1967) olivat jo hyvin psykedeelisiä. Revolverilla yhtye käytti muun muassa nauhaefektejä kuten käännettyjä kitararaitoja. Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Bandillä yhtye muutti myös imagoaan entistä hippimäisemmäksi. Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band on musiikkihistorian ensimmäinen levy, jonka kansilehteen on painettu levyn sisältämien kappaleiden sanoitukset.

The Beatles julkaisi 1967 singlen Penny Lane / Strawberry Fields Forever. Se oli niin sanottu tupla-A-single, eli kumpikaan kappaleista ei ollut laadultaan tavallista B-puolimateriaalia. Julkaisua pidettiin myöhemmin virheenä, koska kappaleet söivät toisensa suosiota siten, ettei kumpikaan niistä noussut listan kärkeen. 1967 ilmestynyttä, promootiotarkoitukseen tehtyä Strawberry Fields Forever -videota pidetään ensimmäisenä varsinaisena musiikkivideona.

Seuraavilla The Beatles (1968) ja Abbey Road (1969) -levyillä yhtye palasi taas hieman tavanomaisemman rock- ja popmusiikin pariin. The Beatlesillä olevan Helter Skelter -kappaleen on sanottu vaikuttaneen heavy metalin syntyyn.

Yhtyeen viimeisen levyn äänitykset tehtiin ennen Abbey Road - albumia työnimellä Get Back, mikä viittasi yhtyeen paluuseen musiikillisia juuriaan kohti. Idea kuitenkin hyllytettiin, sillä yhtye ei erimielisyyksiensä vuoksi saanut koottua yhtenäistä materiaalia albumia varten vaikka nauhoituksia tehtiin runsaasti. Ainoastaan nimikappale sekä "Don't Let Me Down" julkaistiin singlenä ja esittäjänä mainittiin The Beatles with Billy Preston. Preston soitti kappaleissa kosketinsoittimia ja oli ensimmäinen nimensä esittäjiin Beatlesin kanssa mukaansaanut muusikko.

Albumi julkaistiin tuottaja Phil Spectorin koostamana nimellä Let It Be vuonna 1970.

Hajoaminen (1969 - 1970)

Viimeisen kerran The Beatles nähtiin esiintymässä 30. tammikuuta 1969, kun yhtye nousi levy-yhtiö Applen katolle pitämään konserttia osana Get Back -levytyssessiota (jota myöhemmin käytettiin Let It Be -albumin perustana). Tämän jälkeen kaikkia neljää ei nähty esiintymässä yhdessä enää missään, joten yhtye hajosi jo tuolloin epävirallisesti. Kesällä 1969 yhtye päätti kuitenkin tehdä vielä yhden levyn; Abbey Roadia tehtäessä keskityttäisiin edellisiä levytyssessioita vaivanneiden riitelyjen sijasta pääasiaan. The Beatlesin viimeiseksi albumiksi jäi hajoamisen jälkeen 1970 ilmestynyt Let It Be.

Hajoamisen syistä on erilaisia näkemyksiä. Todennäköisesti merkittävin syy oli manageri Epsteinin kuolema. Epsteinin kerrotaan olleen yhtyeen jäsenille hyvin tärkeä[8]. Uuden managerin valintaan liittyi erimielisyyttä: McCartney kannatti appeansa, Lee Eastmania, kun taas muut kannattivat Allen Kleinia. Klein valittiin manageriksi.

Samoihin aikoihin Lennon tutustui japanilaissyntyiseen taiteilija Yoko Onoon. Osaltaan Onon vaikutuksesta Lennon ryhtyi tekemään kokeellista musiikkia, joka ei vastannut yhtyeen aikaisempaa linjaa. McCartneyn kerrotaan suivaantuneen asioihin esimerkiksi studiolla: aikaisemmin yhtye oli työskennellyt nelistään, mutta nyt Ono oli myös mukana ja pyrki vaikuttamaan sävellyksiin. Yhtenä hajoamisen syynä oli varmasti myös se, että yhtyeen jäsenet yksilöityivät yhä enemmän eikä heillä ollut enää riittävästi tilaa ilmaista itseään haluamallaan tavalla.

McCartney oli ensimmäinen julkinen bändistä lähtijä.[9] Hän oli saanut Lennonin perumaan lähtemisen ja sai yhtyeen vielä kerran studioon tekemään levyä, minkä tuloksena syntyi Abbey Road. Levyn tekemisen jälkeen McCartney ilmoitti julkisesti lähtevänsä yhtyeestä. Pian eron jälkeen McCartney sävelsi Ram-albumilleen kappaleen Too Many People, jolla hän viittasi Onoon. Vihastunut Lennon vastasi säveltämällä Imagine-levylleen kappaleen How Do You Sleep. McCartney puolestaan teki Wings-yhtyeensä kanssa kappaleen "Let Me Roll It" albumille Band On The Run jossa hän matkii Lennonin laulutapaa ja kaikuefektiä kitaristi Denny Lainen mukaillessa Eric Claptonin soittoa Plastic Ono Bandin "Cold Turkey" kappaleessa.

Lennon oli ilmoittanut muulle yhtyeelle erostaan jo aiemmin syksyllä 1969. Tätä ennen Harrison oli uhannut lähteä tammikuussa 1969 ja Ringo Starr kesällä 1968. Lopullisen vahvistuksen yhtyeen hajoamiselle antoi kuitenkin vasta tuomioistuimen päätös 1975.

Hajoamisen jälkeen kaikki The Beatlesin jäsenet ovat julkaisseet soolomateriaalia ja olleet mukana erilaisissa kokoonpanoissa. Kaupallisesti menestynein on ollut McCartney, Lennon taas on saanut eniten kriitikoiden arvostusta osakseen.

Mark Chapman ampui John Lennonin 8. joulukuuta 1980 New Yorkissa. George Harrison kuoli kurkkusyöpään 29. marraskuuta 2001.

Tuotanto

The Beatlesin alkuperäinen tuotanto julkaistiin Euroopassa 12 LP:n[1] (joista yksi tupla-LP), yhden tupla-EP:n ja lukuisten singlejen muodossa. Monet kuuluisat kappaleet, kuten Hey Jude ja Lady Madonna, julkaistiin alun perin vain singleinä, eivätkä ne ole mukana The Beatlesin varsinaisilla studioalbumeilla.

Levyjen ohella The Beatles teki neljä elokuvaa. Richard Lester ohjasi elokuvat Yeah, yeah, tässä me tulemme (A Hard Day's Night, 1964) sekä Apua! (Help!, 1965). Magical Mystery Tour (1967) oli lähes kokonaan yhtyeen jäsenten käsikirjoittama, ohjaama ja leikkaama elokuva. Let It Be (1970) koostuu lähinnä yhtyeen viimeiseksi julkaistuksi jääneen albumin harjoitus- ja äänityssessioista, ja sen ohjasi Michael Lindsay-Hogg. Lisäksi The Beatles oli mukana Keltainen sukellusvene -piirroselokuvan (Yellow Submarine, 1968) tuotannossa.

Yhtyeestä on julkaistu etenkin englannin kielellä lukemattomia elämäkertateoksia. Suomeksi on julkaistu muun muassa teos The Beatles – Historia ja levytykset (Pop-lehti 2004).

Kokoonpanot

The Quarry Men (1957–1958)

  • John Lennon (laulu/kitara/huuliharppu 1957–1958)
  • Eric Griffith (kitara 1957–1958)
  • Pete Shotton (pyykkilauta 1957)
  • Colin Hanton (rummut 1957–1958)
  • Bill Smith (teelaatikko-basso 1957)
  • Len Garry (teelaatikko-basso 1957–1958)
  • Paul McCartney (kitara/laulu/piano 1957–1958)
  • George Harrison (kitara/laulu 1958)
  • John Lowe (piano 1958)

The Quarry Men, Johnny and the Moondogs, The Blackjacks, The Silver Beatles (1958–1960)

The Beatles (1960–1962)

The Beatles (1962–1970), tunnetuin kokoonpano

Diskografia

Brittiläinen diskografia

Kokoelmat ja muut julkaisut

Filmografia

Viitteet

  1. ↑ a b c Music Profiles – The Beatles BBC. Viitattu 17.2.2007. (englanniksi)
  2. ↑ Kurt Loder: Beatles3.html The Beatles – sivu 3 8.6.1998. TIME. Viitattu 17.2.2007. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d The Beatles Rock and Roll Hall of Fame and Museum. Viitattu 17.2.2007. (englanniksi)
  4. ↑ Dave Persails: The Beatles: What's In A Name? abbeyrd.best.vwh.net. 1996. Viitattu -123. huhtikuuta 2024 kello 13.42 (UTC). (englanniksi)
  5. ↑ Coleman, Ray: John Lennon: täydellinen elämäkerta, Kustannus Oy Jalava, 2005
  6. ↑ The Beatlesien vuosikymmen YLE Teema. Viitattu 17.2.2007.
  7. ↑ The Biggest Blunders In Music History CityNews. 12. 3. 2008. Rogers Broadcasting Limited. Viitattu -123. huhtikuuta 2024 kello 13.42 (UTC). (englanniksi)
  8. ↑ Barry Miles - Paul McCartney - Eilinen Jalava 2002 s.105
  9. ↑ Kurt Loder: Beatles4.html The Beatles – sivu 4 8.6.1998. TIME. Viitattu 17.2.2007. (englanniksi)

Kirjallisuutta

  • Tenho Immonen: Historia & levytykset. Pop-Kirja, 2004.
  • Philip Norman, Shout!, The Beatlesien tarina, suom. Juhani Niemi, Otava, 1984, 2. p. 1994 ISBN 951-1-07791-0

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta The Beatles.

Malline:Link FA Malline:Link GA Malline:Link FA Malline:Link GA


Malline:Link FA

Malline:Link FA

Malline:Link GA Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link GA

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=The_Beatles&oldid=9046268”