Alexander Fleming

Alexander Fleming

Alexander Fleming färsaarelaisessa postimerkissä. Julkaistu 6.6.1983.

Alexander Fleming (6. elokuuta 1881 – 11. maaliskuuta 1955) oli brittiläinen tutkija, joka tunnetaan penisilliinin keksijänä. Hän eristi myös ensimmäisenä lysotsyymin vuonna 1921.

Elämä

Vuonna 1901 Fleming sai opiskelupaikan St. Mary's Hospitalin lääketieteellisessä koulussa. Hän valmistui vuonna 1906. Ensimmäisessä maailmansodassa Fleming oli lääkärinä Boulognessa hoitamassa englantilaisia joukkoja. Sodan jälkeen hän jatkoi työtään tutkijana ja opettajana St. Mary's Hospitalin lääketieteellisessä koulussa ja rokotuslaboratoriossa, joka liitettiin vuonna 1933 Institute of Pathology and Researchin osaksi. Flemingistä tuli vuonna 1921 rokotuslaboratorion johtajan sijainen.

Kun Fleming tuli syyskuussa 1928 muutaman viikon poissaolon jälkeen takaisin laboratorioon, hän huomasi erääseen bakteeriviljelymaljaan vahingossa päässeen homepesäkkeen ja sen ympärillä kehän, jossa maljassa viljellyt stafylokokit eivät kasvaneet. Fleming ei heittänyt pois pilalle mennyttä maljaa vaan alkoi tutkia havaitsemaansa ilmiötä. Hän totesi, että kyseinen Penicillium-sukuun kuuluva home eritti kasvupaikkansa ympäristöön ainetta, joka aiheutti stafylokokeissa sekä kasvun estymistä että bakteerien hajoamista. Home, jonka Fleming löysi, todettiin Penicillium notatum-lajiksi. Vaikuttavalle, vielä tuntemattomalle aineelle annettiin nimi penisilliini sitä valmistavan homeen mukaan. Fleming arveli, että penisilliinistä saattaisi kehittyä hyvä lääke ihmisten hoitamiseksi. Ainetta ei voitu kuitenkaan tuottaa tehokkaasti eikä helposti tarpeeksi suuria määriä, joten hometta tutkittiin lähinnä vain hänen laboratoriossaan. Vasta toisen maailmansodan puhjettua syntyi liittoutuneilla kiinnostus kaikkia antiseptisia aineita kohtaan. Silloin ruvettiin tutkimaan penisilliinin massatuotannon mahdollisuuksia. Yhdysvalloissa aloitettiin teollinen tuotanto vuonna 1943, kun oli löydetty parempia elatusaineita ja Penicillium notatum -laji, joka kasvoi elatusaineessa upoksissa. Vuoden 1944 puolivälissä penisilliiniä valmistettiin jo niin paljon, että sitä riitti tarpeeksi liittoutuneiden sotavoimien käyttöön. Toisen maailmansodan päätyttyä penisilliini saatiin myös vähitellen siviilikäyttöön eri puolilla maailmaa.

Saavutuksistaan Fleming aateloitiin vuonna 1944, ja vuonna 1945 sai hän Nobelin fysiologian ja lääketieteen palkinnon Howard Floreyn ja Ernst Boris Chainin kanssa penisilliinin keksimisestä.

Fleming oli vuodesta 1946 johtajana Institute of Pathology and Research -laitoksessa, jonka nimeksi tuli Wright-Fleming-Institute vuonna 1948, jolloin Fleming siirtyi eläkkeelle.

Fleming kuoli vuonna 1955 keväällä sydäninfarktiin Lontoon Chelseassa.

Lähteet

• Suomen Lääkärilehti 2001: 3: 332.

Viitteet

Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinnon saajat

1901–1925	1901: Behring 1902: Ross 1903: Finsen 1904: Pavlov 1905: Koch 1906: Golgi, Ramón y Cajal 1907: Laveran 1908: Metšnikov, Ehrlich 1909: Kocher 1910: Kossel 1911: Gullstrand 1912: Carrel 1913: Richet 1914: Bárány 1919: Bordet 1920: Krogh 1922: Hill, Meyerhof 1923: Banting, Macleod 1924: Einthoven
1926–1950	1926: Fibiger 1927: Wagner-Jauregg 1928: Nicolle 1929: Eijkman, Hopkins 1930: Landsteiner 1931: Warburg 1932: Sherrington, Adrian 1933: Morgan 1934: Whipple, Minot, Murphy 1935: Spemann 1936: Dale, Loewi 1937: Szent-Györgyi 1938: Heymans 1939: Domagk 1943: Dam, Doisy 1944: Erlanger, Gasser 1945: Fleming, Chain, Florey 1946: Muller 1947: C. Cori, G. Cori, Houssay 1948: Müller 1949: Hess, Moniz 1950: Kendall, Reichstein, Hench
1951–1975	1951: Theiler 1952: Waksman 1953: Krebs, Lipmann 1954: Enders, Weller, Robbins 1955: Theorell 1956: Cournand, Forssmann, Richards 1957: Bovet 1958: Beadle, Tatum, Lederberg 1959: Ochoa, Kornberg 1960: Burnet, Medawar 1961: Békésy 1962: Crick, Watson, Wilkins 1963: Eccles, Hodgkin, Huxley 1964: Bloch, Lynen 1965: Jacob, Lwoff, Monod 1966: Rous, Huggins 1967: Granit, Hartline, Wald 1968: Holley, Khorana, Nirenberg 1969: Delbrück, Hershey, Luria 1970: Katz, Euler, Axelrod 1971: Sutherland 1972: Edelman, Porter 1973: Frisch, Lorenz, Tinbergen 1974: Claude, Duve, Palade 1975: Baltimore, Dulbecco, Temin
1976–2000	1976: Blumberg, Gajdusek 1977: Guillemin, Schally, Yalow 1978: Arber, Nathans, Smith 1979: Cormack, Hounsfield 1980: Benacerraf, Dausset, Snell 1981: Sperry, Hubel, Wiesel 1982: Bergström, Samuelsson, Vane 1983: McClintock 1984: Jerne, Köhler, Milstein 1985: Brown, Goldstein 1986: Cohen, Levi-Montalcini 1987: Tonegawa 1988: Black, Elion, Hitchings 1989: Bishop, Varmus 1990: Murray, Thomas 1991: Neher, Sakmann 1992: Fischer, Krebs 1993: Roberts, Sharp 1994: Gilman, Rodbell 1995: Lewis, Nüsslein-Volhard, Wieschaus 1996: Doherty, Zinkernagel 1997: Prusiner 1998: Furchgott, Ignarro, Murad 1999: Blobel 2000: Carlsson, Greengard, Kandel
2001–	2001: Hartwell, Hunt, Nurse 2002: Brenner, Horvitz, Sulston 2003: Lauterbur, Mansfield 2004: Axel, Buck 2005: Marshall, Warren 2006: Fire, Mello 2007: Capecchi, Evans, Smithies 2008: zur Hausen, Barré-Sinoussi, Montagnier 2009: Blackburn, Greider, Szostak 2010: Edwards 2011: Beutler, Hoffmann, Steinman 2012: Gurdon, Yamanaka 2013: Rothman, Schekman, Südhof 2014: O’Keefe, M.-B. Moser, E. Moser 2015: Campbell, Ōmura, Tu 2016: Ōsumi 2017: Hall, Rosbash, Young 2018: Allison, Honjo 2019: Kaelin, Ratcliffe, Semenza 2020: Alter, Houghton, Rice 2021: Julius, Patapoutian 2022: Pääbo 2023: Karikó, Weissman