Ero sivun ”Aikuiskoulutustuki” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1: Rivi 1:
'''Aikuiskoulutustukea''' haetaan [[Koulutusrahastosta]]. Tukea voi saada omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen osallistuva aikuinen, joka jää opintovapaalle työ- tai virkasuhteesta. Myös yrittäjä voi saada tukea opintoihin. Opintovapaasta sovitaan oman työnantajan kanssa.
'''Aikuiskoulutustuki''' on taloudellinen tuki henkilölle, joka aloittaa opiskelut ja jolla on jo takana viisi vuotta työelämässä. Tuen myöntää [[Koulutusrahasto]]. Tuen myöntäminen edellyttää opintovapaata ansiotyöstä sekä ansionmenetystä koulutusajalta. Tuen määrä perustuu tehtyjen työkuukausien yhteismäärään, eli kyseessä on niin sanottu ansaintaperiaate.

Palkansaajan aikuiskoulutustuki muodostuu perusosasta ja ansio-osasta. Perusosa on 500 euroa kuukaudessa. Ansio-osan määrä on 20 [[prosentti|prosenttia]] tuen perusteena olevasta palkasta 2 700 [[euro]]n kuukausiansioon saakka ja 15 prosenttia sen ylittävältä osalta. Yrittäjälle maksetaan ainoastaan aikuiskoulutustuen perusosa. Etuus on veronalaista tuloa.

Aikuiskoulutustukea haetaan Koulutusrahastosta. Tukea voi saada omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen osallistuva aikuinen, joka jää opintovapaalle työ- tai virkasuhteesta. Myös yrittäjä voi saada tukea opintoihin.

Palkansaajan tuen edellytyksenä on opiskelupaikan lisäksi 8 vuoden työkokemus. Nykyisen työnantajan palveluksessa tai yrittäjänä vaaditaan vähintään vuoden aika. Yhtäjaksoisen opintovapaan keston on oltava vähintään 2 kuukautta. Jos tukea haetaan lyhyempiin opintojaksoihin, on niiden yhdessä kestettävä vähintään 43 päivää.

Rivi 9: Rivi 5:
Aikuiskoulutustuen kaikkien saamisehtojen tulee täyttyä, jotta tukea voidaan maksaa.

Tukea maksetaan yhteensä enintään 18 kuukauden ajalta. Tuen määrä vastaa ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan määrää (ilman korotusosia).
Tukea maksetaan yhteensä enintään 18 kuukauden ajalta. Tuen määrä vastaa ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan määrää (ilman korotusosia). Tukiajan aikaiset sivutulot vaikuttavat tuen määrään.

Tukea myönnetään tutkintoon johtavaan opiskeluun sekä ammatilliseen lisä- ja täydennyskoulutukseen julkisen viranomaisen alaisessa oppilaitoksessa. Oppilaitoksen tulee toimia Suomessa. Opintojen tulee tukiaikana olla päätoimisia.

Lisätietoja:
[http://www.koulutusrahasto.fi Koulutusrahaston kotisivut]

[[Luokka:Sosiaaliturva]]
[[Luokka:Sosiaaliturva]]

Versio 12. elokuuta 2010 kello 15.33

Aikuiskoulutustukea haetaan Koulutusrahastosta. Tukea voi saada omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen osallistuva aikuinen, joka jää opintovapaalle työ- tai virkasuhteesta. Myös yrittäjä voi saada tukea opintoihin. Opintovapaasta sovitaan oman työnantajan kanssa.

Palkansaajan tuen edellytyksenä on opiskelupaikan lisäksi 8 vuoden työkokemus. Nykyisen työnantajan palveluksessa tai yrittäjänä vaaditaan vähintään vuoden aika. Yhtäjaksoisen opintovapaan keston on oltava vähintään 2 kuukautta. Jos tukea haetaan lyhyempiin opintojaksoihin, on niiden yhdessä kestettävä vähintään 43 päivää.

Aikuiskoulutustuen kaikkien saamisehtojen tulee täyttyä, jotta tukea voidaan maksaa.

Tukea maksetaan yhteensä enintään 18 kuukauden ajalta. Tuen määrä vastaa ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan määrää (ilman korotusosia). Tukiajan aikaiset sivutulot vaikuttavat tuen määrään.

Tukea myönnetään tutkintoon johtavaan opiskeluun sekä ammatilliseen lisä- ja täydennyskoulutukseen julkisen viranomaisen alaisessa oppilaitoksessa. Oppilaitoksen tulee toimia Suomessa. Opintojen tulee tukiaikana olla päätoimisia.

Lisätietoja: Koulutusrahaston kotisivut