Ero sivun ”Ankanpään suku” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p kaarevat lainausmerkit
p Pikalisätty luokka Kuvitteelliset linnut (HotCat-työkalulla)
Rivi 38: Rivi 38:


[[Luokka:Aku Ankka]]
[[Luokka:Aku Ankka]]
[[Luokka:Kuvitteelliset linnut]]


[[en:Coot Kin]]
[[en:Coot Kin]]

Versio 11. heinäkuuta 2010 kello 14.44

Vuoden 1994 Aku Ankan sukupuu -julisteessa Don Rosa julkisti seikkaperäisen tulkintansa Julle Ankanpäästä alkunsa saavasta Ankanpään suvusta. Taustalla oikeassa alakulmassa Ankkalinnan maamerkkinä tunnettu valtava Julle Ankanpään patsas.

Ankanpään suku (engl. Coot Kin) on kuvitteellinen Disneyn Aku Ankka -sarjakuvissa esiintyvä suku, jonka kantaisä on Ankkalinnan perustaja Julle Ankanpää. Julle on Carl Barksin keksimä hahmo, joka mainittiin ensimmäistä kertaa vuoden 1952 tarinassa Maailman rikkain mies. Ankanpään suvun on kuitenkin varsinaisesti kehitellyt vasta Don Rosa 1990-luvulla. Hän keksi tehdä Jullesta Mummo Ankan isoisän ja näin ollen myös Aku Ankan esivanhemman.[1]

Yllättävästä suomennosnimestään huolimatta Roope Ankan isoisä Kalle Ankanpää (engl. Dingus McDuck) ei kuulu Ankanpäiden sukuun vaan MacAnkan klaaniin.

Englannin sana coot tarkoittaa oikeastaan nokikanaa.

Suvun jäseniä

Julle Ankanpää

Pääartikkeli: Julle Ankanpää

Julle (engl. Cornelius Coot) oli Ankkalinnan kuuluisa perustaja. Hän saapui Yhdysvaltain länsirannikolle 1800-luvun alkupuolella ja sattui onnenkantamoisen myötä saamaan haltuunsa brittien hylkäämän linnakkeen. Jullen Ankkalinnakkeeksi uudelleennimeämän linnoituksen ympärille alkoi kehittyä Ankkalinnan kylä, jonka todellinen kukoistus koitti kuitenkin vasta 1900-luvulla Roope Ankan saapumisen myötä.

Kornelius Ankanpää

Kornelius Ankanpää Aku Ankan sukupuu -julisteessa.

Kornelius (engl. Clinton Coot) oli Julle Ankanpään poika. Don Rosan mukaan Kornelius perusti Sudenpentujen partiojärjestön. Sen perustana oli Ankkalinnakkeen alaisesta kellarista löytynyt kirja, johon oli talletettu koko muinaisen Aleksandrian kirjaston tietomäärä. Kirjan päätyminen Ankkalinnakkeen alle on selitetty Don Rosan tarinassa Kadonneen kirjaston vartijat. Kirjaa päivittäen ja laventaen Kornelius muotoili Sudenpentujen käsikirjan ensimmäisen version. Kornelius sai vaimonsa Olgan (Gertrude Gadwall) kanssa kaksi lasta, Konradin ja Kaino-Vienon.

Kornelius sai englanninkielisen etunimensä Clinton Bill Clintonin mukaan, sillä presidentinvaalit olivat juuri meneillään Rosan kehittäessä hahmoa.[1]

Kaino-Vieno Ankanpää

Pääartikkeli: Mummo Ankka

Kaino-Vieno (engl. Elvira Coot) eli tutummin ”Mummo Ankka” oli toinen Korneliuksen lapsista. Hän avioitui Hepsu Ankan kanssa ja synnytti kolme lasta, Aaronin, Doran ja Unton. Hänen lapsenlapsiaan ovat niin Aku Ankka, Hannu Hanhi kuin Touho Ankkakin.

Konrad Ankanpää

Konrad Ankanpää Aku Ankan sukupuu -julisteessa.

Konrad (engl. Casey Coot) oli toinen Korneliuksen lapsista ja siis Mummo Ankan veli. Don Rosan Kultakenttien kimallus -tarinan mukaan hän osallistui Klondiken kyltäryntäykseen 1800-luvun viime vuosina ja ystävystyi siellä nuoren Roope Ankan kanssa. Mutta toisin kuin Roopella, Konradilla ei ollut onnea kullankaivajan urallaan. Päästäkseen edes takaisin kotiin hän myi Roopelle hallussaan olleen ankkalinnalaisen tontin – Ankkalinnakkeen kukkulan, jolle Roope sittemmin pystytti Rahasäiliönsä. Avioliitostaan Gerda Hanhen (Gretchen Grebe) kanssa Konrad sai kaksi lasta: Hannan ja Serkku Kiljuhanhen.

Hanna Hanhi

Hanna (engl. Fanny Coot) meni naimisiin Martti Hanhen (Luke Goose) kanssa ja sai yhden pojan, Hansu Hanhen, joka tunnetaan Mummo Ankan patalaiskana renkinä.

Serkku Kiljuhanhi

Serkku Kiljuhanhi (engl. Cuthbert Coot) on Jullen ohella toinen Carl Barksin keksimistä Ankanpään suvun hahmoista. Serkku Kiljuhanhi tosin esiintyy vain yhdessä tarinassa Akun karjatilaa pitävänä serkkuna, jonka luokse hän matkustaa vierailulle Tupun, Hupun ja Lupun kanssa.

Katso myös

Lähteet

  1. a b Rosa, Don: ”Näin syntyi Ankkalinnakkeen valloittaja”, Roope Ankan elämä ja teot, s. 220. Helsinki: Helsinki Media Company, 1997. ISBN 951-32-0355-7.