Armas Äikiä

Armas Äikiä (14. maaliskuuta 1904 Pyhäjärvi Vpl – 20. marraskuuta 1965 Helsinki) oli suomalainen runoilija, kirjailija, toimittaja ja poliitikko. Äikiä kuului Suomen kommunistisen puolueen (SKP) johtoon 1930-luvun lopusta alkaen.

Suomen vankiloista Neuvostoliittoon

Armas Äikiä syntyi Karjalassa, Viipurin läänin Pyhäjärvellä räätälin perheeseen. 19-vuotiaana Äikiä muutti Helsinkiin, missä hän alkoi osallistua poliittiseen toimintaan kommunistien riveissä sekä vasemmistotyöväen julkisisssa järjestöissä. Äikiä työskenteli toimittajana ja hän oli päätoimittaja lehdissä Liekki, Itä ja Länsi ja Työväenjärjestöjen Tiedonantaja. Vuodet 1927–1928 ja 1930–1935 Äikiä vietti vangittuna. Tuomiot tulivat kiellettyyn poliittiseen toimintaan osallistumisesta.

Äikiä siirtyi vapauduttuaan 1935 Neuvostoliittoon. Koska hän teki sen laittomalla tavalla ja vielä kesken ehdonalaisen vapautensa, Äikiä menetti Suomen kansalaisuuden. Kansan Arkistossa säilyneen vankipassinsa mukaan hänellä olisi ollut jäljellä vielä yli vuosi ehdonalaista vapautta: hänen piti ilmoittautua kerran kuussa ehdonalaisvalvojalleen Helsingin poliisilaitoksella, eikä hän saanut poistua Helsingin kaupungin alueelta ilman ehdonalaisvalvojan lupaa. Hän olikin sittemmin Neuvostoliiton kansalainen kuolemaansa asti.

Rajan takana Äikiä työskenteli aluksi Suomen kommunistisen nuorisoliiton (SKNL) palveluksessa. Äikiä opiskeli nimellä Pavel/Paul Hirn Moskovan kansainvälisessä Lenin-koulussa, jonka lakkauttamisen yhteydessä 1938 hänet siirrettiin Kominternin palvelukseen. Äikiästä tuli Kommunistisen nuorisointernationaalin Suomen-asioiden esittelijä. Otto Wille Kuusisen johtamassa Terijoen hallituksessa (1939–1940) Äikiä toimi nimellisesti maanviljelysministerinä. Koskaan hän ei tehnyt yhtään tähän tehtävään liittyvää virkatointa - kuten eivät muutkaan tämän ns. hallituksen jäsenet.

Toimittaja Yrjö Kilpeläinen, eli nimimerkki Jahvetti väitti useassa pakinassaan, että Äikiä olisi halunnut kulttuuriministeriksi. Otto Wille Kuusinen oli Jahvetin tietojen mukaan kuitenkin estänyt tämän, mikä johtui Äikiän taiteellisen ilmaisun kehnoudesta.

Jahvetin mukaan Äikiä säästyi Stalinin suurpuhdistuksilta vuosina 1936–1938 ryhtymällä heti puhdistusten ensi vaiheessa salaisen poliisin NKVD:n avustajaksi ja ilmiantajaksi. Kilpeläisen ja "Poika" Tuomisen mukaan tiedetään varmasti, että Äikiä ilmiantoi NKVD:lle muun muassa pahimman kilpailijansa, petroskoilaisen runoilija Nikolai Virtasen, jota mainittiin "Neuvosto-Karjalan Majakovskiksi", ja jonka suosio nimenomaan suomenkielisten joukossa oli suurempaa kuin Äikiän oma. Vastaavia tapauksia oli useita..

Vuosina 1942–1944 Äikiä toimitti Kominternin suomenkielisiä radiolähetyksiä Arkangelissa ja Leningradissa. Äikiän värikäs kielenkäyttö radiolähetyksissä tuotti hänelle kansan suussa liikanimen "Räikiä".

Äikiästä tuli Karjalan kirjailijaliiton puheenjohtaja vuonna 1940 ja Karjalais-Suomalaisen Sosialistisen Neuvostotasavallan Korkeimman Neuvoston taideasiain hallinnon päällikkö 11. heinäkuuta 1940. Äikiä laati sanat tasavaltansa valtiohymniin.

Takaisin Suomeen

Äikiä palasi vuonna 1947 Suomeen, mutta hän ei saanut takaisin kansalaisuuttaan. Äikiä työskenteli (työviisumilla) toimittajana melko vaikutusvaltaisella paikalla Demokraattisen lehtipalvelun (DLP) johdossa. Työtä rajoitti huomattavasti Äikiän Venäjällä kehittynyt alkoholismi, joka katkaisi hänen työskentelynsä joskus jopa viikkokausiksi.

Vuonna 1952 Äikiä ajautui konfliktiin SKDL:n Vapaan Sanan päätoimittaja Raoul Palmgrenin kanssa. Palmgren piti DLP:n toimittamaa materiaalia julkaisukelvottomana ja sen johtajan (nimellä Viljo Veijo julkaisemia) romaaneja taiteelliselta arvoltaan vähäisinä. Äikiä voitti kiistan, sillä Palmgren jätti marraskuun lopussa eroanomuksensa SKP:lle, ja SKDL:n liittotoimikunta vapautti hänet päätoimittajan tehtävistä 15. joulukuuta 1952. Tilalle nimitettiin Jarno Pennanen.

Äikiä oli jonkinlainen taustavaikuttaja SKP:ssa, mutta häntä ei Neuvostoliiton kansalaisena valittu virallisesti puolueen elinten jäseneksi. Veli-Pekka Leppänen on kutsunut Äikiää SKP:n "politbyroon ulkojäseneksi".

Viimeiset vuodet ja hautajaiset

Äikiä kuoli alkoholin liikakäytön seurauksiin Helsingissä 20. marraskuuta 1965. Viimeisenä elinvuonnaan hän ei mitä ilmeisimmin työskennellyt lainkaan: hänen Kansan Arkistossa säilytetystä vuoden 1965 tammikuussa leimatusta Yleisen lehtimiesliiton myöntämästä lehtimieskortistaan puuttuu merkintä lehdestä tai lehtipalvelusta, sekä poliisiviranomaisen leima ja kuittaus kohdasta, jonka mukaan kortin haltijalla on pääsy poliisin yleisöltä sulkemiin tilaisuuksiin ja paikkoihin. Äikiän artikkeleita ei enää vuoden 1965 lehdistä löydy.

Kommunisti-lehden päätoimittaja Inkeri Lehtinen kirjoitti artikkelissaan hautajaisista, että "koko kansanvaltainen Suomi oli saattamassa suurta johtajaansa". Äikiän uurna laskettiin Malmin hautausmaalle SKP:n johtohenkilöiden yhteishautaan. Uurnan laskivat Aimo Aaltonen ja Ville Pessi presidentti Kekkosen tehtävään määräämän poliisivartion tiukassa valvonnassa; presidentin käskystä muiden saattajien läsnäoloa ei sallittu.

Aiheesta muualla

• Armas Äikiä (1904 - 1965) (Kuusankosken kaupunginkirjasto 2002)

Terijoen hallitus

• Otto Wille Kuusinen
• Mauritz Rosenberg
• Akseli Anttila
• Tuure Lehén
• Armas Äikiä
• Inkeri Lehtinen
• Paavo Prokkonen