Nikean uskontunnustus

Nikean uskontunnustus eli Nikealais-konstantinopolilainen uskontunnustus on yksi kolmesta niin sanotun vanhan kirkon uskontunnustuksesta. Se laadittiin, kun ilmeni tarve ilmaista käsitteellisesti kristillisten seurakuntien yhteinen usko näiden järjestäytyessä vuonna 325 pidetyssä Nikaian ensimmäisessä kirkolliskokouksessa, ja sitä täydennettiin Konstantinopolin ensimmäisessä kirkolliskokouksessa vuonna 381. Nikaian uskontunnustus perustuu Apostoliseen uskontunnustukseen.

Kristillisten kirkkojen mukaan Nikaian uskontunnustuksessa Raamatun keskeinen oppi kootaan tiivistettyyn muotoon, ja sen keskeinen periaate on kertoa Jumalan teoista Kristuksessa.

Nikean uskontunnustusta käytetään yleisesti eri kirkkokuntien jumalanpalveluksissa. Katolisessa messussa Nikaian uskontunnustus lauletaan, ja se muodostaa messun Credo-osan (credo, "minä uskon", latinankielisen uskontunnustuksen ensimmäinen sana).

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa Nikean uskontunnustus on käytössä apostolisen uskontunnustuksen vaihtoehtona.

Eri kirkkokuntien käyttämissä versioissa on pieniä eroja sanamuodoissa. Lisäksi on huomattava, että ortodoksisen sanamuodon mukaa Pyhä Henki "lähtee Isästä", kun taas läntisten kirkkokuntien piirissä Pyhään "lähtee Isästä ja Pojasta". Kyseinen ns. filioque -lisäys (lat. filio 'pojasta'; -que 'sekä' > "sekä pojasta") tuli yleisesti käyttöön lännen kirkossa 600-700-luvuilla. Tarkoituksena oli korostaa ylösnousseen Pojan läsnäoloa Pyhän Hengen kautta maailmassa. Lisäys syvensi eroja idän ja lännen kristillisyyden välillä ja oli yksi ortodoksisen ja katolisen kirkkokunnan eron ja lähes tuhatvuotisen molemminpuolisen ekskommunikaation syistä vuonna 1054.

Uskontunnustuksen sisältö

Nikean tunnustus

Me uskomme yhteen Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan, kaikkien näkyväisten ja näkymättömien Luojaan, ja yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt, [Jumala Jumalasta], Valkeus Valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä, joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi, meidän edestämme ristiinnaulittiin Pontius Pilatuksen aikana, kärsi kuoleman ja haudattiin, nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, astui ylös taivaisiin, istuu Isän oikealla puolella ja on kirkkaudessa tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja jonka valtakunnalla ei ole loppua.

Uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka lähtee Isästä [ja Pojasta] ja jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan ja joka on puhunut profeettojen kautta. Uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen seurakunnan. Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi, odotamme kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää.

Hakasulkeissa olevat ovat läntisissä kirkoissa käytettäviä lisäyksiä, eivätkä kuulu itse Nikean-Konstantinopolin uskontunnustukseen.