Ero sivun ”The Baseballs” versioiden välillä

Siirry navigaatioon Siirry hakuun
35 merkkiä lisätty ,  12 vuotta sitten
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
== Historia ==
 
Yhtyeen jäsenet olivat ystäviäystävyksiä jo pienenäpieninä, ja myöhemmin he perustivat yhtyeen. He alkoivat äänittää studiolevyä loppukesästä 2007. HeLokakuussa saivat2008 lokakuussahe 2008saivat levytyssopimuksen Warner Musicilta. 1. toukokuuta 2009 julkaistiin yhtyeen ensimmäinen single "Umbrella". Debyyttialbumi ''[[Strike!]]'' julkaistiin toukokuun puolivälissä. Se menestyi hyvin Saksassa, Suomessa, Sveitsissä ja Itävallassa. Albumi oli Suomessa vuoden 2009 myydyin albumi 73 626 kappaleella.
 
The Baseballs kävi Suomen-vierailulla 2009 marraskuussa. Heillä oli keikka Helsingin [[On The RocksissaRocks]]issa ja he esiintyivät myös television ''[[Maria!]]''-show'ssa ja ''[[Big Brother]]issa''. Maaliskuussa 2010 yhtyeellä onoli Suomen -kiertue, jonka aikana he keikkailevatkeikkailivat [[Helsinki|Helsingissä]], [[Tampere]]ella ja [[Seinäjoki|Seinäjoella]]. Heinäkuun alussa The Baseballs esiintyy [[Imatra Big Band Festival]]seillailla ja heinäkuun lopussa yhtye esiintyy [[Kuopio Rockcock]]issa<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.kuopionkaupunkilehti.fi/Vapaa-aika-ja-viihde/Kulttuuriuutiset/Listahirmu-The-Baseballs-Kuopion-RockCockin-paaesiintyjaksi | Nimeke = Listahirmu The Baseballs Kuopion RockCockin pääesiintyjäksi | Tekijä = Joutselainen, Tero | Julkaisu = Kuopion Kaupunkilehti | Ajankohta = 20.1.2010 | Viitattu = 20.1.2010 }}</ref>.
Strike! albumi menestyi hyvin Saksassa, Suomessa, Sveitsissä ja Itävallassa. Albumi oli Suomessa vuoden 2009 myydyin albumi 73 626 kappaleella.
 
The Baseballsin uusiuusin single "Last in lineLine" ilmestyyilmestyi radiokanavilleradiosoittoon 22.3. maaliskuuta 2010. "Last in lineLine" on englanninkielinen coverversio suomalaisen [[Nylon Beat]] -bändinyhtyeen kappaleen "[[Viimeinen-kappaleesta]]" englanninnoksesta. Nylon Beat -cover on osa [[Golden Cap]]in mainoskampanjaa. kappaleKappale tulee sisältymään myös yhtyeen huhtikuussa julkaistavaajulkaistavaan ''Strike!''-albumin uuteen versioon.
The Baseballs kävi Suomen-vierailulla 2009 marraskuussa. Heillä oli keikka Helsingin On The Rocksissa ja he esiintyivät myös [[Maria!]]-show'ssa ja [[Big Brother]]issa. Maaliskuussa 2010 yhtyeellä on Suomen kiertue, jonka aikana he keikkailevat [[Helsinki|Helsingissä]], [[Tampere]]ella ja [[Seinäjoki|Seinäjoella]]. Heinäkuun alussa The Baseballs esiintyy [[Imatra Big Band Festival]]seilla ja heinäkuun lopussa yhtye esiintyy [[Kuopio Rockcock]]issa<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.kuopionkaupunkilehti.fi/Vapaa-aika-ja-viihde/Kulttuuriuutiset/Listahirmu-The-Baseballs-Kuopion-RockCockin-paaesiintyjaksi | Nimeke = Listahirmu The Baseballs Kuopion RockCockin pääesiintyjäksi | Tekijä = Joutselainen, Tero | Julkaisu = Kuopion Kaupunkilehti | Ajankohta = 20.1.2010 | Viitattu = 20.1.2010 }}</ref>.
 
The Baseballsin uusi single Last in line ilmestyy radiokanaville 22.3.2010. Last in line on englanninkielinen coverversio suomalaisen [[Nylon Beat]]-bändin Viimeinen-kappaleesta. Nylon Beat -cover on osa [[Golden Cap]]in mainoskampanjaa. kappale tulee myös yhtyeen huhtikuussa julkaistavaa Strike!-albumin uuteen versioon.
 
== Jäsenet ==
Rekisteröitymätön käyttäjä

Navigointivalikko