Ero sivun ”Euroopan unioni” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Jpk (keskustelu | muokkaukset)
Rivi 452: Rivi 452:
|-
|-
! style="width:40px;"|Kieli
! style="width:40px;"|Kieli
! style="width:40px;"|[[First language|Äidinkieli]]
! style="width:40px;"|[[Äidinkieli]]
! style="width:40px;"|Yhteensä
! style="width:40px;"|Yhteensä
|- style="line-height: 1.1em"
|- style="line-height: 1.1em"

Versio 16. helmikuuta 2010 kello 22.42

Hakusana ”EU” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan täsmennyssivulla.
Euroopan unioni
Euroopan unionin lippu
lippu
Motto: In varietate concordia (suomeksi Moninaisuudessaan yhtenäinen)1
Viralliset kielet2 bulgaria, englanti, espanja, hollanti, iiri, italia, kreikka, latvia, liettua, malta, portugali, puola, ranska, romania, ruotsi, saksa, slovakki, sloveeni, suomi, tanska, tšekki, unkari, viro
Pääkaupunki Bryssel (de facto)
Luxemburg (oikeus)
Frankfurt (keskuspankki)
Parlamentti Strasbourg (Ranska), Bryssel (Belgia) ja Luxemburg
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Herman Van Rompuy
Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajuus Espanja3
Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso
Euroopan parlamentin puhemies Jerzy Buzek
Pinta-ala
 – yhteensä
 – vettä
Sijalla 74
4 324 782 km²
ei tiedossa
Väkiluku (2008)
 – yhteensä
 – väestötiheys
Sijalla 34
499 021 851
114,7 / km²
BKT
 – yhteensä
 – per asukas
Sijalla 1
15 590 mrd. $ (2009 arvio)
36 788 $ (2008)
Valuutta Euro5 (EUR)
Muut valuutat:
Tšekin koruna (CZK)
Tanskan kruunu (DKK)
Viron kruunu (EEK)
Englannin punta (GBP)
Unkarin forintti (HUF)
Liettuan liti (LTL)
Latvian lati (LVL)
Puolan zloty (PLN)
Ruotsin kruunu (SEK)
Romanian leu (RON)
Bulgarian leva (BGN)
Aikavyöhyke6
 – kesäaika
UTC+0...+2
UTC+1...+3
Muodostettu
–vahvistettu
–tunnustettu
Maastrichtin sopimus
7. helmikuuta 1992
1. marraskuuta 1993
Kansallislaulu Oodi ilolle
Internet-verkkotunnus .eu
Kansainvälinen suuntanumero Kaikkien nykyisten jäsenmaiden suuntanumerot alkavat numerolla +3 tai +4
1Epävirallinen, perustuslaissa ehdotettu motto.
2Euroopan unionin viralliset kielet ovat eri kielet kuin ne, joilla on Euroopan unionin alueella virallisen kielen asema. Jäsenmaat asettavat viralliset kielet alueillaan.
330. kesäkuuta 2010 asti
4Jos EU lasketaan yhdeksi kokonaisuudeksi
5Euroalueen maiden ja EU:n toimielimien käyttämä.
6Ranskan merentakaisilla territorioilla UTC-4...+4

Euroopan unioni (EU) on 27 eurooppalaisen jäsenvaltion muodostama taloudellinen ja poliittinen liitto. Unioniin voivat liittyä kaikki sellaiset Euroopan maat, jotka täyttävät jäsenvaltiolle asetetut demokraattiset ja taloudelliset kriteerit. Nimitys Euroopan unioni tuli käyttöön vuonna 1992 Maastrichtin sopimuksen myötä. Euroopan unionin merkittävimpään toimivaltaan kuuluvat muun muassa sisäinen vapaakauppa, euroalue, yhteinen maatalouspolitiikka ja kauppapolitiikka.

Euroopan unionin jäsenvaltioiden yhteenlaskettu väkiluku on yli 500 miljoonaa ja pinta-ala 4 324 782 km². Väestötiheys EU:ssa on 115,6 asukasta/km². Jos EU olisi valtio, se olisi pinta-alaltaan seitsemänneksi ja väkimäärältään kolmanneksi suurin.

Jäsenvaltiot ovat Alankomaat, Belgia, Britannia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kyproksen tasavalta, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari ja Viro. Jäsenyysneuvottelut Turkin ja Kroatian kanssa alkoivat lokakuussa 2005 ja Makedonian tasavallalla on ehdokasmaan asema.

EU:ta on luonnehdittu ainutlaatuiseksi. Unioni ei ole liittovaltio, kuten esimerkiksi Yhdysvallat, koska sen jäsenvaltiot ovat riippumattomia ja itsenäisiä kansakuntia. Se ei ole myöskään puhtaasti hallitustenvälinen järjestö YK:n tapaan, koska jäsenvaltiot ovat yhdistäneet voimavaransa saadakseen enemmän vaikutusvaltaa kuin niillä yksin voisi olla. Voimavarat yhdistetään unionin toimielinten tekemillä yhteisillä päätöksillä.

Toimielimiä ovat vaaleilla valittu Euroopan parlamentti, jäsenmaiden valtion- ja hallitusten päämiehet yhteenkokoava Eurooppa-neuvosto, jäsenvaltioiden hallituksia edustava neuvosto sekä Euroopan komissio, laatii ehdotuksia uudeksi EU:n lainsäädännöksi parlamentin ja neuvoston hyväksyttäväksi. Muita keskeisiä toimielimiä ovat Euroopan unionin tuomioistuin, joka huolehtii siitä, että EU:n lainsäädäntöä tulkitaan ja sovelletaan samalla tavalla kaikissa jäsenvaltioissa, sekä Euroopan keskuspankki ja tilintarkastustuomioistuin. [1]

EU:n toimielinten yhteenlaskettu henkilöstömäärä on noin 40 000 työntekijää.

Euroopan unionin toimialat

Perussopimukset siirtävät toimivaltaa jäsenmailta Euroopan unionille muun muassa seuraavilla toimialoilla:

  • Talous
  • Sisämarkkinat
  • Kauppapolitiikka
  • Maatalous- ja kalastuspolitiikka
  • Alue- ja rakennepolitiikka (katso: rakennerahasto)
  • Kilpailupolitiikka
  • Tutkimus- ja kehitys, innovaatiot
  • Ympäristö
  • Energia
  • Koulutus
  • Kehitystyö
  • Ulko- ja turvallisuuspolitiikka
  • Yhteistyö oikeus- ja sisäasioissa

Euroopan yhdentymisen historia

Euroopan yhteisöjen (sinisellä) ja EU:n (vihreällä) laajeneminen animaationa

Eurooppa toisen maailmansodan jälkeen

Toisen maailmansodan päättyessä Eurooppa oli raunioina. Saksa oli lyöty ja jaettu miehitysvyöhykkeisiin. Sen itäosassa kommunistinen Neuvostoliitto tiukensi otettaan omasta miehitysvyöhykkeestään: Stalinin valtakunnalla ei ollut aikomusta luopua muistakaan valtaamistaan itäisen Euroopan maista. Britannia ja Ranska hakivat tahoillaan linjaa turvallisuutensa takaamiseksi. Yhdysvalloilla oli maanosassa miljoona-armeija ja ydinaseen turvin siitä oli tullut supervalta, jolla kaiken lisäksi ainoana voittajavaltana todella oli rahaa. 1940-luvun lopulla USA antoikin Marshall-apua Euroopalle noin viiden miljardin euron verran.

Euroopan jälleenrakentamista hidasti energiapula. Ennen sotaa hiilen osuus energiantarpeesta oli ollut noin 90 prosenttia. Siten tarvittiin hiilen tuotantoa ja jakelua hoitava yhteiselin. Tällainen muodostettiin jo keväällä 1945 – Euroopan hiiliyhteisö (ECO). Tärkeimmät hiilikentät ECO:n alueella olivat Britanniassa ja Ranskassa sekä Yhdysvalloissa. Ruhrin alue Saksassa oli heti sodan jälkeen Ison-Britannian joukkojen miehittämä, mutta alueen hiilikaivokset olivat huonossa kunnossa. Puola liittyi erillissopimuksella ECO:hon 1946, mutta Neuvostoliiton sotajoukot olivat miehittäneet Puolan alueen ja Neuvostoliitto otti suurimman osan puolalaisesta hiilestä omaan käyttöönsä. Eurooppalaisten hiilikaivosten tuotanto ei kuitenkaan riittänyt Euroopan tarpeeseen, joten hiiltä oli ostettava Yhdysvalloista. Tähänkin tarvittiin Marshall-apua.

Eurooppa oli jo hyvää vauhtia jakautumassa kahteen leiriin. Marshall-avun saajat perustivat vuonna 1948 Euroopan taloudellisen yhteistyön järjestön (OEEC, nyk. OECD). Sen oli tarkoitus koordinoida Länsi-Euroopan taloudellista kehittymistä. Suursota oli myös vähentänyt maailmankauppaa ratkaisevasti: sen oli korvannut protektionismi. Länsi-Euroopan taloudellisen uudelleenjärjestelyn keskeinen ajatus oli purkaa kaupan esteitä talouskasvun takaamiseksi.

Britannian sodanaikainen pääministeri Winston Churchill esitti syksyllä 1946 Zürichissä ajatuksen eräänlaisesta "Euroopan yhdysvalloista." Sen olisi määrä estää tulevat sodat. Churchillin aloite johti Euroopan neuvoston luomiseen vuonna 1949. Se kuitenkin jätti sikseen suurimmat eurooppalaiset kysymykset: mitä tehdä Saksalle ja miten estää Saksan ja Ranskan pitkäaikaisen vihanpidon kärjistyminen uudelleen.

Churchillin lisäksi poliittisesti aktiivisia totalitarismia vastustavassa ja rauhaa tavoittelevassa yhdentymisaikeessa olivat Konrad Adenauer, Alcide de Gasperi ja Robert Schuman. Kukin heistä alkoi johdattaa omaa maataan kohti uutta aikakautta. Läntiseen Eurooppaan oli määrä luoda uudet, osapuolten yhteiseen etuun pohjautuvat rakenteet. Ne taas perustuisivat sopimuksiin, joilla taattaisiin oikeusvaltion periaatteiden noudattaminen ja eri maiden tasavertaisuus.[2]

Hiili- ja teräsyhteisö

Ranskan ulkoministeriön virkamies Jean Monnet ehdotti lopulta, että Saksan ja Ranskan hiili- ja teräsvarannot saatettaisiin ylikansallisen hallinnon alaisuuteen. Näin entisten vihollisten edut yhtyisivät: Saksalla riitti hiiltä, Ranskalla taas oli rautaa, mutta ei tarpeeksi hiiltä. Tätä varten perustettavan järjestön tuli kuitenkin olla kaikille Euroopan valtioille avoin.

Tämän liiton luomisesta teki virallisen esityksen Ranskan ulkoministeri Robert Schuman 9. toukokuuta 1950[2]. Perustamissopimus allekirjoitettiin Pariisissa huhtikuussa 1951. Euroopan hiili- ja teräsyhteisön (ECSC) perustajat olivat Ranska, Italia, Saksan liittotasavalta, Hollanti, Belgia ja Luxemburg. Työväenpuolueen johtoon siirtynyt Britannia jäi yhteisön ulkopuolelle.

Taloudessa siirryttiin niin sanottuun Bretton Woodsin järjestelmään. Läntisen Euroopan maiden valuutat kiinnitettiin Yhdysvaltain dollariin, jonka hinta oli kiinteä kultaan nähden. Kansainvälisenä keskuspankkina toimi Yhdysvaltain keskuspankki. USA oli ainoana maana sitoutunut vaihtamaan dollareita kultaan kiinteällä hinnalla. Dollarista tulikin rajat ylittävä maksu- ja reservivaluutta. Keskuspankit pitivät valuuttavarantonsa pääosin dollareina.

Länsi-Euroopan yhteistä armeijaa suunniteltiin sitäkin jo 1950-luvulla ja sopimus puolustusyhteistyöstä allekirjoitettiin 1952. Yhteinen puolustus ilman yhteistä ulkopolitiikkaa nähtiin epätäydellisenä ja asetettiin niin sanottu Spaakin työryhmä valmistelemaan poliittista yhteistyötä. Työryhmän esitys sisälsi ajatuksen sisämarkkinoista, jossa tavarat, ihmiset ja pääoma liikkuisivat vapaasti, sekä ajatuksen yhteisillä vaaleilla valitusta Eurosenaatista. Suunnitelma ei toteutunut Ranskan vastustuksen takia. Sopimus puolustusyhteistyöstä ratifioitiin vain Saksassa ja Benelux-maissa. Sen sijaan jo vuonna 1956 ECSC:n jäsenvaltiot ja Britannia perustivat Länsi-Euroopan unionin, jonka tehtäväksi annettiin puolustusyhteistyön edistäminen.

Kun Paul-Henri Spaakin työryhmän esittämä suunnitelma Länsi-Euroopan poliittisesta yhteistyöstä ei voinut toteutua, ECSC:n puheenjohtajan, Jean Monnet'n ehdotuksesta maiden ulkoministerit pitivät kokouksen Italian Messinassa 1955. Kokouksessa asetettiin tavoitteeksi syventää yhteistyötä, joka koskee Euroopan yhteismarkkinoita sekä energia- ja liikenneasioita ja siellä tehtiinkin periaatepäätös Euroopan talousyhteisön muodostamisesta. Myös Britannia oli aluksi mukana, mutta ei katsonut loppujen lopuksi voivansa osallistua edes tulliliittoon. Yhteismarkkinat kuitenkin vaativat tulliliiton muodostamista.

EEC:n aikaan

Britannia jättäytyi näin pois, mutta muut jatkoivat työtään ja 25. maaliskuuta 1957 allekirjoitettiin Roomassa sopimus Euroopan talousyhteisön (EEC) sekä Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) perustamisesta. Ydinenergian merkitys tosin arvioitiin tuolloin tärkeämmäksi kuin siitä lopulta tulikaan. Talousyhteisön laajemmilla yhteismarkkinoilla oli määrä liikkua monenlaisten tavaroiden ja palveluiden[3].

Sopimuksista jälkimmäistä kutsutaan Rooman sopimukseksi. ECSC ja Euratomin päätöksentekomekanismi alistettiin vuonna 1965 tehdyllä sopimuksella EEC:n päätöksentekomekanismin ja -instituutioiden alaisuuteen. Virallisesti yhteisöt yhdistettiin vuonna 1967, jolloin syntyi kokonaisuus European Communities eli Euroopan yhteisöt ja tullimaksut poistuivat kuuden jäsenvaltion väliltä 1. heinäkuuta 1968[3]. Käytännössä organisaatiosta alettiin puhua sen tärkeimmän osatekijän, talousyhteisö EEC:n nimellä; suomeksi se on lyhennetty joskus myös ETY. Myös eräiden politiikan alueiden, eritoten kaupan ja maatalouden kohdalla alettiin harjoittaa yhteistyötä 1960-luvulla[3].

Yhdentymishanke näytti niin onnistuneelta, että Tanska, Irlanti ja Britannia päättivät liittyä yhteisöön. Ensimmäinen laajentuminen kuudesta yhdeksään jäsenvaltioon tapahtui näin 1973. Samaan aikaan alkoi yhteisen sosiaali- ja ympäristöpolitiikan harjoittaminen. Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) perustettiin 1975.[3]

Kesäkuussa 1979 pidettiin Euroopan parlamentin ensimmäiset suorat vaalit.[4]

Kreikka liittyi jäseneksi yhteisöön 1981. Espanja ja Portugali olivat vuorossa 1986. Eteläinen laajeneminen loi tarpeen vahvistaa nopeasti alueellisia tukiohjelmia.[3]

Maailmanlaajuinen taloustaantuma 1980-luvun alkuvuosina lietsoi europessimismiä. 1985 Euroopan komissio julkaisi puheenjohtajansa Jacques Delorsin johdolla niin kutsutun valkoisen kirjan. Siinä esitettiin aikataulu, jonka mukaan Euroopan yhtenäismarkkinat saataisiin toimintakuntoon 1. tammikuuta 1993 mennessä. Kunnianhimoinen tavoite kirjattiin Euroopan yhtenäisasiakirjaan, joka allekirjoitettiin helmikuussa 1986 ja tuli voimaan 1. heinäkuuta 1987.[3]

Euroopan poliittinen kartta muuttui dramaattisesti Berliinin muurin murruttua 1989 sekä maanosan pienten sosialistimaiden alettua hakeutua pois Neuvostoliiton etupiiristä. Saksat yhdistyivät joulukuussa 1990. Neuvostoliitto lakkasi olemasta vuoden 1991 lopussa. Samaan aikaan jäsenvaltiot neuvottelivat uudesta Euroopan unionista tehtävästä sopimuksesta. Jäsenmaiden valtionpäämiehistä ja pääministereistä koostuva Eurooppa-neuvosto hyväksyi sen Maatrichtissa joulukuussa 1991. Voimaan sopimus tuli 1. marraskuuta 1993. Siinä yhteisön järjestelmään lisättiin uusia hallitustenvälisen yhteistyön aloja. Syntyi Euroopan unioni (EU).[5]

Unionin synty

Vuonna 1992 yhteisön toimielimille annettiin uudella perussopimuksella lisää vastuuta ja uusia kansallisten hallitusten välisen yhteistyön muotoja otettiin käyttöön. Euroopan unioni syntyi. Sisämarkkinat avautuivat 1993[6]. 1995 EU laajeni Itävallan, Suomen ja Ruotsin liittyessä siihen uudessa geopoliittisessa tilanteessa[7].

EU oli matkalla kohti suurinta siihenastista saavutustaan: yhteisen rahan käyttöönottoa. Euroa alettiin käyttää muissa kuin käteisrahoitustapahtumissa 1999. Eurosetelit ja kolikot laskettiin liikkeelle 2002 niin sanotun euroalueen 12 maassa.[7]

Maaliskuussa 2000 EU hyväksyi niin kutsutun Lissabonin strategian unionin talouden nykyaikaistamiseksi. Tavoite oli turvata EU:n kilpailukyky esimerkiksi Yhdysvaltain ja vastateollistuneiden maiden kanssa. Strategiaan kuuluvat innovaatioiden ja investointien kannustaminen sekä koulutusjärjestelmien mukauttaminen tietoyhteiskunnan tarpeita vastaaviksi.[7]

Euroopan unioni oli vasta laajentunut 15 valtion liitoksi, kun se alkoi valmistella uutta, ennennäkemättömän mittavaa laajentumista. EU:n ovelle olivat 1990-luvun puolivälissä alkaneet kolkutella niin entiset itäblokin maat (Bulgaria, Puola, Romania, Slovakia, Tšekki ja Unkari), entiset Baltian neuvostotasavallat (Latvia, Liettua ja Viro), entisen Jugoslavian maa (Slovenia) kuin kaksi pientä Välimeren saarivaltiotakin (Kypros ja Malta). Jäsenyysneuvottelut aloitettiinkin loppuvuodesta 1997 ja 1. toukokuuta 2004 Euroopan unioni laajeni 25 jäsenvaltion yhteisöksi, kun kymmenen hakijamaata liittyi siihen. Bulgarian ja Romanian vuoro tuli 1. tammikuuta 2007.[7]

Kesäkuussa 2005 sekä Ranska että Alankomaat hylkäsivät kansanäänestyksessä Euroopan unionin perustuslakisopimuksen luonnoksen.

Lokakuussa 2005 aloitettiin jäsenyysneuvottelut Turkin ja Kroatian kanssa.

Joulukuussa 2009 astui voimaan Lissabonin sopimus, joka uudisti unionin perusrakenteita.

Talousarvio

Euroopan unioni rahoittaa toimintansa yli 120 miljardin euron vuosittaisella talousarviolla. Talousarvio rahoitetaan niin sanotuista EU:n omista varoista, jotka eivät saa ylittää 1,24 prosentin suuruista osuutta kaikkien jäsenvaltioiden yhteenlasketusta bruttokansantulosta [8]. Käytännössä talousarvio on pysynyt tämän katon alapuolella ja ollut esimerkiksi läpi 2000-luvun hyvin lähellä yhtä prosenttia bruttokansantulosta (BKTL).

Varat ovat peräisin lähinnä

  • EU:n ulkopuolelta tuotujen tuotteiden tullimaksuista, joihin sisältyvät myös maatalousmaksut
  • tavaroihin ja palveluihin kaikkialla EU:ssa sovellettavasta arvonlisäverosta perittävästä prosenttiosuudesta
  • jäsenvaltioiden jäsenmaksuista, jotka on suhteutettu niiden varallisuuteen.[8]

Kunkin vuoden talousarvio kuuluu seitsenvuotiseen talousarviojaksoon, josta käytetään nimitystä "rahoitusnäkymät". Rahoitusnäkymien laatiminen on Euroopan komission tehtävä. Niille on saatava jäsenvaltioiden yksimielinen hyväksyntä ja niistä neuvotellaan Euroopan parlamentin kanssa. Vuosien 2007–2013 rahoitusnäkymien mukainen kauden kokonaistalousarvio on 864,4 miljardia euroa.[8]

Hiili- ja teräsyhteisön, atomienergiayhteisön ja talousyhteisön rahoitus hoidettiin aluksi kansallisilla maksuilla, jotka myöhemmin korvattiin yhteisöjen (EC) omilla varoilla. Vuonna 1970 sovittiin aluksi kolmesta päätulolähteestä:

  • Maatalousmaksut (maksut, palkkiot, lisä- tai tasausmaksut, joita peritään kolmansien maiden kanssa käytävässä maatalouskaupassa).
  • Tullit, joita kerätään EC:n yhteisen tullitariffin mukaisesti kolmansien maiden kanssa käytävässä kaupassa.
  • Tulot jäsenvaltioissa perittävästä arvonlisäverosta (ALV).

Omien varojen katoksi sovittiin 1,2 prosenttia jäsenvaltioiden yhteenlasketusta vuosittaisesta bruttokansantuotteesta (BKT). EC:n alkuperäisten kolmen rahoituslähteen lisäksi päätettiin vuonna 1988, että käyttöön otetaan neljäs, joka määräytyy kaikkien jäsenvaltioiden yhteenlasketun bruttokansantulon perusteella.

EU:n menot 2007–2013

Euroopan unioni aikoo käyttää vuosina 2007–2013 menonsa seuraavasti:

  • kestävä kasvu ja työllisyys 44 %
  • luonnonvarojen suojelu ja hoito 43 %
  • EU maailmanlaajuisena toimijana 6 %
  • kansalaisuus, vapaus, turvallisuus ja oikeus 1 %
  • muut menot (sis. hallinnon) 6 %.

EU:n laajeneminen

Turkin ja Kroatian kanssa aloitettiin jäsenyysneuvottelut lokakuussa 2005 ja Makedonialle annettiin ehdokasmaan asema joulukuussa 2005.

Unionin kielenkäytössä lyhenne EU-15 tarkoittaa EU:n kokoonpanoa ennen vuotta 2004, EU-25 kokoonpanoa vuonna 2004 ja EU-27 nykyisiä jäsenvaltioita.

Jäsenyyden ehdot

Oikeudelliset vaatimukset

Euroopan poliittisen ja taloudellisen yhdentymisen prosessi on aina ollut avoin sellaisille Euroopan maille, jotka ovat valmiita allekirjoittamaan perustamissopimukset ja omaksumaan EU:n lainsäädännön kokonaan. Rooman sopimuksen artiklan 237 mukaan "jokainen Euroopan valtio voi hakea yhteisön jäsenyyttä".[9]

Maastrichtin sopimuksen F-artiklan mukaan jäsenvaltioilla on lisäksi oltava "kansanvallan periaatteille" perustuva valtiollinen järjestelmä.[9]

Kööpenhaminan kriteerit

Kun entiset kommunistimaat olivat esittäneet hakemuksensa liittyä unioniin, Eurooppa-neuvosto vahvisti 1993 kolme edellytystä, jotka niiden olisi täytettävä ennen jäsenyyden toteutumista. Liittymiseensä mennessä uusilla jäsenvaltioilla on oltava:

  1. vakaat kansalliset toimielimet, joiden avulla taataan demokratian, oikeusjärjestyksen ja ihmisoikeuksien noudattaminen sekä vähemmistöjen kunnioittaminen ja suojelu
  2. toimiva markkinatalous ja kyky selviytyä unionin sisäisestä kilpailupaineesta ja markkinavoimien toiminnasta
  3. valmiudet noudattaa jäsenyysvelvoitteita ja tukea unionin kaikkia tavoitteita: uusien valtioiden julkishallinnon tulee pystyä soveltamaan ja hallinnoimaan EU:n lainsäädäntöä käytännössä.[9]

Ehdokasmaat

Ehdokasmaita ovat ne maat, jotka ovat hakeneet EU:n jäsenyyttä ja joiden hakemus on hyväksytty virallisesti. Tällä hetkellä ehdokasmaita on kolme: Kroatia, Entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia ja Turkki. Ennen kuin ehdokasmaa voi liittyä EU:hun, sillä on oltava vakaa demokraattinen hallintojärjestelmä ja instituutiot, jotka varmistavat oikeusvaltioperiaatteen noudattamisen ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen. Sillä on myös oltava toimiva markkinatalous ja hallinto, joka kykenee panemaan EU:n lait ja politiikan täytäntöön. Kunkin ehdokasmaan omat erityiset jäsenyysehdot määritellään Euroopan komission kanssa käytävissä neuvotteluissa. Neuvottelut kestävät yleensä vuosia.[10]

EU:n jäsenyyttä ovat hakeneet Montenegro (2008) [11], Albania (2009) [12], Islanti (2009)[13] ja Serbia (2009) [14]

Balkanin maiden kanssa EU:lla on erityisiä assosiaatiosopimuksia, joiden tarkoituksena on tasoittaa tietä EU:n jäsenyyteen.[15]

Liittymistapahtuma

Liittymisneuvottelut käydään kunkin ehdokasmaan ja EU:n edustajana toimivan Euroopan komission välillä. Kun neuvottelut on saatu päätökseen, uusi maa pääsee unionin jäseneksi vain, jos neuvostossa kokoontuvat jäsenvaltioiden edustajat ovat jäsenyyden kannalla yksimielisesti. Myös Euroopan parlamentilta on saatava sen jäsenten ehdotonta enemmistöä edustava puoltava lausunto. Sen jälkeen jäsenvaltiot ja ehdokasmaa tai -maat ratifioivat liittymissopimuksen omien perustuslaillisten menettelyjensä mukaan.[9]

Ehdokasmaat saavat neuvotteluaikana EU:n tukea, jotta niiden on helpompi kuroa umpeen taloudellisia kehityseroja. Tuen määrä oli esimerkiksi vuonna 2004 liittyneiden 10 maan osalta 41 miljardia euroa. [9]

EU:n laajenemisen rajat

Maantieteelliset rajat

Useimmissa jäsenvaltioissa käydyt keskustelut EU:n perustuslakisopimuksesta osoittivat, että monia eurooppalaisia huolettaa kysymys unionin rajoista ja jopa identiteetistä. Esimerkiksi Turkin jäsenyysaie nostaa esiin kysymyksen Armenian ja Georgian kaltaisten Kaukasuksen maiden asemasta. Baltian maat puolestaan kannattavat Ukrainan jäsenyyttä. Toisaalta Islanti, Liechtenstein, Norja ja Sveitsi eivät ole unionin jäseniä, vaikka täyttäisivätkin jäsenyysehdot; yleinen mielipide kun on näissä maissa liittymistä vastaan. Valko-Venäjän poliittinen tilanne ja Moldovan strateginen asema ovat nekin ongelmallisia. Muun muassa Pascal Fontaine on arvioinut, että Venäjän jäsenyys synnyttäisi Euroopan unioniin sekä poliittisesti että maantieteellisesti kestämättömän epätasapainon.[16]

Hallinnolliset rajoitukset

Vuoden 2003 Nizzan sopimuksessa vahvistetuissa nykyisissä jäsenyyssäännöissä määritellään unionin toimielinkehys, joka voi käsittää enintään 27 jäsentä. Jos jäsenmäärä kasvaa tästä, on tehtävä uusi hallitustenvälinen sopimus jäsenvaltioiden keskinäisistä suhteista unionin toimielimissä.[17]

Unionin kyky toimia perussopimuksissa asetettujen perussopimusten mukaisesti vaikeutuu, jos jäsenvaltioita on yli 30. Päätöksentekomenettelyt joudutaan tällöin uudistamaan perinpohjaisesti, jotta EU säilyttäisi toimintakykynsä.[17]

Kaikkien EU-maiden kansalliset kielet ovat unionin virallisia kieliä, vaikkei niitä kaikkia käytetäkään joka tilanteessa. Joidenkin mielestä kaikkien näiden kielten rinnakkaisen käytön tarpeellisuutta eri tilanteissa voisi harkita yhä edelleen. Toiset puolestaan saattavat nähdä oman kielen tärkeänä kansallisen kulttuurin osana ja siksi niiden mahdollisimman tasavertaisen käytön tärkeänä myös EU:ssa. Kielten määrä nousi jo 23:een Bulgarian ja Romanian liittymisen myötä.[17]

Euroopan unionin oikeus

Euroopan unionilla on oma oikeusjärjestyksensä (acquis communautaire), joka sitoo kaikkia sen jäsenvaltioita ja joka säätelee pääasiassa taloutta ja kauppaa. Oikeusjärjestys muodostuu seuraavista oikeuslähteistä:

  1. Euroopan unionin perussopimuksissa luotu primäärioikeus, joka säätelee yhteisön rakennetta ja yleisiä tavoitteita.
  2. Perussopimuksista johdettu oikeus eli EU:n toimielinten antamat asetukset, direktiivit ja päätökset. Asetukset ja direktiivit velvoittavat kaikkia jäsenmaita. Päätökset voivat velvoittaa jäsenmaita tai yksittäisiä oikeushenkilöitä. Toimielimet voivat myös antaa lausuntoja ja suosituksia, jotka eivät ole oikeudellisesti velvoittavia.
  3. Unionin elinten tekemät kansainväliset sopimukset kolmansien maiden tai kansainvälisten järjestöjen kanssa.
  4. Unionin jäsenmaiden oikeusjärjestysten tapaoikeus, jonka merkitys kuitenkin on vähäinen.
  5. Euroopan yhteisöjen tuomioistuinten antamat päätökset ja ennakkoratkaisut eli oikeuskäytäntö.

Perussopimukset

Euroopan unioni perustuu neljään perussopimukseen. Ne ovat:

EU:lla ei ole perustuslakia. Euroopan unionilla on kuitenkin toimielimiä, tuomioistuimia ja perustuslain kaltaisia toimintaa ohjaavia perussopimuksia, jotka määräävät päätöksenteko- ja toimintatavat.

Muita keskeisiä sopimuksia

Päätöksenteko

Euroopan komissio, Euroopan unionin neuvosto ja Euroopan parlamentti ovat keskeisimmät toimielimet EU:n päätöksenteossa. Euroopan komission tehtävänä on valmistella ja ehdottaa uutta lainsäädäntöä, mutta varsinainen päätöksenteko tapahtuu neuvostossa ja parlamentissa. Myös muilla toimielimillä on osansa, esimerkiksi talous- ja sosiaalikomitea sekä alueiden komitea antavat lausuntoja niiden toimivaltaan kuuluvissa asioissa. Päätöksenteko tapahtuu yhteispäätösmenettelyssä, kuulemismenettelyssä tai hyväksyntämenettelyssä riippuen siitä minkä perussopimuksen artiklan alaista asiaa käsitellään. Tärkein ero menettelyjen välillä liittyy parlamentin ja neuvoston vuorovaikutukseen. Kuulemismenettelyssä parlamentti antaa vain lausunnon, kun yhteispäätösmenettelyssä parlamentti osallistuu päätöksentekoon neuvoston kanssa.

Euroopan unionin toimielimet

Euroopan parlamentin Brysselin rakennus
Euroopan komission päärakennus Berlaymont Brysselissä

Lissabonin sopimuksen tultua voimaan Euroopan unionilla on seitsemän toimielintä, joilla on kullakin omat tehtävänsä unionin hallinnossa. Toimielimet ovat Euroopan parlamentti, Eurooppa-neuvosto, neuvosto, Euroopan komissio, Euroopan unionin tuomioistuin, Euroopan keskuspankki ja tilintarkastustuomioistuin.[18]

Muita elimiä ovat talous- ja sosiaalikomitea, alueiden komitea, Euroopan investointipankki, Euroopan oikeusasiamies, Euroopan tietosuojavaltuutettu sekä lukuisat erillisvirastot.

Euroopan unionin poliittisesta järjestelmästä puuttuu selkeä, parlamentin enemmistön tuesta riippuvainen hallitus. Perinteiset hallitustehtävät jakaantuvat unionissa neuvoston ja komission kesken. Näistä kahdesta vain komissio on vastuussa parlamentille, kun taas neuvosto muodostuu jäsenvaltioiden hallitusten jäsenistä ja he taas ovat vastuussa jäsenvaltioiden parlamenteille.

Euroopan parlamentti

Unionin parlamentti on kansanedustuslaitos, joka on vuodesta 1979 valittu suoralla vaalilla. Sen edeltäjä oli Euroopan hiili- ja teräsyhteisön yleinen edustajakokous. Jäsenmaista valittavat edustajat eli "mepit" (Member of the European Parliament) valitaan jäsenvaltioissa samanaikaisesti järjestettävillä vaaleilla viiden vuoden välein.

Parlamentin tehtävä on valvoa EU:n toimintaa poliittisesti ja ottaa osaa lainsäädäntöön. Euroopan parlamentin täysistunnot pidetään yleensä Strasbourgissa ja ylimääräiset istunnot Brysselissä. Parlamentilla on 20 valiokuntaa, joissa tehdään valmistelutyötä täysistuntoa varten. Lisäksi parlamentissa on useita poliittisia ryhmiä, jotka pitävät kokouksensa useimmiten Brysselissä. Pääsihteeristö toimii Luxembourgissa ja Brysselissä.[19]

Parlamentti osallistuu EU-lainsäädäntötyöhön kolmella tasolla:

  • yhteistoimintamenettelyssä, joka otettiin käyttöön 1987, Euroopan parlamentti voi antaa lausunnon Euroopan komission ehdottamasta direktiivi- ja asetusluonnoksista, joihin komissio voi tehdä muutoksia parlamentin lausunnon huomioon ottamiseksi
  • samoin vuodesta 1987 käytössä olleen hyväksyntämenettelyn mukaan Euroopan parlamentin on annettava puoltava lausunto komission neuvottelemista kansainvälisistä sopimuksista ja unionin laajentumisehdotuksista
  • vuoden 1992 Maastrichtin sopimuksella otettiin käyttöön yhteispäätösmenettely, jossa parlamentti on samanarvoinen neuvoston kanssa säädettäessä useista tärkeistä asioista: työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta, sisämarkkinoista, koulutuksesta, tutkimuksesta, ympäristöstä, Euroopan laajuisista verkoista, terveydestä, kulttuurista, kuluttajan suojasta ja monista muista asioista; Euroopan parlamentilla on valta hylätä ehdotettu lainsäädäntö näillä aloilla, jos ehdoton enemmistö parlamentin jäsenistä äänestää neuvoston niin kutsuttua yhteistä kantaa vastaan.[20]

Edelleen Euroopan parlamentilla on neuvoston kanssa yhtä suuri vastuu unionin talousarvion hyväksymisestä. Parlamentti voi hylätä ehdotetun talousarvion ja on näin monesti tehnytkin. Kun näin käy, koko talousarviomenettely täytyy aloittaa kokonaan uudelleen. Euroopan komissio tekee talousarvioehdotuksen, josta neuvosto ja Euroopan parlamentti keskustelevat.[21]

Tärkeä europarlamentin tehtävä on myös valvoa demokratiaa unionissa. Se voi hajottaa komission antamalla epäluottamuslauseen. Siihen tarvitaan kahden kolmasosan enemmistö. Lisäksi parlamentti valvoo EU:n politiikan jokapäiväistä hallinnointia esittämällä komissiolle ja neuvostolle suullisia ja kirjallisia kysymyksiä. Lisäksi EUrooppa-neuvoston puheenjohtaja raportoi parlamentille neuvoston tekemistä päätöksistä.[21]

Eurooppa-neuvosto

Eurooppa-neuvosto kokoontuu pääsääntöisesti neljä kertaa vuodessa. Sillä on oma, erikseen valittu puheenjohtaja. Euroopan komission puheenjohtaja osallistuu kokoukseen täysivaltaisena jäsenenä.[22]

Maastrichtin sopimuksen myötä Eurooppa-neuvostosta tuli virallisesti aloitteentekijä unionin tärkeimpien toimialojen yhteydessä. Samalla se sai valtuudet sopia vaikeista asioista, joista Euroopan unionin neuvostossa kokoontuneet ministerit eivät olleet päässeet yksimielisyyteen. Eurooppa-neuvosto käsittelee myös ajankohtaisia kansainvälisiä aiheita yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan puitteissa. Tavoitteena on, että EU voisi diplomaattisissa kysymyksissä esiintyä yhtenä rintamana.[22]

Euroopan unionin neuvosto eli ministerineuvosto

Euroopan unionin neuvosto (tai ministerineuvosto) on EU-toimielimistä se, jossa päätökset pääasiassa tehdään. Jokainen EU-maa toimii vuorollaan puoli vuotta neuvoston puheenjohtajana. Kaikkiin neuvoston kokouksiin osallistuu yksi ministeri kustakin jäsenmaasta. Osallistuva ministeri määräytyy sen mukaan, mitä aihepiiriä käsitellään: onko kysymys esimerkiksi ulkoasioista, maataloudesta, teollisuudesta, liikenteestä tai niin edelleen.[23]

Neuvostolla on lainsäädäntövalta, jonka se jakaa Euroopan parlamentin kanssa niin sanotussa yhteispäätösmenettelyssä. Lisäksi neuvostolla ja parlamentilla on yhtä suuri vastuu koko EU:n talousarvion hyväksymisestä. Neuvosto tekee myös Euroopan komission neuvottelemat kansainväliset sopimukset.[23]

Perussopimusten mukaan neuvoston on tehtävä päätökset joko enemmistöpäätöksenä niin kutsutulla määräenemmistöllä tai yksimielisesti riippuen käsiteltävästä aiheesta.[22]

Yksimielinen neuvoston on oltava tärkeissä kysymyksissä, jos on kysymys vaikka perussopimuksen muuttamisesta, uuden yhteisen politiikan aloittamisesta tai uuden jäsenvaltion liittymisestä Euroopan unioniin. Useimmissa muissa tilanteissa käytetään määräenemmistöäänestystä eli päätös voidaan tehdä vain, jos sen puolesta annetaan tietty ennalta määritetty äänimäärä. Kunkin EU-maan äänimäärä vastaa suurin piirtein sen väestön kokoa.[22]

Euroopan komissio

Komissio on Euroopan unionia hallinnoivan ja johtavan toimielinrakenteen neljäs osa. Komission jäsenet nimitetään viideksi vuodeksi kerrallaan. Nimityksistä sopivat jäsenvaltiot keskenään ja Euroopan parlamentin on hyväksyttävä jäsenet. Komissio on vastuussa Euroopan parlamentille ja koko komission on erottava, jos parlamentti antaa sille epäluottamuslauseen.[21]

Komissiossa on vuodesta 2004 ollut yksi jäsen kuitakin jäsenvaltiota kohti.[21]

Komissio on toiminnassaan hyvin itsenäinen. Sen tehtävä on vaalia koko EU:n etua, joten se ei voi ottaa vastaan ohjeita yhdenkään jäsenmaan hallitukselta. "Perussopimuksen valvojana" sen on taattava, että Euroopan unionin neuvoston ja Euroopan parlamentin laatima lainsäädäntö pannaan täytäntöön jäsenvaltioissa. Jos näin ei tapahdu, komissio voi viedä asian Euroopan yhteisöjen tuomioistuimeen, jotta EU:n oikeutta noudatettaisiin. [21]

Komissio on EU:n toimeenpanoelin, joten se toteuttaa neuvoston tekemät päätökset esimerkiksi yhteisen maatalouspolitiikan alalla. Sillä on laajat valtuudet hallinnoida EU:n yhteisiä politiikanaloja, esimerkiksi tutkimusta ja teknologiaa, kehitysapua sekä aluepolitiikkaa. Se hallinnoi myös niitä koskevia määrärahoja.[21]

Euroopan komissiota avustaa pääosin Brysselissä ja Luxembourgissa toimiva virkamiehistö, joka koostuu 36 pääosastosta ja toimialasta.[21]

Tuomioistuin

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin sijaitsee Luxemburgissa. Siinä on yksi tuomari kustakin jäsenvaltiosta ja näiden apuna kahdeksan julkisasiamiestä. Tuomarit nimitetään jäsenvaltioiden hallitusten yhteisellä sopimuksella kuuden vuoden toimikaudeksi, joka voidaan uusia. Tuomarit toimivat aina puolueettomasti. Tuomioistuimen tehtävä on varmistaa, että EU:n oikeutta noudatetaan ja että perussopimuksia tulkitaan ja sovelletaan oikein.[21]

Tilintarkastustuomioistuin

Tilintarkastustuomioistuin perustettiin Luxemburgiin 1975. Siinä on jäsen kustakin jäsenvaltiosta, tämä nimitetään jäsenvaltioiden välisellä sopimuksella Euroopan parlamentin kuulemisen jälkeen. Tämä tuomioistuin tarkastaa sen, että Euroopan unionin tulot ja menot on mitoitettu oikein ja lainsäädännön mukaisesti sekä että EU:n talousarviota on hallinnoitu moitteettomasti.[21]

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

Neuvosto ja komissio kuulevat Euroopan talous- ja sosiaalikomiteaa (ETSK) monilla politiikanaloilla ennen päätösten tekemistä. Sen jäsenistö edustaa erilaisia taloudellisia ja yhteiskunnallisia eturyhmiä. Yhdessä nämä muodostavat osansa järjestäytyneestä kansalaisyhteiskunnasta. Neuvosto nimittää jäsenet neljäksi vuodeksi.[24]

ETSK:ssa on 344 jäsentä. Kunkin jäsenmaan edustus on suhteutettu väkilukuun. Jäsenmäärä jakautuu maittain seuraavasti:

  • Italia, Ranska, Saksa ja Britannia: 24
  • Espanja ja Puola: 21
  • Romania: 15
  • Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Itävalta, Kreikka, Portugali, Ruotsi, Tšekki ja Unkari: 12
  • Irlanti, Liettua, Slovakia, Suomi ja Tanska: 9
  • Latvia, Slovenia ja Viro: 7
  • Kypros ja Luxemburg 6
  • Malta: 5

Alueiden komitea

Alueiden komitea perustettiin Euroopan unionista tehdyn sopimuksen nojalla. Sen jäsenet ovat jäsenvaltioiden ehdottamia ja Euroopan unionin neuvoston neljäksi vuodeksi nimittämiä alueellisen ja paikallisen hallinnon edustajia. Perussopimuksen mukaan neuvoston ja Euroopan komission on kuultava alueiden komiteaa alueellisissa asioissa ja se voi antaa lausuntoja aivan omasta aloitteestaankin.[25]

Euroopan investointipankki

Euroopan investointipankki (EIP) toimii Luxemburgissa. Se myöntää lainoja ja takauksia EU:n heikosti kehittyneiden alueiden auttamiseen ja yritysten kilpailukyvyn parantamiseen.[25]

Euroopan keskuspankki

Frankfurtissa toimiva Euroopan keskuspankki (EKP) vastaa eurosta ja EU:n rahapolitiikasta.[25] Hintojen vakauden säilyttäminen euroalueella on olennainen osa EKP:n toimenkuvaa. Näin inflaatio ei pääse vähentämään euron ostovoimaa. Tähän pankki pyrkii asettamalla ohjauskorkoja, jotka perustuvat talous- ja rahapolitiikan kehitykseen. Se nostaa korkoja, jos se haluaa hillitä inflaatiota ja laskee niitä, jos se katsoo inflttaion riskin pieneksi.

Euroopan oikeusasiamies

Euroopan oikeusasiamiehen tehtävänä on hallinnon epäkohtien paljastaminen ja ratkaisuehdotusten tekeminen. Hallinnollinen epäkohta tarkoittaa huonoa tai puutteellista hallintoa: sitä, että EU:n toimielin toimii säännösten vastaisesti, ei noudata hyvän hallintotavan peruspariaatteita tai rikkoo ihmisoikeuksia. Esimerkkejä tällaisista menettelyistä ovat

  • epäoikeudenmukaisuus
  • syrjintä
  • toimivallan väärinkäyttö
  • tiedon puute tai kieltäytyminen antamasta tietoa
  • tarpeettomat viivästykset
  • menettelyvirheet.

Euroopan tietosuojavaltuutettu

Euroopan tietosuojavaltuutetun tehtävä on EU:n toimielinten käsittelemien henkilötietojen suojelu. Tietojen käsittely tarkoittaa niiden keräämistä, tallentamista ja säilyttämistä, tiedonhakujen tekemistä, tietojen lähettämistä muille henkilöille tai tietojen asettamista muiden saataville sekä myös tietojen saamisen estämistä, tietojen poistamista ja niiden hävittämistä

Mitä Euroopan unioni tekee

Euroopan unioni toimii monilla sellaisilla politiikanaloilla (talous, sosiaaliasiat, sääntely, rahoitusala), joilla sen toiminnasta on tarkoitus koitua hyötyä jäsenvaltioille. Niitä ovat ensinnäkin niin kutsuttu solidaarisuuspolitiikka (koheesiopolitiikka) alueellisissa, maatalouteen liittyvissä ja sosiaalisissa asioissa sekä toiseksi innovaatiopolitiikka, joka tuo uusimman tekniikan mahdollisuudet vaikkapa ympäristönsuojeluun, tutkimus- ja kehittämistyöhön sekä energia-alalle. [26]

Lokakuusta 2009 lähtien kaikki Euroopan julkaisutoimiston[27] vuodesta 1952 julkaisemat EU:n toimielinten, erillisvirastojen ja muiden elinten julkaisut ovat maksuttomasti ladattavissa EU Bookshopin digitaalisesta kirjastosta skannattuina pdf-tiedostoina.[28][29]

Solidaarisuuspolitiikka

Solidaarisuuspolitiikan tärkeimpänä tavoitteena on tukea sisämarkkinoiden toteutumista ja korjata mahdolliset kehityserot rakenteellisilla tukitoimilla, joilla autetaan kehityksessä jälkeenjääneitä alueita tai vaikeuksissa olevia tuotannonaloja. EU-maiden ja alueiden välinen solidaarisuus on entistäkin tarpeellisempaa nyttemmin, kun EU:hun on liittynyt 12 uutta jäsenmaata, joissa tulotaso on selvästi EU:n keskiarvon alapuolella. [26]

Innovaatiopolitiikka

Ympäristö ja kestävä kehitys

EU:n ympäristöalan toiminnan kulmakivenä on toimintaohjelma "Ympäristö 2010: tulevaisuutemme valinta". Se kattaa kauden 2001–2010.[30]

Tekniset innovaatiot

Euroopan unionin perustajat ennakoivat ilmeisen oikein, että maanosan vakavaraisuus vastaisuudessa riippuu sitä, pystyykö sen pitämään asemansa maailman teknologiajohtajana. He näkivät edun, joka on saatavissa yhteisistä tutkimushankkeista.[31]

Energia

Fossiilisten polttoaineiden osuus EU:n energiankulutuksesta on 80 prosenttia. Yhä suurempi osa öljystä, maakaasusta ja hiilestä tuodaan unioniin ulkopuolelta. Noin puolet kaasusta ja öljystä tuodaan muualta ja riippuvuuden uskotaan nousevan 70 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Kansainvälisten kriisien aiheuttamat toimituskatkokset ja hinnannousut vaikuttaisivat siten EU:hun entistä voimakkaammin. Toinen syy vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä on ilmaston lämpeneminen.[31]

Sisämarkkinat

Sisämarkkinat luetaan Euroopan unionin suurimpiin saavutuksiin. Rajoitukset jäsenvaltioiden väliseltä kaupalta ja vapaalta kilpailulta on vähitellen poistettu ja elintaso on tätä mukaa kohonnut. Sisämarkkinat eivät vielä merkitse yhtä ainoaa talousaluetta; jotkin talouden alat, lähinnä julkiset palvelut, on jätetty kansallisen lainsäädännön alaisuuteen. Yksittäisillä EU-mailla on edelleen päävastuu verotuksesta ja sosiaalisesta hyvinvoinnista alueellaan. Sisämarkkinoita tuetaan monilla poliittisilla toimilla, joita EU on ottanut käyttöön vuosin varrella. Niiden avulla pyritään varmistamaan kaupan vapauttamisen hyötyjen koituminen mahdollisimman monien yritysten ja kuluttajien osaksi.[32]

Vuoden 1993 tavoite

Jacques Delorsin johtama komissio julkaisi kesäkuussa 1985 valkoisen kirjan, jossa tavoitteeksi asetettiin kaikkien fyysisten, teknisten ja verotuksellisten vapaan liikkuvuuden esteiden kumoaminen yhteisössä 7 vuoden kuluessa. Tavoitteena oli vauhdittaa kaupan ja teollisuuden kasvua.[32]

Viime kädessä sisämarkkinoiden toteuttamisen mahdollisti heinäkuussa 1987 voimaan tullut Euroopan yhtenäisasiakirja. Siinä

  • laajennettiin yhteisön toimivaltaa tietyillä politiikanaloilla (sosiaalipolitiikka, tutkimus, ympäristö)
  • määrättiin sisämarkkinoiden perustamisesta asteittain vuoden 1992 loppuun mennessä satoja direktiivejä ja asetuksia käsittävän lainsäädäntöohjelman avulla
  • päätettiin käyttää enemmistöäänestyksistä yhä useammin ministerineuvostossa.[32]

Sisämarkkinoiden toteutuminen

Fyysiset esteet

Kaikki tavaroiden rajatarkastukset on lopetettu EU:n sisällä, eikä ihmisille tehdä tullitarkastuksia. Poliisi tekee tarvittaessa satunnaistarkastuksia osana järjestäytyneen rikollisuuden ja huumekaupan torjuntaa.[32]

Schengenin sopimus säätelee poliisiyhteistyötä sekä yhteistä turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikkaa. EU:hun vuoden 2004 jälkeen liittyneet maat omaksuvat vähitellen Schengen-alueen säännöt.[33]

Tekniset esteet

EU-maat soveltavat useimpien tuotteiden osalta kansallisten sääntöjen vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta. Sen mukaan jossakin jäsenvaltiossa laillisesti valmistettu ja markkinoille saatettu tuote voidaan saattaa markkinoille myös kaikissa muissa unionimaissa.[34]

Palvelukaupan vapauttaminen on tullut mahdolliseksi tiettyihin ammatteihin pääsyä tai niiden harjoittamista koskevien kansallisten sääntöjen vastavuoroisen tunnustamisen ja yhteensovittamisen kanssa. Henkilöiden vapaa liikkuvuus ei ole kuitenkaan täysin toteutunut.[34]

Veroesteet

Veroesteitä on vähennetty yhdenmukaistamalla osittain kansallisia arvonlisäveroasteita. Jäsenvaltiot ja eräät muut valtiot, kuten Sveitsi, tekivät investointituottojen verotuksesta sopimuksen, joka tuli voimaan heinäkuussa 2005.[34]

Talous- ja rahaliitto - euro

Euro on Euroopan unionin yhteinen raha. 12 silloisesta 15 jäsenvaltiosta otti sen käyttöön muissa kuin käteismaksutapahtumissa 1999 ja kaikissa maksuissa vuonna 2002; tällöin myös laskettiin liikkeelle eurosetelit ja -kolikot. Rahaliiton ulkopuolelle ovat jättäytyneet Tanska, Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta. Uudet jäsenvaltiot valmistautuvat euron käyttöönottoon sitä mukaa, kun täyttävät vaaditut kriteerit. Euroopan keskuspankki valvoo rahapoliittista vakautta ja jäsenvaltiot ovat sitoutuneet edistämään kasvua ja taloudellista lähentymistä.[35]

Euroseteleiden ja -kolikoiden käyttöönotolla oli myös merkittävä psykologinen vaikutuksensa. Yli kaksi kolmasosaa EU-kansalaisista hoitaa henkilökohtaiset raha-asiansa euromääräisinä. Tavaroiden ja palvelusten hinnoittelu euroina antaa kuluttajille mahdollisuuden vertailla eri maiden hintoja suoraan.[36]

Vapaus, turvallisuus ja oikeus

EU-maiden välisten sisärajojen avaamisesta on ollut ilmeistä etua tavallisille ihmisille, jotka voivat matkustaa ilman rajatarkastuksia. Sisäisen liikkumisen vapauden vastapainoksi on kuitenkin alettu tiukentaa EU:n ulkorajojen valvontaa, jotta voitaisiin torjua ihmiskauppaa, huumausaineiden salakuljetusta, järjestäytynyttä rikollisuutta, laitonta maahanmuuttoa sekä terrorismia.[37]

Euroopan yhteisön perustamissopimuksessa ei kaavailtu Euroopan yhdentämistä oikeus- tai sisäasioissa. Ajan kuluessa kävi kuitenkin selväksi, että vapaan liikkuvuuden on merkittävä saman suojelun ja oikeussuojan takaamista kaikille missä tahansa EU:n alueella. Alkuperäisiä perussopimuksia muutettiinkin vähitellen vuosien kuluessa Euroopan yhtenäisasiakirjalla, Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella (Maastrichtin sopimus) ja Amsterdamin sopimuksella vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen luomiseksi.[37]

Vapaa liikkuvuus Schengen-alueella

Pääartikkeli: Schengenin sopimus

Yksi tärkeimmistä Euroopan unionissa matkustamista helpottavista toimista toteutui 1985, kun Alankomaiden, Belgian, Luxemburgin, Ranskan ja Saksan hallitukset allekirjoittivat asiaa koskevan sopimuksen pienessä Schengenin rajakaupungissa Luxemburgissa. Ne sopivat

  • kaikkien henkilötarkastusten poistamisesta, kansallisuuteen katsomatta, yhteisillä rajoillaan
  • muiden kuin EU-maiden rajoilla tehtävien tarkastusten yhdenmukaistamisesta
  • yhteisen viisumipolitiikan käyttöönottamisesta.[37]

Näin maat loivat Schengen-alueena tunnetun vyöhykkeen vailla sisäisiä rajoja.

Schengen-sopimuskokonaisuudesta on sittemmin tullut osa EU:n perussopimusta. Ohessa Schengen-alue on laajentunut. Nykyään sopimukseen kuuluu 26 eurooppalaista maata: Norja, Islanti, Sveitsi ja kaikki Euroopan unionin maat, paitsi Britannia ja Irlanti.

Turvapaikka- ja maahanmuuttoasiat

EU-maiden hallitukset ovat sopineet sääntöjensä yhdenmukaistamisesta siten, että turvapaikkahakemukset käsitellään kaikkialla EU:ssa yhteisesti sovittujen periaatteiden perusteella. Ne asettivat 1999 tavoitteeksi, että unionille olisi luotava yhteinen turvapaikkamenettely ja koko unionissa pätevä yhtenäinen asema turvapaikan saaneille. Lisäksi perustettiin Euroopan pakolaisrahasto. Todellinen EU:n yhteinen turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikka ei silti ole toteutunut huolimatta jäsenvaltojen laajasta yhteistyöstä.[38]

Kansainvälisen rikollisuuden ja terrorismin torjuminen

Aina vain monimuotoisemmaksi muuttuvan järjestäytyneen rikollisuuden ja väkivaltaisten terroristihyökkäysten uhan takia EU on perustanut Schengenin tietojärjestelmän (SIS). Tämän tietokannan avulla poliisi- ja oikeusviranomaiset voivat vaihtaa tietoja henkilöistä, joista on annettu pidätysmääräys tai luovutuspyyntö, tai varastetusta omaisuudesta kuten ajoneuvoista tai taide-esineistä.[39]

2000-luvun merkkipaaluja lainvalvontaviranomaisten välisessä yhteistyössä on ollut Europolin perustaminen. Se on Haagissa sijaitseva poliisi- ja tulliviranomaisista muodostuva EU:n elin. Virasto käsittelee kansainvälisen rikollisuuden koko kirjoa.[40]

Kohti Euroopan oikeusaluetta

Nykyisin Euroopan unionissa toimii rinnakkain useita erilaisia oikeusjärjestelmiä, joita sovelletaan vain tietyssä jäsenvaltiossa. Haagiin 2003 perustettu Eurojust-yksikkö pyrkii mahdollistamaan jäsenvaltioiden tutkinta- ja syyttäjäviranomaisten yhteistyön rikostutkimuksissa, jotka koskevat useita EU-maita.[40]

Eurooppalainen pidätysmääräys, joka on ollut voimassa tammikuusta 2004, korvaa pitkät luovutusmenettelyt.[40]

Siviilioikeuden alalla EU on antanut lainsäädäntöä, jolla helpotetaan tuomioistuinten päätösten täytäntöönpanoa valtioiden rajat ylittävissä avioero-, asumusero-, huoltajuus- ja elatustapauksissa. Näin yhdessä maassa annettuja tuomioita voidaan soveltaa muissa EU-maissa. Unioni on ottanut käyttöön yhteiset menettelyt, joilla yksinkertaistetaan ja vauhditetaan valtioiden rajat ylittävien vähäisten ja riitauttamattomien siviilivaateiden kuten velka- tai konkurssitapausten sovittelua. [40]

Väestö ja demografia

Keskimääräinen eliniänodote on 74,5 vuotta (EU15). EU:n väestöstä melko tasan 2/3 on 15–64-vuotiaita. Unionissa syntyvyys on laskussa ja eurooppalaiset elävät aiempaa vanhemmiksi[41]. Tällaisella kehityksellä on tulevaisuutta ajatellen merkittäviä vaikutuksia[41]. Vuonna 1960 syntyneiden miesten voi odottaa elävän noin 67-vuotiaiksi ja naisten noin 73-vuotiaiksi[42].

1960 useimmilla naisilla tulevassa EU:ssa oli vähintään kaksi lasta. Tilastollisesti naista kohden oli yli 2,5 lasta. Vuoteen 2004 mennessä kokonaissyntyvyys oli laskenut noin 1,5 lapseen naista kohti. Korkeinta syntyvyys on Ranskassa ja Irlannissa: vähän alle kaksi lasta naista kohden. Alhaisin syntyvyys, alle 1,25, on Tšekissä, Latviassa, Puolassa ja Slovakiassa.[43]

Koska nuoria ihmisiä on entistä vähemmän, EU:n työvoima pienenee. Yli 80-vuotiaiden osuus väestöstä saavuttanee 6,3 prosenttia vuoteen 2025 mennessä, kun se 2004 oli 4,0 prosenttia ja 1964 vain 1,6 prosenttia.[43]

Suurin osa EU:n väestön kokonaiskasvusta johtuu nettomuutosta. Esimerkiksi Saksan, Kreikan ja Italian väkiluvut olisivat itse asiassa pienentyneet ilman maahanmuuttoa 2000-luvun alussa.[44]

Turvapaikkahakemusten määrä unionissa oli korkeimmillaan 1992 Balkanin selkkausten aikana, jolloin se kävi lähes 700 000:ssa. Vuonna 2005 niiden määrä oli laskenut 226 000:een eli alhaisimmilleen 15 vuoteen.[45]

Kielet

Euroopan virallinen kieliraportti (EU-25)
Kieli Äidinkieli Yhteensä
englanti 13% 51%
saksa 18% 32%
ranska 12% 26%
italia 13% 16%
espanja 9% 15%
puola 9% 10%
hollanti 5% 6%
kreikka 3% 3%
tšekki 2% 3%
ruotsi 2% 3%
unkari 2% 2%
portugali 2% 2%
katalaani 1% 2%
slovakia 1% 2%
tanska 1% 1%
suomi 1% 1%
liettua 1% 1%
slovenia 1% 1%

Julkaistu vuonna 2006, ennen vuoden 2007 laajentumista (Romania ja Bulgaria).>

Varallisuus ja elintaso

Neljän uuden jäsenvaltion liityttyä unioniin 2004 EU:n bruttokansantuote (10 957,9 miljardia dollaria) ohitti Yhdysvaltain BKT:n (10 011,9 miljardia dollaria). Vuonna 2005 Japanin bruttokansantuote oli vastaavasti 3 663,5, Kiinan 1 787,3 ja Venäjän 610,6 miljardia euroa.[46]

Kaikissa EU-maissa palvelualan osuus bruttokansantuotteesta on yli 60 prosenttia. Vaikka unionin BKT on viime vuosina kasvanut hitaammin kuin Yhdysvaltain, on kasvuvauhti kuitenkin korkeampi kuin Japanin.[47]

Ostovoimastandardin (OVS) avulla on mahdollista poistaa hintatasojen erot eri maiden väliltä todellisen elintason mittaamiseksi. OVS:n perusteella 27 EU-maan bruttokansantuote 2005 oli 22 600. Vertailussa Japanin ostovoimastandardi oli 25 800 ja Yhdysvaltain 35 200. Venäjällä OVS-luku oli 9 300 ja Kiinassa 6 100[48]. EU:n sisällä OVS-elintaso vaihtelee Luxemburgin 58 900:sta Bulgarian 7 900:aan[49].

Elintaso vaihtelee myös yksittäisten jäsenmaiden sisällä. Erojen tasoittamiseksi ja köyhimpien alueiden kehittämiseksi EU on perustanut rakennerahastoja.[50]

Yhtenäismarkkinoita pidetään Euroopan unionin tärkeimpiin saavutuksiin kuuluvana. Taloudellisten rajojen poistaminen ja kilpailun lisääminen ovat poikineet merkittäviä hinnanalennuksia ainakin lentoliikenteessä ja tietoliikenteessä.[51]

Vaikka EU:n alueella asuu vain seitsemisen prosenttia maailman väestöstä, sen osuus tuonnista ja viennistä muun maailman kanssa käytävässä kaupassa on noin viidennes. EU-maiden välinen kauppa muodostaa kaksi kolmasosaa kaikesta EU:n kaupasta, joskin taso vaihtelee eri jäsenmaiden välillä.[52]

EU on maailman suurin viejä ja toiseksi suurin tuoja. Vuonna 2005 EU:n osuus maailman viennistä oli 18,1 prosenttia ja tuonnista 18,9 prosenttia. Yhdysvallat on sen tärkein kauppakumppani, toiseksi tärkein on Kiina.

Terveys ja sairaus

Kaksi tärkeintä yksittäistä kuolinsyytä unionimaissa ovat sydänsairaudet ja syöpä. EU:ssa näihin sairauksiin kuolee huomattavasti enemmän miehiä kuin naisia ja sairastuneiden määrä vaihtelee huomattavasti jäsenmaasta toiseen. Vuonna 2004 sekä miesten että naisten syöpäkuolleisuus oli suurinta Unkarissa. Molempien sukupuolten sydän- ja verisuonisairauskuolleisuus oli alhaisin Ranskassa.[53]

Marraskuussa 2006 julkaistu Eurobarometri-selvitys osoittaa, että 64 prosenttia EU:n kansalaisista harrastaa tavallisen viikon kuluessa jonkinlaista liikuntaa. Selvityksen kärkisijalla oli Suomi, jossa 83 prosenttia kyselyyn osallistuneista ilmoitti harrastavansa liikuntaa osallistumalla erilaisiin virkistys-, urheilu- ja vapaa-ajan toimintoihin. Toiseksi aktiivisimpia olivat alankomaalaiset (79 %) ja kolmansia liettualaiset (78 %). Vähäisen liikunnan maita olivat Portugali, Romania ja Malta.[54]

Opetus ja tutkimus

EU on asettanut tavoitteekseen tulla maailman dynaamisimmaksi tietoon perustuvaksi taloudeksi. Erityisen tärkeänä se pitää työntekijöiden kouluttamista tietotekniikassa sekä entistä nopeampien verkkoyhteyksien saamista niin koteihin, kouluihin kuin yrityksiinkin. Myös elinikäistä oppimista unioni korostaa menestystekijänä Intian, Japanin, Kiinan ja Yhdysvaltain kanssa käytävässä kilpailussa.[55]

Julkisten koulutusmenojen osuus bruttokansantuotteesta vuonna 2003 oli 27 jäsenmaassa keskimäärin 5,17 prosenttia. Vaihteluväli ulottui Tanskan 8,28 prosentista Romanian 3,44 prosenttiin, joskin koulujärjestelmien ja tilastointiperusteiden erilaisuus vaikeuttavat jonkin verran vertailua. Nyky-EU:ssa valtaosa nuorista on hankkinut keskiasteen tai korkea-asteen koulutuksen.[56]

Naiset ovat nyttemmin kuroneet miesten koulutuksellisen etumatkan kiinni ja menneet monissa tapauksissa ohikin niin, että 2004 EU:ssa korkeakouluista valmistuneista nuorista lähes 55 prosenttia oli naisia. Eurooppalaisten koulutusalat vaihtelevat kuitenkin yhä sukupuolen mukaan niin, että miehet valitsevat useammin luonnontieteet, tekniikan tai ICT-alan naisten taas suuntautuessa taideaineisiin, humanistisille aloille ja oikeustieteeseen.[57]

Erityisesti uuteen tekniikkaan liittyvän tutkimus- ja kehitystoiminnan (T&K) alalla EU pyrkii lisäämään investointejaan nostaakseen T&K-kustannuksensa kutakuinkin samalla tasolle Japanin (3,15 % bruttokansantuotteesta vuonna 2004) ja Yhdysvaltain (2,59 %) kanssa; unionin keskitaso oli 1,92 prosenttia. Tosin siinä missä Ruotsi ja Suomi käyttävät T&K-toimintaan suhteessa ainakin saman verran varoja kuin Japani, jää tutkimus- ja kehittämistoiminnan osuus useassa jäsenmaassa alle prosentin bruttokansantuotteesta.[58]

Vuonna 2006 Internetiä käytti EU:ssa yli 90 prosenttia yrityksistä ja 49 prosenttia kotitalouksista. Digitaalinen kuilu maanosan keskellä oli kuitenkin leveä, sillä kun Alankomaissa 80 prosentilla kotitalouksista oli nettiyhteys, vastaava osuus Romaniassa oli vain 14 prosenttia.[59]

Työelämä

Unioni on asettanut poliittiseksi tavoitteekseen lisätä työssä käyvien työikäisten määrää 70 prosenttiin työikäisestä väestöstä vuoteen 2010 mennessä.[60]

Kun vielä 1950-luvulla alueen väestöstä yli 20 prosenttia toimi maataloudessa ja noin 40 prosenttia teollisuudessa, vuoteen 2004 mennessä yli kaksi kolmannesta EU-25:n työpaikoista oli palvelualalla. Maatalouden osuus oli 5 ja teollisuuden 27,9 prosenttia. Tuoreet luvut osoittavat, että vaikka työllisyys palvelualalla yhä nousee ja maataloudessa laskee, teollisuustyöpaikkojen määrä on pysynyt suhteellisen vakaana.[61]

Vuonna 2006 työssä kävi 64,3 prosenttia työikäisistä EU-27:ssä. Taso oli korkein Tanskassa ja alhaisin Puolassa. Myös miesten ja naisten työllisyysasteissa on eroja.[62]

Työttömyysaste oli 2006 alhaisin (3,9 %) Alankomaissa ja Tanskassa ja korkein Puolassa (13,8 %). Yhteensä EU:n työvoimasta oli EU-27:ssä kesällä 2006 työttömänä 7,9 prosenttia, kun työttömiä Yhdysvalloissa oli 4,6 prosenttia.[63]

Kaikissa EU-maissa naiset ansaitsevat keskimäärin vähemmän kuin miehet. Sukupuolten välinen palkkakuilu on suurin Kyproksessa ja Virossa, joissa naiset ansaitsivat 25 prosenttia vähemmän kuin miehet vuonna 2005. Tasa-arvoisin tilanne oli Maltassa, jossa ero oli neljä prosenttia.[64]

Liikenne, energia ja ympäristö

Kolme neljäsosaa EU:n rahdista kuljetetaan maanteitse. Samoin matkustajista useampi kuin kolme neljästä liikkuu maanteitä pitkin. EU kannustaa ihmisiä käyttämään joukkoliikennettä ja kuljetusyrityksiä siirtämään rahtia juniin, laivoihin ja proomuihin, jotta ruuhkat maanteillä helpottuisivat ja ympäristöä säästettäisiin.[65]

Jäsenmaat ovat riippuvaisia energian tuonnista, sillä esimerkiksi vuonna 2005 52,3 prosenttia niiden kuluttamasta energiasta tuotiin. Riippuvuus tuonnista vaihtelee kuitenkin merkittävästi. Kypros, Luxemburg ja Malta ovat siitä lähes kokonaan riippuvaisia, kun taas Tanska on energian nettoviejä ja Puolan ja Britannian riippuvuus tuonnista on vähäinen.[66]

EU:n tavoitteena on, että 21 prosenttia sähköstä saadaan vuoteen 2010 mennessä uusiutuvista lähteistä, joita ovat tuuli-, aurinko-, vesi-, maanlämpö- ja biomassaenergia.[67]

Jokainen EU-27:n kansalainen tuottaa keskimäärin vähän yli puoli tonnia yhdyskuntajätettä vuodessa. Jätteen määrä asukasta kohden on suurin Irlannissa ja pienin Puolassa.[68]

Kansainvälisen Kioton pöytäkirjan mukaan EU-15:n on vähennettävä kasvihuonekaasujen kokonaispäästöjä 8 prosentilla vuosiin 2008–2012 mennessä verrattuna vertailuvuotena käytettävän vuoden 1990 tasoihin. Nämä 15 vanhinta EU-maata ovat sopineet tavoitteen saavuttamiseksi taakanjakojärjestelystä. 2004 unioniin liittyneillä mailla on yksilölliset päästötavoitteet, Kyproksella ja Maltalla ei ole.[69]

Taide ja kulttuuri

EU:n kulttuurisia hankkeita ovat olleet esimerkiksi seitsenvuotinen Kulttuuri 2000 -ohjelma,[70] Euroopan kulttuurikuukausi,[71]Media Plus -ohjelma,[72] Euroopan nuoriso-orkesteri[73] ja Euroopan kulttuuripääkaupunki -ohjelma.[74] Euroopan unionin kirjallisuuspalkinto jaetaan ensi kertaa syksyllä 2009.[75]

Euroopan unionin asema maailmalla

Yhteinen puolustuspolitiikka

Unionin yhteinen puolustuspolitiikka on alullaan. EU:n puolustukseen liittyvät päätehtävät määritellään Maastrichtin (1992), Amsterdamin (1997) ja Nizzan (2001) sopimuksiin perustuvien yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YUTP) sekä Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan (ETPP) puitteissa.[76]

Kylmä sota päättyi 1900-luvun loppuvuosina, mutta terroristien väkivallanteot Washingtonissa ja New Yorkissa 2001, Madridissa 2004 sekä Lontoossa 2005 ovat puolestaan muuttaneet maanosan strategista asemaa. Yhteistoiminnassa Yhdysvaltain sekä ylipäätään demokratiaa ja ihmisoikeuksia puolustavien valtioiden kanssa tiedonkeruu terrorismista ja sen torjuminen kattaa nyttemmin muutakin kuin perinteisen puolustusyhteistyön.[77]

Yhdysvallat hyväksyy, että unioni-Eurooppa voi käyttää joitakin Naton logistisia resursseja kuten tiedustelutietoja, viestintäverkkoa, komentolaitteita ja kuljetuskapasiteettia, sellaisissa operaatioissa, joissa Yhdysvallat ei ole osallisena.[78]

EU:n jäsenvaltiot ovat asettaneet itselleen päämääräksi kyvyn saattaa nopean toiminnan joukot sekä niiden meri- ja ilmatuki toimintavalmiuteen ja ylläpitää joukkoja vähintään vuoden ajan. Nämä nopean toiminnan joukot koostuvat kansallisten asevoimien joukko-osastoista, eivätkä muodosta erityistä "euroarmeijaa". Sotilastekniikan muuttuessa entistä monimuotisemmaksi ja kalliimmaksi EU:n hallitukset pyrkivät työskentelemään aina vain enemmän yhteistyössä aseiden valmistuksessa. Jos jäsenvaltioiden asevoimien lisäksi halutaan suoriutuvan yhteisoperaatioista, on niiden asejärjestelmien oltava yhteensopivia ja välineistön standardoitua. Thessalonikin Eurooppa-neuvosto päättikin 2003 perustaa Euroopan puolustusviraston.[79]

EU on vuodesta 2003 toteuttanut erilaisia rauhanturva- ja kriisinhallintaoperaatioita. Tärkein koettiin Bosnia-Hertsegovinassa, jossa unionin 7000 hengen sotilasjoukot korvasivat Naton rauhanturvajoukot joulukuussa 2004.[79]

Turvallisuus

Europol on Euroopan poliisivirasto. Eurojustin taas edistää EU-maiden syyttäjien, tuomareiden ja poliisien välistä yhteistyötä.[80]

Kauppapolitiikka

EU:n kauppapolitiikka on kytköksissä sen kehitysapupolitiikkaan[81]. Useimpien kehitysmaiden vienti EU:hun on tullitonta tai tullit ovat alennettuja. Etuuskohtelun alaisella pääsyllä unionimarkkinoille pyritään edistämään talouskasvua köyhissä maissa.[82]

Unionilla on keskeisenä kauppamahtina tärkeä asema kauppajärjestö WTO:ssa.[83]

EU:n ja Välimeren maiden suhteet

Välimeren etelärannan maat ovat EU:lle ensisijaisen tärkeitä kumppaneita maantieteellisen läheisyyden, historiallisen yhteyden, kulttuurisiteiden ja muuttovirtojen vuoksi. EU asetti uuden Välimeri-kumppanuuden perustan Barcelonan konferenssissa marraskuussa 1995. Siihen osallistuivat kaikki unionin jäsenvaltiot ja Välimeren rannikkovaltiot paitsi Albania, Libya ja entisen Jugoslavian maat. Konferenssissa hahmotettuun uuteen kumppanuuteen kuuluvat:

  • poliittinen vuoropuhelu ja turvallisuusyhteistyö osallistujamaiden välillä konfliktien rauhanomaisen ratkaisun ja asevalvonnan perustalta
  • alueiden välisten talous- ja kauppasuhteiden vahvistaminen suurena tavoitteena toteuttaa Euro-Välimeri - vapaakauppa-alue vuoteen 2010 mennessä
  • kumppanuus sosiaali- ja kulttuurialalla.

[82]

Itäinen kumppanuus

EU sopi toukokuun 2009 huippukokouksessa Prahassa politiikkansa vahvistamisesta ja unionin suhteiden tiivistämisestä Armenian, Azerbaidžanin, Georgian, Moldovan, Ukrainan ja Valko-Venäjän kanssa. Itäisen kumppanuuden yhteistyö ja kehitystavoitteet keskittyvät erityisesti neljään teemaan: [84]

  1. demokratiaan, hyvään hallintoon ja vakauteen,
  2. taloudelliseen yhdentymiseen ja vakauteen,
  3. energiavarmuuteen ja
  4. ihmisten välisiin yhteyksiin.

Tämän yhteistyösopimuksen seurauksena useiden Euroopan unionin jäsenmaiden kahdenvälisissä suhteissa eri itäisten kumppanuusmaiden kanssa on tapahtumassa selvää tiivistymistä kehitystä. Esimerkiksi Suomi kertoi tammikuussa 2010 virallisen toimipisteen perustamisesta Valko-Venäjälle osittain näitä tavoitteita ajaakseen. [85]

Afrikka-politiikka

Rooman sopimuksen aikaan 1957 joidenkin tulevien unionin jäsenmaiden merentakaisista alueista ja maista tuli unioniin assosioituneita maita. Siirtomaavallan purkautuminen 1960-luvulla muutti suhteen itsenäisten valtioiden väliseksi kanssakäymiseksi.

Kesäkuussa 2000 Beninin pääkaupungissa solmittu Cotonoun sopimus merkitsi uutta vaihetta Euroopan unionin sekä Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren (AKT) valtioiden välillä tehty sopimus on toistaiseksi kunnianhimoisin kauppaa ja tukea koskeva sopimus kehitysmaiden ja teollisuusmaiden välillä. Uusi sopimus on aikaisempia laajakantoisempi, koska siinä on siirrytty markkinoille pääsyyn perustuvista kauppasuhteista yleisluonteisempiin kauppasuhteisiin. Siinä otetaan myös käyttöön uusia menettelyjä ihmisoikeuksien loukkausten käsittelemiseksi.[86]

Kansalaisten Eurooppa

Matkustaminen, asuminen ja työskenteleminen Euroopassa

Euroopan unionin kansalaisen ensimmäisenä oikeutena on matkustaa, työskennellä ja asua missä tahansa unionin alueella. Nämä oikeudet kirjattiin Maastrichtin sopimuksen unionin kansalaisuutta koskevaan lukuun.[87]

Kansalaisten mahdollisuus harjoittaa oikeuksiaan

Maastrichtin sopimuksen perusteella kaikilla unionikansalaisilla on kansallisuuteen katsomatta oikeus äänestää ja olla ehdokkaana kunnallisissa sekä Euroopan parlamentin vaaleissa siinä EU-maassa, jossa he asuvat.[87]

Unionin kansalaisuus on kirjattu perustamissopimukseen, jonka mukaan "Unionin kansalainen on jokainen, jolla on jonkin jäsenvaltion kansalaisuus. Unionin kansalaisuus täydentää, mutta ei korvaa jäsenvaltion kansalaisuutta."[87]

Perusoikeudet

Vuonna 1999 voimaan tullut Amsterdamin sopimus vahvisti perusoikeuksien käsitettä. Siinä otettiin käyttöön menettely, jonka mukaan sellaista EU-maata vastaan voidaan ryhtyä toimiin, joka ei kunnioita EU-kansalaisten perusoikeuksia. Sopimuksella laajennettiin syrjimättömyysperiaate koskemaan kansalaisuuden lisäksi sukupuolta, rotua, uskontoa, ikää ja sukupuolista suuntautumista.[87]

Koulutuksen ja kulttuurin Eurooppa

EU:n yleissivistävät ja ammatilliset koulutusohjelmat ovat yksi osa yhteisen kulttuurisen tietoisuuden luomista.[88]

Oikeusasiamies ja kanteluoikeus

EU:n tuomiseksi lähemmä kansalaisia Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa perustettiin Euroopan oikeusasiamiehen virka. Euroopan parlamentti nimittää tämän virkamiehen, jonka virkakausi on sama kuin parlamentin toimikausi.[88]

Toinen yhteys kansalaisten ja EU:n toimielinten välillä on unionin jäsenvaltiossa asuvan henkilön oikeus tehdä vetoomus Euroopan parlamentille.[88]

Kansalaisten osallistuminen

Rajatarkastukset on lopetettu useimpien EU-maiden väliltä Schenghenin sopimuksen myötä. Tämä antanee kansalaisille tunteen kuulumisesta yhtenäiseen maantieteelliseen alueeseen. Kaikkien jäsenmaiden on määrä allekirjoittaa Schengenin sopimus ennemmin tai myöhemmin.[36]

Unionin tunnukset

Eurooppalaisen identiteetin näkyvin ilmaisu on yhteinen raha euro. Tuttuja ovat myös 12 kultaista tähteä sinisellä pohjalla sisältävä Euroopan unionin lippu sekä "kansallislaulu" (Euroopan hymni), joka on Beethovenin säveltämä Oodi ilolle (Ode an die Freude). Eurooppa-päivää vietetään 9. toukokuuta, eli samana päivänä jolloin Robert Schuman antoi esityksensa liiton muodostamisesta. EU:lla on tunnuslause "Moninaisuudessaan yhtenäinen". Eurooppalainen passi on ollut käytössä vuodesta 1985. EU-ajokortteja on myönnetty kaikissa jäsenmaissa vuodesta 1996.

EU-asenteet

Suurin osa kansalaisista kaikissa EU-maissa pitää jäsenyyttä oman maansa kannalta hyvänä asiana. EU:n kannatus vaihtelee unionin eri osissa ja ajan mittaan. Vuoden 2006 Eurobarometri-selvitys osoitti, että tuki on edelleen vankinta Irlannissa ja Benelux-maissa. Vuonna 2004 liittyneissä maissa EU-myönteisyys on lisääntynyt Unkaria lukuun ottamatta.[89]

Unkarin ohella Suomessa, Itävallassa ja peränpitäjänä Yhdistyneessä kuningaskunnassa EU:n kannatus on alhaisinta. Viimeksi mainitussa jäsenmaassakin EU-kanta "Hyvä asia" kuitenkin voitti kannan "Huono asia" verrattuna prosenttiluvuin 34-31. En tiedä -vastauksia ja puutteellisia vastauksia ei otettu huomioon.[90]

Saman kyselyn mukaan enemmistö EU:n ihmisistä (54 %) katsoo, että oma maa on tosiasiallisesti hyötynyt unionijäsenyydestä. Tähän uskotaan lujimmin Irlannissa (87 %), Liettuassa (77 %) sekä Tanskassa ja Kreikassa (74 %). Eniten epäilijöitä on Unkarissa, Ruotsissa ja Britanniassa; tässä maajoukossa vain 39–41 prosenttia osallistuneista ajatteli maansa hyötyneen jäsenyydestä.[91]

Kritiikki Euroopan unionia kohtaan

Pääartikkeli: Euroskeptisismi

EU:n sisällä unioniin suhtaudutaan kriittisimmin Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Itävallassa ja Suomessa[92].

Kritiikki Suomessa

Suomessa on useita, enimmäkseen pieniä, euroskeptisiä- ja kriittisiä puolueita, joiden tavoitteena on estää integraation syventäminen tai unionin laajeneminen tai jopa aikaansaada maan kokonaan eroaminen unionista. Eduskuntapuolueista kriittisimmin EU:hun suhtautuvat Kristillisdemokraatit, Perussuomalaiset ja Vasemmistoliittokenen mukaan?.

Europarlamentin suomalaisjäsenistä erityisen kovaa EU-kritiikkiä on esittänyt Vasemmistoliiton Esko Seppänen: myös Suomen Keskustan Paavo Väyrynen on ollut yhteistyössä unionikriittisten eurooppalaisten voimien kanssa.lähde?

Vaihtoehto EU:lle on suomalainen järjestö, jonka tavoitteena on tuoda esiin kritiikkiä Euroopan unionin kehityksestä.

Kritiikki ulkomailla

Vertailua muihin talousalueisiin ja maihin

EU:n jäsenvaltioiden yhteenlaskettu väkiluku on yli 490 miljoonaa, eli jos se olisi liittovaltio, niin se olisi väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurin Kiinan ja Intian jälkeen. Vastaavasti EU:n pinta-ala 4 325 675 km², eli se on pinta-alaltaan suurempi kuin Intia.

Kokonaisuus Pinta-ala
km²
Väestömäärä BKT (ostovoimakorjattu)
miljoonaa USD
BKT (ostovoimakorjattu)
ihmistä kohti

USD
Osallisia
valtioita
Euroopan unioni 3 977 487 456 285 839 11 064 752 24 249 25
ASEAN 4 400 000 553 900 000 2 172 000 4 044 10
UNASUR 17 715 335 366 669 975 2 635 349 7 187 12
NAFTA 21 588 638 430 495 039 12 889 900 29 942 3
AU 29 797 500 850 000 000 1 515 000 1 896 53
Suuria
maita
Poliittisia
osajoukkoja
Intia 3 166 414 1 102 600 000 3 433 000 3 100 35
Kiina 9 596 960 1 306 847 624 7 249 000 5 200 33
Yhdysvallat1 9 631 418 296 900 571 11 190 000 39 100 50
Kanada1 9 984 670 32 507 874 958 700 29 800 13
Venäjä 17 075 200 143 782 338 1 282 000 8 900 89

Luvut vuodelta 2003. Väritys: Syaani suurimmalle arvolle ja vihreä pienimmälle arvolle vertailujoukossa.
Lähde: CIA World Factbook 2004, IMF WEO Database
1 NAFTA:n jäsen

Katso myös

Kirjallisuutta

Suomeksi

  • Aherto, Suvi & Ekholm, Peter: Himoa liittoon! Keittiökeskusteluja Euroopan unionista. Helsinki: Eurooppanuoret, 2007. ISBN 978-952-92-1771-7.
  • Harakka, Timo: Spagettivatikaani ja muita euronovelleja. Helsingissä: Otava, 1995. ISBN 951-1-13659-3.
  • Hägglund, Gustav: Euroopan puolustus. Ajatus, 2004.
  • Hämäläinen, Unto: Lännettymisen lyhyt historia. Piirrokset: Terho. WSOY, 1998.
  • Liikanen, Erkki: Brysselin päiväkirjat 1990–1994. Otava, 1995.
  • Lipponen, Paavo: Kohti Eurooppaa. Helsinki: Tammi, 2001.
  • Kuosma, Tapio: Uljas uusi Eurooppa: Euroopan unionin perustuslaki. Espoo: Livres Belles-Lettres, 2005. ISBN 952-99178-7-2.
  • Kuusela, Hanna & Bruun, Otto (toim.): Euroopasta ei mitään uutta? Kansalaiset Euroopan unionia etsimässä. Helsinki: Gaudeamus, 2009. ISBN 978-952-495-107-4.
  • Nieminen, Hannu & Karppinen, Kari & Mörä, Tuomo (toim.): Onko Eurooppa olemassa? Näkökulmia eurooppalaiseen julkisuuteen ja demokratiaan. Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-952-495-062-6.
  • Pihkala, Erkki: Yhdentyvä Eurooppa. Euroopan unionin taloushistoria. SKS, 2008.
  • Raunio, Tapio & Saari, Juho (toim.): Euroopan tulevaisuus. Helsinki: Gaudeamus, 2007. ISBN 978-952-495-037-4.
  • Rehn, Olli: Suomen eurooppalainen valinta ei ole suhdannepolitiikkaa. WSOY, 2006.
  • Ruonala, Marko: EU-perusteos. Eurooppa-tietoa 192. Helsinki: Ulkoasiainministeriö, Eurooppatiedotus, 2008. ISBN 978-951-724-639-2.
  • Stubb, Alexander: Marginaalista ytimeen. Suomi Euroopan unionissa 1989–2003. Helsinki: Tammi, 2006.
  • Tiilikainen, Teija & Palosaari, Teemu (toim.): Integraation teoria. Helsinki: Gaudeamus, 2007. ISBN 978-952-495-042-8.
  • Toivanen, Erkki: Eurooppalaisuuden rajoilla. Helsingissä: Otava, 2005. ISBN 951-1-18930-1.
  • Viinamäki, Olli-Pekka: Eurooppahallinto ja Suomi. Helsinki: Gaudeamus, 2007. ISBN 978-952-495-012-1.

Englanniksi

  • Helen & William Wallace: Policy-making in the Europen Union (various editions since the 1970s)
  • William Wallace: The Dynamics of European Integration (1990)
  • William Wallace: The Transformation of Western Europe (1990)
  • Olli Rehn: Europe's Next Frontiers (2006)
  • Ari Nieminen: Towards a European Society? Integration and Regulation of Capitalism. Department of Sociology, Research Reports No. 245. Helsinki University Printing House, Helsinki 2005.[1]
  • Esko Aho: Creating an Innovative Europe (2006)
  • Heather Grabbe: The EU's Transformative Power. Europeanization through Conditionality in Central and Eastern Europe (2006)
  • Charles Grant: Europe's blurred boundaries: rethinking enlargement and neighbourhood policy (2006)
  • Mark Leonard: Why Europe wull run the 21st Century (2005)

Ranskaksi

  • Robert Schuman: Pour L'Europe (2005; ensimmäinen painos vuodelta 1963)

Lähteet

Viitteet

  1. Europa: Tehokkaat ja ajanmukaiset toimielimet europa.eu. Viitattu 7.1.2009.
  2. a b Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 5. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  3. a b c d e f Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 10. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  4. Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 9, 10. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  5. Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 1i. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  6. Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 9. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  7. a b c d Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 11. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  8. a b c Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 27. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  9. a b c d e Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 14. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  10. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 75. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  11. Montenegro - EU Montenegro relations Euroopan komissio. Viitattu 19.10.2009. (englanniksi)
  12. Albania - EU-Albania relations Euroopan komissio. Viitattu 19.10.2009. (englanniksi)
  13. Iceland - EU-Iceland relations Euroopan komissio. Viitattu 19.10.2009. (englanniksi)
  14. Serbia jätti EU-hakemuksensa 22.12.2009. Helsingin Sanomat. Viitattu 22.12.2009.
  15. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 79. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  16. Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 14, 15. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  17. a b c Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 15. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  18. Europa: Tehokkaat ja ajanmukaiset toimielimet europa.eu. Viitattu 7.1.2009.
  19. Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 18, 19. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  20. Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 19, 20. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  21. a b c d e f g h i Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 20. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  22. a b c d Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 18. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  23. a b Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 17. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  24. Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 20, 21. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  25. a b c Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 21. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  26. a b Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 23. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  27. http://publications.europa.eu/eu_bookshop/eub3/index_fi.htm
  28. EU Bookshopin digitaalinen kirjasto verkkoon – kaikki EU:n julkaisut yhdessä paikassa Julkaistu 15.10.2009. Viitattu 19.10.2009.
  29. http://publications.europa.eu/docs/press_release_161009_frankfurt_fi.pdf
  30. Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 25. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  31. a b Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 26. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  32. a b c d Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 29. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  33. Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 29, 30. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  34. a b c Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 30. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  35. Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 33. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  36. a b Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 43. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  37. a b c Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 45. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  38. Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 46. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  39. Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 45, 46. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  40. a b c d Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 47. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  41. a b Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 5. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  42. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 12. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  43. a b Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 13. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  44. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 14. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  45. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 15. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  46. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 46. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  47. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 47. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  48. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 17. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  49. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 18, 19. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  50. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 20. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  51. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 48. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  52. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 50, 51. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  53. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 21. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  54. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 22. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  55. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 25. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  56. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 26 - 29. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  57. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 30. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  58. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 34, 35. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  59. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 32. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  60. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 36. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  61. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 37. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  62. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 38. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  63. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 40, 41. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  64. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 42. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  65. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 55. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  66. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 57. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  67. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 58. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  68. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 60, 61. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  69. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 62, 63. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  70. Bozoki, Andras: Cultural Policy and Politics in the European Union (PDF) 13 July 2007. Institute for Central Eastern and Balkan Europe. Viitattu 21.7.2009. englanti
  71. European Commission: European Culture Month Europa web portal. Viitattu 27 February 2008.
  72. European Commission: Media programme 5 July 2007. Europa web portal. Viitattu 13 July 2007.
  73. An Overture to the European Union Youth Orchestra The European Youth Orchestra. Viitattu 12 August 2007.
  74. European Commission: European Capitals of Culture Europa web portal. Viitattu 27 February 2008.
  75. Antti Järvi: Euroopan unioni jakaa ensimmäiset kirjallisuuspalkintonsa HS.fi. 20.7.2009. Viitattu 21.7.2009.
  76. Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 49. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  77. Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 49, 50. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  78. Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 49. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  79. a b Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 50. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  80. Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 6. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  81. Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 51. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  82. a b Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 52. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  83. Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 7. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  84. Suomen Itä-Eurooppa, Etelä-Kaukasia, ja Keski-Aasia -politikkalinjaus (pdf) (sivut 11-15) ISBN 978-951-724-811-2. 29.1.2010. Helsinki: Suomen Ulkoasiainministeriö. Viitattu 30.1.2010. (suomeksi)
  85. Suomi tiivistää suhteitaan Itä-Eurooppaan, Etelä-Kaukasiaan ja Keski-Aasiaan 29.1.2010. Helsinki: Suomen Ulkoasiainministeriö. Viitattu 30.1.2010. (suomeksi)
  86. Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 53. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  87. a b c d Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 41. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  88. a b c Pascal Fontaine: 12 oppituntia Euroopasta, s. 42. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
  89. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 72. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  90. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 72, 73. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  91. Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista, s. 74. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
  92. DG Communication: Eurobarometer 68, First Results September - November 2007 December 2007. European Commission. Viitattu 13.1.2008 (sivu 22). (englanniksi)

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Euroopan unioni.

Malline:Link GA Malline:Link GA Malline:Link GA Malline:Link GA Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA

Malline:Link FA