Merinorsut

Merinorsut
Pohjanmerinorsuja (Mirounga angustirostris)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Selkäjänteiset Chordata
Alajakso:	Selkärankaiset Vertebrata
Luokka:	Nisäkkäät Mammalia
Lahko:	Petoeläimet Carnivora
Heimo:	Hylkeet Phocidae
Suku:	Merinorsut Mirounga Gray, 1827
Lajit
Etelänmerinorsu (Mirounga leonina) Pohjanmerinorsu (Morounga angustirostris)
Katso myös
Merinorsut Wikispeciesissä   Merinorsut Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OK

Merinorsut (Mirounga) ovat suurimpia hylkeitä (Phocidae). Nämä massiiviset eläimet saattavat kasvaa 6 m pituisiksi ja 3500 kilogramman painoisiksi. Naaraat ovat pienempiä, noin 350 cm:n pituisia ja alle 1000 kilogramman painoisia.

Kaikkein suurimpia ovat etelänmerinorsut (Mirounga leonina). Toinen merinorsujen suvun lajeista on pohjanmerinorsu (Mirounga angustirostris).

Karvanvaihto

Loppukesällä sadat merinorsut tulevat maihin karvanvaihdon vuoksi. Ne kokoontuvat alavalle maalle aivan vesirajan yläpuolelle ja pysyttelevät paikoillaan koko karvanvaihdon ajan. Suurimman osan aikaa eläimet nukkuvät mutakuopissa; meressä ne käyvät hyvin harvoin jos lainkaan. Tämän vuoksi ne muuttuvat varsin vastenmielisen näköisiksi ja hajuisiksi. Merinorsut pystyvät pidättämään hengitystään hyvin kauan; ne voivat vaikkapa nukkua täysin mutaan kaivautuneina lajitoveriensa alla. Joskus jokin yksilö saattaa kuitenkin jäädä liian kovaan puristukseen ja hukkua.

Karvanvaihdon aikaan ne ovat siis hyvin rauhallisia. Niiden päälle voi jopa istahtaa herättämättä niitä, ja vaikka eläimet heräisivätkin, ne kiinnittävät hyvin vähän huomiota ihmisiin. Merinorsu ei liikahdakkaan ellei sitä häiritä. Häirittäessä se kohottautuu ylös, mylvähtelee ja lysähtää sitten takaisin jatkamaan uniaan, jos häiritsijä pysyy paikoillaan.

Itse karvanvaihto on hätkähdyttävä tapahtuma. Haisevan mudan peittämistä merinorsuista irtoaa suuria karvapeitteisiä iholaikkuja, mikä todennäköisesti ärsyttää eläintä, jolloin muta lievittää ärsytystä. Luultavasti samasta syystä rannalla makaavat merinorsut viskovat eturaajoillaan soraa ja hiekkaa selkäänsä.

Lisääntyminen

Keväällä täysikasvuiset merinorsu-urokset nousevat maalle ja pyrkivät valtaamaan itselleen reviirin rannasta, missä vain suuremmat yksilöt onnistuvat. Muiden on tyydyttävä kuljeskelemaan rannalla tai odottamaan kauempana sisämaassa. Tänä aikana urokset ottavat usein rajusti yhteen. Ne haastavat toisiaan taisteluun uhkaillen ja äänekkäästi mylvien, jolloin niiden äänet kuuluvat kilometrien päähän. Kun kamppailu alkaa, kaksi vastakkain asettunutta merinorsua kohottautuu puoliksi ylös maasta. Ne heittäytyvät toisiaan päin rinta rintaa vasten ja ruumis väristen iskun voimasta kuin valtava hyytelömassa. Samalla eläimet iskevät toisiinsa pahannäköisiä haavoja: kärsä saattaa repeytyä ja ihra saattaa puristua ulos, mutta haavat arpeutuvat nopeasti.

Urosten kärsä pullistuu lisääntymiskauden aikana suureksi tyynyksi; pohjanmerinorsulla se riippuu 30cm pitkällä eläimen suun alapuolella aivan kuin norsun kärsä. Hyökkääväksi käydessään eläin pullistaa kärsänsä, joka kaartuu nyt niin että sen kärki on kohti suuta. Ääni syntyy kuitenkin kokonaan kurkusta ja suusta eikä kärsässä.

Merinorsun poikanen

Melko pian urosten jälkeen rannalle saapuvat naaraat. Ne makaavat hiljaa uroksista piittaamatta, ja viikon kuluttua kukin naaras synnyttää yhden mustan villakarvaisen poikasen, joka on noin 120cm pitkä ja painaa noin 35kg. Se kasvaa hyvin nopeasti: 11 päivässä sen paino on kaksinkertaistunut ja kuukaudessa nelinkertaistunut. Emo jättää kuukauden ikäisen poikasen huolehtimaan itse itsestään. Aluksi tämä liittyy muiden poikasten joukkoon ja vaihtaa karvansa, jolloin mustan poikasturkin tilalle tulee aikuisten harmaa, kiiltävä karvapeite. Sen jälkeen poikaset lähtevät rannalle syömään äyriäisiä, joita ne löytävät kivenkoloista, ja lähtevät lopulta merelle.

Poikasten syntymän aikaan johtajaurokset puolustavat alueitaan ja haaremiaan. Jätettyään jälkeläisensä naaraat ovat valmiit parittelemaan johtajauroksen kanssa. Nuoret urokset häädetään tiehensä; ne saavat paritella vain rannalla olevien nuorien naaraiden kanssa, joilla ei ole poikasia. Tapahtuman jälkeen haaremit hajoavat ja merinorsut lähtevät merelle saalistamaan, ennen kuin palaavat jälleen karvanvaihtoon.