Renessanssi

Leonardo da Vinci, Nainen ja kärppä, noin 1483–1490.

Renessanssi tarkoittaa uudelleensyntymistä. Laajassa mielessä renessanssi tarkoittaa taide-, kulttuuri- ja aatehistoriallista murrosta siirryttäessä keskiajalta uuteen aikaan. Kyse on pääosin 1400-luvun (italiaksi millequattrocento) alussa kulttuurissa tapahtuneista muutoksista, jotka ilmenivät muun muassa kuvataiteissa, kirjallisuudessa, musiikissa ja tieteissä. Näillä muutoksilla oli maailmanlaajuinen merkitys.

Riippuen siitä, tarkastellaanko ilmiötä taide-, kulttuuri- tai aatehistorian kannalta, renessanssi voi siis tarkoittaa:

• Tyylikautta taiteissa 1300-luvulta 1500-luvulle Italiassa ja muualla Euroopassa.
• Kulttuurin muutosta, joka tapahtui siirryttäessä keskiajalta uuteen aikaan.
• Samanaikaisesti tapahtunutta asenteiden ja ajattelutavan muutosta.

Renessanssi-käsitteen täsmällinen määrittely ja rajanveto humanismiin on hankalaa. Joskus ilmaisua renessanssi käytetään myös puhtaasti ajanjakson ilmaisuna, samamerkityksisenä uuden ajan alulle. Varhaisrenessanssin katsotaan tavallisesti alkaneen jo 1300-luvulla Italian kaupunkivaltioissa ja levinneen muualle Eurooppaan 1500-luvun tietämillä. Skandinavian se saavutti vasta paljon myöhemmin.

Italialainen Giorgio Vasari, taidemaalari ja arkkitehti, joka tunnetaan myös taidehistorioitsijana ja taidekriitikkona, julkaisi sanan rinascita kirjassaan Taiteilijaelämäkertoja (Vite eli Vite de' più eccellenti architetti, pittori, et scultori Italiani 1550–1556). Tämä taiteiden uudelleensyntymää tarkoittava sana oli tosin ollut jo tiedossa Leon Battista Albertin ajoilta. Käsite yleistyi länsieurooppalaiseen kielenkäyttöön kuitenkin vasta 1800-luvulla. Ranskankielistä sanaa renaissance alkoivat käyttää ranskalainen Jules Michelet 1820- ja 1830-luvuilla (käännöksenä italiankieliselle sanalle rinascimento) ja myöhemmin sveitsiläinen Jacob Burckhardt 1860-luvulla ilmaisuna, joka sananmukaisesti tarkoittaa uudelleensyntymistä.

Antiikin ihailu

Renessanssin ajattelulle on tyypillistä antiikin arvojen ja sekä kirjallisuutta että kuvataiteita koskevien kauneuskäsitysten ihailu, mutta kuitenkin uudelle ajalle tyypillisen ”suodattimen” läpi katsottuna. Monet keskiajalla unohduksissa olleet antiikin kirjailijat ja filosofit löydettiin uudelleen. Jo kadonneeksi luultuja tekstejä käännettiin paitsi arabeilta, jotka olivat kääntäneet keskiajalla kreikkalaisia teoksia arabiaksi, myös suoraan nyt länteen tuoduista kreikankielisistä käsikirjoituksista.

Bysantin valtakunnan loppuvuosikymmenien aikana ja erityisesti Konstantinopolin osmanivalloituksen (1453) jälkeen länteen oli saapunut kreikantaitoisia oppineita, mikä laajensi myös humanistien kielitaitoa. Kirjoitetun tekstin ja uusien aatteiden leviämiseen vaikuttivat huomattavasti Gutenbergin kehittämät kirjapainotaitoon liittyvät parannukset, kuten irtokirjasimet.

Kapitalismin kehto

Renessanssiin voidaan liittää myös muita kuin tarkkaan ottaen kulttuurisia ilmiöitä. Italialaisissa kaupunkivaltioissa kehittyi renessanssin aikana myös orastava varhaiskapitalismi. Katolinen kirkko oli keskiajalla suhtautunut voitontavoitteluun suhteellisen nuivasti, ja koronkiskonta toiselta kristityltä katsottiin synniksi. Aktiiviseen voitontavoitteluun siirryttäessä tuotto oli suuri ja italialaiset kauppakaupungit saavuttivatkin taloudellisen kukoistuksen renessanssin aikana. Renessanssi nivoutuu keskeisesti ns. uuteen aikaan, joka toi mukanaan yhteiskunnallisena muutoksena keskitetyt valtiot entisten feodaalivaltioiden tilalle.

Monta renessanssia

Keskiajan historian tutkijat ovat korostaneet klassisen humanismin ja renessanssien olevan toistuvia kulttuuri-ilmiöitä myös keskiajan kuluessa. Laajimmin hyväksytyksi ovat tulleet ajatus niin sanotusta karolingisesta renessanssista sekä Charles Homer Haskinsin väite niin sanotusta 1100-luvun renessanssista. Näille molemmille ajanjaksoille leimallista oli entistä voimakkaampi kiinnostus klassista, erityisesti latinankielistä kirjallisuutta kohtaan.

Ilmaisua renessanssi käytetään nykyään myös laajemmassa merkityksessä, jolloin lähes mikä tahansa uusi kulttuuri-ilmiö tai -tyyli voi kokea renessanssin, siis uudelleensyntymän ja uudelleen muotiin tulon. Esimerkiksi The Harlem Renaissance (Harlemin renessanssi) tarkoittaa aikaisemmin nimityksellä The New Negro Movement (Uusi mustien liike) kutsuttua 1900-luvun alussa ja varsinkin 1920-luvulla esiintynyttä afrikkalaisamerikkalaista kirjallisuutta, taidetta, musiikkia, tanssia ja yhteiskuntakritiikkiä, joka alkoi kukoistaa New Yorkin Harlemin kaupunginosassa.

Synnyn syitä

Miksi esimerkiksi Italian Firenzessä syntyi renessanssi? Selvää syytä renessanssin syntyyn ei ole saatu selville.

Eräs vanhimpia selityksiä on, että Medici-suvun antama tuki, erityisesti Lorenzo de' Medicin aikana, olisi luonut pohjan taide-elämän kehittymiselle. Tämä vuorostaan johti renessanssiin. Renessanssin alku voidaan kuitenkin ajoittaa jo vuosiin 1410-20, aikaan ennen Medicien valtaan nousua.

Suurmiesteorian mukaan Donatello, Brunelleschi ja Michelangelo olivat neroja, jotka omalla panoksellaan aikaansaivat renessanssin. Tämä on kehäpäätelmä, joka ei pysty selittämään niitä olosuhteita, joissa näiden kolmen neron vaikutus saattoi toteutua.

Yksilöteorian kehittyminen on samankaltainen väite kuin edellä. Sen mukaan väitetään, että tapahtui muutos keskiajan kollektiivisesta neutraaliudesta renessanssin yksinäiseen neroon.

Renessanssin syntyyn on katsottu olevan syynä myös muun muassa Bysantista Italiaan saapuneet pakolaiset, jotka toivat mukanaan antiikin kreikkalaisia mestariteoksia ja herättivät uudelleen kiinnostuksen antiikin tieteisiin ja taiteisiin. Bysantissa antiikin kulttuuri oli elänyt yli koko keskiajan, ja siellä kolme perintöä - kreikkalainen, roomalainen ja kristillinen - olivat kaikki nivoutuneet toisiinsa.

Mustan surman teorian mukaan arvioidaan, että Euroopan väestöstä kuoli 1300-luvulla noin 70 miljoonasta noin 20 miljoonaa. Rutto ei valinnut kohteensa säätyä, ikää tai varallisuutta, eikä kristinuskon mukaan siltä voinut suojautua maksamalla aneita, tunnustamalla syntejään tai muullakaan tavalla. Tämän teorian mukaan juuri musta surma aiheutti kristillisen maailmankuvan säröilemisen, mikä johti taas siihen, että tämänpuoleista elämää ajateltiin enemmän kuin kuoleman jälkeistä. Tämä seikka yhdessä Gutenbergin kirjapainon (1450-luvulla) ja kreikkalais-roomalaisten humanististen filosofioiden laaja leviäminen loivat sen älyllisen ilmaston, joka edisti humanismin ilmestymistä sekä kiinnostusta ihmistä itseään kohtaan.

Renessanssin taide

Leonardo da Vinci, yleisnero renessanssiajalla.

Renessanssin musiikki

Pääartikkeli: Renessanssin musiikki

Renessanssimusiikin merkittävin ero sitä edeltäneisiin musiikkityyleihin oli lisääntynyt terssi-intervallin käyttö harmonian pohjana. Keskiajalla terssiä oli vielä pidetty riitasointuna, ja esimerkiksi gregoriaaninen kirkkomusiikki perustuu pääasiassa kvintteihin ja oktaaveihin pohjautuvaan harmoniaan. Renessanssimusiikki oli luonteeltaan modaalista eikä tonaalista, vaikka kauden loppuaikoina musiikkiin alkoi ilmaantua tonaalisia piirteitä. Jo 1100-luvulta asti käytössä ollut polyfonia muuttui monimutkaisemmaksi ja eri äänien itsenäisyys lisääntyi 1400-luvulla.

Renessanssimusiikin keskeisimpiä kirkollisia sävellysmuotoja olivat messu ja motetti. Myös maallisen musiikin säveltäminen yleistyi renessanssin aikana, vaikka on mahdollista, että näennäinen maallisen musiikin määrän lisääntyminen johtuu vain painokoneen keksimisestä ja sen mahdollistamasta suuremman musiikkimäärän julkaisemisesta. Keskeisiä maallisen musiikin muotoja olivat frottola, chanson ja madrigaali.

1600-luvulla renessanssin muuttuessa hiljalleen barokiksi erityisesti madrigaaleja ryhdyttiin säveltämään voimakkaan maneerisella tyylillä. Sävellykset monimutkaistuivat ja niissä saatettiin käyttää jopa hyvin voimakkaita kromaattisia kulkuja, kuten esimerkiksi Carlo Gesualdon sävellyksissä.

Renessanssin maalaustaide

Leonardo Da Vinci (1452-1519) oli maalari, arkkitehti, runoilija, keksijä ja kuvanveistäjä. Hän kehitti tekniikan, jossa valo ja varjo sekoittuivat toisiinsa ilman viivaa tai rajalinjaa.

• 
  Sandro Botticelli, Simonetta Vespuccin muotokuva, n. 1476-1480.
• 
  Madonna ja kahdeksan laulavaa enkeliä, 1477.
• 
  Pieter Bruegel vanhempi, Alankomaalaisia kuuluisuuksia, n. 1525-30.
• 
  Lucas Cranach vanhempi, Venus ja Amor, n. 1530.
• 
  Albrecht Dürer, Eva, 1507.
• 
  Albrecht Dürer, Omakuva, 1498.
• 
  Andrea Mantegna, Kristuksen sureminen, n. 1490-1500.
• 
  Leonardo da Vinci, Ginevra de' Benci, 1474.

Renessanssin kuvanveistoa

• 
  Michelangelo, David, 1504.
• 
  Michelangelo, Pieta, n. 1498-99.
• 
  Benvenuto Cellini, Perseus, 1554.
• 
  Donatello (Donato di Niccolò di Betto Bardi), Gattamelata, 1453 Padova, Italia.

Renessanssin arkkitehtuuria

• 
  Giacomo della Porta, Pietarinkirkko, 1546-1564 ja 1590, Vatikaani.
• 
  Michelangelo, Pietarinkirkon kupoli.
• 
  Andrea Palladio, Villa Badoer, 1560, Fratta Polesine, Italia.
• 
  Roulland le Roux, Kaupungin rahatoimisto, 1510, Rouen, Ranska
• 
  El Escorialin palatsi Madridin lähellä, Espanjassa.
• 
  Chambordin linna on yksi suurimmista Loiren laakson renessanssilinnoista.
• 
  Frederiksborgin linna Tanskassa edustaa hollantilaista renessanssia.
• 
  Palazzo Grimani di San Luca on yksi Venetsian lukuisista renessanssipalatseista.

Renessanssiajan merkittäviä henkilöitä

• Dante Alighieri
• Giovanni Boccaccio
• Sandro Botticelli
• Niccolò Machiavelli
• Michelangelo
• Francesco Petrarca
• François Rabelais
• William Shakespeare
• Leonardo da Vinci
• Galileo Galilei
• Erasmus Rotterdamilainen
• Johannes Gutenberg

Katso myös

• 1100-luvun renessanssi
• Humanismi
• Italian historia
• Kiinan renessanssi
• Renessanssifilosofia
• Renessanssin musiikki

Kirjallisuutta

• Giorgio Vasari, Taiteilijaelämäkertoja Giottosta Michelangeloon. Suom. Pia Mänttäri. Kustannusosakeyhtiö Taide, Helsinki 1994
• Burckhardt, Jacob: Italian renessanssin sivistys. (Die Kultur der Renaissance in Italien, 1860.) Suomentanut A. A. Koskenjaakko (1. painos 1956.) 2. painos: Laatukirja. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23524-5.
• Hauser, Arnold, The Social History of Art, osa 2, Renaissance, Manierism, Baroque, Routledge & Kegan Paul, 1977 (1951).

Taidesuuntaukset ennen vuotta 1000 ←    Länsimaiset taidesuuntaukset vuosina 1000–1900     → Länsimaiset taidesuuntaukset vuodesta 1900

1000–1300:	Ottolainen taide ● Romaaninen tyyli ● Gotiikka
1400-luku:	Renessanssi
1500-luku:	Manierismi
1600-luku:	Barokki
1700-luku:	Rokokoo ● Klassismi ● Romantiikka
1800-luku:	Kansallisromantiikka ● Düsseldorfin koulukunta ● Hudson River -koulukunta ● Prerafaeliitit ● Estetismi ● Arts and crafts ● Naturalismi ● Realismi ● Impressionismi ● Postimpressionismi ● Akateeminen taide ● Piktorialismi ● Primitivismi ● Symbolismi ● Uusbarokki ● Uusgotiikka ● Uusklassismi ● Uusrenessanssi ● Jugend