Ero sivun ”Folkrock” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
TobeBot (keskustelu | muokkaukset)
Rivi 54: Rivi 54:
[[sl:Folk rock]]
[[sl:Folk rock]]
[[sv:Folkrock]]
[[sv:Folkrock]]
[[th:โฟล์กร็อก]]
[[uk:Фольк-рок]]
[[uk:Фольк-рок]]

Versio 5. joulukuuta 2009 kello 13.51

Folkrock on rockmusiikin tyyli, jossa on voimakkaita vaikutteita kansanmusiikista tai kansanmusiikkiin pohjautuvasta akustisen populaarimusiikin tyylistä, jota kutsutaan folkmusiikiksi. Folkrockia nimitetään toisinaan myös etnorockiksi. Jälkimmäistä termiä käytetään varsinkin, jos musiikissa erottuva kansanmusiikkivaikutus liittyy johonkin muuhun kuin angloamerikkalaiseen musiikkiperinteeseen.

Folkrock syntyi 1960-luvun puolivälissä. Eräs merkittävä askel oli se, että brittiläinen rockyhtye The Animals teki vuonna 1964 sähköisen version yhdysvaltalaisesta kansanlaulusta "House of the Rising Sun". Folkrockin varsinainen synty kuitenkin tapahtui Yhdysvalloissa. Tämän katsotaan joskus tapahtuneen, kun losangelesilainen yhtye The Byrds levytti sähköisen version arvostetun folkmuusikko Bob Dylanin kappaleesta "Mr. Tambourine Man". The Byrdsin versiosta tuli suuri hitti. The Byrdsin perustajat olivat nuoria folkmuusikoita, jotka The Beatlesin innoittamina ostivat sähkökitarat ja perustivat rockyhtyeen. Pian yhtyeen innoittajiin lukeutunut Bob Dylan siirtyi itsekin käyttämään sähkökitaraa nousten folkrockin ehkä kuuluisimmaksi artistiksi. Folk- ja kansanmusiikin ohella varsinkin 1960-luvun folkrock omaksui tyylivaikutteita myös psykedeelisestä rockista, jolloin syntyi ns. psykedeelinen folk.

Yllä mainittujen ohella pohjoisamerikkalaisia folkrock-tähtiä ovat 1960-luvun lopulta lähtien olleet muun muassa Neil Young, Stephen Stills, Joni Mitchell sekä The Band -yhtye. Brittiläisen folkrockin isänä pidetään Fairport Convention -nimistä yhtyettä, jonka entinen jäsen Richard Thompson on yltänyt suureen taiteelliseen menestykseen myös soolourallaan.

Folkrockia on tehty runsaasti myös englanninkielisen maailman ulkopuolella: Suomessakin tunnetaan melko hyvin itäkarjalainen folkrock-yhtye Santtu Karhu & Talvisovat. Suomessa muun muassa Irwin Goodmanin ja Hectorin tuotanto on osittain folkrockia. 2000-luvulla suosituimmaksi kotimaiseksi folkrockyhtyeeksi on noussut pohjalaismusiikkia rockiin yhdistävä Lauri Tähkä & Elonkerjuu.

Varsinaisen folkrockin ohella kansanmusiikkivaikutteita on toisinaan esiintynyt myös progressiivisessa rockissa (esimerkiksi Jethro Tull), heavy metalissa (esimerkiksi Led Zeppelin ja 1990-luvulla yleistynyt folkmetal-tyyli) sekä punkrockissa (esimerkiksi irlantilainen The Pogues, venäläinen Korol i Šut ja yhdysvaltalaiset folkpunk-yhtyeet).

Tunnettuja folkrock-kappaleita