Ero sivun ”Huilu” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
KLS (keskustelu | muokkaukset) Kielenhuoltoa ja linkkejä. |
|||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
[[Kuva:Flute.jpg|thumb|350px|Nykyaikainen [[poikkihuilu]]. Ääniaukko vasemmassa päässä]] |
[[Kuva:Flute.jpg|thumb|350px|Nykyaikainen [[poikkihuilu]]. Ääniaukko vasemmassa päässä]] |
||
'''Huilu''' on [[Puupuhaltimet|puupuhaltimiin]] kuuluva [[soitin]], jossa [[ääni]] syntyy soittajan puhaltaman ilmavirran osuessa terävään reunaan, jolloin putkessa oleva ilmapatsas alkaa värähdellä. Äänen korkeus määräytyy värähtelevän ilmapatsaan pituuden mukaan. Ilmapatsaan pituutta voidaan yleensä säädellä sormireikien tai männän avulla. Huilunsoittoon erikoistunutta puupuhaltajaa kutsutaan '''huilistiksi'''. |
'''Huilu''' on [[Puupuhaltimet|puupuhaltimiin]] kuuluva [[soitin]], jossa [[ääni]] syntyy soittajan puhaltaman ilmavirran osuessa terävään reunaan, jolloin putkessa oleva ilmapatsas alkaa värähdellä. Äänen korkeus määräytyy värähtelevän ilmapatsaan pituuden mukaan. Ilmapatsaan pituutta voidaan yleensä säädellä sormireikien tai männän avulla. Huilunsoittoon erikoistunutta puupuhaltajaa kutsutaan '''huilistiksi'''. |
||
Huilut luokitellaan rakenteensa ja soittotapansa vuoksi puupuhaltimiin, mutta 1800-luvulta lähtien poikkihuilut on yleensä valmistettu metallista ja nokkahuilut tehdään nykyään usein muovista. Metallisissa ja muovisissa huiluissa on selvästi erilainen ääni kuin puisissa. |
|||
Puhallustavan perusteella huilut voidaan jakaa kahteen ryhmään: |
Puhallustavan perusteella huilut voidaan jakaa kahteen ryhmään: |
||
| Rivi 7: | Rivi 9: | ||
==Poikkihuilu== |
==Poikkihuilu== |
||
[[Poikkihuilu]]ja on erikokoisia, mutta yleisin on huilu, jonka ääniala on c<sup>1</sup>- c<sup>4</sup>. ''[[Piccolohuilu]]'' on poikkihuilu, mutta normaalia puolet lyhyempi eli [[oktaavi]]a korkeaäänisempi. Poikkihuilussa puhalletaan soittimen päässä olevan ääniaukon yli (poikki) siten, että ilmavirta osuu aukon vastakkaisella puolella terävään reunaan. Tämä puhallustapa on huomattavasti vaikeampi kuin nokkahuiluissa, mutta mahdollistaa erittäin monipuoliset ilmaisumahdollisuudet, sillä soittajan on mahdollista hallita ilmavirran määrää, painetta, nopeutta sekä suuntaa ja muotoa. Tämäntyyppisiä huiluja ovat muun muassa varsinainen [[poikkihuilu]], [[puuhuilu]], [[japani]]lainen [[shakuhachi]] ja [[panhuilu]]. |
|||
Poikkihuilut ovat useimmiten hopean värisiä, mutta kultaisetkaan eivät ole harvinaisuus. Oppilassoittimet ovat yleensä hopeoitua [[messinki]]ä tai [[uushopea]]a. Ammattikäyttöön tarkoitetut metallihuilut valmistetaan kuitenkin [[jalometalli|jalometaleista]] kuten [[hopea]]sta, [[kulta|kullasta]] tai [[platina]]sta. Oppilassoittimet maksavat usein noin 600:sta eurosta ylöspäin. Ammattihuilut voivat maksaa jopa useita kymmeniä tuhansia euroja, tai jopa miljoonia. |
|||
==Nokkahuilu== |
==Nokkahuilu== |
||
[[Kuva:VariousRecorderFlutes.jpg|thumb|200px|Erilaisia nokkahuiluja]] |
[[Kuva:VariousRecorderFlutes.jpg|thumb|200px|Erilaisia nokkahuiluja]] |
||
[[Nokkahuilu]]ssa puhalletaan erityiseen suukappaleeseen (nokkaan), joka ohjaa ilmavirran ääniaukossa olevaan terävään kulmaan. Peruslaatuinen puhallustapa on helppo, mutta ilmaisumahdollisuuksia on silti lukuisia. Soittimen materiaalina käytetään puuta, jonka laatu luonnollisesti määrää soinnin lisäksi myös hinnan. Hintaluokka puiselle nokkahuilulle on n. 200-2000 euroa. Nokkahuiluja valmistetaan nykyään myös muovista, ja monet soittajat ovat sitä mieltä, että parhaat muoviset voittavat laadussaan halvimmat puuinstrumentit. |
|||
| ⚫ | [[Koulu]]issa harjoitellaan usein nokkahuilun soiton alkeita. Joissakin kouluissa edetään koko nokkahuiluperhe aina sopraanosta bassoon. Suomen kouluissa yleisemän saksalaisotteisen ns. "koulunokkahuilun" tyyppisiä huiluja ovat muun muassa varsinaiset [[nokkahuilu]]t, [[okariina]] ja [[irlanti]]lainen [[tinapilli]]. Myös musiikissa joskus käytettävät [[pilli]]t kuuluvat enimmäkseen tähän ryhmään, esimerkiksi [[pajupilli]]. Nokkahuilu oli tärkeä soitin taidemusiikissa vielä 1700-luvulla. Esimerkiksi monet [[Johann Sebastian Bach|Bach]]in sävellykset, joita soitetaan nykyään usein poikkihuilulla, oli alun perin sävelletty nokkahuilulle. 1800-luvun alkaessa nokkahuilu oli enää lähinnä harrastelijoiden soitin, eikä sitä ollut mukana missään orkestereissa. |
||
Nokkahuiluja on eri kokoisia, ja niiden ääniala vaihtelee koon mukaisesti. Korkeaäänisimmästä matalimpaan lueteltuna ne ovat: ''[[sopranino]]-, [[sopraano]]-, [[altto]]-, [[tenori]]- ja [[basso]]nokkahuilu''. |
|||
| ⚫ | [[Koulu]]issa harjoitellaan usein nokkahuilun soiton alkeita. Joissakin kouluissa edetään koko nokkahuiluperhe aina sopraanosta bassoon. Suomen kouluissa yleisemän saksalaisotteisen ns. "koulunokkahuilun" tyyppisiä huiluja ovat muun muassa varsinaiset [[nokkahuilu]]t, [[okariina]] ja [[irlanti]]lainen [[tinapilli]]. Myös musiikissa joskus käytettävät [[pilli]]t kuuluvat enimmäkseen tähän ryhmään, esimerkiksi [[pajupilli]]. Nokkahuilu oli tärkeä soitin taidemusiikissa vielä 1700-luvulla. Esimerkiksi monet [[Johann Sebastian Bach|Bach]]in sävellykset, joita soitetaan nykyään usein poikkihuilulla, oli alun perin sävelletty nokkahuilulle. 1800-luvun alkaessa nokkahuilu oli enää lähinnä harrastelijoiden soitin eikä sitä ollut mukana missään orkestereissa. |
||
Nokkahuilut otettiin uudelleen käyttöön 1900-luvulla |
Nokkahuilut otettiin uudelleen käyttöön 1900-luvulla. Yhtenä tavoitteena oli vanhan musiikin esittäminen alkuperäisillä soittimillaan, mutta lisäksi havaittiin nokkahuilun soveltuvan hyvin musiikin opettamiseen. Nykypäivänä nokkahuilua pidetään usein lapsen soittimena, mutta maailmalla on useita ammattilaismuusikoita, jotka hyödyntävät soitinta sen koko skaalalla. Nokkahuilun ääni on huomattavan kirkas ja pehmeä, joka johtuu osaksi yläsävelsarjojen puutteesta. |
||
==Huilu eri musiikintyyleissä== |
==Huilu eri musiikintyyleissä== |
||
Versio 17. syyskuuta 2009 kello 10.00
Huilu on puupuhaltimiin kuuluva soitin, jossa ääni syntyy soittajan puhaltaman ilmavirran osuessa terävään reunaan, jolloin putkessa oleva ilmapatsas alkaa värähdellä. Äänen korkeus määräytyy värähtelevän ilmapatsaan pituuden mukaan. Ilmapatsaan pituutta voidaan yleensä säädellä sormireikien tai männän avulla. Huilunsoittoon erikoistunutta puupuhaltajaa kutsutaan huilistiksi.
Huilut luokitellaan rakenteensa ja soittotapansa vuoksi puupuhaltimiin, mutta 1800-luvulta lähtien poikkihuilut on yleensä valmistettu metallista ja nokkahuilut tehdään nykyään usein muovista. Metallisissa ja muovisissa huiluissa on selvästi erilainen ääni kuin puisissa.
Puhallustavan perusteella huilut voidaan jakaa kahteen ryhmään:
- Poikkihuilut
- Nokkahuilut
Poikkihuilu
Poikkihuiluja on erikokoisia, mutta yleisin on huilu, jonka ääniala on c1- c4. Piccolohuilu on poikkihuilu, mutta normaalia puolet lyhyempi eli oktaavia korkeaäänisempi. Poikkihuilussa puhalletaan soittimen päässä olevan ääniaukon yli (poikki) siten, että ilmavirta osuu aukon vastakkaisella puolella terävään reunaan. Tämä puhallustapa on huomattavasti vaikeampi kuin nokkahuiluissa, mutta mahdollistaa erittäin monipuoliset ilmaisumahdollisuudet, sillä soittajan on mahdollista hallita ilmavirran määrää, painetta, nopeutta sekä suuntaa ja muotoa. Tämäntyyppisiä huiluja ovat muun muassa varsinainen poikkihuilu, puuhuilu, japanilainen shakuhachi ja panhuilu.
Poikkihuilut ovat useimmiten hopean värisiä, mutta kultaisetkaan eivät ole harvinaisuus. Oppilassoittimet ovat yleensä hopeoitua messinkiä tai uushopeaa. Ammattikäyttöön tarkoitetut metallihuilut valmistetaan kuitenkin jalometaleista kuten hopeasta, kullasta tai platinasta. Oppilassoittimet maksavat usein noin 600:sta eurosta ylöspäin. Ammattihuilut voivat maksaa jopa useita kymmeniä tuhansia euroja, tai jopa miljoonia.
Nokkahuilu
Nokkahuilussa puhalletaan erityiseen suukappaleeseen (nokkaan), joka ohjaa ilmavirran ääniaukossa olevaan terävään kulmaan. Peruslaatuinen puhallustapa on helppo, mutta ilmaisumahdollisuuksia on silti lukuisia. Soittimen materiaalina käytetään puuta, jonka laatu luonnollisesti määrää soinnin lisäksi myös hinnan. Hintaluokka puiselle nokkahuilulle on n. 200-2000 euroa. Nokkahuiluja valmistetaan nykyään myös muovista, ja monet soittajat ovat sitä mieltä, että parhaat muoviset voittavat laadussaan halvimmat puuinstrumentit.
Kouluissa harjoitellaan usein nokkahuilun soiton alkeita. Joissakin kouluissa edetään koko nokkahuiluperhe aina sopraanosta bassoon. Suomen kouluissa yleisemän saksalaisotteisen ns. "koulunokkahuilun" tyyppisiä huiluja ovat muun muassa varsinaiset nokkahuilut, okariina ja irlantilainen tinapilli. Myös musiikissa joskus käytettävät pillit kuuluvat enimmäkseen tähän ryhmään, esimerkiksi pajupilli. Nokkahuilu oli tärkeä soitin taidemusiikissa vielä 1700-luvulla. Esimerkiksi monet Bachin sävellykset, joita soitetaan nykyään usein poikkihuilulla, oli alun perin sävelletty nokkahuilulle. 1800-luvun alkaessa nokkahuilu oli enää lähinnä harrastelijoiden soitin, eikä sitä ollut mukana missään orkestereissa.
Nokkahuiluja on eri kokoisia, ja niiden ääniala vaihtelee koon mukaisesti. Korkeaäänisimmästä matalimpaan lueteltuna ne ovat: sopranino-, sopraano-, altto-, tenori- ja bassonokkahuilu.
Nokkahuilut otettiin uudelleen käyttöön 1900-luvulla. Yhtenä tavoitteena oli vanhan musiikin esittäminen alkuperäisillä soittimillaan, mutta lisäksi havaittiin nokkahuilun soveltuvan hyvin musiikin opettamiseen. Nykypäivänä nokkahuilua pidetään usein lapsen soittimena, mutta maailmalla on useita ammattilaismuusikoita, jotka hyödyntävät soitinta sen koko skaalalla. Nokkahuilun ääni on huomattavan kirkas ja pehmeä, joka johtuu osaksi yläsävelsarjojen puutteesta.
Huilu eri musiikintyyleissä
Huilu on tärkeässä asemassa klassisessa musiikissa, ja sitä käytetään runsaasti myös kansanmusiikissa. Jazz-musiikissa huilu on myös usein käytetty soitin, joskin saksofoni on jazzissa huilua huomattavasti yleisempi puhallin.
